Mistä tuli Viron markka – ja miksi Viron kruunu?

Viron rahan varhaishistoriaa

Viron hallitus on jättänyt riigikogulle lakiehdotuksen, jonka mukaan Viron uuden rahan nimeksi otettaisiin taaler ja kross. – Näin raportoi Helsingin Sanomat 4. maaliskuuta 1927. Lopulta päädyttiin kruunuihin ja sentteihin, mutta miksi juuri niihin? Entä miten Viro sai markan, ensimmäisen rahayksikkönsä?

Taustaksi tulee palata 1910-luvun alkupuolelle, jolloin kultametalli määräsi rahan arvon. Suomenkin rahapaja löi rahaa metalliseoksesta, jossa oli 9 osaa kultaa ja 1 osa kuparia. Yhdestä kilosta saatiin 10 markan rahoja 310 kappaletta tai 20 markan rahoja 155 kappaletta. Lyöty nimellisarvo vastasi kullan painoa, joka lyötiin rahoihin myös grammoina. Nämä markat olivat itse asiassa kultafrangeja, joita lyötiin yhtä lailla mm. Ranskassa, Belgiassa, Espanjassa, Italiassa, Kreikassa ja Sveitsissä. Nimestä riippumatta rahayksikön arvo vastasi näissä maissa 0,2903225 grammaa puhdasta kultaa.

Frangijärjestelmään kuului epäsuorasti myös Venäjän keisarin rupla, jonka arvo vastasi 2 2/3 kulta­frangia eli 0,774232 grammaa puhdasta kultaa. Niinpä esimerkiksi Suomen postikonttoreissa ja Kannaksen lähijunissa rupla arvostettiin 2,67 markaksi ja toisaalta markka 37,5 kopeekaksi.

Tarinaan liittyvät vielä Skandinavian rahaliiton kruunu, Saksan valtakunnan markka ja Yhdysvaltain dollari. Ruotsin, Norjan ja Tanskan kruunut vastasivat kaikki 100/248 eli 0,403226 grammaa puhdasta kultaa. Saksan markka asettui kruunun ja frangin puoliväliin: 100/279 eli 0,358423 kulta­grammaan. USA:n dollarin paikallinen kultamitta oli 23,22 graania, joka vastasi 1,50464 grammaa.

Käytetyin raha oli toki paperista tai muuta metallirahaa. Setelien takuuna oli niihin yleensä painettu lupaus vaihdettavuudesta kultaan. Keskuspankit lupasivat painaa seteleitä vain sen määrän kuin niillä oli kultaa holvissaan. Vaihdettavuus ja kurssien vakaus päättyivät maailmansotaan. Valtiot painoivat katteetonta rahaa kustannuksiinsa – ja Venäjän rintamalla myös maksuvälineeksi valloitusmaalle. Kultarahat katosivat liikkeestä, sillä niihin lyöty nimellisarvo vajosi kauas metalliarvosta.

Ruplien kaaoksesta Saksan itämarkkaan

Keisarivallan kaatuminen johti Venäjän usean ruplan aikaan. Keisarillisen paperirahan rinnalle tulivat uudet ruplat, jotka tunnisti kruunuttomasta kaksoiskotkasta. Nimellisesti suuret 250 ja 1000 ruplan setelit tunnettiin ”duuman ruplina”, pienemmät 20 ja 40 ruplan vaihtorahat ”kerenskeinä”. Lisäksi Saksan miehitysalueella oli täydentävänä maksuvälineenä ”itärupla”, jonka arvo vastasi alkuaan keisarin ruplaa. Saksan joukkojen mukana itärupla saapui myös Viroon helmikuussa 1918.

Viro oli julistautunut itsenäiseksi, mutta joutunut Saksan miehitysvaltaan, jonka Neuvosto-Venäjä tunnusti Brest-Litovskin rauhassa 3. maaliskuuta 1918. Baltian sotilashallinto aloitti jo huhtikuussa toimet alueen rahayksikön vaihtamiseksi ruplista Saksan markkaan. Uudet setelit tulivat tunnetuksi ”itämarkkoina”, sillä Saksan valtionpankin sijasta rahaa laski liikkeeseen Kaunasissa toiminut, sotilas­hallinnolle alistettu Darlehnskasse Ost eli Idän lainakassa. Seteleille taattiin täysi vaihdettavuus Saksan markkoihin. Itäruplille määrättiin samalla kiinteä kahden itämarkan vaihtoarvo.

Venäläiset ruplat menettivät laillisen maksuvälineen aseman Virossa ja Liivinmaalla 20. heinäkuuta 1918. Määräyksen antoi Ober Ostin eli Saksan itäisten asevoimien ylipäällikkö, kenraalieversti, kreivi Kirchbach. Sen myötä kaikki tavarat tuli tästedes hinnoitella markoissa. Lajista riippumatta kaikkien Venäjän ruplien kurssiksi määrättiin yksi markka. Erilaisissa korvauksissa ja toistuvissa maksuissa, kuten palkoissa ja vuokrissa, arvoksi jäi 1,50 markkaa. Määräys tuli voimaan heti ja oli varsin ennenaikainen, sillä käsinkosketeltavia itämarkkoja saatiin Viroon vasta elokuun lopulla.

Määräystä laajensi maksuvälineasetus, Verordnung über die Zahlungsmittel, jonka Kirbach allekirjoitti 15. syyskuuta 1918. Siinä hän määräsi Itämerenmaakuntien ja Liettuan rahayksiköksi Saksan markan sekä käytännön maksuvälineeksi sitä sijaistavan itämarkan. Itäruplat säilyivät rinnalla, mutta nekin aiottiin kerätä pois siinä vaiheessa, kun markkoja olisi riittävästi liikkeessä. Tämän arveltiin vievän vähintään kuusi kuukautta, mutta miehitys ei kestänyt enää kahtakaan. Suurvaltojen sota päättyi aselepoon 11. marraskuuta 1918 ja Saksa luovutti ohjat Viron väliaikaiselle hallitukselle.

”Saksa määräsi meille markan, eikä sitä ole kumottu.”

Miehitysvallan rahauudistus oli jäänyt kesken, mutta sen perintönä Viron rahayksikkö oli markka sekä maan ainoina laillisina maksuvälineinä Saksan markat, itämarkat ja kahden markan arvoiset itäruplat. Tältä pohjalta tasavallan tuli aloittaa rahapolitiikkansa. Hallitus sääti 19. marraskuuta ylimeno­kauden hallintolait ja jätti maksuvälineasetuksen voimaan muuttamatta sanaakaan. Asiasta jäi epätietoisuutta ja oikeusministeriön tuli muistuttaa erikseen, että ”Saksan miehitysvallan määräysten nojalla meillä on ruplan sijasta otettu rahayksikkönä käyttöön markka eikä näitä määräyksiä ole kumottu”.

Hallituksella oli tuskin parempaa vaihtoehtoa – ja samaan tapaan Saksan rahalla aloittivat muutkin Baltian maat. Markka ei välttämättä ollut kaikkien mieleen, ei varsinkaan, jos oli säästänyt runsaasti keisarin ruplia, joita ei haluttu vaihtaa säädettyyn pakkokurssiin. Lähiaikojen pysyvin rahalaki olikin Greshamin lakina tunnettu sääntö, jonka mukaan huono raha syrjäyttää hyvän rahan liikkeestä. Jos ihmisellä on kahdenlaista rahaa, hän pitää mielestään paremman itsellään ja tarjoaa maksuksi huonomman. Ruplien ja markkojen suhteet vaihtelivat, mutta poikkeusta tuskin ilmeni.

Oman maan rahaa ei vielä koettu erityiseksi itsenäisyyden symboliksi lipun, vaakunan tai kansallis­laulun tapaan. Kansalle rahassa ensisijaista oli ostovoima ja säästöjen arvon säilyminen. Hallitukselle rahapolitiikka oli taas ennen kaikkea selviytymistaistelua ja kotirintaman vapaussotaa, ensi hetkestä alkaen ja erityisesti 28. marraskuuta jälkeen Neuvosto-Venäjän hyökättyä maahaan. Näissä oloissa ei ollut syytä keskustella rahan nimestä tai kiirettä ”julistaa” Eesti mark rahayksiköksi. Tämä tapahtui hallinnollisen arkisesti 2. toukokuuta 1919, jolloin väliaikainen hallitus muutti kreivi Kirbachin maksuvälineasetusta siten, että Saksan markan ja itämarkan sijaan tuli Viron markka.

Valtion kassa on pohjaton – ja Virossa taskukokoinen

Väliaikainen hallitus aloitti toimintansa 100 000 markan kassavaroilla, mutta jo kuukauden kuluttua valtion menot kohosivat miljoonaan markkaan päivässä. Mahdottomalta kuulostava yhtälö ja monta vastaavaa sisältyi rahaministeri Juhan Kukkin valtiontalouden selontekoon, jonka hän esitti huhti­kuun lopulla Estonian saliin kokoontuneelle Viron perustavalle kokoukselle. Vertaus oli toki lievempi kuin viisi kuukautta aiemmin Viron maapäivillä, jossa Kukk mitoitti kassan taskuunsa sopivaksi.

Virossa oli kyllä rahaa, mutta ei valtiolla. Hallituksen ratkaisu oli kotimainen joukko­velka­kirjalaina, jota maakunnat ja kaupungit velvoitettiin kokoamaan. Maapäiviltä saatiin valtuudet 30 miljoonan itämarkan lainaan ja tarvittaessa 20 miljoonan lisälainaan. Osallistumiseen houkutti Venäjän ruplien parempi vaihtokurssi. Keisarin ruplan arvo oli 1,50 markkaa ja duuman ruplan 1,25 markkaa. Lisäksi maksuvälineasetuksessa täysin mitätöidyt kerenskit lunastettiin yhden markan kurssiin.

Tulos oli pettymys, sillä 1,5 kuukaudessa velkakirjoja ostettiin vain 8 miljoonaa markalla. Toisena keinona ryhdyttiin kantamaan kahden viimeisen vuoden maksamattomia veroja – niin keisarin kuin miehitys­vallan määräämiä. Ruplakurssit olivat samat kuin lainassa. Tässä menestys oli hivenen parempi, vaikkakin pullonkaulana oli toimivan verohallinnon ja perintäjärjestelmän puute.

”Neljänneksi tai viidenneksi rahalajiksi Suomen markka”

Ulkomailta lainaa saatiin vain heimokansalta. Avainhahmo oli Kansallis-Osake-Pankin pääjohtajaksi palannut J. K. Paasikivi, jonka johtama senaatti oli eronnut 27. marraskuuta 1918. Ulko­ministeri Jaan Poska saapui Helsinkiin ja pyysi häntä suosittelijaksi. Paasikivi esitti pääministeri Lauri Ingmanille, että Suomen valtio myöntäisi Virolle 20 miljoonan markan lainan. Hallitus­puolueiden suostumus saatiin jo seuraavana päivänä, 1. joulukuuta. Kotimaankin taloustilanne oli heikko ja välittömästi voitiin antaa vain 10 miljoonaa markkaa. Loppuosa luovutettiin neljänä eränä huhtikuuhun mennessä. Paasikivi myönsi vielä pankkinsa varoista 1,5 miljoonan erillislainan, jolle Suomen valtio antoi takuun.

Värikkäitä vertauksia viljellyt, mutta kassatilanteen parhaiten tuntenut rahaministeri Kukk arvosti lainan korkealle. – ”Tulee suoraan tunnustaa, että jos Suomi ei olisi tullut meille apuun rahallisesti ja sotilaallisesti, tuskin olisimme nyt täällä yhdessä kokousta pitämässä”, kuten hän tiivisti huhtikuussa Estonian konserttisalissa. Tämä tuotti innokkaita suosionosoituksia perustavan kokouksen ”oikealla puolen”, kuten Maalaisliiton lehti Maaliit uutisoi. Toisaalta sosiaalidemokraattien äänenkannattaja Sotsialdemokrat oli epäillyt Suomen lainan etuja jo 12. joulukuuta, heti julkaisun jälkeen:

”Kuten olemme kuulleet, hallitus on onnistunut järjestämään Suomesta 10 miljoonan markan lyhytaikaisen lainan, jonka takaisinmaksun täkäläiset pankit takaavat. Valitettavasti Suomesta tulevat summat ovat liian pieniä poistaakseen rahamarkkinoiden setelipulan. Suunniteltu omien setelien liikkeeseenlasku, minkä Suomen markat takaisivat, ei taida teknisistä syistä toteutua lähiaikoina. Näin ollen valtiokonttori (riigikassa) joutuu luultavasti laskemaan Suomen markat suoraan sisäisille rahamarkkinoille.

Tämä tekee tilanteemme vielä sekavammaksi, koska rahalla, jota markkinat pitävät yhdestä tai toisesta syystä paremmaksi, on taipumus kadota markkinoilta. Niinhän meiltä ovat viime aikoina kadonneet tsaarin ja duuman rahat, vaikka ne ovat arvonsa puolesta aivan samanlaisia paperilappuja kuin itämarkatkin. Voimme olettaa, että niitä seisoo talonpoikien kukkaroissa yhä satojen miljoonien edestä.

Jos Suomen markka nyt neljäntenä tai viidentenä rahalajina ilmaantuu markkinoille kiinteällä kurssilla, herää pian kysymys, millaista niistä markkinat pitävät parempana, Suomen markkaa vai itämarkkaa. Toinen katoaa sitten kierrosta ja maksuvälineiden niukkuus alkaa purra entiseen tapaansa.”

Kahta päivää myöhemmin hallitus todella määräsikin Suomen markan lailliseksi maksu­välineeksi Viron alueella ja kiinteästi samanarvoiseksi kuin itämarkka. Se oli käytännöllinen päätös, joka varasi hallitukselle mahdollisuuden käyttää lainarahaa myös kotimaassa, mutta ei niinkään johtanut siihen. Ensimmäisestä 10 miljoonan markan erästä tuotiin suoraan Viroon vain kaksi miljoonaa. Valtaosa lainamarkoista jäi Suomeen ja ohjattiin ulkomaisiin, varsinkin sotilaallisiin hankintoihin.

Yksi 500 markan palkkaseteli 5–8 hengen työporukalle…

Saksan lyhyeksi jäänyt markkauudistus ja Venäjän ruplia aliarvostavat pakko­kurssit olivat johtaneet setelipulaan, mutta Suomen markkoja ei toki tuotu Viroon sen helpottamiseksi. Hallitus valmisteli jo parempaa ratkaisua: paperirahan painattamista. Rahaministeriö sai 9. joulukuuta 1918 hallitukselta oikeuden laskea liikkeeseen seteleitä, joiden vakuutena olisivat kaikki valtion varat ja tulot.

Liikkeeseenlaskun sai vastuulleen rahaministeriön alainen valtiokonttori (Riigikassa peavalitsus), jonka seteleitä kutsuttiin itämarkan tapaan kassaseteleiksi (kassatäht, saks. Kassenschein). Näin tehtiin ero valtion­pankin julkaistavaksi aiotuista pankkiseteleistä (pangatäht, Banknote). Arvoltaan kassa­setelit määrättiin vastaamaan itämarkkaa. Neuvotteluihin kirjapainojen kanssa ryhdyttiin kuitenkin vasta helmikuussa ja ensimmäisiä omia kassaseteleitä tuli odottaa maaliskuun jälkipuoliskolle.

Setelipula vaivasi pankkejakin, joilla oli arvopapereita ja muuta varallisuutta, mutta ei käteisvaroja. Ratkaisuksi Tallinnan pörssi ja kauppakamari perustivat joulukuun alussa erityisen selvityspankin, Tallinna Arvekodan, jonne pankit saattoivat pantata varojaan ja antaa niitä vastaan maksuosoituksia. Tammikuussa se sai hallitukselta myös luvan painattaa omia maksu­seteleitä (maksutäht). Arjen ostoksille ne olivat kuitenkin korkeita: alimmat 50 ja 100, arvokkain 25 000 itämarkkaa.

