Maardu – oppaissa unohdettu Tallinnan tytärkaupunki

Pronssimies kohottaa rakastettuaan lammen rannalla. Sen keskellä suihkulähteen pisarat taittuvat sateenkaareksi. Taustalla nousee arkkienkeli Mikaelille pyhitetty kirkko, jonka sipulit peilautuvat veden pinnassa. Lammen ympärillä on kukka-asetelmia, omintakeisia istuimia ja ympäristötaidetta.

Tämä ei ole erityisempää tunnelmointia, vaan oikea kesäinen ensivaikutelma. Kyseinen paikkakunta on Maardu, joka sijaitsee Tallinnan itäkyljessä ja on historialtaan sen tytär- tai sisarkaupunki. Laivamatkailijat näkevät sen maamerkit jo mereltä Piritan teletornin takaa, jossa nousevat Irun voimalaitoksen 202 m korkea savupiippu ja Muugan sataman mammuttimaiset, 98 m korkeat viljasiilot.

Kolmimetrinen pronssiveistos Maardun rakastavaiset paljastettiin vasta toista vuotta sitten, mutta se lienee jo pikkukaupungin kuvatuin nähtävyys. Kesänäytelmän mukaan rakastavaiset ovat Anni ja Mattias, mutta kuvanveistäjä Tauno Kangroa innoitti myös tosielämän pari, tanssijat Helena Hanni ja Vahur Agar.

Samaan valokuvaan sovitettava Mikaelinkirkko edustaa perinteistä venäläistä kirkkoarkkitehtuuria, mutta se on silti tuoretta kaupunkikuvaa vajaan parin vuosikymmenen takaa. Leikkipuistoja tuntuu Maardussa olevan aina näköpiirissä: kirkkolammen viereinen kuvannee satumetsää. Erilaisia suihkulähteitä näkyy jonkin verran vähemmän, mutta epäilyksettä Viron ennätys suhteessa asukaslukuun.

Itsenäisyys maalle ja kaupungille

Viro vietti vietti elokuussa itsenäisyytensä palauttamisen 25-vuotisjuhlaa. Murrosvuosi 1991 oli sitä myös Maardulle. Oikeastaan aikaisemmin ei voi puhua kaupungista, vaan kombinaatin työläislähiöstä. Neuvostoaikaan Maardu oli taloudellisesti alistettu Eesti Fosforiit -yhtymälle ja muodollis-hallinnollisesti Tallinnan Meren kaupunginosalle.

Viron myötä itsenäisyytensä sai pari kuukautta myöhemmin myös Maardu, jossa oli tuolloin reilut 10 000 asukasta. Ehkä Tallinna päästi tyttärestä irti jopa suosiolla. Tulevaisuuteen sen tuli suunnata lähes konkurssin kynnykseltä, sillä kaivostoiminta päättyi ja kemianteollisuus ajettiin alas. Kaupunkia tuskin erotti muista neuvostotalouden pihtisynnyttämistä harmaista lähiöistä.

Maardulle olisi voinut ennustaa ”lahonneen kauppalan” kohtaloa. Vierailija havaitsee, että näin ei ole käynyt. Vaikkakaan kaupunkia ei ole tapana lukea nk. kultaiseen renkaaseen eli Tallinnan vauraisiin ja varakkaiden suosimiin kehyskuntiin, selviytymistarinan perusta lienee sijainnissa.

Kehityksen tukijalka on Muugan kauppasatama, joka on vetänyt logistiikkayrityksiä kylkeensä ja Pietarintien varteen. Merkittävä työllistäjä on myös Irun höyryvoimala, Tallinnan itärajan maamerkki, joka lämmittää pääkaupunkiseudun koteja. Asukkaita oli viime vuonna yli 17 000.

Näyttäisi siltä, että panostus ympäristöön ja lapsiperheisiin on tuottanut tulosta. Toisaalta Maardu sopii esimerkiksi kansallisesta polarisoitumisesta. Virolaiset eivät tunnu sieltä uutta kotia löytävän. Heidän suhteellinen osuutensa, nykyisin reilu kuudennes, on ollut pitkään laskusuunnassa.

Puolessa tunnissa keskustasta keskustaan

Nopeimmat bussit suoriutuvat Tallinnasta Maarduun alle puolen tunnin. Päätepysäkit sijaitsevat kahden puolen Tallinna Kaubamajaa ja Baltian rautatieasemalla. Useimmat bussit saapuvat kaupunkiin eteläistä sisääntuloväylää Keemikute-katua; muutama tulee lännestä Lasnamäen kautta. Reitit kohtaavat Maardun torin kohdalla, josta ne jatkavat viimeisen kilometrin yhtä matkaa Kallaveren päätepysäkille.

Kemisteille omistettu Keemikute on myös kaupungin sisäinen keskusväylä. Nimi muistuttaa kaivannaisteollisuudesta; muutoin katuverkko on nimetty kasvien mukaan.

Kaupunkiin saapumista osoittaa Maardun uusin symboli: valtava kihlasormus, jota koristaa kolme näkinkenkää. Sen kerrotaan viittaavan merellisyyden ohella fossiilisiin maavaroihin, joiden ansiosta kaupunki perustettiin. Myös sormuksen on suunnitellut kuvanveistäjä Tauno Kangro.

Ensikertalaisen on suositeltavaa aloittaa retkensä Kallaveren bussilinjojen yhteiseltä päätepysäkiltä. Tällöin ei ole suurta eksymisen vaaraa, saa alustavan pikasilmäyksen kaupunkiin ja etäisyydetkin hahmottuvat. Varsinainen syy on kuitenkin siinä, että perillä on jotain tyystin odottamatonta.

