Hietaniemen johdantokurssi Tarton yliopistoon – kuusi kunniatohtoria, kuusi professoria…

Viron museoyhdistys teki juhannuksen alla opintomatkan Suomeen. Viimeisenä kohteena, ennen satamassa odottavaa laivaa, olivat Hietaniemen Viroon liittyvät haudat.

Seurasin silmä kovana kelloa ja sovitin reittiä seurueen jalkojen ja mielenkiinnon tahtiin. Puolessatoista tunnissa ehdimme hyvinkin jutella ja pikakävellä nelisenkymmentä leposijaa. Asiansa tunteva ryhmä viritti opastakin.

Kaksi hautapaikkaa tuntuivat erityisen odotetuilta: Oskar ja Aino Kallaksen sekä Ilmari Mannisen haudat.

Kirjailija Aino Kallasta ei tarvitse esitellä. Miehet taas kiinnostivat ammatillisesti.

Oskar Kallas loi perustan Viron kansallismuseolle, jota Ilmari Manninen johti ja järjesti Tartossa 1920-luvulla.

Kallasten viimeinen leposija on Julius Krohnin perhehauta, joka avaa risteäviä ja monisyisiä näkökulmia suomalais-virolaisiin suhteisiin.

Aino Kallaksen isä laati ensimmäisen suomalaisille tarkoitetun viron kieliopin vuonna 1872. Julius Krohnin löydämme myös Maamme-laulun tuttujen riimien takaa, vaikka kääntäjäksi on tapana merkitä Paavo Cajander. Hyvin mieheltä, jonka äidinkieli oli saksa.

Kolme lankomies-kunniatohtoria

Krohnien haudalta vievät monet polut varsinkin Tarton yliopiston virolaiskansalliseen historiaan. Oskar Kallas oli Tarton yliopiston kunniatohtori, kuten myös kansanrunouden professori Kaarle Krohn, hänen opettajansa ja lankonsa.

Kaarle Krohnilla oli pitkään lankonaan myös toinen Tarton yliopiston kunniatohtori. Suomen kielen professori E. N. Setälän yli kahdenkymmenen vuoden avioliitto Helmi Krohnin kanssa päättyi eroon. Joutsenreliefin koristama Setälän hautakivi löytyy ympärysmuurin laidalta. Setälä oli pitkäaikainen vaikuttaja, jonka Suomen kielen oppikirja oli oppikoululaisten perusteoksia 1970-luvulle saakka.

Alfred Nobelin ystävä ja palkintokomitean vaikuttaja

Hietaniemen on haudattu kuusi Tarton yliopiston kunniatohtoria. Suomen kansalaiselle tämän arvon antoi ensimmäisenä lääketieteellinen tiedekunta helmikuussa 1923. Kunniatohtori oli Karoliinisessa instituutissa vaikuttanut Helsingin yliopiston professori Robert Tigerstedt.

Mahdollisesti juuri hyvän ystävänsä Tigerstedtin vaikutuksesta Alfred Nobel laajensi lääketieteen palkintonsa fysiologiaan, sanana jopa ensisijaisesti: Nobelpriset i fysiologi eller medicin. Tigerstedt oli alusta alkaen Nobel-komitean jäsen. Koirakokeista tunnettu Ivan Pavlov palkittiin hänen esityksestään (1904). Tigerstedtin jälkeen Tarton lääketieteen kunniatohtoriksi kutsuttiin muuten samainen Ivan Pavlov.

Tarton yliopiston ainoa metsätieteen kunniatohtori

Viimeiseksi vanhan tasavallan kunniatohtoriksi jäi A. K. Cajander, Suomen kolminkertainen pääministeri, joka aina muistetaan talvisodan niukasta sotilaspuvusta (Malli Cajander).

Kunnianosoitus myönnettiin keväällä 1939, mutta metsäntutkijalle ja metsätyyppiopin kehittäjälle. Cajander oli myös luennoinut Tartossa syyskuussa 1926. Saksankieliset esitelmät julkaistiin sittemmin myös Suomessa. Cajander on jäänyt myös Tarton yliopiston ainoaksi metsätieteen kunniatohtoriksi. Neuvostovalta siirsi tieteenalan maatalousakatemiaan (nyk. Maaülikool) vuonna 1951. Cajanderin pojanpoika Jaakko Kalela palveli Suomen suurlähettiläänä Tallinnassa 2005–2010.

