Suomalaissoturit Matti ja Vesteri unohtuivat sadaksi vuodeksi nimettömään hautaan Latviassa

”Tähän haudattiin vuoden 1919 helmikuussa Latvian vapaustaistelussa Trapenessa kaatuneet Viron armeijan suomalaiset sotilaat.” – Näin kertoo opastaulu Latvian pohjoislaidalla, tosin yksikielisesti, vain latviaksi, kuten on otsikkokin: Somu karavīru kapi eli suomalainen sotilashautausmaa.

Hautapaikka on vaatimaton, mutta latvialaiset ovat pitäneet sitä sata vuotta mielessään ja huolenpidossaan. Haudalla on yksinkertainen puuristi – ehkä yhä sama kuin 1990-luvulla. Risti on nimetön, mutta ei tuntematon. Trapenen kahden suomalaisen sotilaan hauta mainittiin Latvian vapaussodan muistomerkkien luetteloissa jo 1930-luvulla, silloinkin ristillä merkittynä – ja näin on nettiaikanakin.^{1 2}

Nimettömäksi jääminen on outoa, sillä vaihtoehtoisten suomalaisten joukko ei ole suuri ja se rajautui jo vuonna 1919 muutamaan mieheen, itse asiassa kahteen.

Ovatko latvialaiset erehtyneet vai suomalaiset unohtaneet?

Kulkijaa mietityttää, ovatko latvialaiset erehtyneet vai ovatko suomalaiset todella unohtaneet tämän haudan. Mahdollisesti haudassa lepäävät ovatkin jotain muuta kansallisuutta, jotka sodan oloissa vain oletettiin asepuvusta tai muista syistä suomalaisiksi? Toisaalta, jos he olivat suomalaisia, jäikö hauta sittemmin tyhjäksi ja kumpikin Trapenessa kaatunut noudettiin kotipitäjänsä multaan?

Opastaulun ”Viron armeijan suomalaiset sotilaat” viittaa Viron vapaussodan toiseen suomalaiseen vapaajoukkoon eli Pohjan Poikain rykmenttiin, joka piti varsin hyvin kirjaa kaatuneistaan. Heidän etu- ja sukunimistään löytää toki ristiriitoja, jos vertaa kirkonkirjoja, taistelukertomuksia, aikalaisten lehtijuttuja ja muistomerkkejä, mutta aivan nimettömiä pohjanpoikia kentälle ei jätetty.

Pohjan Pojat ylitti Viron kansallisen rajan ja hyökkäsi ensi kerran Pohjois-Latviaan vasta helmikuun jälkipuoliskolla 1919. Rykmentin komentaja oli Suomessa kunnostautunut virolainen eversti Hans Kalm, joka lähti 19. helmikuuta valloittamaan Marienburgia eli nykyistä Alūksnen kaupunkia – ja siinä myös onnistui.^{3 4 5}

Suomalaiset sotilaat – joiden joukkoon lienevät lukeutuneet myös kaksi Trapeneen haudattua – viipyivät Latviassa vain viikon verran. Viimeiset joukot palasivat Valgan kaupunkiin 26. helmikuuta.

Milloin, missä ja miten he kaatuivat – ja jäivät nimettömiksi?

Trapenen kylä tunnettiin tuolloin saksankielisellä kartanonimellä Treppenhof, kuten yleensä muutkin paikkakunnat maaseudulla. Pohjan Pojat miehitti sen valloitusretken tukipisteeksi 18. helmikuuta. Erityistä vastarintaa tällöin ei kuitenkaan kohdattu eikä siten kaatuneitakaan jäänyt kentälle.

Sen sijaan rykmentin vetäytyessä Marienburgista sattui 25. helmikuuta kohtalokas erehdys, jonka Hans Kalm kuvasi 6. maaliskuuta 1919 Valgassa päivätyssä taistelukertomuksessaan:

Erikoisesti matkalta mainittava on, että Marienburgista lähdettäessä III patterin kuormasto joutui harhaan, lähtien kulkemaan Seltinghofiin päin, josta noin 3 km pohjoiseen saavuttuaan joutui saarroksiin sekä vasta ankaran taistelun jälkeen onnistui perääntymään, paikalle jätettyä kuitenkin 3 kuollutta, 30 hevosta, kenttäkeittiön sekä osan kuormastoa.⁶

Seltinghof on nykyään Zeltiņi – ja yhä puolivälin etappi Alūksnen kaupungista Trapeneen.⁷