Tilanteen vaikeutuessa hallitus löysi luovan ratkaisun. Kotimainen laina oli tuottanut pettymyksen, mutta Lilius & Hetzbergin kivipainon Helsingissä painamat joukkovelkakirjat eivät menneet hukkaan. Ne olivat valmiita markkamääräisiä arvopapereita, joten hallitus päätti 16. tammikuuta muuttaa ne maksuvälineiksi. Käytännössä 50, 100, 200, 500 ja 1.000 markan velkakirjat laskettiin liikkeeseen vastaavina seteleinä. Lainaohjelma jatkui vain 5000 ja 10 000 markan velkakirjoilla.

Lopulta 29. tammikuuta hallitus salli myös kansalaisille tutut Venäjän rahat. Sanamuodossa vältettiin niiden kutsumista ”laillisiksi maksuvälineiksi” kuten Suomen markkojen ja velkakirjojen tapauksessa. Hallitus määräsi, että ”kaikki yksityishenkilöt ja laitokset, niin valtionhallinnon kuin kuntien kassat, ovat velvolliset ottamaan vastaan Venäjän rahaa – tsaarin ja duuman ruplia – kiinteään hintaan, 1 rupla 1 markan arvoisena”. Erikseen lisättiin, ettei kerenskejä ole pakko ottaa vastaan.

Pikkurahan niukkuus ei tästä helpottanut. Kuvaava kokemus odotti Tallinnan suuryrityksen Lutherin vaneritehtaan väkeä työviikon päätteeksi lauantaina, 22. tammikuuta. Palkat maksettiin 500 markan joukkovelkakirjoilla. Ansiosta riippuen yksi seteli annettiin 5–8 työntekijälle, joiden vaivaksi jäi sen jakaminen. Päewaleht kertoo, että samoin toimittiin muissakin teollisuusyrityksissä. Tuloksena kaikkialla kiersi työläisiä rahaa vaihtamassa, vaikka missään ei ollut pienempää saatavilla.

Ensimmäiset Viron markat saapuvat – Pohjan Poikain palkaksi

Ensimmäinen erä 1 markan kassaseteleitä saatiin painosta 20. maaliskuuta 1919. Niillä maksettiin suomalaisen Pohjan Poikain rykmentin palkat, joiden viipyminen oli herättänyt tyytymättömyyttä. Miehet ehkä odottivat sovittuja Suomen markkoja, mutta kiertoon lähtivät nämäkin. Markan setelit painoi tallinnalainen Paalmannin kirjapaino, jossa tulivat kohta työn alle myös 50 pennin setelit. Kupariset painolevyt valmistettiin Suomesta, josta kuulemma ”salakuljetettiin” painovärikin.

Korkeammista kassaseteleistä, jotka painettiin Tervakosken setelipaperille Tilgmannin kivipainossa, saatiin 3 markan seteli liikkeelle 9. huhtikuuta ja 5 markan seteli 28. huhtikuuta. Pari päivää ennen ministeri Kukk antoi selontekonsa Viron perustavalle kokoukselle. Kassaseteleitä oli perusteltu maksuvälinepulalla, mutta nyt ministeri tunnusti ne ratkaisuksi valtion rahapulalle:

”Lopulta tuli turvautua vanhaan, tuttuun keinoon, vaikka kylläkin valtion talouden­pidolle kehnoimpaan – paperirahan liikkeeseen­laskuun. Tähän päivään [26.4.1919] paperirahaa on laskettu liikkeeseen noin 80 miljoonaa. Ensi vaiheessa on hallituksen päätöksen mukaisesti kaavailtu 150 miljoonaa. Kaavailtiin ja uskottiin, että kenties saadaan asian­mukaisempi vaihtoehto, nimittäin se, että valtionpankki aloittaa jo toimintansa ja laskee liikkeeseen rahaa, joka ei ole vain valtion luottamusseteleitä, vaan pankkiseteleitä reaalisella vakuudella. Kaiketi tästä toivosta tulee luopua, kun ottaa huomioon päivä päivältä kasvavat sotilaalliset menot. Meidän on painettava vielä paljon paperirahaa, missä on jopa teknisiä vaikeuksia. Emme kykene tuottamaan niin paljon setelipaperia, mitä tulisi laskea liikkeeseen päivittäin.”

Lisäksi Kukk korosti, että ”meillä ei ole vielä oikeaa rahaa, vain velkaseteleitä, joilla ei ole ulkomailla minkäänlaista arvoa”. Joka tapauksessa maksuvälinepulankin ne ratkaisivat. Vajaan viikon kuluttua hallitus antoi ”määräyksen ulkomaan rahoista”. Otsikostaan huolimatta se oli aiemmin mainittu säädös, joka virallisti kassasetelit ja joukkovelkakirjat Viron markoiksi 2. toukokuuta 1919.

”Riigikassatäht on Eesti Vabariigi piirides seaduslik maksuabinõu”

Määräyksen ensimmäinen kohta lakkautti siihenastiset Suomen ja Saksan markkojen, itämarkkojen sekä Venäjän ruplien kiinteät vaihtokurssit. Toisen kohdan myötä niistä tuli ulkomaan valuuttaa ja Viron markasta itsenäinen, kansallinen maksuväline, mitä korosti täsmällisyys: ”Laillisena maksu­välineenä jäävät Viron tasavallassa kiertämään Viron markat, jotka on laskettu liikkeeseen Viron tasavallan kassasetelien ja rahaksi julistettujen Viron tasavallan velkakirjojen muodossa.”

Kuudes kohta vielä vahvisti, että ”Saksan sotilashallinnon 15. syyskuusta 1918 antama maksu­väline­asetus muutetaan siten, että itämarkkojen ja Saksan markkojen sijaan tulevat Viron markat”.

Lailliset maksuvälineet eivät tästedes olleet enää Saksan markan sijais- tai vaihtorahoja, vaan niitä oli vain yksi: Eesti mark kahdessa muodossaan. Kassasetelien 1, 3 ja 5 markan sarja täydentyi kesäkuussa 10 markan ja elokuussa 25 markan seteleillä. Näissä uutta statusta kuvasi teksti: ”Valtion kassaseteli on Viron tasavallan alueella laillinen maksuväline”, kuten myös seuraavissa kassaseteleissä.

Kurssikehityksen valossa täyttä irtautumista valuuttasidoksista olisi voinut toki lykätä. Esimerkiksi luottamus Saksan markkaan pysyi ajan oloihin nähden suhteellisen vakaana. Vastakkainen vertailu­kohta on Liettua, joka antoi itämarkalle nimen auksinas ja luopui siitä vasta Saksan markan hyper­inflaation pakottamana lokakuussa 1922. Siihen asti rahan hallinto ja uusien setelien painatuskin jätettiin Darlehnskasse Ostin vastuulle. Tämä on jälkiviisautta, sillä aikalaisille rahan arvo ja ostovoima vertautuivat vedonlyöntiin – yhtä lailla hallituksille kuin kotitalouksille.

Kansalaiset saivat 20. toukokuuta saakka aikaa vaihtaa lakkautetut maksuvälineet Viron markkoihin vanhalla kiinteällä kurssilla. Välittömästi määräajan jälkeen, 21. toukokuuta Viron Pankki julkaisi viralliset valuuttakurssit, jotka se antoi 100 Viron penniä kohti: Suomen markka = 100 penniä, itämarkka = 90 penniä, keisarin rupla = 95 penniä ja duuman rupla = 65 penniä.

Pankki pysyi tällä kurssitasolla kolme kuukautta. Elokuun lopulla sekin noteerasi Suomen markan jo 1,50 Viron markkaan ja molemmat saksalaismarkat 1,40 Viron markkaan. Näillä hinnoilla valuutan ostaminen vaati kuitenkin lupaa. Laittomat, mutta vapaat markkinat rehottivat, sillä kauppiaat olivat – vasten nimenomaista lakia – haluttomia myymään tavaroitaan Viron markoilla. Seuraavana keväänä, 25. huhtikuuta 1920 Kaja-lehti vertaili Tallinnan pankkien ja ”Viru-kadun rahamarkkinoita”. Pankissa 100 Suomen markkaa maksoi 320 markkaa ja kadulla 580–600 markkaa. Itämarkan arvo oli pankissa 135 markkaa ja kadulla 260–280 markkaa. Kadulla keisarin ruplastakin sai 155–160 markkaa.

Suomen Pankin ensinoteeraus saatiin 1. helmikuuta 1922: 100 Suomen mk = 14,25 Viron mk. Vuotta myöhemmin noteeraus oli tasan 12 markkaa ja siitä seuraavassa helmikuussa 10,35 markkaa, jolle vuoden 1924 tasolle kurssi vakiintui. Ruotsin rahaan verraten, joka oli tuolloin palautettu kulta­kantaan, Suomen markalla oli arvoa suunnilleen kymmenesosa ja Viron markalla sadasosa.

Viron markka = 0,2903225 grammaa puhdasta kultaa

Keskuspankki Eesti Pank oli perustettu jo 24. helmikuuta 1919 – itsenäisyysjulistuksen ensimmäisenä vuosi­päivänä. Hallitus perusti sen pöytäkirjansa ensimmäisenä asiana, toisena seurasi Viron Punainen Risti ja kolmantena Vapaudenristin kunniamerkki. Peruskirjan 12. ja 13. pykälässä hallitus määräsi ”Viron kultamarkasta”, liikkeelle laskettavien pankkisetelien rahakannasta kullassa:

  1. §. Viron Pankilla on tasavallan alueella yksinoikeus pankki­setelien liikkeeseenlaskuun. Pankki­setelien valmistus ja liikkeeseenlasku, niiden lunastaminen ja poistaminen tapahtuu raha­ministeriön ja valtion tarkastuksen edustajien välittömässä valvonnassa.
  2. §. Liikkeeseen laskettavien pankkisetelien vakuutena ovat: a) pankin kulta- ja muut metallivarat arvosuhteella: 1 markka – 0,2903225 grammaa puhdasta kultaa; b) valtion arvopaperit ja velka­sitoumukset; c) diskontatut vekselit ja muu 11 §. 4. kohdassa mainitut varat [pankin myöntämien lyhytaikaisten luottojen takuut, kuten arvometallit, osakkeet, obligaatiot ja panttikirjat, mutta myös tavarat ja maataloustuotteet 2/3:n pörssiarvosta]. Liikkeeseen laskettujen pankki­setelien kokonaismäärä tulee kattaa täysimääräisesti edellä mainituilla varoilla.

Markan pariteetti vastasi kultafrangia eli vanhaa Suomen markkaa. Vaikuttaa siltä, että kassasetelit, vaikkakin markkamääräiset, nähtiin vielä keväällä 1919 vain väliaikaisrahana, jonka Viron Pankki korvaisi laskemalla liikkeeseen pankkiseteleitä, kultafrangin arvoisia ”oikeita markkoja”.

Viron vapaussota päättyi rauhansopimuksen allekirjoitukseen Tartossa 2. helmikuuta 1920. Latvia­lainen taloustieteiden professori Carl Ballod (Kārlis Balodis) näki ehdoissa tilaisuuden kultakantaan. Venäläiset luovuttivat Virolle 15 miljoonaa kultaruplaa, jotka vastasivat 40 miljoonaa kultafrangia tai harkkoina 11,6 tonnia kultaa. Viro oli laskenut liikkeeseen 1,6 miljardia markkaa. Ballod laski niiden silloiseksi arvoksi 21,6 miljoonaa kultaruplaa. Siten markkojen katteena oli jo 70 prosenttia puhdasta kultaa. Supistamisen sijasta markkojen määrä kohosi vuoden 1921 lopussa jo 3,1 miljardiin.

Pankkiseteleitä Viron Pankki oli aikonut laskea liikkeeseen jo joulukuussa 1919. Se painatti miljoona 50 markan seteliä tekstein: ”Pankkiseteli on täysin taattu pankin varoilla ja pantatulla omaisuudella. Pankkiseteli on Viron tasavallassa laillinen maksuväline ja niiden liikkeeseenlasku on Viron Pankin yksinoikeus.” Oletettavasti varanto ei riittänyt, sillä hallitus suostui niiden liikkeeseenlaskuun kassa­seteleinä ja vapautti pankin kaikista vastuista. Seuraavat pankkisetelit nähtiin vasta keväällä 1921, jolloin hallitus helpotti varantovaatimusta ja poisti myös markan sidoksen kulta­frangiin. Valtio­konttori jatkoi silti edelleen kassaseteliensä julkaisua Viron Pankin setelien rinnalla.

Ei nimi rahaa pahenna, ellei raha nimeä?

Entä milloin raha sai nimen ”Viron markka”? Varhaisin mainittu päivämäärä on 30. marraskuuta 1918, mutta tällöin väliaikainen hallitus vain päätti ruplien kurssista Saksan itämarkan määräisten joukko­velkakirjojen myynnissä. Sittemmin hallitus perusti rahan tavallaan kaksi kertaa: 1) kultamarkaksi Viron Pankin peruskirjassa 24. helmikuuta 1919 ja 2) paperimarkaksi määräyksessä ainoasta maksu­välineestä 2. toukokuuta 1919. Peruskirja mainitsi markan vain Viron Pankin pääoman ja kultakannan yhteydessä. Jälkimmäisenä päivämääränä hallitus selvästi nimesi maksu­välineeksi ”Viron markat”, vaikka niitä olikin liikkeessä kahdessa muodossa. Tässä lienee paras vastaus – ellei oikeassa ole nimimerkki K.R.:n aikalaiskanta, joka julkaistiin Päewalehtissä 21. joulukuuta 1920:

Englannin sterling-punta, Ranskan frangi, Ruotsin kruunu, Yhdysvaltain dollari jne. ovat rahayksiköiden nimiä. Viron markalla on toki nimi, mutta se on silti ”lempinimi”, oikeaa ”ristimänimeä” sillä ei olekaan, koska ei ole olemassa säädöstä, jossa määrättäisiin, että Viron tasavalta on antanut rahayksikölleen nimen ”markka”. Nimi on vain olemassa ja joka puolella jo tiedossa, että Viron tasavallassa kiertävät rahamerkit, joiden nimi on ”markka”. Huonompi juttu on sen arvon määrittely. Jokaiseen Viron seteliin on painettu: ”Valtion kassaseteleistä vastaa Viron valtio kaikilla varoillaan ja tuloillaan.” Mutta miten paljon?

Joka tapauksessa markan nimestä ei sodan oloissa keskusteltu, saati väitelty. Vapaussodan raha oli markka, millä nimeä puolustettiin, kun ryhdyttiin pohtimaan uutta ja parempaa tilalle. Varsinaisesti tavoite oli vakauttaa heikentynyt ja kauppasopimuksissa riskialtis valuutta. Usko omaan markkaansa oli hiipunut myös valtiolla, joka vuonna 1922 otti asunto- ja rakennuslainojensa perusteeksi kulta­gramman. Suunnaksi tuli rahan sitominen kultakantaan, joka oli 1920-luvulla Euroopan maiden johtava rahapoliittinen idea. Näkyvintä oli toki väittely nimestä. Sehän on inhimillistä.

Kultakanta ei sinällään vaatinut uutta nimeä ja suurta kurssimuutosta. Maan talous oli vahvistunut ja vuodesta 1922 eteenpäin markan laskukierre loiventunut. Myös suuret vuotuiset kausi­vaihtelut olivat kavenneet. Jäiden tulon edellä varastojen ostot nimittäin huononsivat kurssia. Keväällä, kun tuontia oli vähän, metsäteollisuuden markkojen tarve nostatti sitä. Vakauttamisen ohella uudistuksella oli myös puhtaan psykologiset syynsä. Markka oli päätynyt nolottavan alas. Maailmalla se oli pieni ja kotimaassa setelit suuria. Pennitkin olivat menneet. Samaan aikaan eteläiset naapurit siirtyivät kultarahaan. ”Uutta alkua” vaati uskottavuus – yhtä lailla kotimaassa kuin ulkomailla.