Kunniatohtori 350-vuotisjuhlan kunniaksi

Vuonna 1982 Tarton Valtiollinen Yliopisto – kuten tuli sanoa – vietti perustamisensa 350-vuotisjuhlaa. Yliopiston sallittiin kutsua kolme ystävällismielisen kansan kunniatohtoria: historiasta unkarilaisen, lääketieteestä tšekin ja kielitieteestä suomalaisen.

Helsingin yliopiston itämerensuomalaisten kielten emeritusprofessori Lauri Posti oli sopiva, pätevä ja itseoikeutettu valinta, vieläpä Tarton yliopiston entinen opiskelija, stipendiaattina 1930-luvun lopulla.

Posti muistetaan Naapurivisan tuomarina. Hänen aisaparinaan oli Paul Ariste, joka visailuvuosina kutsuttiin Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi (1969).

Osaisiko ylioppilas jo viroa?

Itämerensuomalaisiin kieliin niin Aristea kuin Postia johdatti Lauri Kettunen, jälkimmäisen edeltäjä professorina. Kettusen oma professori ja alkuajan tuki oli E. N. Setälä, jonka kanssa hän tosin sittemmin joutui katkuisiin kiistoihin. Jonkinlainen perhosefekti oli Kaarle Krohnin puolihuolimaton kysymys ensi lukukauden ylioppilaalle. Osaisiko Kettunen jo viroa?

Professori kysyi näin kuultuaan, että Kettunen oli ajatellut pääaineekseen suomea. Pitäisikö sitä varten osata jo viroakin? Krohn näytti pitävän sitä kaiken alkuna. Siitä pitäen Kettunen käytti kaiken liikenevän aikansa viron lukemiseen. Se oli hänestä enemmän huvia kuin työtä – kuten niin monelle suomalaiselle sittemmin.

Yliopiston suomalaiset rakennusmiehet

Viron vapaussodan vielä riehuessa Tarton yliopistoa ryhdyttiin muuttamaan kansalliseksi ja vironkieliseksi yliopistoksi. Tunnemme Suomen kielitaistelut, mutta Viron lähtötilanne oli aivan muuta. Edes yliopistoon johtavat oppikoulut eivät olleet opettaneet viroksi. Omakielisiä tieteentekijöitä maassa oli kourallinen, joten tuli turvautua ulkomaalaisiin. Näistä ensimmäisten joukossa, elokuussa 1919, kutsuttiin itämerensuomalaisten kielten professoriksi Lauri Kettunen.

Hietaniemeen on haudattu kuusi muutosvuosien Tarton professoria. Heitä on yhtä monta kuin kunniatohtoreita, ilman päällekkäisiä nimiä.

Lisäksi kansallismuseon johtaja Ilmari Manninen kutsuttiin vuonna 1924 dosentiksi. Tässäkin asemassa hän ehti viidessä vuodessa antaa suunnan Tarton etnografiselle tutkimukselle.

Rouva Hilja Kettunen opetti yliopistossa suomen kielen lehtorina. Kummankin Kettusen opetusta nautti myös Eeva Niinivaara, syntyään Pedriks, Helsingin yliopiston pitkäaikainen viron lehtori ja myös Hietaniemeen haudattu.

Luentokieli kuntoon intensiivikurssilla

Samaan riviin, muutaman askeleen päähän Lauri ja Hilja Kettusesta on haudattu Kalle Väisälä, kuuluisan veljeskolmikon nuorin.

Vasta 26-vuotias matematiikan professori saapui Tarttoon syyslukukaudella 1919. Nuoruus herätti huomiota ja oli valttia. Kalle Väisälä ryhtyi luennoimaan viroksi jo kevätkauden alusta, kaksi kuukautta tulonsa jälkeen. Suomalaiskollegat hämmästelivät, jolloin hän tunnusti avoimesti, että eräs ”tütarlaps” oli antanut intensiivistä opetusta. Kuvaavaa kuitenkin on, että Väisälä sai yliopistolta myös luvan opettaa harrastamaansa esperantoa. Siinä sivussa ja maksutta.