Kalm kirjoitti kolmesta kaatuneesta, joka oli myös 3. patterin päällikön, luutnantti Soini Holopaisen saama ensitieto. Lehdet kertoivat kahdesta, kuten myös Pohjan Poikien ensimmäinen kronikoitsija J. E.  Sainio samana vuonna julkaistussa kirjassaan. Määrä saattoi olla lähtöisin myös saman päivän tapauksesta Hoppenhofin eli nykyisen Apen asemalla, jossa kolme miestä lähti hevosella hakemaan heiniä ja maitoa. He joutuivat punapartion yllättämäksi ja lehdet kertoivat kaikkien kaatuneen. Yksi miehistä jäi tosiasiassa vangiksi, mikä paljastui huhtikuussa, kun hän ilmaantui Rajajoelle.^{8 9}

Paluumarssi junalla tai maanteitse rautatien suunnassa

Ryhmentti oli aloittanut paluumarssin 24. helmikuuta – Viron itsenäisyyspäivänä – Marienburgissa pidetyn voitonparaatin jälkeen. I pataljoona ja raskas kuormasto palasivat Valgaan rautateitse. Sen sijaan II pataljoonan ja patteriston tuli palata ”maantietä rautatien suunnassa”. Viimeiset osastot lähtivät Kalmin mukaan Marienburgin kauppalasta 25. helmikuuta kello 7 aamulla ja saapuivat Valgaan seuraavana päivänä kello 14. Holopaisen mukaan kuormasto lähti matkaan kello 6, mikä tarkoittanee määrättyä lähtöaikaa. Sotaoikeus käsitteli tapausta 15. huhtikuuta todeten sen nimenomaisesti laiminlyöneen lähtemisen välittömästi yhdessä II pataljoonan kanssa.¹⁰

Tilannetta kuvatessaan Kalm mainitsi, että Tallinnan suojeluspataljoona oli määrätty valvomaan Marienburgin lounaispuoleisia maanteitä ja nimesi erikseen Schwarzbeckshofin, nykyisen Ādamsin, jossa Trapenesta tuleva maantie tänäänkin haarautuu. Kuormaston tuho oli silti väistämätön, sillä vihollinen oli edellisenä yönä vallannut niin Schwarzbeckshofin kuin Treppenhofinkin.

Jääkäriluutnantti Johan Sainio – joka itse lähti Marienburgin retkelle 6. komppanian päällikkönä samaa maantietä Treppenhofista Seltinghofiin¹¹ – selitti tapauksen vuonna 1919 julkaistuissa muistelmissaan Pohjan Pojat Virossa suorasukaisesti miehistön kokemattomuudella:

Osa raskaan tykistön kuormastoa ja varahevosia ei ollutkaan mennyt junassa, vaan lähtenyt maanteitse paria tuntia myöhemmin Marienburgista kuin toiset. Mukana ei ollut yhtään upseeria eikä muutakaan tientuntevaa miestä, ja niin mentiin ensimmäisessä tienkäänteessä heti harhaan ja vähän matkaa kuljettua jouduttiin äkkiarvaamatta vihollistulelle alttiiksi. Tällöin jäi kaksi miestä ja 25 hevosta vihollisen saaliiksi, muiden päästessä pakenemaan.¹²

Kuormaston johtajaksi luutnantti Holopainen oli määrännyt vääpeli Onni Kosken. Välttämättä reitti ei ollut hänelle eikä miehillekään aivan tuntematon, vaan ehkä sama, jota myöten 3. patteri pääsi lopulta 22. helmikuuta siirtymään suoraan Seltinghofista vasta valloitettuun Marienburgiin. Pääjoukot tekivät kiertoliikkeen etelään, mutta raskas 3. patteri joutui lumiesteiden ja tien kapeuden vuoksi jäämään Seltinghofiin. Tällöin patteri myös sitoi kolme ryhmää, jotka lähetettiin sen suojaksi.^{13 14}

Trapenen tiellä kaatuivat tykkimiehet Matti Salonen ja Vesteri Haaranoja

Tutunoloisesti Kalmin taistelukertomusta mukaili myös Vilho Helanen historiikissaan Suomalaiset Viron vapaussodassa, joka hän kokosi Viron Avustamisen Päätoimikunnan aloitteesta. Taistelupaikan hän jätti Kalmin sanoin yhä Seltinghofiin, mutta oikaisi tiedot kuormaston menetyksistä. Joka tapauksessa Helanen julkaisi kahden kaatuneen nimet suurelle yleisölle jo vuonna 1921:

Pohjan Poikain vetäytyessä Marienburgista Valkia (Valga) kohden sattui kuitenkin vielä yksi onnettomuus. Kolmannen patterin kuormasto lähdettyään Marienburgista 25. päivänä kulki harhaan lähtien Seltinghofiin päin. Kolme kilometriä sen pohjoispuolella kuormasto joutui saarroksiin. Sen onnistui vasta kiivaalla taistelulla raivata itselleen tie vapaaksi. Se menetti tällöin kaatuneina 2 sotilasta, Knut Haaranojan ja Matti Salosen, joiden ruumiit jäivät vihollisen haltuun. Punaisten käsiin joutui lisäksi saaliina 26 hevosta, 3 parivaljakon ja 8 yksivaljakon ajorekeä valjaineen, 14 satulaa ja osa kansliapapereita.

Aineelliset menetykset vastaavat patterin päällikön, luutnantti Holopaisen 26. helmikuuta, siis heti taistelun jälkeen tykistön komentajalle, jääkärimajuri Aarne Snellmanille antamaa ilmoitusta. Sen sijaan kaatuneita oli sen mukaan jopa kolme: Haaranoja, Salonen ja Matti Rampa, joiden ”ruumiit jäivät Treppenhofin lähellä kohdatussa ankarassa tulituksessa vihollisen käsiin taistelukentälle”. Tosiasiassa Rampa haavoittui vakavasti ja palasi aikanaan kotiin Kannaksen Pyhäjärvelle.

Varsinaisen tulitaistelun voimasuhteineen Helanen jätti kuvaamatta, kuten sotaoikeuden päätöskin, joka keskittyi vääpeli Kosken palvelusrikkomuksiin. Samoin vaikuttaa kaikilta jääneen kirjaamatta kokonaismiehitys ja pelastuneiden pakoreitti. Esikunnan majoitusmestari August Wolrat muisteli, että he ehtivät Valgaan vasta 27. päivän illaksi, mikä selittänee ristiriitoja. Sellainen on myös Wolratin muistuma matkan varrelta, jonka mukaan kuormasto eksyi väärälle tielle Hoppenhofissa.¹⁵

Kaatumisen satavuotispäivä lähestyy – kiitosten ja nimien aika?

”Terijoelta” kotoisin olevan Haaranojan ja pernajalaisen Salosen kaatuminen saapui Suomen lehtiin maaliskuun puolivälissä. Haaranoja oli tosiasiassa kotoisin Karijoelta, ja Ilkka-lehdessä julkaistu muistokirjoitus käytti hänestä jälkimmäistä etunimeä Vesteri. Sen sijaan Salosesta ei riviuutista enempää kirjoitettu, ja kummastakaan ei ilmeisesti julkaistu kuolinilmoitusta.^{16 17 18 19 20}

Vesteri Haaranoja palasi julkisuuteen vielä 1. lokakuuta 1922, kun Karijoen kirkkomaalla avattiin sankaripatsas, johon oli koottu Suomen sisällissodassa ja heimosodissa kaatuneiden nimet. Kaiverruksen mukaan Haaranoja kaatui ”Virossa Treppenhoffin taistelussa 25.2.1919”.^{21 22}

Olisiko Karijoen muistomerkki voinut johtaa oletukseen hautaamisesta Suomeen? Esimerkiksi Iiris Heinon vuonna 2000 julkaisema tutkimus suomalaisten sotasurmista kertoo Haaranojan ja Salosen kaatuneen 25.2.1919 Treppenhofissa, mutta ei käsittele heitä kadonneina. Jokin väärinkäsitys heidän hautapaikastaan lienee syntynyt jo varhain, sillä Viron kaatuneiden huoltokomitean puheenjohtaja Sofia Lille on luetteloinut Haaranojan ja Salosen ensin ”kotiseudulleen haudattaviksi lähetetyiksi”. Sitten hän on vetänyt nimet yli ja kirjannut heidät ryhmään ”hautapaikka tuntematon”.^{23 24}

Haaranojan ja Salosen kaatumispaikaksi nimeää Treppenhofin myös Suomen sotasurmat 1914–1922 −tietokanta, joka tapauksessa saman maantien varren kuin taistelukertomus tuoreeltaan. Miesten hautaustavan se toteaa tuntemattomaksi. Näin ollen ja aikalaiskertomusten valossa Trapeneen haudattujen henkilöys vaikuttaa ilmiselvältä – ellei sitten vielä ilmaannu vahvistusta miesten hautauksesta kotipitäjiensä Karijoen ja Pernajan kirkkomaille tai muualle Suomeen.^{25 26}

Koska tällaista vahvistusta tai muutakaan kumoavaa tietoa ei ole, olisiko tullut aika kiittää latvialaisia ja kertoa, että he ovat hoitaneet Trapenen hautaa Vesteri Haaranojan ja Matti Salosen muistoksi? Siis nyt vuonna 2019, jolloin miesten kaatumisesta tulee 25. helmikuuta kuluneeksi 100 vuotta.