Nimimerkki C. A. kiinnitti joulukuussa 1922 huomiota markan vakautumiseen. Nyt oli tullut oikea aika määritellä virallisesti, ”mikä meidän rahamme oikein on”, ja siirtyä paperirahasta ”vanhojen kulttuuri­maiden tapaan” kultakantaan. Tätä kuvasti myös kirjoittajan nimiehdotus kuldem. Yksi lähtökohta oli kaupankäynti, joka oli laajinta Venäjän ja Saksan kanssa. Rupla oli virolaisille tuttu ja säilynyt mielessä arvonmittana, mutta ei ollut enää Venäjää, jonka kanssa asioida kultaruplilla. Toisaalta ruplan arvo oli kotimaan käyttöön korkea. Saksan markka oli sopivampi, mutta merkityksensä menettänyt. Punnan jakoyksikköjä kirjoittaja moitti mutkikkaiksi. Vaihtoehdoiksi jäivät kultafrangi tai dollari.

Mutta mikä oli frangi? kysyi nimimerkki ja osoitti sen entiseksi suurvaluutaksi. Latinalaisen rahaliiton perustajamaista se oli arvossaan enää Sveitsissä. Uutena maana frangin oli äskettäin omaksunut Latvia latin nimellä, mutta kirjoittaja painotti sen sijasta Liettuan uuden rahan, litin mallia. Tämän arvoksi oli otettu dollarin kymmenesosaa vastaava kultamäärä, tavallaan Yhdysvaltain ”dime” eli 10 senttiä. Tämä voisi olla myös Viron kuldemin arvo. Toinen vaihtoehto oli sitoa markka suoraan dollariin ja nimetä 100 markkaa kuldemiksi, mutta tällöin syntyisi vaikeasti verrattava rahayksikkö.

Viron markat valorisoidaan, kultakruunataan  ja kiinteytetään

Ensimmäiset askeleet kultakantaan otti 26. maaliskuuta 1924 nimitetty riigivanem Friedrich Akelin – siihenastisen ulkoministerin ja entisen Helsingin lähettilään – keskustaryhmien hallitus. Sitä edelsi Konstantin Pätsin hallitus, jota oli syytetty holtittomasta rahankäytöstä ja jopa Tarton rauhan kulta­ruplien hukkaamisesta. Uuden hallituksen ohjelmajulistus lupasi nyt säästäväisyyttä ja talouden vakauttamista, johon liittyi ”vakava harkinta paperirahan valorisoinnista kultakannalla”.

Joissain Suomen lehdissä mainittiin Viron siirtyvän jo nyt kultakantaan. Valorisoinnilla tarkoitettiin kuitenkin ensisijaisesti talletusten ja luottojen suojaamisesta. Markan kurssi oli lähtenyt taas laskuun ja tarkoitus oli palauttaa luottamus pankkitoimintaan. Esikuvana olivat Saksan valta­kunnan­­pankin valorisoidut tilit, joissa suoritukset laskettiin kiinteä­arvoisina markkoina. Päivän kurssin määräsi Englannin punta, joka vastasi 100 kiinteää markkaa. Ne olivat näkymätöntä tilivaluuttaa.

Rahaministeri Otto Strandman kertoi alustavasti suunnitelmista Viron eduskunnalle 30. toukokuuta, jolloin hän ilmoitti henkilökohtaisena kantanaan, että valorisoinnin tulisi perustua kultakruunuun. Valtion talousneuvosto sen sijaan suositti kultafrangia ja muistutti, että se oli alkuaan Viron pankin peruskirjassakin. Hallitus jätti 4. kesäkuuta esityksensä, jossa se pitäytyi kruunussa, mutta ehdotti kultayksikölle uutta nimeä taaler. Samaa historiallista nimeä Tukholman kauppakorkeakoulun professori Eli F. Heckscher oli puoli vuotta aiemmin esittänyt Suomen kultavaluutalle.

Raha-asiain valiokunnassa kaavailtiin vielä kultafrangia ja nimeä kultamarkka, mutta näiden osalta palattiin lopulta hallituksen esitykseen. Lakitekstin sisältö tuli Riigikogun käsittelyyn 19. kesäkuuta, jolloin rahaministeri teki yllättäen itse korjausesityksen: taalerin sijaan nimeksi tulisi vaihtaa kroon eli kruunu. Tätä kannatti kansanedustaja Oskar Liigand, joka moitti taalerin germaanista alkuperää. Toisaalta kaikille oli selvä, mitä tarkoittaa Ruotsin kruunu. Tähän kohtaan kirjattiin Oskar Gustavsonin välihuuto: ”Ettekö nimeä sitä umpiksi? Yksi ump on 100 vampia!” Nimitys vinoili hallituksen ”uutta talouspolitiikkaa”, jonka oppositio oli lyhentänyt UMPiksi itäisen naapurin NEP-politiikan tapaan. Joka tapauksessa kruunu voitti äänestyksessä ja seuraavana päivänä laki hyväksyttiin.

Rahakannan valintaan oli kannustanut myös kätevä vaihtosuhde, sillä Viron markka oli jo pitkään vastannut Ruotsin äyriä. Lakiin sisältyi mahdollisuus lyödä ja laskea liikkeelle kultarahaa, mutta tämä kruunu jäi vielä tilivaluutaksi. Tallinnan pörssi noteerasi sen omana valuuttanaan. Ensi viikkoina kurssi kohosi jopa 115 paperimarkkaan, mutta normalisoitui marraskuussa 100 markkaan.

Pitkäaikaiset luotot ja talletukset valorisoitiin elokuun alussa 100 markan kurssilla kruunu­määräisiksi. Verot ja sakotkin tulivat maksuun kruunuissa. Yksityisissä sopimussuhteissa sitominen kruunuun oli sallittua, mutta vapaaehtoista. Seuraava askel kultakantaan ja yrityksille vaikuttavampi vuoden 1926 alussa voimaan tullut taselaki. Yritysten ja muiden oikeushenkilöiden tuli oikaista tase­ensa kiinteä­arvoiksi Viron markoiksi (väärtkindel Eesti mark), jotka vastasivat kultakruunun sadasosaa. Tässä oli omat mutkansa, joita lisäsi vielä lakitekstin tulkinnanvaraisuus kiinteän markan arvosta.

Rahaministeri Leo Sepp ryhtyy rahanuudistajaksi

Lopullisen kruunu-uudistuksen toteuttaja oli entinen Viron Pankin johtaja Leo Sepp, joka seurasi Otto Standmania rahaministerinä ensin 16. joulukuuta 1924 alkaen Jüri Jaaksonin hallituksessa ja edelleen sitä seuranneissa kolmessa Jaan Teemantin hallituksessa 9. joulukuuta 1927 saakka. Kruunu oli silloin maaliviivalla ja Viron rahayksikkö vaihtui kolmen viikon kuluttua vuoden 1928 saapuessa.

Lähtötilanteessa kruunun nimeä ja rahakantaa ei ollut valittu. Valorisointi oli tehty sukkelaan, mutta nyt raha­reformiin lähdettiin ajan kanssa niin kotimaisten kuin Kansainliiton asiantuntijoiden avulla. Raha­ministeriö julkaisi ensimmäisiä yksityiskohtia suunnitelmastaan lokakuussa 1925. Kruunu- tai frangi­kannan sijaan se halusi lähteä markan nykyarvosta. Turhiksi käyneistä penneistä luovuttaisiin. Helmi­kuussa 1926 lakiesitys tarkentui. Viron valtion rahayksikkö olisi markka, joka vastaisi 1/248 grammaa puhdasta kultaa eli kultakruunun sadasosaa. Samalla 100 markan toinen nimitys olisi kruunu. Lyötäisiin myös kultarahaa, joiden arvot olisivat 500, 1000 ja 2000 markkaa.

Elokuussa Viron hallitus julisti jo setelien suunnittelukilpailun. Nimeä ei vielä tiedetty, kultakruunu tai kultamarkka, kuitenkin perusrahana oli jo päädytty suurempaan, 100 markkaa vastaavaan. Tässä vaiheessa asiaan puuttui Viron politiikan vanha sotaratsu Jaan Tõnisson, joka puolusti kultafrangia. Hän muistutti, miten Otto Strandman oli vuonna 1924 painanut läpi kruunun, vaikka valtion talous­neuvosto puolsi frangia. joka oli vanha maailmanraha niin Euroopassa kuin Amerikassa. Se oli myös naapurimaan Latvian rahayksikkö ja Vironkin tullimaksuissa. Tõnisson avasi myös nimi­keskustelun. Rahan tulee olla kansallinen ja omaperäinen, kuten kuldar, joka jakautuisi 100 penniin.

Käytännössä rahakanta sinetöitiin 10. joulukuuta Genevessä, kun Kansainliiton raha-asiainvaliokunta takasi Viron hakeman 1 350 000 punnan kansainvälisen lainan. Neuvottelussa saatiin kehotus pysyä kultakruunussa, vaikkakin rahan nimi jäi eduskunnan päätettäväksi. Kultarahojen lyömistä pidettiin aikansa eläneenä ja siitä luovuttiinkin. Ehdot edellyttivät Viron Pankin jakamista puhtaaseen, rahan arvoa turvaavaan emissiopankkiin ja yrityksiä lainoittavaan hypoteekkipankkiin. Jälkimmäinen sai nimen Pikalaenu Pank ja 350 000 punnan lainaosuuden. Keskuspankki sai miljoona puntaa.

Rakkaan rahayksikön monet nimet

Rahalakia varten muodostettu erilllinen ministerivaliokunta ilmoitti 4. helmikuuta 1927 valinneensa uudelle rahayksikölle nimen esta ja sille kuvaavan sadasosan sajak. Vaihtoehtona oli punnittu myös nimeä estar, mutta valittu esta. Nimellä haluttiin erottaa raha vanhoista rahoista samantapaisella kansallisella nimellä kuin Latvian lati ja Liettuan liti. Keskusteluissa olivat käyneet niminä myös kuldar, kuldem, kuldra, samoin taaler ja kross. Lopputulos oli kuitenkin esta ja sajak.

Raha ristsed, Waba Maa 13.2.1927

”Rahan ristiäiset.” Waba Maa -lehden kokoelma nimiehdokkaita uudelle rahayksikölle ja sen jako-osille. Puolet tai enemmänkin leikkimielellä.

Keskustelu virisi lehdissä. Kielitieteilijöiltä saatiin risti­riitaista viestiä. Paremmaksi katsottiin yksitavuinen est, jolla oli kuitenkin useissa kielissä virolaista tarkoittava merkitys. ”Ett svinhuvud kostar tre estar”, kuten sitä kommentoitiin. Lopulta hallitus päätyi maaliskuussa esittämään uutta nimiparia taaler ja kross.

Valtion talousneuvosto suhtautui myönteisesti taaleriin, mutta hylkäsi krossin. Sen sijasta suositeltiin markkaa, joka siten säilyisi uuden perusrahan jako-osana.

Riigikogun muodostama erikoisvaliokunta aloitti työnsä 11. huhtikuuta ja kävi heti nimistä värikkään keskustelun, jota kuvaa vaikkapa ehdotus: ”1 erk (virkeä) = 100 laiskaa”. Taaler ja kross saivat kyytiä. Tõnisson uudisti ehdotuksen kuldarista. Lopulta päädyttiin nimiin kruunu ja markka, vaikkakin tällaisessa yhdistelmässä nähtiin sekaannuksen vaaraa. Lehdistössä oli myös moitittu kroonin sopimista suuhun. Etelä-Virossa siitä tulisi ”roon”, kuten prouasta (rouva) ”roua” ja kraavista (kaivanto) ”raav”.

Nyt asiaan puuttui Viron vapaussodan ylipäällikkö Johan Laidoner, joka kuului valiokuntaan, mutta ei ollut ehtinyt kokoukseen. Hän huomatti, että kruunu ja markka ovat kumpikin ylempiä rahayksikköjä. Yksikään järkevä ihminen ei tulisi ymmärtämään markan määräämistä kruunun alayksiköksi. Hänestä oli aivan sama, mitkä nimet valitaan, kunhan ei tähän tapaan. Tähän yhtyi kauppakamarin edustaja, entinen rahaministeri Georg Vestel. Valiokunta päätti ottaa nimet uudelleen käsittelyyn.

Rahalakien erikoisvaliokunta kokoontui kolmanteen käsittelyyn 20. huhtikuuta, jolloin Viron uudet rahat saivat lopulliset nimensä. Kruunun valinta oli selvä, vaikka saksalaisten edustaja vielä ehdotti taaleria. Laidoner toisti markan sopimattomuuden alayksiköksi ja suositti ~ ei ehdottanut – sijaan penniä tai senttiä. Valinta kuitenkin tehtiin näiden välillä sentin voittaessa 5 äänellä 3:a vastaan. Kirjoitusnasun vaihtoehdot olivat tsent tai sent, joista päädyttiin jälkimmäiseen.

Rahayksiköiden nimet sisältyivät uuteen rahalakiin, jonka Riigikogu otti sisällön kannalta ratkaisevaan käsittelyyn 29. huhtikuuta 1927. Sentin ääntämyksestä heräsi vielä väittelyä ja kansanedustaja Leopold Raudkepp ehdotti sijaan penniä. Pöytäkirjaan ehti myös edustaja Jaan Piiskarin ”ehdotus” sekeleistä ja dinaareista. Penni kaatui äänestyksessä eikä tekstiin muutoin puututtu. Viron raha­yksiköksi tuli kruunu, jonka arvo vastasi 100/248 grammaa puhdasta kultaa ja joka jakautui 100 senttiin.

Laki hyväksyttiin kolmannessa käsittelyllä 3. toukokuuta 1927. Tämä ei vielä tarkoittanut kruunuihin siirtymistä, sillä rahalain voimaantulo riippui usean ehdon ketjusta. Se oli sidottu Viron Pankin uuden perus­kirjan voimaantuloon ja tämä vuorostaan siihen päivään, jona se saisi täysimääräisesti haltuunsa miljoona puntaa, arvoltaan noin 18,1 miljoonaa tulevaa Viron kruunua, joista oli sovittu joulukuussa Genevessä allekirjoitetussa Kansainliiton lainapöytäkirjassa. Viime vaiheessa lainavarojen luovutus vaati Viron Pankin organisoinnin ja Pikalaenu Pankin perustamisen loppuun saattamista.

Kansainliiton ehdot täytettiin ja rahaministeri Leo Sepp saattoi 3. joulukuuta 1927 allekirjoittaa tiedonannon Viron rahayksikön vaihtumisesta kruunuun 1. tammikuuta 1928 alkaen.

”Suuri yleisö on tuskin rahauudistusta huomannut – ja siihen on pyrittykin”

Markat muuttuivat arvoltaan senteiksi, mutta mittavaa setelikantaa ei vaihdettu välittömästi. Ensi kerran uusi rahayksikkö konkretisoitui 9. tammikuuta satamarkkasessa, jossa oli kirsikanpunainen päälle­painanta ”Üks kroon”. Tämän väliaikais­rahan painos kohosi yli 10 miljoonaan. Ensimmäisen uuden setelin, arvoltaan 10 kruunua, Viron Pankki julkaisi 1. syyskuuta 1928. Mitään myöhempien aikojen raha­uudistuksista tuttua muutoksen hurmaa ei haluttu herättää, kuten Kommertspankin johtoon siirtynyt Leo Sepp kuvasi Uuden Suomen haastattelussa 1. helmikuuta 1928:

Viime aikoina on hyvin paljon tiedusteltu, onko rahauudistuksen tuloksista jo jotakin huomattavissa. Mitään yllättäviä tietoja ei ole annettavissa. Käytännön elämässä tätä uudistusta tuskin huomattiinkaan. Välittömiä muutoksia huomaavat ehkä vain pankkien ja liikkeiden kirjanpitäjät, joilla nyt on markkojen sijasta tekemistä kruunujen ja senttien kanssa. Sen saattoi edeltäpäin arvata ja siihen on pyrittykin. Uudistus on silloin tehokkain ja hedelmällisin, kun suuri yleisö ei huomaa sen toimeenpanoa.

Ihmiset käyttävät vielä entistä rahaa, sillä markat ovat yhä liikkeessä. Markka ja sentti ovat arvoltaan sama. On hyvin tärkeää, että markat ovat vielä liikkeessä ja että tavaran hinnat arvioidaan kruunujen ja senttien rinnalla myös markoissa. Jos Viro olisi ottanut käytäntöön kulta­frangin, olisi 100 Viron markkaa ollut 1 frangi 39 centimeä. Kaikki laskut olisi epäilemättä pyristetty ylöspäin. Pienemmissä ostoissa olisi 100 mk laskettu puoleksitoista frangiksi. Hintataso olisi kohonnut jo yksin yksinkertaistamisen johdosta. Mutta nyt, kun markka on sama kuin sentti, ei hintatason nousua ole lainkaan havaittavissa.

Samassa yhteydessä haastateltu Viron suurimman metsäyhtiön AS Silvan rahoitusjohtaja Jüri Parik korosti myös Kansainliiton avulla rahauudistusta varten hankitun lainan merkitystä:

Ei pidä erottaa toisistaan kruunua ja ulkomaista lainaa, mikä otettiin rahauudistuksen toteuttamiseksi, sillä ne ovat yksi ja sama asia kahdessa osassa. Jos halutaan puhua uudistuksen seurauksista, tulee puhua ulkomaanlainan tuloksista. Uusi rahayksikkö, kruunu, tuntuu ensi aluksi vain kirjanpidossa, jossa on tällä hetkellä kysymys vain laskelmien muutoksesta, sillä markka on sentin suuruinen. Kruunun käyttöönotto on vaikuttanut enemmän psykologisesti. Suurempi yleisö on alkanut arvioida rahan arvoa vakavammin. Se osa väestöä, jolla oli suurempia rahavaroja, piti niitä ennen ulkomaisessa valuutassa, jolloin se oli sijoitettuna joko pankkien lokeroihin tai talletettu ulkomaisiin pankkeihin pienellä korolla. Heti kun saatiin ulkomainen laina eikä ollut enää epäilystä, etteikö Viron markka olisi täysin turvattu kurssivaihtelulta, vaihdettiin ulkomainen valuutta Viron rahaan ja talletettiin paremmalla korolla kotimaisiin pankkeihin.

Kruunun käyttöönotto on tehnyt kauppiaalle ja teollisuusmiehelle mahdolliseksi toteuttaa pitemmän ajan varaan laadittuja suunnitelmia, ilman että heitä uhkaisi rahakurssin häilyväisyys, josta Viron liikemiehillä on hyvin surkeita muistoja. Samasta syystä on monelle kunnolliselle teollisuusyritykselle auennut mahdol­li­suus saada pitempiaikaisia lainoja, joita kurssiltaan epävarman markan aikana ei voinut ajatellakaan. Vaikka pintapuolisesti rahauudistus on tuskin on huomattavissa, on sillä suuret ja tervehdyttävät seuraukset. Niinpä Viron teollisuus ja kauppa voi luottamuksella katsoa tulevaisuuteen.


Syys-lokakuussa 1931 kansainvälinen lama nujersi Pohjolan kruunut ja dollariin kytketyn Suomen markan. Viro sen sijaan sinnitteli kultakannassa 28. kesäkuuta 1933 saakka. Devalvoitunut kruunu kytkettiin syksyllä Englannin punnan kehitykseen, kuten Suomikin oli tehnyt markalleen.

Viron kruunun aika katkesi miehitykseen ja setelien mitätöintiin 25. maaliskuuta 1941.

Viron rahayksikköjen isät menehtyivät Venäjän terroriorganisaation NKVD:n vankeina. Leo Sepp ”sairastui ja kuoli” 49-vuotiaana Permin alueen Solikamskissa, lähellä Uralia 13. joulukuuta 1941. Juhan Kukk kuoli 57-vuotiaana Arkangelin alueen Kargopolin leirillä 4. joulukuuta 1942.

Kruunu palasi Viroon 20. kesäkuuta 1992. Euroon siirryttiin 1. tammikuuta 2011.


Majakka ja Perävaunu, Pat & Patachon6.11.2017

Suomi ja Viro – verkkainen voimakaksikko?

”Suomi ja Viro muodostavat dynaamisen duon.” Onko tämä nykyisyyttä vai ennustaako se loistavaa tulevaisuutta. Joka tapauksella sanapari kuvaa toisiaan täydentäviä ja yhdessä voittamattomia kumppaneita, supersankareita…


Lähteitä ja lisätietoa | Allikad ja lisainfo

Kirjallisuus | Kirjandus

  1. Frangi, ransk. raha. Nykyinen frangi otettiin käytäntöön 1795, ja v:sta 1803 se on ollut Ranskan raha­yksikkönä. Frangi on raha­yksikkönä myöskin Belgiassa, Sveitsissä, Italiassa (lira), Romaniassa (leu), Kreikassa (drakhme), Espanjassa (peseta). Serbiassa (dinar), Suomessa (markka), Persiassa (kran), Venezuelassa (bolivar) ja Bulgaariassa (lev). Tietosanakirja 2. Tietosanakirja-Oy 1910
  2. Kruunu. Ruotsissa. Tanskassa ja Norjassa rahajärjestelmän laskuyksikkö 1873 tehdyn raha­sopimuksen mukaan, johon Norja yhtyi 1875. Tietosanakirja 4. Tietosanakirja-Oy 1912
  3. Latinalainen rahasopimus. Tietosanakirja 5. Tietosanakirja-Oy 1913
  4. Tähtsamate riikide rahad keskmise kursi järele. Mere-Kalender 1914. Kuresaare Mereasjanduse Seltsi toimetused nr. 6. G. Pihlaka kirjastus, Tallinn 1913
  5. Rahakanta. Rahamerkki. Rahapaja. Tietosanakirja 7. Tietosanakirja-Oy 1915
  6. Saksa. Raha ja rahalaitokset. Tietosanakirja 8. Tietosanakirja-Oy 1916
  7. Venäjä. Raha ja rahalaitokset. Tietosanakirja 10. Tietosanakirja-Oy 1919
  8. Yhdysvallat. Raha ja rahalaitokset. Tietosanakirja 10. Tietosanakirja-Oy 1919
  9. Vilho Helanen, Suomalaiset Viron vapaussodassa. Sopimus Viron väliaikaisen hallituksen ja Suomalaisen avustustoimikunnan välillä 23. joulukuuta 1918. Kirja 1921
  10. Seppo Zetterberg, Suomi ja Viro 1917–1919. Poliittiset suhteet syksystä 1917 reunavaltio­politiikan alkuun. Väitöskirja. Suomen historiallinen seura 1977
  11. Tuomo Polvinen, Paasikivi: Valtiomiehen elämäntyö 2. Politiikan kulissimieheksi. ”Paasikivi oli valmis suosittelemaan 20 miljoonan markan lainan myöntämistä.” WSOY 1992
  12. Ivar Leimus, Eesti Vabariigi rahad 1918–1992. Olion 1993

Säännökset aikajärjestyksessä | Määrused ajalises järjestuses

  1. Verordnung über die Zahlungsmittel (Nr. 394, 15.9.1918). § 1. Der russische Rubel hört auf, gesetzliches Zahlungsmittel zu sein. Deutsches Geld muß im Gebiet des Militärgouvernements Litauen und der Militärverwaltung der baltischen Lande im Zahlung genommen werden. – Dem deutschen Gelde stehen gleich die Darlehnskassenscheine der Darlehnskasse Ost, da sie bei Auflösung der Darlehnskasse Ost zum Umrechnungssatz von 2 Mark für der Rubel in deutscher Reichsmark eingelöst werden. Verordnungsblatt für die baltischen Lande Nr. 35, 11.10.1918
  2. Ajutised administratiwseadused (19.11.1918). Riigi Teataja 27.11.1918
  3. Maanõukogu otsus sisemise laenu asjus (23.11.1918). Selleks, et riigi väljaminekuteks otsekohe tarvilikku sularaha muretseda, tuleb rahaministeeriumile lubada 5% lühiajalisi võlakohustusi välja anda. – Aluseks võttes Saksa idamarka. Riigi Teataja 4.12.1918
  4. Koosolek 30 nowembril 1918. VI. Rekvideerimine ja sundusline laen. VII. Rahakurs. Ajutise Valitsuse koosolekute protokollid, ERA.31.1.8. Rahvusarhiiv
  5. Teadaanne riigimaksude asjus (3.12.1918). Verotus markoissa. Riigi Teataja 7.12.1918
  6. Ajutise Walitsuse määrus riigilaenu asjus (5.12.1918). Sõjapidamise jaoks on waja raha, raha ja meel kord raha! Waja on wäljamaalt sõjariistu osta, sõjameestele moona osta ja palka maksta. See kõik nõuab hulka miljonid. Sellepärast otsustab Ajutine Walitsus: Maapäewa poolt heakskiidetud ja wäljakuulutatud sisemist laenu 30.000.000 marga suuruses kõige kiiremas korras läbi wiia ja selleks laenusummat kogu Eestimaa peale ära jaotada. Riigi Teataja 11.12.1918
  7. Ajutise Walitsuse määrus riigikassa-tähtede wäljaandmise kohta (9.12.1918). § 1. Et raha­märkide puudust kõrwaldada, antakse rahaministeriumile õigus riigikassa-tähti wälja anda. § 2. Riigikassa-tähed antakse wälja markades ja pennides, 5-, 10-, 20- ja 50-pennilistes ja 1-, 3-, 5-, 10-, 20-, 50-, 100- ja 500-margalistes kopürides, rahaministri poolt kinnitatud mustrite järele. § 3. Riigikassa-tähed on kogu Eesti Wabariigi piirides seaduslikuks maksuabinõuks ja nende wahekord teiste maal liikuwate rahamärkidega määratakse järgmiselt kindlaks: 1-margaline riigikassa-täht on sama palju, kui 1 Ida mark, ehk 50 Ida kopikat – 1 Saksa mark. § 4. Riigikassa-tähtede eest wastutab Eesti riik kogu oma waranduste ja sissetulekutega. Riigi Teataja 13.12.1918
  8. Soome laen. Koosolek 10 detsembril 1918. ”[Rahaminister Juhan] Kukk teatab et Soome laen korda läinud.” Ajutise Valitsuse koosolekute protokollid, ERA.31.1.8. Rahvusarhiiv
  9. Määrus Soome raha käimapanemise kohta (14.12.1918). § 1. Soome raha tunnistatakse seaduslikuks maksuabinõuks Eesti Vabriigi piirides. Kõik ametikohad, eraasutused ja eraisikud peavad Soome raha, nagu Ülem-Ida rahagi vastu võtma. § 2. Soome markade ümberarvamine sünnib järmise kursi jäsele: 1 Soome mark = 1 Ülem-Ida mark = 50 Ülem-Ida kopikat. § 3. Selle määruse vastu eksijad karistatakse rahatrahviga kuni 10.000 margani ehk vangistusega kuni 6 kuuni. – See määrus hakkab kohe maksma. Riigi Teataja 19.12.1918
  10. Uus Soome laen. Koosolek 17 detsembril 1918. ”Rahandusministert wolitada Soome walitsusest uut laenu tegema Smk. 10.000.000.-suuruses wõimalikult neil samadel tingimistel, nagu esimine, herra väliministri J. Poska poolt kontraheeritud Smk. 10.000.000 laen Kansallis-Osake-Pankkilt.” Ajutise Valitsuse koosolekute protokollid, ERA.31.1.11. Rahvusarhiiv
  11. Teadaanne. ”Sellekohase järelpärimise peale rahaüksuse asjus teatab kohtuministerium, et … Saksa okkupatsioniwõimude korralduste järele rahaüksusena meil rubla asemel mark tarwitusele wõeti, missugused korraldused senini weel aga ära kaotatud ei ole, siis järgneb sellest, et kõikides kohtuotsustes trahwi markades ja mitte rublades, tuleb määrata.” Riigi Teataja 24.12.1918
  12. Juhatuskiri 5% luhiajaliste võlakohustuse laotuse asjus. 19. Laenusummasid võib maksta kõigi rahamärkides, mis meie maal liiguvad, järgmise kursi järele: 1 Ida-rubla = 2 marka (Eesti, Saksa, Soome või Ida). 1 tsaari-rubla = 1 mark 50 penni. 1 duuma-rubla = 1 mark 25 penni. 20- ja 40-rublalised kerenskid: 1 rubla = 1 mark. Rahaminister J. Kukk. Riigi Teataja 24.12.1918
  13. Tallinna Arwekoja (Clearinghouse) tähtede käimapanemine rahamärkidena (4.1.1919). Tallinna börsekomitee ja kaupmeestekoja poolt asutatud arvekoda (Clearinghouse) on õigus­tatud arvekoja nimelisi maksutähti Idamarga suuruses välja andma. Riigi Teataja 10.1.1919
  14. Ajutise Walitsuse poolt 16. jaanuaril 1919. a. wastuwõetud seadus. Eesti Vabariigi 5% lühikeajaliste wõlakohustuste rahadena käimapanemise kohta. Üleüldist käidawate raha­märkide puudust arwesse wõttes, otsustas Ajutine Walitsus: § 1. Kuni riigikassatähtede wälja­andmiseni ajutiselt käima panna seadusliku maksuabinõuna kogu Eesti Wabariigi piirides 23. nowembril 1918. a. Maanõukogu (Maapäewa) poolt kinnitatud sisemise laenu paberid, mis Eesti Wabariigi 5% lühikeajaliste wõlakohustuste nime all wäljaantud. Riigi Teataja 18.1.1919
  15. Ajutise Walitsuse määrus riigimaksude õiendamise kohta (20.1.1919). Riigimaksud mille tähtpäew 15. jaanuaril 1919. a. oli, wõetakse edaspidi wastu ainult Soome, Ida ehk Saksa markades. Wene rahadest wõetakse mastu wahetusrahadena ainult 1, 2, 3, 5, 10, 15, 20 ja 50 kopikalised, kusjuures üks kopik ühe penni wäärtusliseks arwatakse. Riigi Teataja 23.1.1919
  16. Rahaministri teadaanne Eesti wabariigi 5% lühikeajaliste wõlakohustuste rahadena käimapanemise kohta (23.1.1919). Käidawate rahamärkide puudusel pandakse kuni riigi­kassa-tähtede wäljaandmiseni ajutiselt kogu Eesti Vabariigi piirides käima seadusliku maksu­abinõuna Eesti Vabariigi 5%-lised lühikeajalised wõlakohustused 50, 100, 200, 500 ja 1.000 marga suuruses. – 5.000 ja 10.000 margaliste wõlakohustuste müük kestab edasi endistel tingimistel, kuid ainult Soome, Saksa ehk Ida raha wastu. Riigi Teataja 30.1.1919
  17. Ajutise Walitsuse määrus Wene raha kohta (29.1.1919). Kõik eraisikud ja asutused, niisama ka riigi­walitsuse kui ka omawalitsuse kassad, on kohustatud Wene raha – tsaari ja Duuma rublasid – wastu wõtma, kindla hinnaga, 1 rubla – 1 mark arwates. Tähendus: 20- ja 40- rublaste Wene renteitähtede, n. n. Kerenskite wastuwõtmine ei ole mitte sunduslik. Riigi Teataja 6.2.1919
  18. ”Eesti Panga” põhikiri (24.2.1919). § 12. Eesti Pangal on wabariigi piirides ainuõigus panga­tähtede wäljaandmiseks. Pangatähtede walmistamine ja wäljaandmine, nende tagasiwõtmine ja kustutamine sünnib rahaministeriumi ja riigi kontrolli esitajate otsekohese järelwalwe all. § 13. Wäljaantawate pangatähtede kindlustuseks on: 3) panga kulla ja muu metalli tagawara, wahe­korra järele: 1 mark – 0,2903225 gr. puhast kulda; b) riigi wäärtpaberid ja wõlakohustused; c) diskonteritud wekslid ja teised § 11. p. 4. nimetatud wäärtused. Wäljaantud pangatähtede kogu­summa peab eelnimetatud wäärtustega täielikult kaetud olema. Riigi Teataja 30.4.1919
  19. Ajutise Walitsuse poolt 2. mail 1919. a. wastuwõetud määrus wäljamaa rahade asjus. 1. Sunduslik kurs, mis Soome-, Saksa- ja Ida markadel ning tsaari-, duuma- ja Ida rubladel siiamaani olnud, kaotab käesolewa määruse maksmapanekuga oma jõu. 2. Seaduslikkude maksuabinõudena jääwad Eesti wabariigis käima Eesti margad, mis on Eesti wabariigi kassatähtede ja rahadeks tunnistatud Eesti wabariigi wõlakohustuste näol wälja antud. 3. Lepinguid teha Eesti wabariigis olewate asjade üle, niisama kaupasid wälja pakkuda tohib ainult Eesti markades. Samas rahas tulewad täita kõik markades makswad nõuded. Tähendus: Ajutiselt, kuni edaspidiste korraldus­teni, tuleb maksuks wastu Võtta senisel alusel wahetusrahana Wene- ja Ida raha, mille nimeline hind wastawalt alla 1 rubla wõi 1 marga. – 6. Saksa sõjawõimude poolt 15. sept. 1918. a. wälja­antud korraldus maksu­­abinõude asjus („Verordnung über die Zahlungsmittel”, „Verordnungs­blatt für die baltischen Lande” nr. 35, 1918. a., Ziff. nr. 394.) tunnistatakse sellekohaselt muude­tuks, et Ida- ja Saksa markade asemele Eesti margad astuwad. Riigi Teataja 21.5.1919
  20. Rahaministeeriumi määrus wäljamaa rahade ostu ja müügi kohta. Wäljamaa raha on keelatud osta ja müüa kõrgema kursiga, kui Eesti Panga poolt ametlikult määratud. Mõõduandwad on sealjuures iga kord hinnad, mis Tallinnas otsekohe Eesti Pangalt, mujal kohalikkudest renteidest kunni kella 12 päewal teada antakse. Riigi Teataja 17.9.1919
  21. 50-margaliste riigikassatähtede käimapanemine (23.12.1919). Wolitada rahaministrit ajutiselt käima panna riigikassatähtedena Eesti Panga poolt walmistatud 50-margalised pangatähed nr. nr. 1. kunni 1.000.000-ni. Riigi Teataja 31.12.1919
  22. Rahaministeeriumi teadaanne. 23. detsembrist s. a. pannakse ajutiselt käima riigikassa­tähtedena Eesti Panga poolt walmistatud 50-margalised pangatähed nr. 1—1.000.000. Nende pangatähtede eest wõtab riigikassa wastutuse oma peale ja wahetab neid tagasi warem wäljaantud riigikassatähtedega ühesugustel alustel, misläbi teisel küljel tähendatud panga kohustused oma tähendused kaotawad. Riigikassa peawalitsus. Riigi Teataja 31.12.1919
  23. Seadus Eesti Panga põhikirja muutmise kohta (4.4.1921). § 13. Riigi Teataja 13.4.1921
  24. Seadus wahetusraha kohta (12.8.1921). § 1. Rahaministril on õigus wälja anda wahetusraha kupüürides kunni 25 margani (wiimane kaasa arwatud). Wahetusraha ei arwata seadusandlikult lubatud kassatähtede emisjoni hulka. Riigi Teataja 22.8.1921
  25. Määrus rahana liikwel olewate Eesti Wabariigi lühiajaliste wõlakohustuste kõrwaldamise ja ümberwahetuse kohta (9.9.1921). Peale 31. detsembrit 1921 a. ei ole tähendatud võla­kohustused enam seaduslikkude maksuvahenditena maksvad, s. t. keegi ei ole kohustatud neid peale selle tähtaja enam rahadena maksuks wastu võtma. Riigi Teataja 13.9.1921
  26. Rahaministeeriumi määrus lepingute tegemise kohta wäliswaluutas (19.10.1921). Lubatakse välisvaluutas lepinguid teha kaupade ostu-müügi üle väljamaalt ja väljamaale. – Käesolev määrus on maksev 12. septembrist 1921 a. Riigi Teataja 26.10.1921
  27. Määrus ehituslaenu wäljaandmise ja tagasimaksmise korra ja laenu kindlustuse kohta (18.5.1922). § 11. Eesti markades saadud laenusumma arwatakse wõlakohustuses ümber kuld­grammidesse, Wabariigi Walitsuse poolt laenude wäljaandmise ajaks kindlaksmääratud ja wäljakuulutatud kulla turuhinna alusel. Riigi Teataja 30.5.1922
  28. Eesti Wabariigi 100-margalise riigikassatähe kirjeldus. Esiküljele on paigutatud rahaministeeriumi maja grawüür. Riigi Teataja 19.5.1923
  29. Kuldraha üksuse kindlaksmääramise ja kuldrahas lepingute sõlmimise seadus (20.6.1924). § 1. Eesti Wabariigi kuldraha üksuseks määratakse käesolewa seadusega kroon, milles sisaldub 0,403226 grammi puhast kulda. Kuldraha löömise ja käimapanemise kohta antakse eriseadus. § 2. Kuni kuldraha käimapanemiseni on pooltel õigus madal kokkuleppel sisemaal täitmisele tulewaid lepinguid sõlmida ja kohustusi wälja anda kroonides. § 3. Kõik maksud, ka kohtu poolt wälja mõistetud summad, mis kroonides sõlmitud lepingutest ja kohustustest tekiwad, samuti nende lepingute ja kohustuste pealt wõetawad tempelmaksud ja lõiwud, õiendatakse Eesti markades (Eesti Wabariigi kassatähtedes ja Eesti pangatähtedes) krooni kursi järgi, maksmise päewal. Kroon koteeritakse Tallinna börsil, kullahinna järgi ilmaturul. Kui maksmise päewal koteerimist ei olnud, siis sünnib maksmine wiimase koteerimise põhjal. Riigi Teataja 1.7.1924
  30. Kuldbilansside seadus (18.12.1925). § 1. Kõik juriidilise isiku õigustega… peawad 1. jaanuariks 1926. a. wõi kui nende äriaasta mõnel teisel tähtajal algama peaks, selleks tähtajaks 1926. aasta jooksul ümberhinnatud bilansid, mis käesolewas seaduses awamisbilanssideks nimetatud, kokku seadma wäärtkindlates Eesti markades, mille wäärtus wastab kursile 100 Eesti marka – 1 kuld­kroon – 0,403226 grammi puhaskulda. Riigi Teataja 8.1.1926
  31. Kuldbilansside seaduse muutmise seadus (18.2.1926). § 1. Kõik juriidilise isiku õigustega… peawad 1. jaanuariks 1926. a., wõi kui nende äriaasta mõnel teisel tähtajal algab selleks tähtajaks 1926. aasta jooksul ümberhinnatud bilansid, käesolewas seaduses awamisbilanssideks nimetatud, kokku seadma wäärtkindlates Eesti markades, mille wäärtus wastab kursile 100 Eesti wäärtkindlat marka – 1 kuldkroon – 0,403226 grammi pnhaskulda. Riigi Teataja 4.3.1926
  32. Rahaseadus (3.5.1927). § 1. Eesti rahaüksus on kroon, mille väärtus võrdub 100/248 grammi puhaskulla väärtusele. Kroon jaguneb 100 sendiks. Seni liikveloleva marga väärtus võrdub ühele käesoleva seadusega maksma pandavale sendile. Riigi Teataja 18.5.1927
  33. Eesti Panga põhikiri (3.5.1927). Riigi Teataja 18.5.1927
  34. Välislaenu seadus (3.5.1927). Ratifitseerimise otsus (11.3.1927). Protokoll raha- ja pangareformi kohta Eesti (10.12.1926). Riigi Teataja 15.6.1927
  35. Riigikassatähtede ja vahetustähtede emissiooni lõpetamise seaduse, rahaseaduse ja Eesti panga põhikirja elluviimise seadus (29.11.1927). Riigi Teataja 9.12.1927
  36. Teadaanne rahareformi seaduste maksmahakkamise kohta. (3.12.1927). 3. Maksvates seadustes, määrustes ja kuni I. jaanuarini 1928 a. tekkinud kohustustes (lepingud, vekslid jt.) ette nähtud Eesti markade, kroonide („Eesti kroonide”, kuldkroonide”), väärtkindlate Eesti markade ja kuldgrammide asemel lugeda p. 1. nimetatud kroonid ja sendid, arvates: iga Eesti mark üheks sendiks (s. o. iga 100 marka üheks krooniks), iga kroon („Eesti kroon“, „kuldkroon“) üheks krooniks, iga väärtkindel Eesti mark üheks sendiks (s. o. iga 100 väärtkindlat Eesti marka üheks krooniks) ja iga gramm puhaskulda kaheks krooniks 48 sendiks. Riigi Teataja 9.12.1927
  37. Pikalaenu panga põhikiri (16.12.1927). Riigi Teataja 30.12.1927
  38. Riigikassa kuueprotsendiliste võlakirjade väljaandmise seadus (22.11.1928). § 1. Vabariigi Valitsusele antakse õigus anda välja realiseerimiseks nii sise- kui ka välisturul riigikassa kuue­protsendilisi võlakirju nimesväärtuses kuni 7.610.000 kroonini Tulitikkude valmistamise ja müügi seaduse § 5. ettenähtud tingimustel (R.T. nr. 38 – 1928). Riigi Teataja 30.11.1928

Lehdistö aikajärjestyksessä | Ajakirjandus ajalises järjestuses

  1. Tabel keisri-, duuma- ja ida-rubla wõrdlemiseks. Postimees 12.3.1918
  2. Määrus rahaväärtuste korraldamiseks Liiwi- ja Eestimaal. Armee-pääkorter, 20. juulil 1918. Ülemkäsuandja krahv Kirchbach, kindraloberst. Postimees 2.8.1918
  3. Idarubla. ”Ida laenukassa on 1.1.1918 pääle täielikult Ida pangast (Ostbank für Handel und Gewerbe) lahutatud ja teda juhitakse nüüd sõjaväevalitsuse poolt.” Maaliit 2.8.1918
  4. Die Ob.-Ost-Mark. Zur Währungsfrage in Livland und Estland. Dorpater Zeitung 19.8.1918.
  5. Ülem-Ida margad. Ober Ostin (Yli-Idän) markat tulossa. Nimitys käännetty Saksan itäisten asevoimien ylipäällikön hallintoalueen lyhenteestä. Viljandi Teataja 23.8.1918
  6. Idamargid ja idarublad. Uued paberirahad juba õige laialt liikumas. Postimees 16.9.1918
  7. Teadaanne. ”Juhitakse tähelepanemist selle peale, et vana rubla-nimelised ja uued marga-nimelised laenukassa tähed esiotsa kõrvuti käivad ja neid täiesti ühesugusteks seadlikkudeks tuleb pidada. Ida-rubal ümbervahetus võib alles siis sündida, kui juba Ida-marga­tähti küllalt on tarvitusele võtta. Ümbervahetuseks antakse vähemalt 6 kuud aega. – ida-rublad ja ida-margad on Saksa riigi rahaga täiesti ühesugusteks tehtud.” Ristirahwa Pühhapäewaleht 3.10.1918
  8. Maapäew. Koosolek 22. now. Riigikassa küsimuse kohta esines seletusega rahaminister J. Kukk, tähendades, et meie riikline tegevus on alganud kassatagavara juures, mis nii väike oli, et rahaminister teda rahaga oma taskus wõis kaasas kanda. Päewaleht 25.11.1918
  9. Teadaanne. Et meie linnas ajutist rahamärkide puudust kõrvaldada, asutas Tallinna börse­komitee ühes kaubandusekambriga arvekoja ehk nõndanimetatud Clearinghouse (loe Kliiringhaus). Tallinna Teataja 5.12.1918
  10. Riigimajanduslised väljavaated. ”Nagu meie kuuleme, on valitsusel korda läinud Soomes 10 miljoni margalist lühikeseajalist laenu teha, mille tagasimaksmist siinsed pangad kindlustavad. – Kahjuks on Soomest tulevad summad liig väikesed selleks, et rahaturul valitsevat rahamärkide puudust kaotada. Kavatsetud oma rahamärkide väljalaskmine Soome markade kindlustusel ei taha tehnilistel põhjustel lähemail päivil mitte korda minna. Nii on riigikassa arvatavasti sunnitud otsekohe Soome markasid sisemisele rahaturule saatma. – See teeb seisukorra veel kirjumaks, sest et rahadel, mida turg ühel või teisel põhjusel paremaks peab, omadus on, turult kaduda. Nii on meil n. n. tsaari- ja duuma-rahad viimasel ajal täiesti ära kadunud, ehk nad oma väärtuse poolest niisamasugused paberilipakad on, nagu ostmargadki. Arvata on, et maameeste kukrutes praegu sadade miljonite viisi seismas on. – Kui nüüd Soome mark neljansa wõi wiienda rahasordina kindla kursiga turule ilmub, siis tekib warsti küsimus, missugune neist turu poolt paremaks saab peetud, kas Soome- wõi ostmatrk. Üks neist kaob siis kindlasti ringwoolust ära ja rahawärkide nappus hakkab endisel terawal kujul walitsema.” Sotsialdemokrat 12.12.1918
  11. Uus Soome laen. Koosolek 17 detsembril 1918. ”Rahandusministert wolitada Soome walitsusest uut laenu tegema Smk. 10.000.000.-suuruses wõimalikult neil samadel tingimistel, nagu esimine, herra väliministri J. Poska poolt kontraheeritud Smk. 10.000.000 laen Kansallis-Osake-Pankkilt.” Ajutise Valitsuse koosolekute protokollid, ERA.31.1.11. Rahvusarhiiv
  12. Tallinna arwekoja tegewuse awamise puhul. Tallinna Teataja 17.12.1918.
  13. Eesti mark – meie riigi rahamärk. ”Idamark on praegu tegelikult meil kurseeriw raha, milles määratakse kaupade hind ja mis liigub sellekohalistes pankades. Isegi walitsuse teguwiis, kui ta 5 pros. wõlakohustused markades kuulutas, kinnitas seda.” Tallinna Teataja 17.12.1918.
  14. Uued Eesti paberrahad. Lähematel päewadet pannakse peenraha puudusel esialgu 1-margalised ja 50-pennilised uued Eesti paberrahad käima. Tallinna Teataja 17.2.1919
  15. Peenikese raha puudus annab jälle Tallinnas tunda, nii maksis Lutheri wabrik jt. kohalikud tööstuseasutused oma töölistele läinud nädalal, laupäeval 22 skp. 500-margaliste 5-prots. Eesti Wabariigi wõlakohustuse paberitega. Iga 5–8 töölise peale anti üks 500-margaline. Nüüd käivad töölised igal pool neid vahetamas, kuid peent raha ei ole kuskil saadaval.” Päewaleht 26.2.1919
  16. Rahadega angeldamine. ”Hea äri, wõib päewaga 4–5 tuhat teenida.” Päewaleht 6.3.1919
  17. John Zidbäck, Suomalaiset joukot Virossa. ”Kun sitten toisaalta ei kyllin täsmällisesti täytetty sopimuksen ehtoja palkan, vaatetus­rahain, komennus­rahain yms. maksamisessa, mikä johtuu Viron hallituksen suurista rahallisista vaikeuksista, tuli siitä lisä-aihe tyytymättömyyteen, joka valitetavasti lienee varsin yleinen, jopa osalta huolestuttavin.” Helsingin Sanomat 16.3.1919
  18. Uued 1-margalised Eesti paberirahad on nüüd juba wäljas ja täna-homme makstakse nendega Soome sõjaewäelastele juba palka ning lähewad seega rahwa kätte. Waba Maa 21.3.1919
  19. Wirosta tulleet kerjäläissoturit. ”Eräitä Wirosta saapuneita wapaaehtoisia on kierrellyt apua pyytämässä wedoten siihen, että eiwät ole saanet palkkaansa tai owat saaneet sen Wiron rahassa. Tämän johdosta Wiron Awustamisen Päätoimikunta ilmoittaa, että Wirosta palaawille on suoritettu heidän saamisensa täydellisesti ja sikäli kuin he Wirossa owat saaneet palkkansa tai waatetusrahansa tai muut saamisensa Wiron tai Wenäjän rahassa, on Päätoimikunta waihtanut ne Helsingissä täyteen kurssiin Suomen rahaksi. Keskimäärin on kutakin sotilasta kohti siten maksettu tai waihdettu yli tuhat Suomen markkaa.” Suomen Sosialidemokraatti 10.4.1919
  20. Eesti Wabariigi uued 3-margalised rahad. Maaliit 10.4.1919
  21. Eesti Asutava kogu neljas koosolek 26. aprillil. ”[Rahaminister] J. Kukk tutvustab lühidalt meie raha­asjandusega. Kui Eesti Ajutine Valitsus tööd alustas, oli kassas kõigest 100.000 marka. Laen [võlakohustused] ei annud ka palju: 1 1/2 kuu jooksul ainult 8 miljonit. Esialgu on Soome meid raha kitsikusest päästnud.– Paberiraha on välja antud sellepärast, et laenu pole suudetud saada. Ka ei ole meil veel päris raha, vaid ainult võlasedelid, millel väljamaal mingisugust väärtus ei ole. Kui riigi pank käima pannakse, siis on vast võimalik raha välja anda.” Maaliit 27.4.1919
  22. Eesti Asutaw Kogu. Rahaministri aruanne. ”Esimeseks laenuallikaks oli wennasriik Soome. Peab otsekohe tunnistama, et kui meile mitte Soome rahaliselt ja sõjaliselt abiks ei oleks tulnud, siis oleks meie nüüd waewalt siin koos olla wõinud. – Esimeseks aitajaks oli laen Soomest, kuid seda ei olnud meil wõimalik palju kodumaal tarwitada, waid just wäljaspoolt sõjawarustuse muretse­miseks ja Soome abiwägede korraldamiseks. – Wiimaseks otstarbeks tuli asuda wana tuttawa abi­nõu juure, ehk see küll kõige halwem on riigi majapidamises, paberiraha wälja­andmi­sele. Kuni tänaseni on paberis wälja antud umbes 80 miljonit. Esialgu on walitsuse otsuse järele paberi­rahade wäljaandmine kawatsetud 150 miljoni peale. Kawatseti ja loodeti, et selle aja jooksul meil ehk korralikum rahasaamise wõimalus awaneb, nimelt, et riigipank juba tegewuse awab ja rahad wälja annab, mis mitte lihtsalt riigi usaldus-tähed ei ole, waid panga tähed teatawate reaalsete kindlustustega. Kuid vististi tuleb sellest lootusest loobuda, arwesse wõttes neid wäljaminekuid, mis päew-päewalt kaswawad sõjanõuded seawad. – Meil tuleb weel palju paberiraha trükkida ja peab tähendama, et selle juures isegi tehniliselt küljelt raskusi on: Meie ei suuda praegu nii palju rahapaberid produtseerida, kui igapäew wälja andma peame. Iga elanik tunneb kui täbar on praeguste suurte wõlakohustuste ja paberitega asja ajada, aga ei ole tehnilist wõimalust wäikse­maid rahamärkisid nii suurel määral trükkida, et jookswaid wäljaminekuid katta. Weel wiimastel päewadel tuli tellimisi suuremate kopüüride peale anda, et kuidagi wiisi reguleerida wälja­minekuid, mis nüüd kolme, nelja miljoni ümber päewas kõiguwad.” Waba Maa 28.4.1919
  23. Uued Eesti Wabariigi 5-margalised kassatähed. – 1 dollar on mitu Eesti marka?Ei wõeta Eesti raha wastu. Kolme pikku-uutista samalla palstalla. Maaliit 30.4.1919
  24. Viron rahaolot. Viron markka ainoa maksuväline. Uusi Suomi 8.5.1919
  25. Rahade ümbervahetamise tähtaeg lõpes riigi rahasutustes teatavasti eile. – Nagu raha­asjan­duse ringidest kuulda, astub meie noore Wabariigi raha riikide­wahelisele vabaturule õige lootust­äratawalt heas olukorras. Nõnda on Londoni rahaturul wiimastel päewadel Inglise nael­sterlingi wastu arwatud: 45 Eesti marka, 90 Ülem-Ida ja 140 Wene rubla. – Rahakurs on Eesti Pangas järgmiselt kindlaks määratud: tsaarirubla 95 Eesti penni, duumarubla – 65 penni, idamark – 90 penni, idarubla – 180 penni. Soome mark – 100 penni. Waba Maa 21.5.1919
  26. Raudteel wõetakse ainult Eesti raha wastu. Rahaministri ringkirja põhjal teatab raudteede­walitsus, et 20. maist peale raudtee kassades ainult Eesti markasid ja Eesti 5% wõla­kohustusi, mis rahadena käimas, wastu wõetakse. Ajutiselt wõetakse ka wahetusrahana Wene ja Ülem Ida rahamärkisid alla 1-margalise wäärtuse wastu. Maalit 23.5.1919
  27. Wäljamaa waluuta kurs 23. juunil. 100 Ida ja Saksa marka = 98 Emk, 100 Soome marka = 105 Emk, 100 Rootsi krooni = 265 Emk, 1 Inglise sterling = 45 Emk. Päewaleht 25.6.1919
  28. Uued 10-margalised wabariigi kassatähed. Keskel päälkiri – ”Eesti wabariigi kassatäht” ja ”Riigikassatäht on Eesti wabariigi piirides seaduslik maksuabinõu”. Postimees 27.6.1919
  29. Ida-raha jaht on hangeldajate poolt elav. 100 Ida marka = 145–150 marka. Sakala 23.7.1919
  30. Üks küsimusemärk. Läti rubla kurs Walgas. ”Üks Latwija rubla = üks Idarubla. Duuma ja Eesti rahad ei tule seaduslikuks maksuabinõuks tunnistada.” Rajalane 14.8.1919
  31. Uus wäljamaa rahade kurs on kohalikus renteis [riigikassa kontoris] wälja pandud. 1 tsaari rubla = 1,25 Emk, 1 duuma rubla = 0,75 Emk, Ida ja Saksa mark = 1,40 Emk, Soome mark = 1,50 Emk, Rootsi kroon 6,– Emk, Inglise naelsterling 100,– Emk, 1 Ameerika dollar = 20 Emk. Wahetust wõib toimetada ainult riigikassa päävalitsuse sellekohase lubaga. Postimees 26.8.1919
  32. Viron rahaolot. ”Tällaisissa oloissa kukoistaa tietysti salakauppa ja huolimatta virallisesta kurssista maksetaan ulkomaanrahasta korkeita hintoja. Täten vaaditaan Ober-Ostista (itämarkka) jo 250 Viron markkaa ja arvellaan hinnan kohoavan 300:aankin, ellei joku suurvalta tunnusta Viron rahaa. Ymmarrettävä on, että jotkut kauppiaat kiellosta huolimatta ottavat tavaroistaan vain Ober-Ost-rahaa, koettaen hankkia itseleen ulkomaista valuuttaa.” Kauppalehti 5.9.1919
  33. Lepingute ja kohustuste täitmisest, mis enne ajutise walitsuse poolt 2. mail 1919. a. wastu­wõetud määruse maksmapanekut wäljamaa rahade asjus Saksa, Ida või Soome markades määratud olid. ”Idamargaline riigikassatäht.” Tallinna Teataja 14.10.1919
  34. Viron raha- ja pankkiolot. Kauppalehti 18.10.1919
  35. Kudas wäliswaluutaga Eestis angeldatakse.Tallinna Teataja 9.12.1919
  36. Eesti raha. Katsun Eesti marga wäärtust wähe selgitada. Ma ei eksi, kui tõendan, et sõna ’Eesti mark’ rahvale alles täiesti tundmata suurus on. Sellepärast wõtan wõrdluseks niisuguse raha­üksuse, millest rahwal täielik ja kindel arusaamine on: see rahaüksus on Wene rubla, mitte praegune Wene rubla, waid ennesõjaaegne. Päewaleht 19.1.1920
  37. Prof. Ballod, Was Eesti durch den Friedensschluß gewonnen hat. Revaler Bote 18.2.1920
  38. Wiron rahan katoaminen liikkeestä. STT / Helsingin Sanomat 19.2.1920
  39. Mis Eesti rahutegemise läbi wõitnud on. Läti majandusteadlase arwamine. ”Peale selle saab Eesti Wenemaalt weel 15 miljoni rubla kullas. See ei tähenda enam ega wähem, kui kulla waluuta sisseseadmist Eestis, hoolimata sellest, et Eestis 1600 miljoni marka paberiraha on wälja antud. – Kogu Eesti walitsuse poolt wälja antud paberiraha wastab 21,6 milioni rublale kullas. Kui nüüd Eesti need 15 miljoni rubla kullas oma riigipangas deponeerib, siis katab ta sellega oma paberiraha peaaegu 70 protsendi wõrra kullas.” Tallinna Teataja 23.2.1920
  40. Uute 1000-margaliste paberrahade walmistamine. Päewaleht 4.3.1920
  41. 8 miljoni Wene kulda täna hommikul Tallinna jõudnud. Tallinna Teataja 16.3.1920
  42. K. T., Eesti marga ostujõud enne ja pärast 15 miljoni rubla tulla saamist. ”Wene rubla ja Eesti marga nõutawa kulla osa silmas pidades, saaksime saadud 15 miljonist rublast kullas umbkaudu 40 miljoni Eesti kuld marka.” Tallinna Teataja 26.3.1920
  43. Raha kursid. Tallinna pangad: 1 Inglise nael­sterling = 270 Emk, 100 Soome marka = 320 Emk, 100 Saksa riigimarka 140 Emk, 100 Ülem-Ida marka 135 Emk, 10 Wene kuldrubla = 375 Emk, 100 Wene tsaarirubla = 75 Emk, 100 Wene duumarubla = 28. Pankade wahetasu waluta müügi juures on 3%. ”Wiru” tänava wabakurs: 1 Inglise nael­sterling = 550–600 Emk, 100 Soome marka = 580–600 Emk, Saksa riigi- ehk Idamarka 260–280 Emk. 100 tsaarirubla = 155–160 Emk. Kaja 25.4.1920
  44. Martin Kitznik, Kuhu margad jäävad? ”Nii kaovad warsti pennid minevikku, kuna 100-, 500- ja 1000-lised sagedamalt nähtavale tikuwad. Päewaleht 27.4.1920
  45. K. R., Eesti marga nominaalne wäärtus tuleb kindlaks määräta. ”Inglise sterling-nael, ”Prantsuse frank, Rootsi kroon, Ameerika dollar jne. on rahaüksüste nimed. … Eesti margal on küll nimi, aga seegi on nii ’hüüunimi’, päris ’ristinime’ temal ei olegi, sest ei ole seaduslikku akti olemas, mis määraks, et Eesti wabariik on oma rahaüksisele nime ’mark’ annud. Nimi on olemas ja on juba igal pool teada, et Eesti wabariigis rahamärgid liikumas on, mille nimi ’mark’ on! Halvem lugu on tema wäärtuse määramisega.” Päewaleht 21.12.1920
  46. Leo Sepp, Eesti marga wabakurs. ”Awallikkudes kõnedes on kuni wiimase ajani mingi­sugusest Eesti marga wabast, ehk n.n. Wiru tänawa kursist räägitud…” Eesti Majandus 1/1921
  47. Rudolph Paabo, Eesti mark. ”Ajutise valitsuse määrus [riigikassatähtede väljaandmise kohta] võrdleb Eesti marka Idamargaga ja Saksa margaga. Idamark ei ole iseseisvaks valuutaks, vaid Idamarka Idalaenukassa tähtede kujul tuleb pidada ainult üheks Saksa marga liigiks. Jääb seega ainult oletada, et Eesti mark on sama, mis Saksa mark.” Eesti Majandus 2/1921
  48. Tallinna börse kursisedel 2. juunil 1921. Müüjad: 100 Soome marka = 650 Emk; 100 Saksa riigi­marka = 525 Emk, 100 Ida marka = 525 Emk, 100 Rootsi krooni = 7400 Emk, 1 Nael­sterling = 1260 Emk, 10 Dollarit = 3200 Emk. Kaja 3.6.1921 – 11. juunil 1921. 100 Soome marka = 620 Emk; 100 Saksa riigimarka = 525 Emk; 100 Ida marka = 525 Emk, 100 Rootsi krooni = 7750 Emk, 1 Nael­sterling = 1280 Emk, 10 Dollarit = 3400 Emk. Kaja 12.6.1921 – 28. juunil 1921. 100 Soome marka = 630 Emk; 100 Saksa riigimarka = 545 Emk; 100 Ida marka = 545 Emk, 100 Rootsi krooni = 8300 Emk, 1 Naelsterling = 1365 Emk, 10 Dollarit = 3500 Emk. Kaja 29.6.1921 – 12. juulil 1921. 100 Soome marka = 670 Emk; 100 Saksa riigimarka = 525 Emk; 100 Ida marka = 525 Emk, 100 Rootsi krooni = 8660 Emk, 1 Naelsterling = 1480 Emk, 10 Dollarit = 3800 Emk. Kaja 13.7.1921
  49. Elintaso Itämerenmaissa. Sekatyöläisen kuukausitulot (Virossa 3000 sikäläistä markkaa) suhteessa leivän, voin, maidon ja kenkäparien hintaan. Kauppalehti 18.8.1921
  50. Viron markan virallinen noteeraus Suomessa. 14,25. Kauppalehti 1.2.1922
  51. Uus Leedu raha. Litil on 0,150462 grammi puhta kulla väärtus. Päewaleht 22.8.1922
  52. C. A., Tulevane Eesti rahaüksus. Kuldem, 1/10 dollarit (dime), Leedu litt. Kaja 13.12.1922
  53. Rahakurssit. New York 40,05; Lontoo 185,75; Basel 748,– [kultafrangi]; Tukholma 1068,–; Kristiania 746,–; Kööpenhamina 767,–; Tallinna 12,–. Kauppalehti 1.2.1923
  54. J. K., Eesti marga kursi arenemisest meie iseseiswuse kestwusel. Päewaleht 24.2.1923
  55. Viron valtiopankista ja sen toiminnasta. Johtaja Leo Seppin antamia haastattelutietoja. Seteleitä on Virossa laskenut liikkeeseen kaksi laitosta: valtiokonttori (riigikassa) kassaseteleitä ja Viron Pankki pankkiseteleitä. Uusi Suomi 10.3.1923
  56. Waluuta probleem Balti riikides. 1921. a-l anti wälja kuld lat. Põhja Kodu 28.8.1923
  57. Saksa ryhtyy vakiinnuttamaan valuuttaansa. Valta­kunnan­pankki on itse ja myös laina­kassojen kautta ottanut käytäntöön valorisoidun luoton, jota voidaan antaa ja samoin suorittaa takaisin paperi­­markoissa. Kontot lasketaan kiinteä­arvoisissa markoissa, jolloin 100 kiinteätä markkaa vastaa yhtä puntaa. STT / Satakunnan Kansa 28.8.1923
  58. Eesti rahaturg. Liikumas oleva paberraha arv (graafik). Eesti panga kawatsetaw uuendus ja sellest tingitud rahandusreform. Päewaleht 20.10.1923
  59. Rahaminister G. Westel rahapoliitika arwustustules. Rkl. O. Strandmann’i paljastused riigi 1924. aasta eelarwe arutamisel. Kullatagawarasid wälja antud, et kõiksugu sisseveo operatsioone (nisu!) wõimaldada. Tööerakond nõuab puhastust. Waba Maa 8.12.1923
  60. Kuulumisia Wirosta. Taloudellinen asema. Helsingin Sanomat 15.12.1923
  61. Prof. Heckscherin lausunto julkaistu. Uudeksi rahayksiköksi ehdotetaan talari, joka olisi 1/20 Englannin puntaa ja vastaisi 9 nykyistä paperimarkkaa. Helsingin Sanomat 15.12.1923
  62. Georg Eduard Luiga, Kullamiljonite ümber. Päewaleht 22.12.1923
  63. Ruotsin valuuttapolitiikasta. Prof. Cassel tulitikkutrustin johtajalle. Kauppalehti 2.1.1924
  64. Meidän markkamme ja pennimme. Nimihistoriaa. Helsingin Sanomat 5.1.1924
  65. Kullafondi ja marga kriisi ümber. Postimees 12.1.1924
  66. Rahakurssit. New York 40,01; Lontoo 172,25; Basel 696,50 [kultafrangi]; Tukholma 1050,50; Kristiania 543,–; Kööpenhamina 651,50; Tallinna 10,35. Kauppalehti 1.2.1924
  67. Richard Kerschagl, Itävaltioiden valuuttaolot. Uusi Suomi 13.3.1924
  68. Aleksander Loorits (Publitsist), Täielik walitsuskriis. Ikka jälle otsast pääle. Sakala 15.3.1924
  69. Ruotsin siirtyminen kultakannalle. [Toteutui 1.4.1924.] Karjala 27.3.1924
  70. Nikolaus Pihlakas (Searchlight), Rahaliste kohustuste ümberhindamine kulla alusele. – Uus wabariigi walitsus riigikogu poolt ametisse kinnitatud. Päewaleht 27.3.1924
  71. Wabariigi walitsuse deklaratsioon. Majanduse alal. Riigi rahaasjanduse ja marga stabiliseerimine tuleb kõigi abinõudega kindlustada ja alal hoida. Paberiraha waloriseerimine kulla alusel tuleb tõsiselt kaalumisele wõtta. Postimees 2.4.1924
  72. Viron uuden hallituksen ohjelma. Uusi Suomi 2.4.1924
  73. Hans Rebane (Rbn), Eesti ”ump”? Kas tuleb neil uus majanduspoliitika? Päewaleht 3.4.1924
  74. Viron kirje. Uusi hallitus. Uusi Suomi 3.4.1924
  75. [Eelmise riigivanema] K. Pätsi kõne uue walitsuse deklaratsiooni kohta. ”Edasi on öeldud, et paberiraha waloriseerimine tuleb kaalumisele wõtta. Meil ühesügust paberiraha weel ei ole, meil on riigikassa ja ka riigi panga poolt paberraha wälja antud. Nüüd ei tea ma mitte missugune asutus peaks nüüd oma waljaantud raha waloriseerima, kas riigi pank wõi riigikassa? Igatahes on see wäga raske ülesanne. Lahkunud rahaministril [Georg Vestel] kawa olemas, et missioon tuleks ühte kohta koondada, et oleks üks asutus, kes riigi paberiraha wäärtuse eest hoolitseb. – Tõsiselt seda waloriseeriinise kawa wõtta ei saa, teda wõiks wõtta kui üht ilust käeliigutust ja ma arwan, et suurt lootust wististi ei ole, et see isegi selle riigikogu ajal teostatud saab.” Kaja 5.4.1924
  76. Rahakurssit. New York 36,85; Lontoo 174,85; Basel 712,– [kultafrangi]; Tukholma 1050,–; Kristiania 550,–; Kööpenhamina 672,–; Tallinna 10,60. Kauppalehti 30.4.1924
  77. Rahaminister O. Strandmann riigi majanduslisest seisukorrast riigikogu koosolekul 30. mail. Abinõud seisukorra parandamiseks. Paberraha waloriseerimine. Postimees 31.5.1924
  78. Riigi majandusnõukogu seisukoht Eesti marga valoriseerimises. ”Soovitab valoriseerimise määruse maksmapanemise juures kindlustuse aluseks võtta kuldfrangi kulla aluse, nagu see Eesti Panga põhikirjas omal ajal juba seaduslikult fikseeritud.” Postimees 4.6.1924
  79. Taaler – uus Eesti küllaüksus. Waba Maa 5.6.1924
  80. Lepingute sõlmimine kuldvaluuta alusel ja uus rahaüksus. Kaja 7.6.1924
  81. Viron rahan vakauttaminen. Nimeksi taaleri. Helsingin Sanomat 11.6.1924
  82. Kas taaler, kuldmark või kuldfrank? Waba Maa 17.6.1924
  83. Kuldraha seadus riigikogu rahaasjanduse komisoni poolt vastu võetud. Rahaüksuseks – taaler, mis sisaldab 0,4032 grammi puhast kulda. Päewaleht 19.6.1924
  84. Raha üksuseks kuldtaaler. Üks kuldtaaler – 66,65 pabermarka. Postimees 19.6.1924
  85. Kuldrahas üksus ja kuldrahas lepingute sõlmimine. ”Rahaminister O. Strandman teeb ettepaneku, eelnõus nimetatud ’taalri’ asemel võtta kuldraha üksuseks kroon, milles 0,403226 grammi puhast kulda.” Võeti hääletamisel vastu. Kaja 21.6.1924
  86. Eesti marga ”kroonimine”. Kuldraha üksuse seadus. Waba Maa 21.6.1924
  87. Kuldraha üksus kroon – 0,403226 grammi puhta kulla sisaldusega. ”Oskar Gustavson: Kas teie ei nimetaks seda umpiks? Üks ump on sada vampi! Naer.” Koit 26.6.1924
  88. Uus majanduspoliitika pankrotis. Rahaminister O. Strandman tunnistab, et ta oma lootustes on pettunud. Ta sammud ei olewat oodatawaid tagajärgi annud. Seisukord minewat ikka kaskemaks. Päästä wõiwat ainult wälislaen ja metsade mahamüümine. Kaja 24.7.1924
  89. Üks kuu elukalliduse tõusu. Terava elukalliduse tõus algas õieti 5. juuliga s. a., millal tollionorme 30–275 % wõrra tõsteti. Kaja 30.7.1924
  90. ”Waloriseerimine” arvustustules. Ajakirjanduse ülewaade. Päewaleht 30.7.1924
  91. Tallinna börse kursisedel 30.7.1924. a. 1 Dollar 415,–; 100 Soome marka 1.040,–; 100 Rootsi krooni 11.075,–; 1 Kuldkroon 111,25 Eesti marka. Kaja 31.7.1924
  92. Viron siirtyminen kultakannalle. Viron markan valorisointi. Uusi Suomi 31.7.1924
  93. Wirosta. Taloudellinen pulakausi. Helsingin Sanomat 10.8.1924
  94. Rahakurssit. New York 39,85; Lontoo 181,75; Basel 758,– [kultafrangi]; Tukholma 1063,–; Kristiania 558,–; Kööpenhamina 651,–; Tallinna 8,65. Kauppalehti 11.8.1924
  95. Tallinna börse kursisedel 11.8.1924. a. 1 Dollar 427,–; 100 Soome marka 1.070,–; 100 Rootsi krooni 11.450,–; 1 Eesti kroon 115,–; Eesti marka. Kaja 12.8.1924
  96. Kultakannan vakavuus. Professori Gustav Cassel pitää dollaria paljon vahvempana perustuksena kullan arvolle kuin on osattu kuvitella. ”Tie kultakantaan siirtymiselle on niinmuodoin auki koko Euroopalle.” Kauppalehti 27.8.1924
  97. Litit ja latit. Euroopan uudet rahat ja niiden merkitys. Viikko-Sanomat 20.9.1924
  98. Taloudelliset olot Virossa. Pitkäaikaiset sitoumukset tehdään kultakruunuissa, joksi ministeri Strandmann – onnistuneestiko vai ei – sai vängätyksi kultayksikön, vaikka yleisemmin oltiin kultafrangin kannalla. Tullimaksut lasketaan kultafrangeissa. Kauppalehti 23.9.1924
  99. Viron taloudelliset olot paranemaan päin. Kauppalehti 1.10.1924
  100. Erapangad ja waloriseerimine. Märgukiri Eesti Pangale. Postimees 2.10.1924
  101. Wiron taloudellinen tilanne rahaministerin selostamana. Helsingin Sanomat 5.10.1924
  102. Tallinna börse kursisedel 11.8.1924. a. 1 Dollar 385,–; 100 Soome marka 967,–; 100 Rootsi krooni 10.250,–; 1 Eesti kroon 103,–; Eesti marka. Kaja 11.10.1924
  103. Cassel Suomen valuuttapolitiikasta. ”Suomi tulee todennäköisesti olemaan ensimmäinen maa, joka uskaltaa vakiinnuttaa valuuttansa murto-osaan entisestä arvosta, ja tulee se niin­muodoin antamaan hyvän esimerkin muille samassa asemassa oleville maille.” Suomen Pankin dollarin kurssi oli 39,70 mk, 7,66-osa entisestä, joka tulikin kannaksi. Uusi Suomi 12.11.1924
  104. Tallinna börse kursisedel 24.11.1924. a. 1 Dollar 376,–; 100 Soome marka 946,–; 100 Rootsi krooni 10.100,–; 1 Eesti kroon 100,–; Eesti marka. Kaja 25.11.1924
  105. Eesti rahareform. Kuldraha pannakse kütma. Postimees 12.10.1925
  106. Rahareformi teostamine. Laialdane nõupidamine rahaministri juhatusel Tartu ülikooli professorite, end. rahaministrite ja Eesti Panga esitajate osavõttel. Päewaleht 25.10.1925
  107. Kultarahakannan palauttaminen maassamme. ”Markan arvo säädettäisiin täsmälleen siksi, jota Suomen Pankin viime vuoden marraskuun 5 päivästä lähtien yhtä mittaan noteeraama dollarikurssi 37,70 vastaa.” Astui voimaan 1.1.1926. Kauppalehti 18.10.1925
  108. V. A. Lavonius, Meille soveltuva rahayksikkö. ”Uusi nimi esim. suurmarkka tai uusmarkka, mikä varmaankin aikaa myöten lyhenisi sanaksi markka.” Helsingin Sanomat 30.10.1925
  109. Prof. Mihhail Kurtšinski, Raha reform I–IV. Postimees 3., 4., 5., ja 13.11.1925
  110. Prof. Mihhail Kurtšinski, Raha reformi kava I–III (V–VII). Postimees 20. ja 22.12.1925, 5.1.1926
  111. Mihkel Pung, Kuldbilansid ja rahaüksus. Wäärtkindel Eesti mark. Päewaleht 15.1.1926
  112. Rahareform marga alusele. ”Eesti riigi rahaüksuseks mark, mis sisaldab 1/248 grammi puhast kulda. Sellest suurema rahaüksusena on ette nähtud kroon.” Päewaleht 20.2.1926
  113. Viro siirtyy kultakantaan. Paperirahan antaminen Eesti-Pankin oikeudeksi. Lalli 24.2.1926
  114. Rahaliitot. Gustav Cassel: ”Tanska ja Norja ovat pitäneet kunnia-asianaan saada aikaan sama rahanarvo kuin Ruotsillakin on.” – ”Valuuttayksikkö edellyttää poliittista yksikköä, ja vasta sitten kun saataisiin aikaan valtiomuodostelma, jota voitaisiin nimittää Euroopan yhdysvalloiksi, voitaisiin toivoa yhtenäistä eurooppalaista valuuttaa.” Kauppalehti 18.8.1926
  115. Uute rahamärkide walmistamise eeltööd. Kaja 19.8.1926
  116. O. T.. Mõtteid rahaüksuse nime walikul. Wanad eestlased tarwitasid kaupade wahetamisel oma naabritega wäärtuse mõõduks nahku, mis arwatawasti ka päris korralikuks wäärtmärkideks kujunesid. Mis oleks, kui paneksime oma rahaüksusele nimeks: nahk. Postimees 23.8.1926
  117. Jaan Tõnisson (–n), Meie rahaüksuse suurus ja nimetus. Kuldar = 1 frank. Postimees 29.9.1926
  118. Eestile 2,4 miljardiline laen lubatud. Laenu abil Eesti mark kulla alusele. Päewaleht 12.12.1926
  119. Viron laina Kansainliitolta. N. 250 milj. Smk. Takuuna maan aksiisiverot. Iltalehti 13.12.1926
  120. Kuidas meie laenu otsustati. Rahaminister L. Sepp [Genfist] Tallinna jõudnud. Kuldraha ei seata sisse. Kroon jääb. Nimetus jääb Riigikogu otsustada. Waba Maa 21.12.1926
  121. Viron pankki uudistetaan. Ruotsin kruunua vastaava rahayksikkö. STT / Iltalehti 21.12.1926
  122. Karl I. Eskelund, Tanska vuoden vaihteessa. Vuoden 1927 vaihtuessa on Tanska astunut niiden maiden joukkoon, jotka ovat saattaneet valuuttansa samalle kultakannalle kuin millä ne olivat ennen vuotta 1914. Tanskan kruunu on siis jälleen kultakruunu. Uusi Suomi 13.1.1927
  123. Viron tärkeimmät kysymykset. Viron ministeri Suomessa A. Hellat kertoo lehdellemme maansa nykyhetken tärkeimmistä kysymyksistä, mm. valuuttajärjestelyistä. Lahti 1.2.1927
  124. Rahakurssit. New York 39,70; Lontoo 192,70; Basel 765,– [kultafrangi]; Tukholma 1060,50; Oslo 1028,–; Kööpenhamina 1059,–; Tallinna 10,70. Kauppalehti 1.2.1927
  125. Kuldkrooni nimeks mark. Praegused margad pennideks. Sakala 3.2.1927
  126. Uueks rahaükseks ”esta”. Esta sisaldab 100/248 grammi puhast kulda nig jaguneb 100 üksuseks, mille nimi sajak ja mis võrdub praegusele margale. Kaalumisel oli esta, kroon, mark, frank ja taaler. Kuldraha liikvele ei lasta. Ühe- ja kaheestalised lüüakse hõbedast. Päewaleht 5.2.1927
  127. Mis arwavad keeleteadlased ”estast” ja ”sajakust”. Kaja 6.2.1927
  128. Raha ristsetel. ”Esta” ja ”kuldar” sõjakäigus marga ja krooni vastu. Waba Maa 6.2.1927
  129. Ettevaatust rahaüksuste nimetustega. ”Ett svinhuvud kostar tre estar.” Päewaleht 11.2.1927
  130. Taaler ja kross. Jälle uued rahaüksuste nimetused päewakorral. – Walitsuse ringkonnad pooldawad taalrit ja krossi esta ja sajaku asemel. Päewaleht 4.3.1927
  131. J. Sarv, Päewakorral seiswate nimede head ja halwad küljed. ”Taalrid on meil weel tegelikus elus nende wanas wäärtuses tarwitusel, nimelt wanades maahindamistes puhtakasu taalritena. Taalritele ei ole suureks soovituseks ka wõrdlemisi lühike iga. – Wabadus­wõitluste mälestuse seisukohast tuleksid wõtta nimeks (kuld)mark ja (kuld)penn.” Postimees 10.3.1927
  132. A. Kask, Kas taaler ja kross wõi kroon ja mark? Ühistegelised Uudised 12.3.1927
  133. Taaler ja mark. Krossi asemele soovitati marka. Päewaleht 16.3.1927
  134. A. Kask, Meie raha ristimisel. Osa Löuna-Eesti kodanikke ei räägi seda sõna mitte nii wälja, nagu kirjutatud, waid ütlewad lihtsalt ”roon”, nagu nad ütlewad proua asemel ”roua”, kraavi asemel ”raav”, kraami asemel ”raam” jne. Ühistegelised Uudised 19.3.1927
  135. Eesti wälislaen, milleks seda waja ja kuidas kasutada kawatsetakse. Rahwasteliidu protokoll Eesti rahareformi kohta. Wälislaenu täpsemad tingimised. Postimees 7.4.1927
  136. ”Kroon” ja ”gross” wõitsid. Taaler lendas… Oma Maa 12.4.1927
  137. Kroon ja mark mõlemad päästetud. Rahva Süna 12.4.1927
  138. Eesti rahaüksuseks kroon. ”1 erk = 100 laiska.” Päewaleht 12.4.1927
  139. Kroon ja mark. ”Ühes kirjas, millel ligi poolsada allkirja, soowitatakse nimeks wõtta: taaler = 100 weeringut. Tõlliste wanädekodust soowitab keegi hoolealune wõtta kas tukat wõi karolin. – Taaler saab poolt 2 häält, kroon aga 8 häält ja kuldar mitte ühtegi.” Kaja 12.4.1927
  140. Krooni ja margaga ei olda rahul. Kindral Laidoner juhtis tähelepanu sellele, et nii kroon kui mark on välismail mõlemad kõrgemate rahaüksuste nimed. Teataja 14.4.1927
  141. ”Kroon” ja ”sent”. Põllumeestekogude esitaja Jürman toetas allüksusena ”penni”, kuna Wirma (sots.) oli ööri wõi ”tsendi” poolt. Postimees 22.4.1927
  142. 1 kroon = 100 senti. Rahaseadus 3. lugemisel wastu wõetud. A. Oinas (sotsial.) juhtis tähelepanu, et praegu makswates rahasüsteemides esineb alaüksuse nimetusena ”cent” mitmesugustes wariatsioonides kõige tihedamini. Awaldas arwamist, et ”cent’i” nimetus on kahtlemata parem kuin ”penni” ja ”kross”. J. Laidoner soovitas ”cent’i” asemel lihtsalt ”sent”. Päewaleht 22.4.1927
  143. Meie rahaüksuse uue nime ümber. Kuldar – kullar. ”Taaleri ja krossi elustamine oleks tõesti asjata. Ei ole need nimetused põlise Eesti päritoluga, ei kõlaliselt, eufooniliselt eriti meeldivad, on ammu juba minewikku wajunud rahaüksuse nimetused ja wõiksid ka muuseumi jääda. – Kõlaliselt oleks kullar ilus ja suurtsugune. Ainuke wiga, et sõna weidi pikk, annab tarwitamisel kolme ja neljasilbilisi worme. Kuid ei ole ju ka taaler lühem nimi. Kui ameeriklastele dollar küllalt hea, ei oleks Eesti kullar sugugi mitte halwem nimetus.” Postimees 26.4.1927
  144. Penni asemele sent. ”Rahaseaduse juures leiab L. Raudkepp (kristl.), et ilmaaegu arvatakse, et eesti keel on vastuvõtmatu niisugustele sõnadele, mille eesotsas kaks kaashäälikut, konsonanti. Nii võib sõna sent siiski tsent hääldada ka meil, ehk seda küll eesti keeles raske välja rääkida. Kõneleja on siiski sent’i nimetuse vastu, kuna olemas ka veel ju kross ja penn. Kross aga ei kõlbavat hästi, tema kõla ei olevat meeldiv. Kui lühendada krossi ja krooni, tulevad mõlemil juhtumisel ’kr.’ välja… (O. Gustavson: Teie deklareerite ju jumalikult neid krr… ja virr…) Peab penni paremaks nimetuseks, pannes ette senti asemele võtta penn. (J. Piiskar: Võtame seekli ja dinari raha!) – Rahaminister L. Sepp vastab faktilise märkusena Raudkepile, et kuski ei hääldata senti tsendina. Seepärast ei ole mõtet meil seda teisiti kirjutama hakata, kui seda hääldatakse seal, kust see nimi pärit. (K. Ast: Sakslased ütlevad tsent.) Seepärast ütleme lihtsalt sent, nagu seda igapäev tarvitatakse. Penni vastu on minister kindlasti, kuna selle nimetuse tarvitusele võtmisega tekiks rahaväärtustes segadus. Toetab komisjoni ettepanekut.” Päewaleht 30.4.1927
  145. Eesti wälislaen. J. Laidoner tagasi jõudnud. Laenu korraldamise wõttis oma pääle Inglise suurem rahaasutus Midland Bank. Laen tehakse 40 aastaks. Meie wälislaenust realiseeritakse 750.000 naelsterlingit Inglismaal ja 4.000.000 dollarit Ameerikas. Meie Maa 9.6.1927
  146. Laenukuulutus ilmus Londonis pühapäeval. Rahvasteliidu hooldaja walwab, et laenu kasutatakse: 1) Eesti Pangale 1 miljoni naela pikaajaliste krediitide peale ja 350.000 naela hüpoteekasutuse [Pikalaenu panga] ellukutsumiseks. Waba Maa 24.6.1927
  147. Rahayksikköunioni Itämerenmaitten kesken? Viron rahaministerin ajatuksia maansa raha­reformi­suunnitelmista. Suomen Pankin pääjohtaja suhtautuu epäillen. Kauppalehti 27.9.1927
  148. Itämeren ympärillä oleville maille sama rahayksikkö. Viron rahaministeri lausuu haastat­te­lussa, että myös Suomelle olisi edullista siirtyä kruunuyksikköön. Suursavolainen 1.10.1927
  149. Balti riikide rahaunioon. Rahaminister L. Sepa intervjuu. Päewaleht 21.10.1927
  150. Eesti rahanduse lõpulik stabiliseerimine. Eesti Pank uutel alustel. Päewaleht 2.1.1928
  151. Rahakurssit. New York 39,70; Lontoo 193,85; Basel 767,50 [kultafrangi]; Tukholma 1071,–; Oslo 1058,–; Kööpenhamina 1066,–; Tallinna 1068,–. Kauppalehti 3.1.1928
  152. Kroon läheb ringvoolu. Markadele trükitakse krooni nimetus ja summa. Päewaleht 3.1.1928
  153. L. Sepp Kommertspanga direktoriks. Ei wõtnud wastu Pikalaenupanga juhataja kohta, sest panga juhtimine on seatud teissugustele alustele, kui ta soowis. Sakala 3.1.1928
  154. Toistaiseksi on nuoren kruunun vaikutus paremmin psykologinen ja kirjanpidollinen, sanovat virolaiset asiantuntijat. Viron Kauppapankin johtaja Sepp ja Oy Silvan johtaja Parik vastaavat Uuden Suomen tiedusteluun. Uusi Suomi 1.2.1928
  155. Viron raha-asiat v. 1918–1928. Viron juhlanumero. Uusi Suomi 24.2.1928
  156. Tuletiku monopol tulemas. 300 miljoni marka ühekordset konfessiooni tasu ja 700 miljoni marka 6 %-list laenu. Ühistegelised Uudised 10.3.1928
  157. Kroonid hakkawad weerema sügisel. Postimees 21.7.1928
  158. Täna tulevad esimesed kroonid. 10-kroonilised Eesti Panga kassatähed lastakse 1. septembrist liikvele. Tuleval aastal saame juba hõberaha. Majanduselu 1.9.1928
  159. Eesti esimesed rahad. Ühepoolsed võlakohustused. Õised ”rahategijad” (margalisi ja 50-sendilisi rahamärke kirjutuspaberist). Tellimised Soomest. Riigikassas 36.000 marka. Esmaspäev 1.10.1928
  160. Kreuger-laina on tulevan [Saksan] rahauudistuksen tärkein edellytys. Huom! Viron vastaava sopimus ei nykytiedoin vaikuttanut rahauudistukseen.  STT / Tampereen Uutiset 23.10.1929
  161. R–ri, Kahdestoista valtakunta tulitikkutrustin vasalliksi. STT/Aamulehti 23.10.1929
  162. Rootsi laen realiseerimisel. Rootsi tikutrustilt saadav 7 miljoni krooni suurune laen, samuti nagu monopoliõiguse eest saadud 3 miljonit kroonigi, läheb terves ulatuses uute raudteede ehitamiseks ja Tallinna sõlmepunkti ümberkorraldamiseks. Päewaleht 15.12.1929
  163. Rahakurssit. New York 39,70; Lontoo 193,70; Basel 771,50 [kultafrangi]; Tukholma 1067,75; Oslo 1064,50; Kööpenhamina 1065,–; Tallinna 1065,–. Kauppalehti 10.1.1930
  164. Eesti Panga teadaanne. 500,1000 ja 5000 margaliste pangatähtede ja 500 ning 1000 margaliste E. V. kassatähtede liikvelt kõrvaldamise ja ümbervahetamise kohta. Waba Maa 8.1.1931
  165. Englanti hylkää kultakannan. Syynä viime päivien tavattoman suuri kullan virtaus maasta. Pääjohtaja Risto Ryti tilanteesta. Kauppalehti 21.9.1931
  166. Ruotsi ja Norja luopuneet kultakannasta. Helsingin Sanomat 28.9.1931
  167. Kultakannasta luopuminen. Suomen raha ei kelpaa Tallinnassa. Helsingin Sanomat 13.10.1931
  168. Kroon kukutati. Wiiakse Rootsi krooni tasapinnale. Waba Maa 29.6.1933
  169. Viron kruunun arvoa alennettu 35 pros. Taistelu kruunun kohtalosta riigikogussa päättyi kultakannasta luopumiseen. Uusi Suomi 29.6.1933
  170. Eesti kroon naelsterlingu alusele. Päewaleht 3.9.1933
  171. Eesti kroon stabiliseeriti lõplikult. Inglise nael 18,13 krooni. Päewaleht 16.11.1933
  172. Eesti raha sünnivalud. Kuidas tehti esimesed margad. ”Püüti siis trükiwärwe hankida Soomest, aga sealt ei lastud tol ajal wälja wiia sellist harukordset kaupa. Nii ei jäänud muud üle, kui rahawärw toodi sisse diplomaatlikkudes pakkides – salakaubana…” Tallinna Post 3.12.1933
  173. Punta, dollari ja frangi. Kauppalehti 17.9.1934
  174. Eesti kroon saab 10-aastaseks. Uus Eesti 3.12.1937
  175. Eesti Pank 20-aastane. Uus Eesti 24.2.1939
  176. Sajamargased rahatähed kaotavad maksvuse 1. jaanuarist 1940. Lääne Elu 15.12.1939
  177. Eesti Mark, mis rahaühikuna Ajutise Valitsuse määrusega [?] novembris 1919 kehtestati, oli puhta­kujuline paberraha, mille väärtus ei olnud isegi mõtteliselt seotud metalliga. Ta väärtus oli kindlaks määratud 1 Ostmargale, resp. Saksa riigimargale. Välis-Eesti 19.11.1950
  178. Nelikümmend aasta Eesti krooni sünnist. ”Kui – novembris 1918 – algas Vabadussõda, siis olid Eestis seaduslike maksevahendeina liikvel Saksa riigimargad, ostmargad ja ostrublad ning tsaari-, duuma- ja kerenski rahad. Et seda mitmenäolist (ja arvestamise osas keerukat) rahasüsteemi likvideerida, laskis Eesti Riigikassa (9. dets. 1918) käibele riigikassatähed. Selle võimaldas Ajutise Valitsuse otsus. Vääringu nimetusena esines mark ja penn. Ühe Eesti marga väärtus vastas ühele ostmargale. Et nende riigikassatähtede trükkimine aega nõudis, laskis valitsus käibele Soomest laenuks saadud soome margad, mis tsirkuleerisid siis tükk aega kõrvuti Eesti markadega. Esimese eesti rahaseaduse (määruse näol) avaldas Ajutine Valitsus novembris 1919 [?]. Selle määrusega nimetati Eesti mark Eesti Vabariigi ametlikuks rahaühikuks.” Meie Kodu, Sydney 24.8.1967
  179. Leho Lõhmus, Oli kord ka Eesti raha… ”Nii nagu lipp ja vapp on ka oma raha iseseisva riigi tunnuseks. Eesti Vabariigis saadi praktiliselt rahasüsteemi loomisele asuda alles pärast Saksa okupatsiooni lõppu, kui Ajutine Valitsus võis oma otsusega [?] 30 . novembrist 1918. a. dekla­ree­rida, et Eesti rahaühikuks on MARK, mis võrdub ühe Soome margaga (vrd. protokoll 30.11.1918). Samas määrati kindlaks kursid teiste rahaühikutega, millistega eelmised võimud olid riigi üle ujutanud.” – ”Siin­kohal peaks lähemalt peatuma Eesti raha nimetustel. Mark võeti kasutusele ilmselt Soome ja krooni nimetus Skandinaavia mõjutusel.” Sirp ja Vasar 18.11.1988
  180. Soome margad Eestis käibel. Hiiu Koguja 1/1990
  181. Uno Teemant, Eesti panganduse areng pärast Vabadussõda. ”Ühe esimese sammuna [pärast Eesti Panga loomist 24.2.1919] kehtestati Vene rubla asemel Eesti mark (Emk) vahe­korraga 1 Rbl = 1,5 Emk.” – ”Vabadussõja algfaasis tsirkuleerisid Eestis mitmed rivaalid Eesti margale, nagu Ost-rubla, Ostmark, Reichsmark (Riigimark), Tsaari-, Kerenski-, Duuma- ja Loode-Armee rublad ning isegi Soome margad. Eesti mark jõudis rahaturule juba novembris 1918, kuid see kinnitati Eesti Vabariigi seaduslikuks veeringuks alles maikuus 1919.” Võitleja 1.11.1991
  182. Leho Lõhmus, Nõmmelasest riigivanem Juhan Kukk 125. Nõmme Sõnumid 3.4.2010
  183. Kristi Erlich, Pikk elu on toonud seitse rahavahetust. ”Saksa vägede lahkumise järel võttis EV Ajutine Valitsus 30. novembril 1918 vastu otsuse [?] kehtestada riigi vääringuks Eesti mark. Rublad ja idamargad kehtisid edasi, 14, detsembril muudeti ka Soome mark Eestis seadus­likuks makse­vahendiks. Esimesi tõelisi Eesti markasid said inimesed näha alles märtsis 1919 ning 2. mail 1919 kuulutati Eesti mark seaduslikuks maksevahendiks.” Virumaa Teataja 28.8.2010
  184. Anne Ainz, Näidendi „Kaupo” autori  [Leo Sepp] ja illustraatori traagiline elusaatus. Hiljuti tõi lavastaja Jaan Tooming esmaesituses lavale näidendi ”Kaupo ja Lembitu”, mis oli algselt kirjutatud 1937. a-l Rein Sarvesaare pseudo­nüümi all. Kultuur ja Elu 4.12.2019