Kesällä 1920 Tarttoon saapui kasvinjalostuksen professori Kaarlo Teräsvuori, jonka ylväs sukunimi oli käännös Ståhlbergista. Hän oli Kettusen vanha tuttava, joka oli majoittanutkin tätä kotonaan kaksi lukukautta.

Kaarlo Teräsvuoren perustamat koekentät sijaitsivat Raadin kartanolla, jossa hän myös enimmäkseen asusti. Tarton keskustaan tarkka mies kulki taloudellisesti polkupyörällä. Teräsvuoren kausi jäi valitettavasti kahteen vuoteen. Hän jätti Tarton jo vuonna 1922, kuten Kalle Väisäläkin.

Kävisikö luennointi myös suomeksi?

Suomalaisprofessoreista pisimmän uran Tartossa, kahdeksan vuotta, teki A. R. Cederberg, joka saapui kaupunkiin vuoden 1920 alussa. Tuntuu ehkä yllättävältä, että ulkomaalainen nimitettiin Viron ja Pohjoismaiden historian professoriksi. Itse asiassa hän joutui vastaamaan myös yleisen historian professuurista. Päteviä tutkijoita ei ollut, joten Cederbergin tuli ryhtyä heitä kouluttamaan. Hän on Viron ammattimaisen historiantutkimuksen ja myös arkistolaitoksen perustaja.

A. R. Cederbergillä piti kiirettä eikä viron kielen opiskeluun jäänyt alussa aikaa: hän luennoi ensimmäiset lukukautensa suomeksi. Miten suomen kieleen suhtauduttiin? Kettunen totesi, että useat oppilaat osasivat suomea ja vielä useammat halusivat oppia. Toki myös Cederberg oppi viron kielen, hyvinkin.

12 vuoden suomalaiskausi päättyy

Lauri Kettunen lopetti säännöllisen opetuksen Tarton yliopistossa syksyllä 1924. Näitä vuosiaan hän muistelee elävästi teoksessa Tieteen matkamiehen uusia elämyksiä (1948), joka löytynee parhaiden kirjastojen varastohyllystä. Kettusen työn jatkajaksi tuli hänen oppilaansa, vasta 24-vuotias Julius Mägiste.

A.R. Cederberg jätti Tarton yliopiston vuonna 1928. Samana vuonna aloitti kansantalouden luennot Eino Kuusi, sotaa edeltävän ajan viimeinen suomalaisprofessori. Hän jatkoi Tartossa kevätlukukauteen 1931.

Pekka ja Matti Kuusen setä kotoutui viron kieleen mainiosti. Näin ilmenee Postimees-lehden muistosanoista (26.5.1936):

”Sen sijaan, että olisi oppinut olemassa olevaa viron kieltä, hänen tuli luoda taloustieteellistä viron kieltä. Hänen luentonsa olivat terminologisesti täydellisiä ja osoittivat, että kansantalouttakin voi opettaa esimerkillisellä viron kielellä.”

Helsingin yliopiston virolaisprofessori

Kuudes Hietaniemessä lepäävä professori on syntyään virolainen. Kadriorgin puistonvartijan poika August Tammekann opiskeli maantiedettä suomalaisen professorin J.G. Granön johdolla niin Tarton kuin Helsingin yliopistoissa. Kumpikin otti Tammekannin maantieteen professorikseen: Tarton yliopisto vuosiksi 1934–40 ja Helsingin yliopisto vuosiksi 1953–59, aina kuolemaan saakka.

Tartossa opettajan ja oppilaan nimet elävät nykyään Granö-keskuksessa, joka on Alvar Aallon vuonna 1932 suunnittelema Tammekannin perheen omakotitalo, Villa Tammekann. Institutionaalinen nimi viittaa nykyiseen omistajaan ja ylläpitäjään, Turun Yliopistosäätiöön. Professori Granö oli Turun yliopiston pitkäaikainen rehtori ja kansleri. Myös Alvar Aallon leposija on Hietaniemessä. Suositun taiteilijamäen alapuolella sijaitsee marmoripaasi, jonka tunnistaa ensi näkemältä.

