Kabbölen satavuotisjuhlat 11.6.2006

Harjumaan Pärispean niemen asukkaat ostivat vuonna 1906 Pernajasta maata ja ryhtyivät rakentamaan tyhjästä omaa kyläyhteisöä.

Suomenlahden pohjoisrannalle virolaisia vetivät kalaisammat vedet ja merenkäynniltä suojaisampi rannikko. Kabbölen kalastajakylän 100-vuotisjuhlaa vietettiin Pernajassa kesäkuun toisena sunnuntaina 2006.

Raportti on alkuaan kirjoitettu Aaltojen yhteys -projektille ja julkaistu Kymenlaakson Viron yhteystoimiston nettisivulla vuonna 2007.

Kabbölen asukkaat säilyttivät pitkään identiteettinsä, puhuivat keskenään viroa ja pitivät tiiviitä suhteita kotimaahan. Siksi naapurit ja viranomaiset suhtautuivat heihin pitkään epäilevästi. Sotien jälkeen oli jo suopeampaa, mutta toisaalta nuoremmat sukupolvet sulautuivat valtaväestöön omaksuen siltä myös ruotsin kielen. Juhlissa paljastetun muistomerkin ympärille kokoontui yhteiskuvaan joka tapauksessa vielä nytkin nelisenkymmentä siirtolaisten jälkeläistä.

Kylän maat ostivat ja jakoivat keskenään yhdeksän perhettä, jotka olivat lähtöisin Viinistun, Pärispean ja Turbuneemen kylistä sekä Mohnin saarelta. Sata vuotta sitten Pärispean niemi kuului Kõnnun pitäjään ja vielä vuosi sitten Loksan kuntaan. Äskettäisessä kuntaliitoksessa kylät ja ystävyyssuhde Pernajaan periytyivät Kuusalulle, josta juhlille oli saapunut kunnanjohtoa, tanssijoita ja muita osanottajia. Kirkollisesti siirtolaiset kuuluivat alkuaankin Kuusalun luterilaiseen seurakuntaan.

Pakolaishallituksen johtajan kotikylä

Kabbölessä asui Suomen itsenäistyessä 12 perhettä, joilla olivat omat seuransa ja kuoronsa. 1920-luvulla asukasluku saattoi lähennellä sataakin. Täsmällistä määrää on vaikea esittää, sillä useat perheet asuivat kahdessa maassa eikä kirjautumisissa kiirehditty. Nuoruudessaan vanhempiensa luona Kabbölessä asui myös Aleksander Warma, joka oli sotaa edeltävän Viron viimeinen lähettiläs Helsingissä. Sittemmin hän johti pakolaishallitusta ja siten ylläpiti Viron itsenäisyyden jatkuvuutta.

Juhlapäivä alkoi kolmikielisellä jumalanpalveluksella Pernajan keskiaikaisessa kirkossa, jossa paikallista sielunpaimenta auttoi Kristel Engman. Tämän jälkeen suurlähettiläs Priit Kolbre sytytti kynttilät Kabbölen asukkaiden haudoille, joille Loksan koulun oppilaat laskivat lisäksi pienen kukkakimpun. Liikuttavaa tapahtumaa seurasivat kymmenet siirtolaisten jälkeläiset. Samaan aikaan kirkonmäellä alkoivat markkinat. Siellä esiintyivät kuusalulaisten lisäksi Kundan seudun tanssijat, jotka toivat tervehdyksen yhtä aikaa vietetyiltä Haminan sepramarkkinoilta.

Suurlähettilään lapsuuden kesäpaikka

Iltapäivällä pidetty juhlaseminaari täytti Pernajan Pitäjäntuvan ääriä myöten. Aluksi Suomen ja Viron suurlähettiläät sekä Pernajan kunnanjohtaja esittivät tervehdyksensä. Jaakko Kalela kertoi myös henkilökohtaisia lapsuudenmuistoja Kabbölestä, jossa hänen perheensä vietti kesiä. Vuonna 1987, kun kunnanjohtaja Ralf Sjödahl aloitti uransa, Pernajan vanhainkodissa saattoi kuulla vielä mummojen keskinäistä viroa.

