Seitsemän rauhan­veljestä vapaalla Tartossa 1920

”Sitten kävimme saunassa Vennola, Tanner ja minä. Sillä välin oli Holsti jo kysynyt, mitä kuuluu ja mitä niinkuin valtioneuvoston pitäisi meille ohjeeksi antaa. Paasikivi sanoi, että herrat ovat saunassa, kävelyllä ja mikä missäkin ja että vastataan myöhemmin.” – Näin kertoi Väinö Voionmaa iltapäivästä Tartossa 3. syyskuuta 1920. Rauhanneuvottelut Neuvosto-Venäjän kanssa lähestyivät juuri läpimurtoa.

Neuvottelukunto vaatii ylläpitoa. Valtuuskunta oli saapunut Tarttoon jo 9. kesäkuuta ja lähtisi sieltä vasta 15. lokakuuta. Suomeen oli päästy vain kahdeksi viikoksi heinäkuun jälkipuoliskolla.

”Kun näinkin pitkä aika oli vietettävä poissa omista oloistaan ja tavallisista hommistaan – emme tosin etukäteen voineet aavistaa sen venyvän niin pitkäksi kuin lopulta kävi – oli syytä huolehtia siitä, että elämämme sujuisi niin siedettävästi kuin suinkin.” – Näin muisteli Väinö Tanner teoksessaan Tarton neuvotteluista, jonka hän työsti muistiinpanoistaan Sörnäisten ajanvietteeksi kesällä 1947.

Tietomme seitsenmiehisen rauhanvaltuuskunnan vapaa-ajan vietosta 100 vuoden takaisessa Virossa perustuvat enimmäkseen sosiaalidemokraatteja edustaneiden professori Väinö Voionmaan ja silloisen Elannon toimitusjohtajan Väinö Tannerin muistiinpanoihin. Kesäkuussa joitain huomioita teki myös valtuuskunnan puheenjohtaja Juho Kusti Paasikivi, ehkä hänestä jääneeseen kuvaan yllättäviäkin: ”20/6 20. Hauska automatka Peipus-järvelle [Peipsi]. Uimme ja olimme koko päivän liikkeellä.”

Autokyytiä aristokraateille ja demokraateille

Paasikiven ohella oikeistoa edusti kenraali ja teollisuusmies Rudolf Walden, joka otti mukaan Hudson-autonsa kuljettajineen. Edistyspuolueesta oli mukana professori J. H. Vennola, joka oli vasta keväällä eronneen hallituksen pääministeri ja palasi toimeen jo seuraavana keväänä. Maalais­liittoa edusti Jyväskylän seminaarin lehtori Väinö Kivilinna ja ruotsalaisia pankinjohtaja Alexander Frey.

Toisen auton valtuuskunta sai käyttöönsä valtiolta. Voionmaan mukaan Peipsin-retkellä tasavallan autoon nousivat ”demokraatit”: Kivilinna, Tanner, Vennola ja Voionmaa. Kenraalin autossa istuivat ”aristokraatit”: Frey, Paasikivi ja Walden sekä kansainvälisen oikeuden asiantuntija Gustaf Idman ja sotilasasiantuntija Nils Procopé. Tannerin mukaan uimaretki ei mennyt niin nappiin kuin Paasikivi kirjasi. Mustveen läheisessä venäläiskylässä autot pillastuttivat hevosen väkijoukkoon, jolloin pikkutyttö sai haavan päähänsä. Hänet käytettiin lääkärissä ja kipurahaakin maksettiin.

Juhannusmatka tehtiin Pühajärven kumpuilevaan maastoon ja Otepään muinaislinnoitukseen, jossa Voionmaa valisti matkalaisia Viron historiasta. Juttujen kertojana hän oli Tannerin mukaan yleensäkin ”yliveto, jolla oli varastossaan loputtomasti historiallisia kaskuja”. Pitempiä retkiä tehtiin esimerkiksi Viljandiin, jossa ihasteltiin peltomaita ja hedelmäpuutarhoja, ja Valgaan, jonka ”järjetöntä” kahtia­jakoa päiviteltiin. Tanner kertoo myös ensi kerran nähneensä polttoturvetta nostettavan suuressa mitassa. Oletettavasti esittelykohde oli Sanglan turvesuo, sillä matka jatkui Võrtsjärvelle.

”Näillä retkillämme opimme tuntemaan Viroa melkoisen laajalti”, totesi Tanner. Hänen mukaansa he tekivät myös parhaansa tutustuakseen Tarttoon kulttuuri- ja yliopistokaupunkina. Vanhastaan se lienee ollut tuttu vain Voionmaalle, joka oli vieraillut Tartossa jo vuoden 1891 laulujuhlilla.

Seitsemän kuin Jukolan veljekset, mutta voimalla viidenkymmenen hengen

Valtuuskunnan seitsemän virallista jäsentä ja muutama valikoitu avustaja majoittuivat hotelli Peterburgiin, joka sijaitsi Tarton ydinkeskustassa lähellä Emajokea.

Aivan kulman takana, joen rannalla sijaitsi ruokatori, jolta saattoi jo nähdä vastarannalla, vasemmalla, 300 metrin päässä kohoavan Bellevue-hotellin, johon venäläinen valtuuskunta oli avustajineen majoittunut. Suomalaisille oli kerrottu, että se oli huonokuntoisempi, mutta joka tapauksessa se oli paraatipaikalla, jossa sen ikkunoista avautuivat kuuluisa Kivisilta ja Raatihuoneentori.

”Seitsemän miehen voimalla lähdettiin siis liikkeelle kuin Jukolan veljekset aikanaan”, kirjoitti Tanner, ”mutta olipa apuvoimiakin.” Näihin kuului eri alojen asiantuntijoita, kaksi virallista sihteeriä, kaksi taloudenhoitajaa, tiedotuspäällikkö, kielenkääntäjiä, pikakirjoittajia ja muuta kansliahenkilökuntaa, kuriireja, sähköttäjiä, mekaanikkoja ja autonkuljettajia. Viron lehtien mukaan Tarttoon oli saapunut kiireisiä toimituksia varmistamaan kaksi lentäjääkin. Kaiken kaikkiaan saapuneiden suomalaisten määrä nousi puolen sadan paikkeille ja lehtimiehineen ylikin. ”Paljon tarvittiin väkeä rauhankin tekoon, kuitenkin vähemmän kuin tappelemaan”, tiivisti Tanner.

Tukijoukot majoittuivat hotelli Livoniaan, etäämmälle keskustasta, mutta lähemmäksi virallista istuntopaikkaa ”Seltsiä”, kuten Virolaisen ylioppilasseuran (EÜS) taloa kohta kutsuttiin.

Livonia-hotellissa oli myös Hughes-kaukokirjoitin, josta oli kytketty suora linja ulkoministeriöön. Etäkokoukset olivat jo ajan todellisuutta. Toisinaan Hughes-koneen ympärillä saattoi Helsingissä istua koko valtioneuvosto presidentti Ståhlbergin johdolla ja vastaavasti Tartossa koko valtuuskunta Paasikiven johdolla. Näitä kokouksia kutsui tiiviisti kokoon ulkoministeri Rudolf Holsti, jonka mukaan ne nimettiinkin ”Holstin sinfonioiksi”, sillä ne sattuivat usein päällekkäin konserttien kanssa.

Valtuuskunta oli hyvässä hoivassa – ja aristokratian aika oli ohi: – ”Proletaarit veljeilivät porvarien kanssa ja kielen­kääntäjä, kreivi Armfelt ja konekirjoittaja, kreivinna Creutz odottivat vuoroaan päästäkseen pöytään edes sitten, kun me olemme ottaneet”, totesi Voionmaa. Kuriireihin kuuluivat myös hänen poikansa Tapio ja Ilmari Voionmaa. Samoin tuleva työoikeuden professori Arvo Sipilä, joka hiukan uskaliaastikin kuvasi avustajien arkea ja kepposia Suomen Kuvalehdessä jo neuvottelujen aikaan syyskuussa.

Rauhanvaltuuskuntakin marssii vatsallaan?

Tanner oletti, että Peterburg oli oikeastaan vanha asuin­talo, joka oli jossain vaiheessa muunnettu hotelliksi. Se oli hänestä tähän tarkoitukseen kovin pieni ja vaatimaton, mutta heidän kannaltaan kodikas ja rauhallinen. Majoitus­huoneet olivat saman käytävän varrella, samoin suurempi sali, joka valittiin ruokailu-, seurustelu- ja neuvottelu­huoneeksi. Täältä johti ovi kahteen pienempään huonee­seen, jotka luovutettiin Paasikivelle valtuuskunnan puheenjohtajana. Ensimmäistä hän käytti työhuoneenaan ja takimmaista makuu­huoneenaan vetäytyen sinne aina tilaisuuden tullen pitkäkseen kirjojensa pariin.  Muut jäsenet saivat kukin omat huoneensa, jotka olivat vanhanaikaisen talon tapaan varsin suuria.