Professorit täysihoitolaisina Rütlin kulttuurikodissa

Merenpuoleisella laidalla, lähes Lapinlahden ääressä lepää tunnettu ”professorien majoittaja”. Poikamiehet Kalle Väisälä ja A.M. Tallgren, arkeologian professori, elivät täysihoidossa Oskar ja Wilhelmina Rütlin virolais-suomalaisessa kulttuurikodissa. Siellä järjestettiin viikottain ohjelmallisia illanviettoja, joissa kohotettiin niin henkeä kuin heimoaatetta, tosin raittiusperheen ehdoilla. Suomalaisia ilahdutti myös Tarton ensimmäisiin kuulunut kotisauna.

Rütlien luona perustettiin myös Sakalan osakunta tai oikeammin korporaatio, jonka talolle Oskar Rütli tilasi piirustukset Armas Lindgreniltä ja Wivi Lönniltä (1910). Hän palveli myös Suomen konsulina vuosina 1929–34, kunnes siirtyi nk. vaikenevan ajan alta Suomeen.

Hietaniemessä lepää myös Wilhelmina Rütlin veljenpoika, Patagonian ja Tulimaan uranuurtaja Väinö Auer. Hänet tulee muistaa myös Estofennia-aatteen isänä. Auerien aktiivinen sisarussarja oli syntyisin Tappuran tilalta Lempäälästä. Rütlien oikealle puolelle on haudattu rouvan veli, maanviljelysneuvos Ilmari Auer, 1920-luvun maatalousministeri ja kansanedustaja.

Nainen ja lyyra

Syksyllä 1933 Rütlit majoittivat luokseen 20-vuotiaan ylioppilaan. Tämä oli saapunut Suomesta oppimaan viron kieltä ja kirjallisuutta sekä saksan kielioppia.

Nuori nainen kuunteli ranskankielisiä Dante-luentoja sekä tutustui kulttuuriperheisiin, kuten Kallas, Suits ja Tuglas. Hän oli runottaremme Saima Harmaja, jonka muistomerkin, naisen ja lyyran, löytää myös rannan puolelta, sadan metrin päästä Rütlien haudasta.

Auran viilto ajan juoksussa

Museoyhdistyksen bussi odotti jo Hietaniemen pääportilla. Päätin kierrokseni ja sanailuni ajallaan Emil Wikströmin veistokseen Mies hiljentyneenä ikuisuuden edessä. Emme toki olleet unohtaneet Urho Kekkosta, jonka massiivinen, auran viiltoa kuvaava hautapaasi näkyi yhä suoraan veistoksen takana.

Presidentin Kekkosen vierailu maaliskuussa 1964 ja vironkielinen puhe Tarton yliopistossa ovat jo lähes myyttistä perintöä. Seurueessa oli myös myöhempi kunniatohtori Lauri Posti, vanha ystävä ja yksi puheen tyylittelijöistä..

Reissu-Lassi teki sen ensin

Kekkonen ei kuitenkaan ollut presidenteistämme ensimmäinen, joka puhui Tarton yliopistossa.

Kunnia kuuluu Lauri Kristian Relanderille, joka sai ”Reissu-Lassin” liikanimen viidestä valtiovierailusta. Ensimmäinen, nelipäiväisenä pisin matka kohdistui Viroon. Seurue saapui Tarttoon junalla lauantaina 23.5.1925.

Vanha yliopisto oli juhlallisempi kuin koskaan aiemmin, raportoi Postimees. Puheet pidettiin samassa salissa (aula) kuin 39 vuotta myöhemmin. Relander puhui hiljaisella äänellä ja tiettävästi suomeksi. Tässä aulassa rakentuu Suomen-siltaan kaari, joka kestää vaikeudet, lausui presidentti jopa enteellisesti.

Hänen jälkeensä puhui opetusministeri E.N. Setälä kansojen yhteistyöstä ja kiitti samalla valinnasta kunniatohtoriksi. (Puhkesivat suosionosoitukset, jotka eivät ottaneet loppuakseen, kirjasi Postimees suluissa.) Setälä puhui viroksi.

Seurue tutustui myös kansallismuseoon, jonka esitteli Ilmari Manninen.


Kuvakatsaus ja hautojen sijainnit: