Siihen aikaan kun Sibelius kengät Espalta osti

Pohjoiseplanadilla sijainnut Helsingin Jalkineliike oli 1910–1920-luvuilla kaupungin arvostetuimpia kenkäkauppoja. Sitä johti virolainen aviopari Eduard ja Adi Schwalbe. Kanta-asiakkaisiin kuului säveltäjä Jean Sibelius, joka osti heiltä jokaiseen johtamaansa konserttiin uudet kengät.

Näitä kenkiä säveltäjämestari ei pannut toistamiseen jalkaansa. Koska Sibelius johti tuohon aikaan todella usein, Aino-rouvalla oli edessään kasvava kenkävuori. Niinpä hän sopi rouva Schwalben kanssa, että tämä ostaa aina kengät tiettyyn hintaan takaisin ja myy ne edullisesti edelleen.

Helsingin virolaisen seuran johtokunta 1938. Keskellä puheenjohtaja Adi Schwalbe. EFA

Sibelius poikkesi liikkeeseen muutoinkin, sillä hänestä oli mukava keskustella rouva Schwalben kanssa.  Siten Aino Sibelius osasi soittaa tälle, jos mies sattui unohtumaan omille teilleen. Eräänkin kerran hän oli lähettänyt tämän noutamaan räätäliltä frakkia illan konserttiin ja antanut sitä suojaamaan uuden matkalaukun. Juuri sen Sibelius olikin äsken innostuneena liikkeen tiskillä avannut.

”Vaimoni sanoo, etten koskaan osta mitään käytännöllistä, mutta eikös tämä ole komea lohi?” oli säveltäjä kysynyt Adi-rouvalta. Laukkua täytti suuri, tuore lohi, jonka hän oli ilmeisesti juuri ostanut Kauppatorin laiturista.

Sibelius ei ollut toki Adi Schwalben ainoa kuuluisa kanta-asiakas. Häneltä osti aina kenkänsä myös oopperatähti Fjodor Šaljapin, joka vieraili usein Helsingissä. Liikkeestä tuli myös kohtauspaikka ja tukipiste Viron itsenäistymisvuosien vaikuttajille ja kansainvälisten suhteiden rakentajille.

Eduard ja Adi Schwalben suomalais-virolainen sillanrakennustyö kattoi puoli vuosisataa ja päättyi vasta rouvan kuolemaan vuonna 1965. Helsingin Sanomat kutsui häntä yhä konsulinnaksi, mikä oli perua puolison ajasta Viron ensimmäisenä konsulina Suomessa. Adin etunimi oli virallisesti Ida, mutta niin oli äitinsäkin – ja erotukseksi hänestä perhe ”käänsi” nimen jo lapsuudessa.

Vuoden 1921 varastopaloon saakka Helsingin Jalkineliike palveli numero 25:n puolella, mutta samassa, korttelin levyisessä Grönqvistin liikepalatsissa. Kuvaan ”ennallistettu” Pohjoisesplanadi 27:n liike­huoneisto on tällä hetkellä Kalevala Korun myymälä [nyttemmin Luxbagin käsilaukkuliike].


10.6.2013

Helsinki on virolainen | Eesti kultuurirajad Helsingis

Sinimustavalkoisen Helsingin matkailukartta. Suunnista Suomen historiaan virolaisin silmin! | Sinimustvalge Helsingi turismikaart. Teejuht eestluse ajalukku Soome pealinna tänavatel…


Lähteitä ja lisätietoa | Allikad ja lisainfo