Suomenkielisen Maamme-laulun riemujuhla lähestyy

Kahden vuoden kuluttua vietämme itsenäisyytemme satavuotisjuhlaa. Samana vuonna täyttävät 150 vuotta suomenkieliset säkeet: ”Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, soi sana kultainen!” Maamme-laulussa on yksitoista säkeistöä, mutta käytännössä hymninä laulamme vain ensimmäistä ja viimeistä. Näiden vakiintunut muoto on peräisin ”viiden vänrikin” runoilijaryhmän kynästä vuodelta 1867.

Muutamia vuosia sitten satuin ystävälliseen väittelyyn siitä, onko Suomella vai Virolla suurempi oikeus Fredrik Paciuksen säveltämään kansallislauluun. Tuttavani oletti, että virolaiset ottivat sen omakseen jo useita vuosia ennen suomalaisia, koska he käänsivät sen äidinkielelleen ensin.

Vironkielinen ”Mu isamaa, mu õnn ja rõõm” esitettiin ensi kerran vuonna 1869 Tartossa vietetyillä Viron ensimmäisillä laulujuhlilla. Hymninsä syntyhetken tietävät kaikki laulavat virolaiset ja hehän laulavat kaikki, sain kuulla. Vironkielisen tekstin riimitti laulujuhlien organisaattori Johann Voldemar Jannsen.

Hänen tyttärensä Lydia Koidula käänsi ohjelmaan myös Karl Collanin säveltämän Savolaisen laulun (Mu meeles seisab alati). Monet arvovaltaiset nykylähteet merkitsevät senkin isä-Jannsenin nimiin. Koidulan teoksiin sen luki kuitenkin jo Juhan Kunderin laulukokoelma Eesti wanemad laulikud vuodelta 1880, kuten myös Aino Kallas runoilijattaren elamänkerrassa Tähdenlento (1915, laajennettu 1935).

Omaksuivatko virolaiset kansallislaulunsa ennen suomalaisia?

Kyllähän mekin olemme oppineet Maamme-laulun syntyhetken. Fredrik Paciuksen sävelmä esitettiin ensi kerran ylioppilaiden Floran päivän kevätjuhlassa Kumtähden kentällä vuonna 1848. Ylioppilaskunta marssi iltapäivällä nykyiseen Helsingin Toukolaan sotilassoittokuntien tahdittamana. Kuorona oli Paciuksen perustama Akademiska Sångföreningen, joka ensi kerran kajautti laulun hyvinkin jo Pitkälläsillalla.

Matti Klinge on kuvannut, kuinka osaavasti järjestäjät etäännyttivät juhlasta Euroopan hullun vuoden kumousmielen ja kanavoivat sen maiseman romantisointiin. Ylioppilaskunta oli tilannut sävelmän Fredrik Paciukselta nimenomaan Flora-juhlaan, jonka vietto oli vapautettu 12 vuoden pannasta. Ajankäyttönsä perusteella säveltäjä ei vaikuta pohtineen poliittista vakavuutta tai kauaskantoisuutta. Sävellystyöhön ja kuoronsa harjoittamiseen hän varasi kaksi päivää ja toiset kaksi sovittamiseen torvisoittokunnalle.

Kumtähden kentällä laulettiin ruotsiksi, keskeytti tuttavani, eikä sitä laulua, jota suomalaiset nyt laulavat. Totesin, että meillä on vain tapana lukea Maamme-laulun historia vuoden 1848 Flora-juhlasta, jossa Paciuksen sävelmä nousi suosioon. Virallistavan panoksensa antoi myös kansallisrunoilija J.L. Runeberg itse, joka liitti nuotit saman vuoden syksyllä julkaistuun Vänrikki Stoolin tarinoiden ensipainokseen.

Käännettiinko Maamme-laulu suomeksi vasta vuonna 1889?

Runeberg oli kirjoittanut Vårt land -runon jo kaksi vuotta aiemmin, kevätkesällä 1846. Runoilija ajatteli sen nimenomaan sävellettäväksi, ja ennen seuraavaa uutta vuotta versiota olikin jo kolme. Ensimmäisen sävellyksen laati August Engelberg heti kesällä ja seuraavan Fredrik August Ehrström syksyllä. Kolmas oli Runebergin oma sävellys, joka kuultiin Porvoon kaupungin 500-vuotisjuhlassa 3. joulukuuta 1846.

Tuo on kaikki ruotsinkielisen laulun historiaa, jatkui väittelymme. Tuttavani otti hyllystään lauluvihkon, jossa kiistattomasti todistettiin: ”suomennos Paavo Cajander, 1889”. En voinut moittia häntä, sillä oletin tietäväni merkinnän taustan.