Juttujen kertominen tarjosi vaihtelua hotellielämälle. Voionmaan ohella niitä riitti Paasikivelläkin, vaikka ne olivat raskaampia. Hänellä oli mukana neliosainen diplomatian käsikirja, josta hän silloin tällöin jakoi valistusta. Paasikivi oli ahkera lueskelija, jonka lukuvalo paloi usein aamupuolelle yötä. Muutkin olivat varanneet kirjallisuutta mukaan, lähinnä poliittisia muistelmateoksia tai historiallisia kirjoja. Aina ei kuitenkaan jaksanut lukea ja jutustella. Silloin otettiin korttipakka ja pelattiin pienin panoksin pokeria. Paasikivi tosin pysyi kirjojensa parissa, kuten Voionmaakin, joka kirjoitti vapaa-aikanaan talousmaantiedon oppikirjaansa ja suunnitteli myös yleisesitystä Viron oloista.

Hotelli tarjosi hyvän ruoan, jota toisinaan täydennettiin Suomesta tulleilla erikoislisillä. Näin kertoi Tanner, joka samalla totesi, että ”eihän Virossa yleensä koskaan ole ollut ruoasta puutetta”. Sitä vastoin talon asiantuntija-asukas, ”aristokraatti” Gustaf Idman piti valikoimaa suppeana. Hänestä listalla oli vain ”sianpraatia” tai ”kananpraatia”, joita tuli tilata vuoropäivinä.

Toisenlaisen, ehkä kärjistetyn kuvan antavat Voionmaan paheksunnat mässäilystä, joissa ”pöytään komennetaan mielettömiä herkkuja ja tuotetaan Helsingistä rapakaljaa ja vichyä kuormastoittain, jota sitten päivät ja yöt litkitään”. Otepään retkeä seurasivat ”illalla suuret krapu­syömingit ja hyvä stämninki hotellissa”. Tällainen ”krapumässäys” toistui Voionmaan mukaan ”ties kuinka monesti”.

Mitä taas alkoholiin tulee, Paasikiven mielestä oli, vaikka Suomessa valitsikin kieltolaki, noudatettava periaatetta ”maassa maan tavalla”. Samalla periaatteella arvovaltainen murahdus pysäytti salkkuja avaamaan ryhtyneet tullimiehet, kun lokakuussa Helsingin satamaan koko joukolla palattiin.

Yleisesti ottaen Suomen valtuutetut vaikuttavat eläneen tyytyväisinä hotelli Peterburgin ”vanhan­pojan rauhassa”, kuten Tanner oloa kuvaili. Kolaus tuli vasta 23. syyskuuta, jolloin miehet saivat herätä varhain ja odottamatta ”tuhansien porsaiden musiikkiin”. Kukaan ei ollut varoittanut heitä vuotuisista Marian syysmarkkinoista. Maalaiset olivat tulleet myymään kotieläimiä viereiselle kauppatorille. Se oli porsaiden täyttämä ja niitä näytti riittävän melkein joka pihallekin.

Kulttuuri pehmittää rauhantekijöitä ja sovittaa aikatauluja

Ajanvietettä tarjosivat Tartossa myös konsertit ja teatterinäytökset, jotka olivat samalla myös tilaisuus tavata vapaammin Venäjän valtuuskunnan jäseniä ja heidän avustajiaan. Alkuvaiheessa lähestyminen muutoin oli jotensakin mahdotonta, mutta esitysten väliajoilla kohtaamisia ei voinut välttää.

Sen sijaan neuvottelujen loppusuoralla valtuuskunnat huolehtivat jo yhteisesti vapaa-ajastaan, kuten tämä ote 4. lokakuuta pidetyn kolmen jaoston yhteiskokouksen pöytäkirjasta osoittaa:

123. Paasikivi:   Redaktionikomitea voi tehdä muodollisia korjauksia. Me ehdottaisimme siinä tapauksessa yleisen istunnon pidettäväksi huomenna klo 6 illalla.
124. Keržentsev:   Me pelkäämme myöhästyvämme teatterista.
125. Paasikivi:   Me myöskin aiomme mennä teatteriin. Siis voimme sopia, että tämä istunto pidetään kello 5.
126. Keržentsev:   Tämä yleinen istunto ei luultavasti tule kestämään kauan.

Tässä Platon Keržentsevin johtamassa yhteiskokouksessa, joka pidettiin ”Seltsin” sijaan iltaistuntona Automat-ravintolassa, lyötiin lukkoon viimeiset avoimet kysymykset. Viideksi sovittu yleinen istunto oli työkokouksena viimeinen ja käytännössä enää valmiiden artiklojen tarkastustilaisuus.