Juhlaseminaari käsitteli kansalaistason yhteistyötä yli Suomenlahden. Ensimmäisen esitelmässä Matti Punttila esitteli kalastuskylän historiaa ja taustoja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen erikoistutkijalle kabböleläiset ovat tuttuja yli 40 vuoden takaa. Toistuvasti seminaarissa tuli esiin pirtun salakauppa, joka oli ansiota tiiviistä suhteista vanhoihin kotikyliin. Toisaalta tästä voi kiittää sitäkin, että jatkosodan noin 3400 virolaisesta vapaaehtoisesta yli 300 oli syntynyt Kuusalun pitäjässä. Sodan päätyttyä tutut reitit palvelivat pakolaisia, joista useille Kabböle oli välietappina.

Henkilökohtaisia muistojaan oli saapunut kertomaan myös Sven Boman, jonka ”Kabböle ester. En minoritet i minoriteten” on yksityiskohtainen historiateos kylän asuttamisesta sotien jälkeiseen muutokseen saakka. Teos on ollut saatavilla vain ruotsiksi, mutta muutama luku siitä käännettiin juhlien yhteydessä julkaistuun ”Kabböle 100”-juhlakirjaan. Tähän on koottu kaikki seminaarin tervehdykset ja esitelmät sekä niiden ruotsin- ja vironkieliset lyhennelmät.

Kieltolain ajan Kanisterböle

Tutkija Raimo Päiviö kertoi rannikkoseutujen seprakaupasta, jonka huipentumana Kabböleä tavallaan voidaan pitää. Suomessa olivat paremmat kalavedet, Virossa viljavammat maat: tästä juontui vuosisatainen, luottamuksellinen vaihtokauppa. Silakka ja nisu kulkivat yli lahden, mutta maksua maltettiin odottaa seuraavaan reissuun. Osapuolia sitoivat kädenpuristus ja ryyppy.

Erityistä keskustelua herätti professori Raimo Pullatin esitelmä pirtukaupasta, josta oli paljon kerrottavaa myös kuulijoilla. Kieltolain aika ja sitä seuranneet vuodet ovat Kabbölen historiassa oma, värikäs lukunsa. Tuolloinen merenkulku tuotti jopa liikanimen Kanisterböle.

Vanha rajapyykki muistomerkiksi

Seminaarin jälkeen siirryttiin itse Kabbölen kylään. Mikiverien talon maalle, samaan paikkaan, jossa kyläläisillä oli tapana kokoontua, paljastettiin muistokivi. Vanhassa rajakivessä on kolmella kielellä teksti: ”Kesän 1906 virolaisten maahanmuuton muistoksi. Te muutitte uuteen maahan paremman elämän toivossa, mutta täälläkin elämä oli karua ja vaati ponnisteluja.”

Päivä päättyi Rönnäsin saaristolaismuseoon, johon oli pystytetty Käbbölen asukkaita ja alkuaikoja kuvaava näyttely. Lisäksi yleisö sain tutustua kahden elokuvan näkemykseen saariston salakaupasta. Nämä olivat Hardi Volmerin ”Tulivesi” vuodelta 1994 ja Risto Orkon ”VMV 6” vuodelta 1936, jolloin virolaisen pirtulaivan kapteenia näytteli Ants Lauter.

Päivän keskeisimpiä henkilöitä, mm. Kabbölen muistokiven paljastajana, oli Viron suurlähettiläs Priit Kolbre, joka tervehtiessään seminaaria tiivisti Kabbölen merkityksen suomalais-virolaisille suhteille. Hän ei ole enää keskuudessamme, mutta näissä sanoissa voimme hänet muistaa:

”Historiallinen kokemus virolaisyhteisön synnystä Kabbölessä opettaa meitä tulevaisuudessakin pitämään yhtä ja säilyttämään oman kielemme ja mielemme. Suurin tunnustus myös suomalaisille, jotka ovat ottaneet Suomen pienen virolaisyhteisön vastaan ja tunnustaneet sen omakseen.”

Kabbölen 100-vuotisjuhlia järjestivät yhteistyössä Pernajan kunnan kanssa Viron ja Suomen suurlähetystöt, Tuglas-seura ja Aaltojen yhteys -hanke.