Mainittuna vuonna valmistui Kansanvalistusseuran kustantama ja Paavo Cajanderin toimittama Vänrikki Stoolin tarinoiden suomennos. Siitä julkaistiin myös pitkävaikutteinen koulupainos, joka kului vielä minunkin käsissäni tamperelaisessa oppikoulussa. Kustantaja ei alkuaan merkinnyt Cajanderia suomentajaksi: vasta vuoden 1899 yhdestoista painos – koko kirja – julkaistiin hänen nimissään.

Vårt land -runon käännöstyö alkoi tavallaan heti Kumtähden kentältä. Virittäjässä on julkaistu Lea Laitisenmielenkiintoinen kokoelma eri versioista. Nykyisin laulettavat ensimmäinen ja viimeinen säkeistö saivat vakiintuneen suomenkielisen muotonsa vuonna 1867.

Paavo Cajander teki Vänrikki Stoolin tarinoihin lukuisia parannuksia ja yritti samaa myös näissä kahdessa kansan mieleen vakiintuneessa säkeistössä. Esimerkiksi alkusäkeen hän muutti vuonna 1889 muotoon: ”Maa, isänmaamme, Suomenmaa”. Vuonna 1901 Cajander joutui taipumaan ja palauttamaan säkeistöt alkuperäiseen vuoden 1867 muotoon.

Vain yksi kirjain on muuttunut 150 vuodessa

Yksi huomaamaton muutos on toki tapahtunut. Kotimaamme ei ole enää ”pohjainen”, vaan pohjoinen. Tämä sana sisältyi Suomen Sotilas -lehdessä vuonna 1920 julkaistuun Valter Juvan sovitteluehdotukseen. Muutoin tämä Viipurin kirjastonhoitaja muistetaan varsinkin laulurunosta ”Jo Karjalan kunnailla lehtii puu”.Hän oli samaa pohjoispohjalaista sukua kuin veljenpojanpoikansa arkkipiispa Mikko Juva. Nykymuoto oli toki esiintynyt aiemminkin, esimerkiksi Suomen Raittiuden Lehdessä 1885. Sekin ennen Cajanderia.

Suomeksi ja viroksi laulettavat kansallishymnit ovat lähes ikätovereita. Tähän päädyimme sopuisasti tuttavani kanssa. Ero on kuitenkin siinä, että virolaiset tietävät äidinkielisten sanojen kirjoittajan ja voivat kunnioittaa häntä. Itse asiassa suomalaisilla ei ole kirjoittajaan yksiselitteistä vastaustakaan.

Maamme-laulun vakiintuneet hymnisäkeistöt julkaistiin vuonna 1867 osana Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäistä kokonaissuomennosta. Kyseessä oli yhteissuomennos, josta vastasi ”viiden vänrikin” runoilijaryhmä. Vuosina 1867–70 julkaistujen runovihkojen kustantajana toimi Julius Krohn (kirjailijanimi Suonio), virolaisten hyvin tunteman kirjailijan Aino Kallaksen isä.  Muut vänrikit olivat Bernhard Fredrik GodenhjelmAleksanteri RahkonenKaarlo Slöör (kirjailijanimi Santala) ja Antti Törneroos (Tuokko).

Riimejä verraten Aleksanteri Rahkosen kaksi vuotta varhaisempi itsenäinen käännös vaikuttaa ohjanneen lopputulosta. Rahkosen nimeä harva enää muistaa, mutta yksi hänen runoistaan tuli vielä takavuosina koululaisille tutuksi. Kyseessä on Erkki Melartinin säveltämä Miks leivo lennät Suomehen. Yhtä tutuksi tuli Tuokon suomentama Laps Suomen, alkuaan Zacharias Topeliuksen romanssiksi nimeämä ja Paciuksen säveltämä O barn af Hellas. Samasta kynästä on myös Työväen marssi (Käy eespäin väki voimakas…). Jos ajan moniarvoisuus yllättää, niin ehkä säveltäjäkin: Johanneksenkirkon urkuri Oskar Merikanto.

Viidellä vänrikillä oli useita edelläkävijöitä. Ketään ei pidä nostaa jalustalle, mutta meidän suomalaisten on hyvä huomata, että laulamme Maamme-laulua suomeksi sanoilla, joissa heti ensi säkeessä nimeämme maamme Suomeksi. Näin viisi vänrikkiä oikeaksi oivalsivat. Heidän säkeidensä historia täyttää kahden vuoden kuluttua 150 vuotta. Siten vuosi 2017 ei ole vain itsenäisyytemme riemujuhla.


Lähteitä ja lisätietoa:

Ensijulkaisu Uuden Suomen Vapaavuorossa 13.5.2015