Pöytäkirja ei paljasta, mitä kokouksen jälkeen lähdettiin katsomaan. Tarton venäläisessä teatterissa – näyttämönään entinen saksalainen teatteri – oli tuolloin tarjolla Emmerich Kálmánin sodan­jälkeissä oloissa tuore ja suosittu operetti ”Mustalais­ruhtinatar”. Vanemuine-teatterin vironkielinen vaihto­ehto oli Schönthanin ja Kadelburgin huvinäytelmä ”Kuuluisia naisia”, suosittu sekin – ja esitetty Suomen lavoilla jo 30 vuotta, joten puhenäytelmänkin seuraaminen saattoi sujua ilman kielitaitoa.

Konsertteja, teatteriesityksiä – ja luvallisia salajuonia

Venäläisessä teatterissa Paasikivi kävi katsomassa ainakin Nikolai Gogolin ”Reviisorin”. Seuranaan hänellä oli vanha koulutoveri, valtioneuvos Antti Ahonen, joka oli mukana Tartossa asian­tuntijana. Näytelmä lienee ollut perin tuttu, mutta satiirina viihdyttävä. Paasikivihän teki ennen lakitieteitä ensimmäisen yliopistollisen tutkintonsa venäjän kielestä ja kirjallisuudesta. Neuvottelujen aikaan teatterin päärooleja näytteli sittemmin Saksassa ja Englannissa filmiuraa tehnyt Stella Arbenina. Ohjelmistossa oli musiikki- ja huvinäytelmiä, mutta myös Anton Tšehovin ”Kirsikkapuisto”.

Vanemuine oli tullut valtuuskunnalle tutuksi jo ensimmäisenä täytenä päivänä Tartossa: päivällä ruokailtiin ”einelaudassa” ja illalla käytiin sinfoniakonsertissa. Pankkimies Paasikivi laski ja kirjasi ruoan hinta-laatusuhteen: ”Suurusta syötiin Wanemuisessa. Armas Lindgrenin piirtämä. Jonkunverran nyky­aikainen paikka. Wirolaisen työn tuloksia. Ruoka helppoa. Soppa + 2 suurta piirakkaa, suuri sian­kotletti, kahvi + 2 leivosta maksoi juomarahoineen 56 Wiron markkaa = 56/7.16 = cirka 8 Smk!”

Tanner valitti muistelmissaan huvitilaisuuksien vähyyttä, mutta ajan lehti-ilmoitusten pohjalta Vanemuine järjesti konsertteja tiiviisti. Voionmaa kertoo olleensa Paasikiven kanssa Beethoven-konsertissa, jossa kuultiin muun muassa 7. sinfonia. Tanner mainitsee teatterin tarjonnasta Robert Planquetton operetin ”Cornevillen kellot”, jota ilmeisesti lähdettiin katsomaan suuremmallakin joukolla.

Erään kerran Paasikivi ja Tanner pohtivat Vanemuisessa junnaavien neuvottelujen edistämistä yrittämällä päästä yksityiseen ­keskusteluun venäläisten kanssa. Tanner sai Paasikiven siunauksen ja järjestäytyi jo illan kuluessa jutulle vastapuolen tulkin Viktor Koson kanssa.

Koso oli suomalainen, entinen kirjatyöntekijä ja Viipurin kirjaltajayhdistyksen puheenjohtaja, jonka sisällissota oli vienyt Pietariin. Tanner vei keskustelun neuvottelujen kehnoon etenemiseen ja heitti ajatuksen kahdenkeskisestä tapaamisesta. Tämä johtikin ”konspiratiivisten” – sana on Tannerin – teehetkien sarjaan ravintola Automatin kabinetissa. Saatu keskustelukumppani Platon Keržentsev osoittautui rivijäsentä vaikutusvaltaisemmaksi sekä älykkääksi ja värikkääksi sanankäyttäjäksi. Hän olikin sanomalehti- ja teatterimies. ”Ne olivat miellyttäviä tuokioita”, muisteli Tanner.

Tanner ja Voionmaa kohtasivat myös kuuluisamman sisällissodan kiertolaisen, joka oli pikakiitoa ryhtynyt ”virolaiseksi”. Suomen punakaartin johtoon kuulunut amerikansuomalainen August Wesley jätti heihin myönteisen vaikutuksen. Miehellä ei ollut enää paluuta Neuvosto-Venäjälle, sillä hän oli palvellut englantilaisia upseerina Muurmannin legioonassa. Wesley oli Yhdysvaltain kansalaisuuden turvin jäänyt legioonalaisten laivasta Tallinnassa ja otettu saman tien luutnantiksi Viron armeijaan. Tämä oli tapahtunut vasta edellisen vuoden marraskuussa. Puolta vuotta myöhemmin Wesley sai perheineen Viron kansalaisuuden ja viran sosiaaliministeriöstä. Suomalaisille hän esittäytyi lehtimiehenä. Tiedossa ei ole, oliko tapaaminen sattumaa vai jotenkin järjestetty.

Valgan retkellä tuli kahden hevosen vetämillä vaunuilla vastaan myös kolmas ”pakolainen”, entinen senaattori ja kulkulaitospäällikkö, kreivi Erik Berg. Hän oli yhä Suomen kansalainen, mutta oli vihatun ”sapelisenaatin” jäsenenä lähtenyt maasta. Maataloudesta aina kiinnostunut Tanner muistutti, että juuri Bergin tilalta oli peräisin Sangasten ruis, jota oli jonkin verran viljelty Suomessakin.

Taikaprofessori Kastrozza hämmästyttää historian professorin

Ajan viihdettä tarjosivat myös elävät kuvat. Paasikivi ei katsonut niitä arvolleen sopivaksi, mutta eivät filmit muiltakaan kehuja saaneet: ”Kuvat olivat kuluneita ja huonoja.” Niiden lisukkeena oli kuitenkin tarjolla muutakin, painiotteluista alkaen. Apollo-teatterissa silmänkääntäjä, professori San Martino de Kastrozza hämmästytti jopa kriittisen Väinö Voionmaan: ”Se kyllä kannattikin katsomista, varsinkin ajatusten lukeminen, joka oli perin ihmeellistä. Sitä tuskin uskoo se, joka ei ole sitä nähnyt.”

Professori oli tosiasiassa Valmierassa syntynyt ja Võruun avioitunut latvialainen Julius Skrasting, joka oli löytänyt värikkään taiteilijanimensä Etelä-Tirolin kartalta. Voionmaan arvio ei ollut väärässä, sillä taikaprofessori kiersi sittemmin menestyksellä ympäri Eurooppaa. Kastrozza innoitti alalle myös taikurimestari Solmu Mäkelän, joka näki pikkupoikana hänen esityksensä Viipurissa.

Tällaisten huvien sijaan Paasikivi löysi vapaa-aikoinaan tiensä antiikkiesineitä myyviin komissio­kauppoihin – kuten moni muukin valtuuskunnan jäsen. Tuomisiksi kertyi ainakin englantilainen, sinikuvioinen astiasto 20 hengelle. ”Hinta tuntui kohtuulliselta – 5000 Smk.” Suunnitteilla oli myös rouva Anna Paasikiven huonekalujen ostosmatka Tarttoon, mutta se jäi toteutumatta.

”Raittiusmies johdattaa nuorukaisen juoppouden tielle”

Demariveljet Tanner ja Voionmaa vaikuttavat kierrelleen paljon yhdessä Tartossa ja lähiseudulla. Yksi kohteista oli ”Daugullin kuuluisa taimisto ja puutarha”, josta Tanner oli sattunut lukemaan. Kyseessä oli kaupungin pohjoisreunalla sijainnut viiden hehtaarin kauppapuutarha. Retkeläiset samoilivat aikansa sen kujilla, kunnes kohtasivat odottamatta isännän, ilmeisestikin Johann Daugullin.

Äänensävy oli aluksi tiukka. Selväksi tuli, että miehet olivat lupaa kysymättä yksityisalueella, mutta selityksen jälkeen kohtelu muuttui hyvin ystävälliseksi. Seurasi asiantunteva esittelykierros ja kutsu taloonkin. Miehet istuivat verannalla ja kohta heidän eteen ilmaantui tarjotin, sillä hyvään tapaan kuulu tervetuliaisryyppy, samoin sen tarjoaminen ensin vanhemmalle, siis Voionmaalle.

Voionmaa kieltäytyi selittäen olevansa raittiusmies, viittasi Tanneriin ja sanoi: ”Mutta tämä minun ystäväni ottaa mielellään.” – Tannerkin oli raitis eikä ollut siihen mennessä ensimmäistä viinaryyppyä ottanut, mutta tilanne oli pelastettava ja otettava. Voionmaa ei tapausta muistellut, mutta Tanner kertoili sitäkin useammin, ”miten raittiusmies johdatti nuorukaisen juoppouden tielle”.

Tanner ja Voionmaa tekivät myös hauskan automatkan virolais-suomalaiselle Soojamaan maatilalle, joka sijaitsi vain 12 kilometrin päässä Tarton pohjoispuolella. Talon isäntä oli Tarton kaupungin ja maakunnan maatalousneuvoja, tuleva kansanedustaja Otto Pärlin, joka puhui sujuvasti suomea, sillä hän oli opiskellut Otavan maanviljelyskoulussa ja Mustialan maamiesopistossa. Emäntä oli Hämeestä, syntyään janakkala­lainen Anna Simola, joka toi taloon myös ammattitaitoa Toijalan Osuus­meijeristä. Monin tavoin suomalaisittain järjestetyksi mainitulla tilalla olikin juustoja tuottava meijeri.

Akateemisia kohtaamisia ja kansainvälistä vieraanvaraisuutta

Valtuutetut kutsuttiin myös päivällisille Oskar ja Mimmi Rütlin kotiin, jossa he tapasivat yliopiston professoreita ja rehtori Henrik Koppelin. Tämäkin perhe oli virolais-suomalainen, ja heidän yksityis­talostaan muodostui sittemmin Tartossa asuvan ja vierailevan suomalaisen sivistyneistön kohtaus­paikka. Suomalaisuutta edusti myös kellariin rakennettu sauna, lajissaan kaupungin ainoa.

”Perheen emäntä oli helsinkiläisiä, rakennusmestari Tappuran tyttäriä, muuten maisteri Ilmari Auerin sisar, naimisissa virolaisen kanssa”, muisteli Tanner kirjassaan. Helsinkiin perhe oli muuttanut Lempäälästä. Oskar Rütlista tuli aikanaan Suomen ensimmäinen Tarton-kunniakonsuli.

Rütlin talossa harjoitettiin täysraittiutta. Toinen näkökulma akateemiseen Tarttoon avautui syksyllä, kun Virolainen ylioppilasseura kutsui suomalaiset lukuvuoden avajaisjuhliin Seltsin taloon:

”Ilta oli riemukas, melkein liian riemukas, sillä nämä tieteen vesat olivat eteviä kallistelemaan lasia. Yöhön mennessä yksi ja toinen heidän joukostaan väsyi ja oli kannettava vieressä olevaan ’ruumishuoneeseen’. Sitä varten olivat varattuna kantajat, joiden velvollisuutena oli pysyä työkunnossa koko yö.”

Raittiusmies Tannerin kuvaus on ymmärtäväinen. Lukuihin ryhdyttiin ensi kerran avoimen kosteasti. Suomalaisten saapuessa maassa oli ollut vielä voimassa keisarin sota-ajaksi julistama kieltolaki, jota ryhdyttiin heinäkuussa purkamaan anniskeluoikeuksilla ja yli 20-vuotiaiden miesten viinakorteilla. Tannerin mukaan ”vapauspäivänä puhkesi sellainen ilo ja hihkuna, mitä on vaikea kuvata”.

Omia huveja harrastettiin myös Livonia-hotellissa – sekä kansallisia suhteita. Nuoret miehet järjestivät heinäkuun alussa tanssiaisillan, johon he kutsuivat koko tarttolaisen tuttavapiirinsä ja myös Peterburg-hotellin ”vanhat herrat”. Heistä ei kuulemma ollut enää tanssijoiksi, mutta hauskaa heilläkin oli nuoremman väen parissa. Alexander Frey piti kauniin saksankielisen puheen Tarton neitosille.

Heinäkuun puolivälissä suomalaiset lähtivät joukolla – valtuuskunta kaikkine avustajineen – kesäretkelle Peipsi­järvelle. Nykymielessä se oli päiväristeily: matka tehtiin pienellä jokilaivalla, johon noustiin Tartossa varhain aamulla ja kotiin palattiin vasta iltamyöhällä. Suuri osa päivästä kului Emajoella, sillä laiva lipui rauhallisesti ja taivalta Tartosta jokisuuhun oli yli 40 kilometriä.

Määränpäänä oli Virolle rajankäynnissä jäänyt pikkusaari Piirissaar, jonka asukkaat tulivat satamaan vastaan­ottamaan vieraita. ”Siellä noustiin maihin ja vietettiin saaressa muutamia tunteja. Eväät tekivät hyvin kauppansa, ja taidettiinpa vähän tanssiakin”, kirjasi Tanner. Täydentävää sisäpiiritietoa tarjosi kuriiri Sipilä, jonka mukaan saaren ”sukelluskilpailuissa vei laakeriseppeleen tuomari Tanner”.

Kotisijoillaan hotelli Peterburgissa rauhanlähettiläät tarjosivat myös päivällisen Tarton yliopiston suoma­laisille professoreille, joita vuoden 1920 syyslukukaudella oli opettajakunnassa jopa kuusi: A. R. Cederberg, J. G. Granö, Lauri Kettunen, A. M. Tallgren, Kaarlo Teräsvuori ja Kalle Väisälä.

---

Rauhanneuvottelujen päättäjäisjuhla alkoi 14. lokakuuta iltakahdeksalta Automat-ravintolassa, jossa oli juhlittu myös Viron sopimusta helmikuussa. Yltäkylläisestä vastaanotosta vastasivat venäläiset ja löivät suomalaiset ällikällä. Illallisen jälkeen alkoivat tanssit. Paasikivi haki poloneesiin venäläisten puheenjohtajan Jan Berzinin puolison ja Berzin rouva Linda Tannerin. Suomalaisten juna oli lähdössä Tarton asemalta yöllä klo 3.58. Moni siirtyi sinne vasta pakon edessä suoraan Automatista.