Metsään piiloutunut kylänraitti

Päätepysäkkikentältä katsoen vasemmalla nousee laaja kerrostaloalue, lähiömallia kuin Suomessa. Kentän kulmassa seisoo pieni huoltomökki, jonka takaa alkaa hiekkatie metsän keskelle. Mitään viittaa tai vihjettä odotettavasta ei ole, mutta kohta tien laidassa on kyltti: Jõelähtme vald, Rootsi-Kallavere küla.

Muutama askel vie kiviaidan reunustamalle, ensi vaikutelmana ”saarenmaalaiselle” kylänraitille ja myös hallinnollisesti kaupungista maalaiskunnan puolelle. Rootsi-Kallaveren kylä on usein yllätys myös Tallinnan virolaisille, etenkin sen löytyminen nukkavieruksi teollisuuslähiöksi mielletyn Maardun takaa.

Kylä ei pidä ääntä itsestään, mutta ei se toisaalta torju kiinnostuneita vieraitakaan. Tämän koki myös kirjoittaja heti ensi visiitillään. Kohta tuli kylän mies kysymään, kiinnostaisiko kenties poiketa myös pieneen museoon. Hän avasi portin sisäpihalle ja pian ilmaantui ystävällinen rouva oppaaksi.

Kylässä kerrotaan olevan satakunta asukasta tai hiukan päälle. Rootsi-Kallavere kylämuseoineen on asukkaiden yksityinen kulttuuriteko. Talot ja puutarhat ovat hoidettuja. Nimikylttejä korvaavat taidolla kaiverretut talonkivet vuosilukuineen. Vanhimmat kivistä löytyvät vuosiluvut ovat 1241 ja 1522, jotka viittaavat varhaisimpiin kylästä löytyviin kirjallisiin merkintöihin.

Kukkatarhoja ja suihkulähteitä

Paluu urbaaniin arkeen käy samaa reittiä. Kylänraitti muuttuu päätien takana Kellamäe-kaduksi ja jatkuu kerrostalojen välistä Maardun tai oikeastaan Kallaveren liikekeskukseen. Nimet kulkevat rinnakkain, sillä Maardun itsenäistyttyä kaupunkimainen Kallavere mielletään sen keskustaksi. Laajaan hallintoalueeseen kuuluvat myös Muugan puutarhakaupunki ja Pietarintien eteläpuolelle jäävä Maardunjärvi.

Mittava ja värikäs kukkatarha peittää matalan liiketalon edustaa, jonka keskellä istuu eläkeläisrouvia ja äitejä pikkulapsineen. Verkkaisuudessaan Maardun ydinkeskusta tuo mieleen suomalaiset nukkumalähiöt. Tosin vaikea uskoa, että täällä olisi edes yöaikaan niinkään paljon melskettä kuin niissä.

Ehkä meno saa lisäsykettä joulukuussa, kun vastapäätä avataan uusi kauppa- ja vapaa-aikakeskus, josta luvataan seudun suurinta. Nimeksi äänestetty Pärli tarkoittaa helmeä ja uusi logokin kuvaa Maardun näkinkenkiä. Suomea keskuksessa edustaa mainostaulun mukaan Hesburger, mutta suomalaisia on tiettävästi myös kiinteistösijoittajan taustalla.

Bussilinjat yhtyvät toribaarin edustalla, joka tuntuu muutoinkin olevan arkielämän solmukohta. Paikan tunnelma, peliautomaatit ja asiakaskunta tuovat mieleen osuusliikkeen kahvilan tai Matkahuollon baarin. Miehet pelaavat ääneti biljardia ja koululaiset poikkeavat luontevasti limpparilleen. Baarin nykynimi on Kodusöök (Kotiruoka), mutta asukkaat tuntuvat muistavan sen nimellä Pit Burger.

Odottamaton ja opettavainen kohtaaaminen

Keemikute-kadun varrelta löytyy lisää ruokapaikkoja. Pizzalta ja sushilta ei vierailija välty Maardussakaan. Luonnollisesti löytyy myös armenialainen saslikkigrilli. Vanhinta juurta, jo vuodesta 1965, edustaa Ranniku-ravintola, mutta vain nimen osalta. Toukokuussa avatussa laaturavintolassa palvelu on hyvin ystävällistä, ehkä yrittäjät ovat itse asialla. Alakertaa voisi kutsua kirjakahvilaksi.

Kulmittain risteyksen takana sijaitsee Bogema-baari, jonka nimi viittaa boheemisuuteen. Kaukaa ja kukkalogon perusteella pientä, neliömäistä rakennusta voisi luulla kukkakaupaksi. Edustan tukevat terassipöydät oikaisevat vaikutelman. Asiakkaita on päivällä mukavasti, useimmat ruokailemassa.

Hymyilevä baarineito palvelee asiakkaita sujuvasti niin viron kuin venäjän kielellä. Päivän mittaan maan virallista kieltä on kuulunut vain satunnaisesti, paitsi Rootsi-Kallaveressä.

Poistuessa ruokaileva rouva nykäisee vierailijaa hihasta: aksentti on paljastanut suomalaisuuden. Rouva osoittautuu Maardussa vuosia asuneeksi, siellä viihtyväksi ja kaupungistaan aidosti ylpeäksi virolaiseksi. Innolla hän kertoo uusista puistoista ja nähtävyyksistä, joita tulisi vielä nähdä.

Tänne on siis palattava. Maardu on toista maata. Toista varsinkin kuin käymättä tietää.

Lisäopastusta:

Ensijulkaisu Uuden Suomen Vapaavuorossa 2.11.2016