Presidentti Kaljulaid Harju-Ristin kirkossa 16.12.2016. Kuva: Viron presidentinkanslia, Raul Mee
”Valtiomme on maallinen eikä valtionkirkkoa ole. Minusta tuntuu, että juuri se turvaa meitä parhaiten myös vierailta uskonnoilta.”Näin totesi Viron presidentti Kersti Kaljulaid television vuodenvaihteen haastattelussa.
Aihe oli väistämätön. Keskustelu kirkon ja valtion suhteesta on leimannut presidentin kolmea ensimmäistä virkakuukautta. Tai oikeammin on väitelty hänen kirkollisista velvollisuuksistaan.
Uusi presidentti yllätti heti ensimmäisenä virkapäivänään. Parlamentissa annetun virkavalan jälkeen hän ei suunnannut kolmen edeltäjänsä tapaan kirkkoon, vaan suoraan Kadriorgin presidentinlinnaan. Teki näin, vaikka luterilaisen kirkon arkkipiispa Urmas Viilma oli jo vaalipäivänä onnitellut ja muistuttanut, että virkaanastumismenoihin kuuluu kiitosjumalanpalvelus.
Tämän tavan, kuten monta muutakin, perusti presidentti Lennart Meri, joka vakuutti Tallinnan tuomiokirkossa noudattavansa virkatoimessaan kristillisiä arvoja ja periaatteita.
Arkkipiispa toi pettymyksensä julkisuuteen, mikä johti kohta kärjekkääseen keskusteluun lehdistössä. Yksittäiset kirjoitukset ovat saaneet satamäärin kommentteja, tuhannenkin rajat on ylitetty. Kaljulaid on saanut ymmärrystä ja tukea ”ensimmäisenä maallisena presidenttinä”, mutta myös jyrkkää moitetta. Väittelyyn on heitetty jopa ”taistelevan ateistin” arvonimi 1940-luvun miehitysvuosilta.
Kirkkoon vain vilpittömällä mielellä?
Presidentti Kaljulaid perusteli ratkaisuaan vilpittömyydellä. Osallistuminen jumalanpalvelukseen on luontevaa perhetapahtumissa ja muistotilaisuuksissa, kuten hänen elämässään ennenkin. Sen sijaan kirkossakäynti valtiollisina juhlapäivinä tai kirkkopyhinä ei olisi samaan tapaan vilpitöntä, koska näiden päivien jumalanpalvelukset eivät ole aiemminkaan olleet hänelle merkityksellisiä.
Seuraavan kutsun arkkipiispa Viilma lähetti ”perinteiseen” 1. adventin konserttiin, mutta presidentillä oli tuolloin muuta ohjelmaa, kuten lehdistöedustaja kertoi. Maanittelu joulukirkkoonkin jäi tuloksetta. Kaljulaid jopa tokaisi, että ”joulu on vanha sana, joka liittyy talvipäivänseisaukseen”. Lisämyrsky vesilasissa oli valmis, vaikka samaa joulun juurta on tuonut toistuvasti esiin myös presidentti Toomas Hendrik Ilves.
Presidentti Kaljulaid on korostanut, että uskonnonvapauteen kuuluun myös vapaus olla uskomatta. Hän ei ole suoranaisesti puhunut ateismista, mutta sana ei ole suinkaan kieltolistalla Viron huippupolitiikassa. Riigikogun eli maan parlamentin puhemies Eiki Nestor on omien sanojensa mukaan ”läpeensä ateisti”, mutta todeten samalla kunnioittavansa uskovaisia ihmisiä, heidän oikeuttaan uskoa jumalaan.
Keskustelu jatkuu, mutta vaikuttaa tyhjän tahkon pyöritykseltä. Kaksi kirvestä on kaikin argumentein ja historian viittauksin teroitettu. Toisen mukaan osallistuminen jumalanpalveluksiin on presidentin henkilökohtainen omantunnon valinta. Toisen mukaan kyseessä on hänen virkavelvollisuutensa valtion symbolina. Uskoi tai ei. Omana sivujuonteena on väittely luterilaisen kirkon erityisasemasta.
Tahko pyörähtänee taas Viron 99. itsenäisyyspäivän lähestyessä helmikuussa. Sitä ennen voimme miettiä ortodoksiteologi Orenti Kampusin sanoja: ”Jos vielä pitkään marisemme presidentistä, niin kohta jumala antaakin meille juuri sellaisen presidentin, joka käy ahkerasti kirkoissa ja luostareissa.”
Esimerkkinä Kampus mainitsee erään Laatokan Valamossa taajaan vierailevan.
Hyvää loppiaista! Head kolmekuningapäeva!
Ensijulkaisu Uuden Suomen Puheenvuorossa 6.1.2017