”Viroa emme oppineet puhumaan, vaikka sitä jonkin verran olimme vähitellen oppineet ymmärtämään”, muisteli Tanner, mutta ehkä hän unohti kotimatkalla Viron hallituksen kanssa nautitun lounaan. Paasikivi piti siellä vironkielisen pöytäpuheen. ”Kauniin puheen”, kirjoitti Waba Maa.

Rauhantekijäin Tartto vuonna 1920 – tapahtumapaikat Google-kartalla

---

14.10.2020

Voisiko Tarton sijasta tänään olla Kööpen­haminan, Tallinnan tai Danzigin rauhan 100-vuotispäivä?

Neuvosto-Venäjän kanssa solmitusta Tarton rauhasta on kulunut 100 vuotta. Virokin teki rauhan Tartossa. Miksi Suomen piti lähteä ulkomaille ja samaan Tarttoon?

---

Lähteitä ja lisätietoa | Allikad ja lisainfo

Painetut lähteet | Trükitud allikad

1. Suomen ja Venäjän välisten Tartossa pidettyjen rauhanneuvottelujen pöytäkirjat kesäkuun 12 päivästä lokakuun 14 päivään 1920. Ulkoasiainministeriö 1923
2. Saima Harmaja, Kootut runot ja kehitys runoilijaksi. Rütlin perhe, s. 213–220. WSOY 1938
3. Lauri Kettunen, Tieteen matkamiehen uusia elämyksiä. Murrosvuodet 1918–1924. WSOY 1948
4. Väinö Tanner, Tarton rauha: sen syntyvaiheet ja -vaikeudet. Tammi 1949
5. Aino Thauvón-Suits, Tuntemani Eino Leino. Hotelli Peterburg, s. 67–68. WSOY 1958
6. Aimo Halila, Väinö Voionmaa. Tarton rauhanneuvottelijana 1920, s. 202–207. Tammi 1969
7. Jaakko Paavolainen, Väinö Tanner, senaattori ja rauhantekijä: Elämäkerta vuosilta 1912–1923. VII Tanner luo ”Paasikiven linjan” (rooli Tarton rauhanteossa), s. 301–408. Tammi 1979
8. Raimo Seppälä, Rudolf Walden: Isänmaan mies. 7. Ärtynyt rauhantekijä, s. 47–57. Otava 1981
9. Tuomo Polvinen, Paasikivi: Valtiomiehen elämäntyö 2. Tarton rauha, s. 23–89. WSOY 1992
10. Valtionarkisto, P. Haapala, O. Manninen, J. Pietiäinen & J. Piilonen, Itsenäistymisen vuodet 1917–1920: 3, Katse tulevaisuuteen. Tarton rauha, s. 446–459. VAPK-kustannus 1992
11. ”Olen tullut jo kovin kiukkuiseksi”: J. K. Paasikiven päiväkirjoja 1914–1934. Muistiinpanoja Suomen ja Neuvosto-Venäjän rauhan­neuvotteluista 1920, s. 12–16. Kansallisarkiston ystävät 2000
12. Maria Lähteenmäki, Väinö Voionmaa: Puolue- ja geopoliitikko, s. 143–227. SKS 2014