Suomalaishaudan löytää helposti – ja myös virtuaalisesti

Hauta sijaitsee Trapenen itäpuolella, parin kilometrin päässä Alūksneen vievän maantien etelälaidalla. Viron rajalle on linnuntietä noin 7 km. Sijainti on merkitty niin paikalliseen matkailukarttaan kuin yleiskaavaan. Opastaulun ja haudalle vievän polun löytää Googlen karttapalvelustakin.^{27 28 29 30}

Viron vapaussodan historian seuran aktivistit Mati Strauss ja Ain Krillo viimeistelevät parhaillaan matrikkelia sodassa kaatuneista suomalaisista. He ovat kiitollisia kaikesta Latviaan haudattuja tarkentavasta tiedosta (ks. yhteydet). Viestejä heille välittää myös artikkelin kirjoittaja.

Lisäys 17.1.2019: Trapeneen haudatut ovat käytännössä vahvistuneet. Vesteri Haaranojan rinnalla pieneltä Karijoelta lähti Viron retkelle useita sotureita. Hän oli joukon vetureita; nuori mies, mutta Vöyrin sotakoulun käynyt ja vuoden 1918 taistelut kokenut. Haaranoja kuului ainoana tykistöön ja niin kohtalo jäi karijokelaisille epäselväksi. Kotipitäjän multaan he eivät päässeet häntä hautaamaan eikä ruumiin puuttuessa pidetty muistotilaisuuttakaan. Saman kohtalon ja leposijan jakoi epäilemättä Matti Salonen, mutta hänen taustansa vaatii lisäselvittelyä. Koti­kuntana mainitaan ruotsinkielinen Pernaja, jossa Salonen oli tuskin nimenä yleinen.^{31 32}

30.12.2018

”Unohtumaton päivä Viron–Suomen veljeydessä”

Näin otsikoi tarttolainen Postimees-lehti 30. joulukuuta 1938. ”Unohtumaton päivä” oli koettu 20 vuotta aiemmin, eivätkä Viron lehdet sitä tuolloin todella unohtaneet. Itse asiassa Postimees oli verrattain vaatimaton…

---

Lisätietoa | Lisainfo

• Pohjan Poikain toiminta-alue Walk–Marienburg–Petseri ja Valgan taistelukausi 1919, Erkki Hannulan piirtämät kartat kirjassa Suomalaiset Viron vapaussodassa, Kirja 1921
• Kyllikki Pohjala, Pohjan Poikain matkassa, WSOY 1920
• Oskar Kurvits (toim.), Vabadusmonument II. Soome abiväed Eesti Vabadussõjas, Vabadussõja Mälestamise Komitee väljaanne, Tallinn 1936
• Lauri Kettunen, Tieteen matkamiehen uusia elämyksiä, murrosvuodet 1918–1924, WSOY 1948
• Olavi Hovi ja Timo Joutsamo, Suomalaiset heimosoturit Viron vapaussodassa ja Itä-Karjalan heimosodissa vuosina 1918–1922, Turun yliopiston Suomen historian laitos 1971
• Jussi Niinistö, Heimosotien historia 1918–1922, SKS 2005
• Jaakko Heinämäki, Hans Kalm – vapaussoturi ja vaihtoehtolääkäri, Minerva 2007
• Vabadussõjas langenute koondnimekiri, kaatuneiden nimiluettelo, MTÜ Vabadussõja Ajaloo Selts
• Sotahistorialliset kohteet, Suomen Sotahistoriallinen Seura

---

7.3.2019

Nimet graniittipaasilla – Viron vapaussodan suomalaisten sankarihaudat Helsingissä

Sata vuotta sitten, tammi-maaliskuussa 1919 haudattiin Helsingissä 35 Virossa kaatunutta suomalaista. Keitä nämä vapaaehtoiset olivat ja miksi sankarihautoja on kaksi?

---

Lähteet | Allikad

1. Kritušo varoņu piemiņas zīmes, Vidzeme, Latvijas Kareivis 3.11.1938
2. Latvijas teritorijā esošie kara kapi, nro 2168 (search), Latvian sotilashautojen luettelo
3. Pohjan Pojat valloittaneet Marienburgin kauppalan, Uuden Suomen Iltalehti 22.2.1919
4. Marienburgin uljas valloitus, Uusi Suomi 4.3.1919
5. Marienburgin retki, Aamulehden sunnuntailiite 24.2.1929
6. Hans Kalm ym., Pohjan Poikain retki, WSOY 1921
7. Wegekarte des Walkschen Kreises mit den Kirchspiels- und Gutsgrenzen, Liv-Estländischen Landeskulturbureau, Lithogr. E. Berthelson, Jurjew-Dorpat (Tartto) 1904
8. Pohjan Poikain 3. patterin päällikön, luutnantti Soini Holopaisen ilmoitus tykistön komentajalle, jääkärimajuri Aarne Snellmanille 26.2.1919, Põhja Põegade Rügemendi komandöri operatiivkäsud ja ettekanded, ERA.595.1.9, Rahvusarhiiv Tallinnas
9. Pohjan Poikain tappiot, Helsingin Sanomat 12.3.1919
10. Pohjan Poikain Rykmentin Sotaoikeuden päätös vääpeli Oiva Kosken ja hevosaliupseeri Uuno Salmisen asiassa 15.4.1919, Pohjan Poikien esikunta 1918–1919, C 1, Kansallisarkisto
11. Sulo Kallio, Pohjalaisia Viron tantereella. Muistelmia Pohjan Poikain rykmentin II pataljoonan 6. komppanian osanotosta Viron vapaustaisteluun, Oma Kanta 1922
12. J. E. Sainio, Pohjan Pojat Virossa, Otava 1919
13. Vilho Helanen, Suomalaiset Viron vapaussodassa, Kirja 1921
14. Pohjan Poikain taistelualue Seltinghof–Marienburg 19.–21.2.1919, Erkki Hannulan piirtämä tilannekartta kirjassa Pohjan Poikain retki, WSOY 1921
15. August Wolrati (Walari) mälestusi sõjaajast, 1919, ERA.595.1.18, Rahvusarhiiv Tallinnas
16. Hoppenhofissa kaatui tykistöstä Matti Salonen Pernajasta, Uusimaa 12.3.1919
17. I Estland har stupat soldaten Matti Salonen från Pernå, Östra Nyland 12.3.1919
18. Virossa kaatunut pernajalainen Matti Salonen, Loviisan Sanomat 14.3.1919
19. O. R., Vesteri Haaranojan muistolle, Ilkka 2.4.1919
20. Karijoen Nuorisoseuran toiminta 1896–1926, Ilkka 20.4.1926
21. Karijoen sankaripatsas paljastetaan huomenna, Ilkka 30.9.1922
22. Karijoen sankarien muistomerkki, Etelä-Pohjanmaan sotamuistomerkit, epmuisto.fi
23. Sofia Lille, Luettelo kaatuneista ja hävinneistä Viron vapaussodassa 1919, Viron Avustamisen Päätoimikunta 1918–1927, B 4, Kansallisarkisto
24. Iiris Heino, Hinnalla hengen ja veren. Suomalaisten vapaaehtoisten sotasurmat Virossa vuonna 1919, Helsingin yliopiston historian laitos 2000
25. Knut Vester Haaranoja, Suomen sotasurmat 1914–1922, Valtioneuvoston kanslia 2002
26. Matti Salonen, Suomen sotasurmat 1914–1922, Valtioneuvoston kanslia 2002
27. Trapenes pagasta karte, Trapenen nähtävyyksien kartta (ks. nro 7)
28. Iepazīsti Apes novadu, kuvia kunnan nähtävyyksistä (ks. Somu kapi), Apes novads
29. Trapenes pagasta teritorijas funkcionālā zonējuma karte, Apes novads 2014
30. Suomalainen sotilashautausmaa, koordinaatit ja kuvanäkymä, Google 2011
31. Jordfästning i Pernå kyrka. Edla Salonen ehkä sukua? Östra Nyland 1.2.1933
32. Pentti Laitinen, Kirkkomusiikin hiljainen uudistaja. Sata vuotta sitten syntynyt Sulo Salonen oli hämmästyttävän moni-ilmeinen säveltäjä. ”Salonen syntyi Pyhtäällä, mutta perhe muutti heti äidin syntysijoille Pernajaan” Ehkä sukua? Helsingin Sanomat 13.1.1999