Presidentti Kaljulaid:
Virolaisuus ei vaadi syntymistä virolaiseksi

Estonia 24.2.2017. Kuva: Viron presidentinkanslia, Rene Riisalu

Virolaiseksi voi tulla muutenkin kuin syntymän kautta. Näin voi tiivistää uskaliaimman viestin, jonka presidentti Kersti Kaljulaid lähetti itsenäisyyspäivän puheessaan Viron kansalle.

Mitäs uskaliasta siinä on? tokaisee suomalainen, joka ei näe eroa sanojen kansallisuus ja kansalaisuus välillä. Jos ihminen on Suomen kansalainen, puhuu suomea ja käy saunassa, hän on suomalainen. Virossa on taas vanhoillisin ajattelu lähtenyt – ja lähtee yhä – siitä, että virolaisuus on tiukasti kansallisuus, etninen syntyperä, jonka voi siten saada vain verenperintonä virolaisilta vanhemmilta.

Presidentti Kaljulaid tunnustaa puheensa viron kieltä, kulttuuria ja tapayhteisöä koskevassa osuudessa kansansa vanhoillisuuden.

Tunnustusta voisi luonnehtia myös salaviisaaksi vetoomukseksi hiukan suvaitsevamman ja hiukan monikulttuurisemman Viron puolesta. Minkä vaikutelman itse saat? Tässä suomennos:


”Demokraattisten arvojen olennainen osa ovat ihmisoikeudet, joiden pitää kuulua kaikille ihmisille vain siksi, että he ovat syntyneet ihmisiksi. Niitä täydentävät omassa perustuslaissamme sovitut arvot, joiden tavoitteena on vaalia viron kieltä ja kulttuuria, koska muuten itsenäisellä Viron tasavallalla ei olisi merkitystä.

Kieli ja taiteet luovat kulttuuriyhteisön. Kun lisäämme tottumukset ja tavat, saamme meille ominaisen tapayhteisön. Saamme yhteenkuuluvuuden ympäristön, jonka olemassaolon tunnustamista meillä on oikeus vaatia kaikilta luoksemme pidemmäksi aikaa tai pysyvästi tulevilta. Virolainen voi olla jokainen, jos arvostaa kieltämme, tapojamme ja arvojamme. Silloin hän voi itse pitää itseään virolaisena ja sitä voimme tehdä myös me.

Laki ei neuvo, miten päästään osaksi Viron kansaa

Lakiin voidaan kirjoittaa, miten päästä Viron kansalaiseksi – muttei sitä, millä tavoin päästä osaksi Viron kansaa. Jos sitä yrittäisimme, päätyisimme totalitaariseen yhteiskuntaan, joka on tapojemme vaalimisen nimissä hävittänyt vapautemme.

Kaikkea sitä, mitä emme halua nähdä tapayhteisössämme, emme voi kieltää. Silläkin tavalla hävittäisimme lopulta oman vapautemme. Kaikkia niitä, jotka haluavat täällä elää, emme voi tehdä virolaisiksi. Sen ei pidäkään olla tavoitteemme. Siten hävittäisimme virolaisuuden.

Samalla – meidän toimintaperustamme on Viron perusta. Meillä on yksi virallinen kieli. Virallisen kielen puhuminen kotona ja ystävien kanssa ei ole velvollisuus. Valmius viestiä muilla kielillä, mukaan lukien valtion valmius kunnioittaa viron kieltä osaamattomien täällä asuvien tai vierailevien ihmisoikeuksia, ei ole koskaan sanoma valmiudesta vähentää viron kielen roolia virallisena kielenä.

Vielä lisäten – se tosiasia, että viron kieli ja kulttuuri on turvattu perustuslaissa, ei tarkoita sitä, että viron kieli onkin turvassa. Kieltä ei turvata käskyillä eikä kielloilla. Kieli on turvassa vain silloin, kun sitä menestyksekkäästi opetetaan täällä oleskeleville kieltä osaamattomille ihmisille. Mitä useammille ja mitä enemmän, sitä parempi.

Enemmistö virolaisista ei ole valmis monikulttuurisuuteen

Käsitän, että valtaosa virolaisista haluaa vaalia tapayhteisöään tiukemmin, kuin sitä tekevät monet Länsi-Euroopan maat. Enemmistö meistä ei ole valmis elämään sellaisessa monikulttuurisessa yhteiskunnassa, jossa virolaiset tavat eivät ole selvästi muita tärkeämpiä.

Valtiot, jotka meidän mielestämme ovat menettämässä identiteettiään maahanmuuttajille, ovat olleet meitä onnistuneempia juuri yhtenäisen kieliyhteisön muodostamisessa, jopa silloin, kun heillä on ollut meitä vähäisempi halu suojella tapayhteisöään. Kieliympäristöön liittäminen tapahtuu lastentarhassa ja esikoulussa, aikuisen ja lapsen välisen luontevan viestinnän myötä.

Täällä asuvat toiset kansat eivät tavoiltaan ole meistä kovinkaan erottuvia. Maailmassa on kansoja, joiden käsitys yhteiskunnasta eroaa meistä todella radikaalisti. Se ei tarkoita, ettei sieltä saapuneilla olisi Virossa paikkaa, tulkoot tänne sitten sotaa pakoon tai työnhakijoina. Meidän täytyy osata ilmaista, mitä odotamme heiltä, jotta voimme toimi yhdessä Viron yhteiskuntana.

Tapayhteisön vaaliminen ei voi olla yksittäinen kurssi, jossa opetetaan kielen ohella kunnioittamaan täkäläisen yhteiskunnan vapauksia ja olemaan rajoittamatta niitä oma-aloitteisesti. Se on vasta lähtökohta, minimi. Tapayhteisön takaa pysyvä valmiutemme muistuttaa olennaisista arvoistamme. Tapayhteisön turvaamisen osana on oltava myös kunnioitus muiden tapoja kohtaan, mutta vain siihen rajaan asti, jossa ne eivät ala ahdistaa meidän tapayhteisöämme.

Tapayhteisön määritteleminen on myös mutkikasta, koska emme lopultakaan ole homogeenisiä viron asiaa ajavia robotteja. Meillä itsellämmekin on erilaisia tapoja, erilaisia odotuksia elämältä ja erilainen maailmankatsomus. Mutta koska emme näköjään ole valmiit monikulttuuriseen yhteiskuntaan, meidän on kyettävä ilmaisemaan sanoin omamme, virolainen oma yhteiskuntamme. Meidän on kyettävä sen määrittelyyn sekä johdonmukaiseen ja hienovaraiseen opettamiseen.”


Ensimmäisessä itsenäisyyspäivän puheessaan presidentti Kaljulaid käsitteli lisäksi muun muassa turvallisuuspolitiikkaa, innovaatioita, perheväkivaltaa ja lähestyvää kuntauudistusta.

Presidentin uudissana

Presidentti Kersti Kaljulaid vaikuttaa edeltäjänsä Toomas Hendrik Ilveksen tavoin suosivan uudissanoja. Valistunut veikkaus on, että tässä puheessa viljelty ”komberuum” ponkaisee sanakirjoihin. Ainakin lehdistökeskustelussa käsite lähti lentoon. Kaljulaid on toki viljellyt sitä jo aiemmin virkakautensa puheenvuoroissa. Punnittu suomennos, tapayhteisö, perustuu puheiden asiayhteyteen.

Ensijulkaisu Uuden Suomen Puheenvuorossa 25.2.2017