Muita lähteitä ja lisätietoa | Teised allikad ja lisainfo

1. Edistysaskel oluenvalmistuksessa raittiutta kohden. Uusi Suometar 12.1.1904
2. Kruunuolut, ”taatusti alle 2 volyymiprosentin”, Oy P. Sinebrychoff. Työmies 26.9.1908
3. Restaurant-automat algas oma tegevust, Postimees 6.8. 1912
4. Legioonalaiset Tallinnassa. Wesley luutnantiksi Viron armeijaan! Uusi Suomi 8.11.1919
5. Vene rahusaatkonna pidusöök Tartus. Kaja 4.2.1920
6. Ajaloolik laud Eesti rahva muuseumile. Päewaleht 10.2.1920
7. Päivän kuva: Rauhan hieronta, Helsingin Sanomat 10.6.1920
8. Soome–Wene rahusaatkonnad Tartu jõudnud. Postimees : hommiku-väljaanne. 10.6.1920
9. Soome rahusaatkonna Tartu jõudmise puhul. Postimees 10.6.1920
10. Venäläinen valtuuskunta saapunut eilen illalla. ”Suomalaisen neuvottelukunnan jäsenet olivat Vanemuine-teatterissa sinfoniakonsertissa.” Helsingin Sanomat 11.6.1920
11. Soome–Vene rahuläbirääkimistel Tartus. Päewaleht 11.6.1920
12. Olympia-teatteri, ohjelmassa mm. Tarton rauhanneuvottelut. Uusi Suomi 4.7.1920
13. Sasu Punanen (Yrjö Räisänen), Kansakunnalle terveisiä rauhanneuvotteluista. ”Tapasimme venäläisten suomalaisen tulkin, toveri [Viktor] Koson.” Suomen Sosialidemokraatti 5.7.1920
14. Viinamüügi kohad Tartus. ”Viinasta puheen ollen, oli suuri tapaus, kun se juuri meidän siellä ollessamme päätettiin vapaaksi (Tanner, raittiusmies).” Postimees 16.7.1920
15. Seadus piirituse- ja viinamüügi kohta (192/1920). Riigi Teataja 5.5.1920
16. Apollo-teatteri: ”Häbistatud” (Häväisty) ja ”Naine-Madu” (Naiskäärme) sekä San Martino ja Miss Iris de Kastrozza, mm. ”Lentävä palava lamppu teatterisalissa”. Postimees 5.8.1920
17. Arvo Sipilä, Tarton neuvotteluista ”kulissien takaa”. Suomen Kuvalehti 4.9.1920
18. Maarja laat. ”Saakelin porsaita oli ainakin kymmenentuhatta.” Postimees 23.9.1920
19. ”Silva” 5. lokakuuta, Fjodor Glazovin Tarton venäläinen teatteri. Postimees 4.10.1920
20. ”Kuulus naine”, Lustmäng 3 vaatuses, ”Wanemuise” teater. Postimees 5.10.1920
21. Soome rahusaatkonna lahkumine Tallinnast. Eine Asutava Kogu klubis. ”Senaator Paasikivi oma eestikeelses lauakõnes tänas Eesti valitsust ja rahvast lahkuse eest, mis neil siin osaks on saanud ja mis neid on lubanud rahu tööd lõpule viia. – – Temale vastas peaminister Tõnisson, õnne soovides suure ja tähtsa töö lõpule jõudmise puhul.” Waba Maa 16.10.1920
22. Passi- ja tulliselkkaus Helsingin satamassa. Iltalehti 16.10.1920
23. August, Pikamuistoja rauhanneuvottelujen päättäjäisistä. S. Sosialidemokraatti 16.10.1920
24. Mukanaollut, Rauhan illallisilla. Helsingin Sanomat 17.10.1920
25. Emil Juntto, Tartossa neljästoista lokakuuta. Uusi Suomi 17.10.1920
26. Antto Laiho, Havaintoja Viron matkalta, Soojamaan talo. Uusi Aura 25.9.1923
27. Suomen maatalousmiehiä Virossa, ”emäntä Janakkalasta”. Hämeen Sanomat 12.9.1924
28. Matkan varrelta, ”edustaja Pärlinin, oppaamme maatilalla”. Pohjolan Sanomat 26.9.1924
29. Piirteitä Perniön Maamiesseuran Eestin matkasta 22.–24.7.1939. Seuraava pysähdyspaikka oli Tarton läänin entisen maaherran Otto Pärlin’in tilalla. Salon Seudun Kunnallislehti 29.7.1939
30. Otto ja Anna Pärlin, tuore aviopari, kuvaaja Jaan Riet 30.9.1912. Fotis
31. Otto Rudolf Pärlin (1887–1964). Eesti kommunismiohvrid 1940–1991
32. Mart Heino Pärlin (1921–1943). Eesti kommunismiohvrid 1940–1991
33. Külli Piirisild, Kes oli Julius Skrastin[g] ehk mustkunstnik Kastrozza? LõunaLeht 7.7.2009
34. Kari Nieminen, Professori San Martino de Kastrozza. Sirkusteltta 23.4.2013
35. Ene Puusemp, Tartut kaisutasid Daugulli aiad, Tartu Postimees 30.3.2015
36. Mimmi Rütli. Estofilia 100, Suomen Tallinnan-suurlähetystö 2018
37. Heili Reinart, Stella Arbenina: Tsaari-Venemaalt loomavagunis Eesti lavalaudadele, siit edasi Londoni tippnäitlejaks. Sõbranna, Postimees 23.1.2018
38. Rannar Raba, Tartu rahu tehti nii saalis kui saunas. ”Viron ja Venäjän rauhanneuvottelujen valtuuskunnat rentoutuivat yhdessä Pargi-kadun saunassa.” Suomalaisetkin toki saunoivat Tartossa, mutta vastaavissa yhteislöylyistä ei ole tietoa. Tartu Postimees 31.1.2020
39. Tarton rauha 1920. Suomi-Filmi Oy, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti