Honkain keskellä paistaa virolaisten maa. Hoi laari laa!

Õitse ja haljenda, Eestlaste maa! (Kukoista ja vihannoi, virolaisten maa!) 1879

Kukoista ja vihannoi, virolaisten maa! – Lydia Koidulan kirjoittama ja Karl August Hermannin sovittama ”suomalainen kansansävelmä” vuoden 1879 laulujuhlan ohjelmavihkossa. Ensijulkaisunsa laulu oli saanut Aleksander Kunileidin sovittamana Carl Robert Jakobsonin laulukokoelman Wanemuine kandle healed toisessa osassa jo vuonna 1871.

”Kuulin virolaisen marssilaulun Isamaa hiilgava pinnala paistab lähestyvän satamaa Loksan kylän suunnalta.” – Näin kirjoitti muistelmiinsa Viron kansallissankareihin lukeutuva kapteeni Johan Pitka aamupäivästä 9. tammikuuta 1919. Kylä oli vallattu onnistuneessa suomalais-virolaisessa yhteis­operaatiossa. Virolaiset olivat paluumarssilla maihin­nousu­aluksille – ja laulu mitä sopivin.

Viron vapaussota oli kääntynyt voitolliseksi. Maihinnousun suomalaiset olivat Ekströmin pataljoonan 3. komppanian vapaaehtoisia. He saivat tulikasteensa 8. tammikuuta, samana päivänä maan puolelta edenneiden 1. ja 2. komppanian kanssa. Yhdistyneenä ne jatkoivat kohti itää – keventäen ehkäpä askeltaan samalla ”virolaisella” marssilaulullaHonkain keskellä mökkini seisoo…1 2 3 4

Sävelmä on todella alkuaan sepitetty sotilasmarssiksi, mikä saattaa yllättää yhtä lailla Suomessa kuin Virossa, jonne se saapui ”suomalaisena kansanlauluna”. Ajankohdan saamme runotar Lydia Koidulan tammikuussa 1868 suomalaisuusmies Yrjö Koskiselle lähettämästä kirjeestä, jossa hän kiittää postin tuomasta nuottivihkosta ja mainitsee laulun ”Suomen salossa”. Siitä oli tullut Koidulan tuttavapiirin suosikkilaulu, jonka kertosäe ”Kaiku mun suloinen Suomeni maa” kaikui heidän huoneissaan ympäri vuorokauden. Sanavalinta ”Echo” jättää vaikutelman, että Koidula oli sitä jo kääntänytkin.5 6

Koskisen nuoruudenruno löytyy ”kansanlauluna” Savosta 1866

"Kansansävel" Suomen salossa F. W. Illbergin kokoelmassa, sovitus K. J. Moberg 1867

Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen nuoruudenrunoon perustuva ja K. J. Mobergin sovittama Suomen salossa F. W. Illbergin ­kokoelmassa, 1867

Koskinen oli vieraillut edelliskesänä Jannsenin perheen luona Tartossa. Koidulan isä Johann Voldemar Jannsen valmisteli Viron ensimmäisiä, vuoden 1869 laulujuhlia, jonka materiaaliksi Koskiselta oli toivottu sopivia suomalaisia mieskuoro- ja kansanlauluja.7

”Suomen salossa” sisältyi laulunopettaja Fredrik Wilhelm Illbergin nuottikokoelmaan Suomalaisia Kansan-Lauluja ja Soitelmia. Se paljastuu lähteeksi Koidulan kirjeestä Viron lauluisälle Friedrich Reinhold Kreutzwaldille, jossa hän kehuu sen ”yksin­kertaisia, pehmeitä ja kotoisia säveliä”. Illberg keräsi laulut Savosta ja nykyisen Kymen­laakson alueelta SKS:n stipendiaattina kesällä 1866.8 9 10

”Kansanlaulun” teksti oli postittajan, Yrjö Koskisen oma runo, jonka hän oli julkaissut Suomettaressa keväällä 1856. Koskinen oli tuolloin 25-vuotias kielenvaihtaja, ruotsinkielisen pappisperheen poika, jolle tämä oli ensimmäinen julkaistu suomenkielinen runo. Lisäksi hän oli pari kuukautta aiemmin suomentanut latinankielisen hautajaisvirren. Illbergin kokoelmassa runon genetiiviä ”honkaen” korvasi jo tuttu honkain ja ”sintävää” siintävä. Kertosäkeet hakivat vielä muotoaan.11 12 13 14

Suomalaiset kertosäkeet löytävät muotonsa Ylioppilaslauluissa 1873

Koskinen toisti alkuperäisessä runossaan säeparia ”Hoi laari laa! / Kaiku mun saloni, Suomeni maa!” Viime säkeen ”kaiku” herättää arvailua.  Kuuluuko siinä alkuaankin ”kaikuu” nykytapaan vai antaako laulaja kehotuksen Runebergin hengessä (Ljud högt, o dyra ord! Soi, sana kultainen!)? Käskymuodoksi  sen on tulkinnut ainakin virolainen kielitieteilijä Mihkel Veske suomen oppikirjassaan vuonna 1883. Säkeestä löytyy 1890-luvulta myös selkeä imperatiivi: Kaikukoon suloinen Suomeni maa! 15 16

Illberg julkaisi kokoelmansa vuonna 1867, ja sen myötä kertosäkeet saivat uuden muodon: ”Hoi, la, la la la laa, Hoi, la, la la la laa, / Kaiku mun suloinen Suomeni maa.” – Sama teksti ilmestyi vuonna 1869 suositussa Det Sjungande Finland -nuotiston 1. vihkossa ja seuraavana vuonna Heinrich Wächterin Koulu-Laulujen 2. vihkossa. Jälkimmäisissä oli toki pieni ero: kaikki ”lat” olivat lyhyitä.17 18

Lopullisen muotonsa – ”Hoi, laari, laari laa! Hoi, laari, laari laa! / Kaikuu mun suloinen Suomeni maa!” – kertosäkeet saivat Ylioppilaslauluja-kokoelman 2. vihkossa vuonna 1873. Teksti palautti ”laari laan” ja seurasi muutoin Koskisen runoa. Taavi Hahlin toimittamista vaikutusvaltaisista Ylioppilaslauluista vakiintui myös tapamme laulaa Maamme-laulusta ensimmäinen ja viimeinen säkeistö.19 20

”Suomalaisen kansansävelmä” kuullaan Viron toisilla laulujuhlilla 1879

Wanemuine kandle healed 1871

C. R. Jakobson julkaisi Lydia Koidulan virontaman ”Suomen salossa” kuoro­laulu­kokoelman ”Vanemuine kandle healed” 2. vihkossa vuonna 1871.

Viron ensimmäisillä laulujuhlilla Suomen salossa jäi laulamatta. Pappa-Jannsenin makuun laulu saattoi olla liian kevyt, mutta ei hänen kiistakumppanilleen, toiselle kansalliselle herättäjälle Carl Robert Jakobsonille. Tämä sai neliäänisen sovituksen Aleksander Kunileidilta ja pyysi Koidulaa virontamaan sanat.21

Jakobson julkaisi laulun nuottikokoelmansa Wanemuise kandle healed toisessa vihkossa vuonna 1871. Alkuperäinen nimi oli Õitse ja haljenda, eestlaste maa! (Kukoista ja vihannoi, virolaisten maa!). Lause oli myös säkeistöt päättävä kertosäe. Koidula aloitti laulun säeparilla: Isamaa hiilgava pinnala paistab, / kodu mul kaunike, kallike (Isänmaan hohtavalla pinnalla paistaa / koti mull’ kaunoinen, armainen). Toista säettä on sittemmin laulettu myös me-muodossa (meil). Ajan myötä nimeksi vakiintuivat alkusanat Isamaa hiilgava pinnala paistab, kuten Pitkan muistumakin osoittaa.22

Seuraavana vuonna Jakobson julkaisi laulun myös kaksiäänisenä laulukirjassa Rõõmus laulja, joka oli hänen koulujen luku­kirjansa rinnakkaisteos. Laulujuhlille tämä ”Soome rahwawiis” ehti ensi kerran vuonna 1879 – tosin Kunileidin varhaisesta kuolemasta johtuen Karl August Hermannin uutena sovituksena.23 24 25 26

Tästä eteenpäin Isamaa hiilgava pinnala oli vironkielisten laulukirjojen vakiosisältöä. Niistä Virossa opittiin laulamaan Hoi la, la, la, la, la, vaikka heimoveljet olivat jo siirtyneet Hoi laari, laari, laahan, sillä Koidula oli virontanut tekstin Illbergin nuoteista. Sovituksissa oli tosin eroja la-la-määrissä ja jonkin verran muunteluakin, kuten vuonna 1931 silloisen Tarton tyttö­kymnaasin musiikinopettajan Miina Härman oppikirjassa: Oi la, la, lal-la-la-la, oi la, la, la-la-la-la-la! – ja ulkovirolaisten vuonna 1953 ja 1983 julkaisemassa Minu lauluvarassa: Oi la-le-la-le lal-lal-la! 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38

”Laari, laa!” rantautuu 1930-luvulla myös Viroon

Havaitsemme, että Koidulan ”hoin” korvasi 1900-luvun mittaan ”oi”. Eroa tuskin kuultiin, sillä viron sananalkuinen h-äänne yleensä katoaa, ellei sitä erityisesti haluta painottaa. Mahdollisesti tekstin toivottiin vastaavan tosiasiallista ääntämystä, jolla laulu oli levinnyt muistinvaraisestikin.39 40

Vuonna 1932 koulun 5. luokan laulukirja Leelo V toi suomalaisperäisen ”laarin” myös vironkieliseen lauluun. Kirjan tuoreeltaan arvostellut musiikinopettaja Evert Mesiäinen piti selvänä, että se herättää enemmän kiinnostusta kuin ”yksitoikkoinen lalattaminen”. Samalla hän halusi muistuttaa, että Yrjö Koskinen tulee merkitä vironkielisenkin laulun sanoittajaksi ja Koidula vain kääntäjäksi.41 42 43

Laulut olivat toki toistensa kaltaisia. Koidulan teksti on Koskisen inspiroimaa, mutta yleisluontoista ilman honkia tai muitakaan puulajeja. – Kaukana korvessa käkönen kukkuu, / sulhonsa suloutta ylistää ‑säeparia vastaa viroksi: Kukulind kaunisti kõrvu meil kostab, / äratab ülesse looduse (Käkönen kauniisti korviimme kantaa, / herättää luonnon). Koidula vältti näin laulun ”ornitologisen lapsuksen”: kukkuva käki on koiras, joka kutsuu morsiotaan – tai ”impeään”, kuten tarjottiin jo vuonna 1867.44 45

Laulava vallankumous elvyttää Ennolan sävelmän ja Raudkatsin tanssin

Juho Ennola, ent. Enlund (1836–1914)

Vääpeli, valtionrautateiden kamreeri, Uuden Suomettaren taloudenhoitaja, suomentaja sekä ”Suomen salossa” säveltäjä Juho (Juhana) Ennola (1836–1914) – Helsingin Kaiku 30.5.1914

Isamaa hiilgava pinnala paistab palasi Viron laulujuhlille kesällä 1990. Maassa elettiin laulavaa vallankumousta ja ”Ennolan teos” – ei enää kansansävelmä – otettiin ohjelmaan jo syksyllä yhdessä muiden vaiennettujen isänmaallisten laulujen kanssa.46

Laulun esittivät poikakuorot kertosäkein: Oi laari, laari, laa, oi laari, laari, laa! Õitse ja haljenda, sünnimaa! – Sanat toivottivat ”virolaisten maan” sijasta kukoistusta ”syntymämaalle”. Tätä on houkutus selittää poliittisella varovaisuudella, mutta ei yksi­selitteisesti, sillä näinkin laulettiin jo 1930-luvulla.47 48

Poikakuorot kajauttivat laulun jälleen vuoden 1999 laulujuhlilla. Juhlavieraat saattoivat kuulla sen toistamiseen tanssijuhlila, joilla 3. ja 4. luokkien koululaiset esittivät tanssi­pedagogi Anna Raud­katsin siihen jo 1920-luvulla laatiman laulutanssin.49 50 51 52

Teksteissä oli pieni ero, mutta ei enää ”laari laassa”. Poikakuorot lauloivat nyt: Õitse ja haljenda, Eesti maa! – kun taas tanssijuhlilla palattiin Koidulan sanoihin: Õitse ja haljenda, eestlaste maa!

Ehkä erilaisuus todistaa kansan­laulumaisuutta eikä ”oikeaa” kokonaisuutta olekaan. Nuotistoihin sävelmän tie alkoi joka tapauksessa Illbergistä, joka ”löysi” sen Mikkelin ja Juvan pitäjistä:

”Sanat N:o 2:een ovat Yrjö Koskisen kirjoittamat, ja sitä lauletaankin useammassa Pohjois-Savon pitäjässä kansan keskessä näillä sanoilla, vaikka sillä ennen sanotaan olleen toisetkin sanat, jotka nyt kuitenkin ovat tulleet unhotetuksi tahi pikemminkin sanoen vaihdetuksi Y. Koskisen sanoihin.”

Sotilaat levittivät marssilaulunsa nopeasti kaikkialle Suomeen

Vaikka näin ei ollutkaan, sävelmä oli levinnyt laulaen jo kymmenkunta vuotta. Todellinen syntysija oli Varsinais-Suomessa, jossa Turun tarkk’ampujapataljoonassa aliupseerina palvellut Johan Enlund oli lukenut Koskisen runon sanomalehdestä ja hyräillyt sille tuoreeltaan sävelmän, joka sopi marssi­­lauluksi sotilaille. Sotaväen kautta se levisi nopeasti ”kansanlauluna” kaikkialle maahan.53 54 55

Enlund oli monipuolisesti itseoppinut mies, joka teki myös näytelmä­suomennoksia, mutta jätti muut sävellystyönsä pöytälaatikkoon. Hän palveli armeijassa neljätoista vuotta, viimeksi vääpelinä Porin pataljoonassa kotikaupunkinsa Rauman komppaniassa, kunnes se hajotettiin vuonna 1868. Oltuaan pari vuotta höyrypolttimon isännöitsijänä Tampereella hän pääsi valtionrautateiden kirjan­pitäjäksi Helsinkiin. Ohessa hän ryhtyi auttamaan Uutta Suometarta taloudenhoitajana, minkä myötä kehä kiertyi yhteistyöhön Koskisen ja muiden suomalaisuusliikkeen johtohahmojen kanssa.56 57 58 59

Vuonna 1906 J. V. Snellmanin 100-vuotispäivänä – ja oman 70-vuotispäivänsä alla – Enlund otti nimen Juho Ennola. Tuona päivänä hylättiin yli kaksikymmentätuhatta vierasperäistä sukunimeä. Aiemmin Enlund oli käyttänyt suomeksi etunimeä Juhana, joka on jäänyt elämään tekijätiedoissa.60 61


”Y. Koskisen ’Honkain keskellä’ mukaan runoiltua ’Isamaa hiilgava pinnala paistab’ lauletaan Virossa yhtä runsaasti kuin alkuperäistä kotimaassa.” – Näin kuvaili Suomenlahden kulttuuri­sillan rakentaja Kerttu Mustonen vuonna 1928. Ennolan kuolemasta oli jo 14 vuotta ja Viro kymmenettä vuotta itsenäinen. Suosio siellä jäi ehkä säveltäjälle tuntemattomaksi? Ellei tullut puheeksi runoilijan kanssa? 62

Suomen salossa (runo) Suomen salossa (laulu) Isamaa hiilgava pinnala
”Y.” (25-vuotias Yrjö Koskinen)
Uusi Suometar 18.4.1856
Ylioppilaslauluja, 1873, paitsi *honkaen,
**väliltä, ***tieltä nykymuodossaan
Lydia Koidula, 1871. Kertosäe laulettiin
näin mm. Viron tanssijuhlilla 1999.
Honkaen keskellä mökkini seisoo
Suomeni soreassa salossa.
Honkaen väliltä sintävä selkä
Vilkkuvi koittehen valossa.
Hoi laari laa!
Kaiku mun saloni, Suomeni maa!
Honkain* keskellä mökkini seisoo
Suomeni soreassa salossa.
Honkain* välillä** siintävä selkä
vilkkuvi koittehen valossa.
Hoi laari, laari, laa! Hoi laari, laari, laa!
Kaikuu mun suloinen Suomeni maa!
Isamaa hiilgava pinnala paistab
kodu mul (meil) kaunike, kallike.
Isamaa sinavalt võlvilta vaat’vad
vilkuvad koidud meil orusse.
Oi laari, laari, laa! Oi laari, laari, laa!
Õitse ja haljenda, eestlaste maa!
Kaukana käkönen korvessa kukkuu,
Sulhonsa suloutta ylistää.
Paimenten soitanto laitumen tieltä
Ääntänsä korviini vilistää.
Hoi laari laa! …
Kaukana korvessa käkönen kukkuu,
sulhonsa suloutta ylistää.
Paimenten soitanto laitumen tiellä***
ääntänsä korviini vilistää.
Hoi laari, laari, laa! …
Kukulind kaunisti kõrvu meil kostab,
äratab ülesse looduse.
Helinal õhud ja hääled meil hüüdvad,
helinaid saadavad südame’.
Oi laari, laari, laa! …
Omanpa henkeni kieltä ne puhuu,
Honkaen humina ja luonto muu.
Itse en sydäntä hillitä taida,
Riemusta soikohon raikas suu:
Hoi laari laa! …
Omanpa henkeni kieltä ne puhuu,
honkain* humina ja luonto muu.
Itse en sydäntä hillitä taida,
riemusta soikohon raikas suu:
Hoi laari, laari, laa! …
Valvamas isamaa vaim meie vahel,
looduses liikumas lennula.
Süda ei aina või vangissa viibi,
hõiska ja helise, õnnis suu!
Oi laari, laari, laa! …


Anna Raudkatsin alkuperäinen koreografia ”mummojen tanssiryhmien” esittämänä Järvamaan laulu- ja tanssijuhlilla 28. toukokuuta 2011. – Kuvaaja: Ants Leppoja, Järvamaan lääninhallitus 30.5.2011


Maamme-laulu ja kadonneen kertosäkeen tapaus4.10.2019

Maamme-laulu ja kadonneen kertosäkeen tapaus

”Suomella ja Virolla on sama kansallislaulu”, näin sanotaan, mutta eihän se ole totta. Miksi suomalaisilla on kertosäe, mutta Viron hymnissä ei? Kadottiko joku sen? Vai keksikö joku sen Suomen kovakalloisille koululaisille…?


Lähteitä ja lisätietoa | Allikad ja lisainfo

  1. Johan Pitka, Minu mälestused suure maailmasõja algusest Eesti vabadussõja lõpuni, Eesti marsilaul „Isamaa hiilgava pinnala paistab“ Loksal. Päewaleht 5.8.1921
  2. Ilmari Wirkkala, Viron laivaston osanotosta Narvan valloitukseen, ”Ensimmäinen maihin­nousu vihollisen selkäpuolelle ja sivustaan suoritettiin jo 8. tammikuuta aamulla Papilahteen Loksan kylää vastaan. Täällä nousi maihin Ekströmin pataljoonan 3. komppania, joka oli astunut kuljetuslaivoihin ja tykkiveneeseen ’Lembit’ Tallinnan satamasta.” Hakkapeliitta 23.2.1929
  3. Vilho Helanen, Suomalaiset Viron vapaussodassa, s. 244–247. Kirja 1921
  4. Ithiel Renvall, Loksa dessant, teoksessa Vabadusmonument II. Soome abiväed Eesti Vabadussõjas, s. 126–127. Vabadussõja Mälestamise Komitee väljaanne, Tallinna 1936
  5. Oskar Loorits, Yrjö-Koskinens Briefwechsel mit seinen estnischen Freunden, Koidula an Yrjö-Koskinen 17./29.1.1868, s. 75: „Suomen salossa“ ist in näheren und weiteren Kreisen meiner Umgebung ein Lieblingslied geworden. dessen Refrain: „Kaiku mun suloinen Suomeni maa“ zu jeder Tageszeit in unseren Räumen das Echo weckt. Õpetatud Eesti Seltsi aastaraamat 1934
  6. Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen, muistokirjoitus. Uusi Suometar 14.11.1903
  7. Seppo Zetterberg, Suomen sillan kulkijoita. Kustannusosakeyhtiö Siltala 2015
  8. Aino Undla-Põldmäe, Koidula suhted Soomega I, lk. 36. Keel ja Kirjandus 8/1970
  9. Suomalaisia Kansan-Lauluja ja Soitelmia, Fredrik Vilhelm Illberg. ”Honkain keskellä… Hoi, la, la la la laa, Hoi, la, la la la laa, Kaiku mun suloinen Suomeni maa.” F. Liewendal 1867
  10. Afled seminarielektorn Fredrik Vilhelm Illberg. Hufvudstadsbladet 29.1.1904
  11. Y. (Yrjö Koskinen), Suomen salossa. Suometar 18.4.1856
  12. Aukusti Simelius (Simojoki), Yrjö Koskinen kirjailijana, Aika 9/1914
  13. Yrjö Koskisen runot. Uusi Suometar 23.4.1915
  14. Jam moesta quiesce querela, Jo vaietkoon vaikerrus, itku. Virsikirja, Suomen ev.lut. kirkko
  15. Mihkel Veske, Soome keele õpetus. Lugemise harjutused, Soome salus. Tartto 1883
  16. Hjalmar Freyn konsertti, ”Kaikukoon suloinen Suomeni maa.” Uusi Suometar 4.1.1891
  17. Det Sjungande Finland I, N:o 44. Suomen salossa. ”Honkain keskellä… Hoi la la la la la. Hoi, la la la la la: Kaiku mun suloinen Suomeni maa!” K. E. Holms förlag, Helsingfors 1869
  18. Koulu-Lauluja, 2. vihko, 46 Laulua, toim. Heinrich Wächter. ”Honkain keskellä… Hoi, la, la la la la, Hoi, la, la la la la: Kaiku mun suloinen Suomeni maa.” Leipzig 1870
  19. Ylioppilaslauluja, 2. vihko, toim. D. Hahl. N:o 2. Suomen salossa. ”Hoi, laari, laari laa! Hoi, laari, laari laa! Kaikuu mun suloinen Suomeni maa!” K. E. Holms förlag, Helsingfors 1873
  20. Tuomo Väliaho, Taavi Hahl mullisti kaikessa hiljaisuudessa Suomen kansallislaulun – nyt hänen hautakivensä makaa unohdettuna Hietaniemessä. Helsingin Sanomat 24.12.2019
  21. C. R. Jakobson, Kirjad Koidulale, 1.1.1870: „Ka ühe soome wiisi on ta [Kunileid] nelja healele seadnud: ‚Suomen salossa‘, kellele nüüd weel eesti sõnu tarwis läheb. Kas Teil neid ehk ei ole? Ma tahan sel aastal ‚Wanemuine kandle healtest‘, tõise jao wälja anda, et eesti wiisisi nii palju ei ole, siis saan ma ka mõned soome wiisid ühes trükkida laskma.“ lk. 372. Eesti Kirjandus 10/1911
  22. Wanemuine kandle healed. Tõine jagu, „Hoi la, la, la, la, la, hoi la, la, la, la, la! Õitse ja haljenda, Eestlaste maa!“ Carl Robert Jakobson. K. Wänja, Tartto 1871
  23. Rõõmus laulja : kooli lugemise raamatu wiisid. Esimene jagu. Kahe, kolme ja nelja healega laulud, laste ja segatud kooridele. Kaksiääninen sovitus koululaisille. „Hoi la, la, la, la, la, hoi la, la, la, la, la! Õitse ja haljenda, Eestlaste maa!“ Carl Robert Jakobson, Tartto 1872
  24. Carl Robert Jakobson, Kooli Lugemise raamat. 1. jagu : 80 pildiga, H. Laakmann 1867
  25. Eestirahva teise Üleüldise Laulupidu Meestekoorid, „Hoi la, la, la, la, la, hoi la, la, la, la, la la, la, la, la, õitse ja haljenda, Eestlaste maa!“, lk. 74–75. Tartu Wanemuine-Selts 1877
  26. Eesti laulupeod I–XIX. Eesti Laulu- ja Tantsupeo SA
  27. Koori ja kooli kannel. Teine anne. Wälja walitud nelja häälega segakoorilaulud, mis kõigile laulu­armasta­jatele iseäranis aga Eesti kihelkonna- ja külakoolidele, Karl August Hermann. „Hoi la, la, la, la, la, hoi la, la, la, la, la! Õitse ja haljenda, Eestlaste maa!“, lk. 36–37. Tartto 1882
  28. Rahva Laulik, toim. Matthias Johann Eisen, „Hoi la, la, la, la, la!“, lk. 17–18. Tartto 1884
  29. Eestlaste Laulik, Mats Tõnisson, ,: Hoi la, la, la, la, la, … :, Lk. 12–13. Tallinna 1885
  30. Eestlaste Tasku-Laulik. Piltidega. Kus kõige ilusamad rahvalaulud ja mängud on ülesse pandud. :,: Hoi la, la, la, la, la, Õitse ja haljenda Eestlaste maa! :,: Lk. 16. Tallinna 1887
  31. Eesti laulud rahwa koolidele, toim. G. Pärn, „Hoi la, la, la, la, la, la. la. la, hoi la, la, la, la, la la, la, la, la! Õitse ja haljenda, Eestlaste maa!“, lk. 10–11. Riika 1890
  32. Kooli-laulmise raamat, toim. Johannes Kappel, „Hoi la la la la la!“, lk. 94–95. Tartto 1900
  33. Wäikene Tasku Laulik.  :,: Hoi la, la, la, la, la, … :,: Lk. 48. Narva 1902
  34. Noor-karsklase laulik, „Oilalalalala!“ Lk. 33–34. Eesti Noorsoo Karskusliit, Tartto 1924
  35. Miina Hermann (Härma), Laulmisõpetus koolidele, „Oi la, la, lal-la-la-la, oi la, la, la-la-la-la-la! Õitse ja haljenda, eestlaste maa!“, lk. 107–108. Loodus, Tartto 1931
  36. KL laagri laulud, :,: Hoi la, la, la, la, la, … :,: Kaitseliidu Viru malev 1934
  37. Eesti laulik, :,: Oi la, la, la, la, la; … :,: Lk. 7. UNRRA Team 1945
  38. Minu Lauluvara I, toim. Jaan Kuusk, „Oi la-le-la-le lal-lal-la, oi la-le-la-le lal-lal-la, õitse ja haljenda, eestlaste maa!“, lk. 52. Stockholm 1953, teine trükk Lund 1983.
  39. Paul Ariste, Eesti praegune ühiskeele hääldus, lk. 206–207. Eesti Kirjandus 5/1936
  40. Pire Teras, Sõnaalgulise /h/ hääldus samadel kõnelejatel avalikus ja argisuhtluses, Eesti ja üldkeeleteaduse instituut, Tartu Ülikool, Eesti ja soome-ugri keeleteaduse ajakiri 1/2019
  41. Leelo V : Algkooli V klassi lauluvara. toim. Juhan Aavik, Riho Päts, Tuudur Vettik & Voldemar Tamman (myös kustantaja), ”Helilooja: Juhana Ennola”. Tartto 1932
  42. Evert Mesiäinen, Uusi lauluraamatuid algkoolidele, „Isamaa hiilgava pinnala uudsust tõstab ‚laa-ri‘ endise üksluise lalaatamise asemel.“ Postimees 9.10.1932
  43. Evert Mesiäinen, Uusi koolilaulmikke, „Isamaa hiilgava pinnala, kus uus (soomepärane) ‚laari‘ on endisest laalatamisest kahtlemata palju huvitavam.“ Lk. 227–229. Muusikaleht 11/1932
  44. Aino Undla-Põldmäe, Koidula suhted Soomega I, lk. 41. Keel ja Kirjandus 8/1970
  45. D. T–n, Honkain keskellä. (Muiden mukaan.) ”Kaikuvin kankaalla käkönen kukkuu Impensä suloutta ylistää. … Hoi lori lori laa :,: Kaikuu mun saloni Suomessa.” Hämäläinen 24.1.1867
  46. Seoses 1990. aastal toimuva 21. üldlaulupeoga. ”Kunileiu «Mu isamaa on minu arm», Erne­saksa «Eesti olema peab vaba», Ennola «Isamaa hiilgava pinnalla paistab», Aaviku «Hoia, Jumal, Eestit», Tubina «Oh, minu ellad eede vennad», Toi «Aiut-taiut»…” Reede 3.11.1989
  47. Isamaa hiilgava pinnala paistab, laulavad poistekoorid, dirigent Uno Uiga, XXI Üldlaulupidu 1990, 05. Laulupidu, reportaažid, 00:49:00. „Oi laari, laari, laa, oi laari, laari, laa! Õitse ja haljenda, sünnimaa!“ Eesti Raadio 30.6.1990, ERR Arhiiv
  48. Matka laulik, „Oi laari, laari, laa, oi laari, laari, laa! Õitse ja haljenda, sünnimaa!“ lk. 9. Tallinna Linna Poeglaste Kaubanduskool ja Tallinna Linna Poeglaste Kommertsgümnaasium 1933
  49. Laulupidu 1999: II kontsert, poistekoorid, dirigent Venno Laul, 01:33:00. „Oi laari, laari, laa, oi laari, laari, laa! Õitse ja haljenda, Eesti maa!“ ETV 4.7.1999, ERR Arhiiv
  50. Rahvatantsupidu 1999: Talismani tantsud, 00:19:54. „Oi laari, laari, laa, oi laari, laari, laa! Õitse ja haljenda, eestlaste maa!“ ETV 3.7.1999, ERR Arhiiv
  51. Anna Raudkats, Mängud V.  Laulumängud noorsoole (Ringmängud), Tallinna 1927
  52. Isamaa hiilgava pinnala, koreograafia Anna Raudkats, Memmede rahvatantsurühmad, Järvamaa laulu- ja tantsupidu 2011. Järvamaa maavanem 30.5.2011, YouTube
  53. Juhana Ennola (Enlund) 70 vuotta. Uusi Suometar 29.6.1906
  54. Juho Ennola, kuolinilmoitus ja muistokirjoitus. Uusi Suometar 17.5.1914
  55. Juho Ennola, kuolinilmoitus ja muistokirjoitus. Rauman Lehti 19.5.1914
  56. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuosikokous 16 p. Maalisk. ”Palaten tämän hetken toimeen, lausui puhuja [J. V. Snellman] ilonsa siitä että Seuran nyt ensimmäinen kerta oli tilaisuus antaa kunniapalkinto hyväksymastänsä kilpasuomennnoksesta.  Seura oli nimittäin päättänyt 600 markalla palkita sen suomennoksen A. Oehlenschlägerin ’Axel ja Valborg’ nimisestä runoteoksesta, jonka oli tehnyt kamarikirjoittaja rautatien-kansliasta hra J. Enlund. Ja koska hra Enlund itse oli saapuvilla, pyysi puheenjohtaja [Snellman] saada jättää hänelle mainitun kunniapalkinnon, kehoittaen häntä jatkamaan sitä kirjallista työtä, jota hän näin hyvällä menestyksellä oli aloittanut.” Uusi Suometar 17.3.1873
  57. O. A. Kallio, Uudempi suomalainen kirjallisuus. Edellinen osa. Vanhempi eli perustava aika. ”Uuttera runoteosten kääntäjä oli 1870-luvulla kamreeri Juhana Enlund (v:sta 1906 Ennola). Suomennokset ovat taidokkaasti ja hyvällä runollisella aistilla tehdyt.” WSOY 1911
  58. Kevään kirjasatoa, Muistelmakuvia Suomen rautatieläisistä. Satakunnan Kansa 2.4.1922
  59. Muistosanoja. Hildi Ennola synt. Granström. ”Kamreeri J. Enlund Ennola toimi kolmatta vuosi­kymmentä Uuden Suomettaren taloudenhoitajana. Tämän kautta perhe tuli läheiseen yhteistoimintaan päätoimittaja Löfgrenin, Yrjö-Koskisen, Bergbom-sisarusten ynnä muiden suomalaisuuden uranuurtajien kanssa.” Uusi Suomi 10.2.1929
  60. Nimenmuuttoja. ”… saatamme täten yhteisesti tiedoksi, että tästä toukokuun 12:nnesta päivästä, suomalaisuuden herättäjän J. V. Snellmannin muistopäivästä alkaen tulemme käyttämään kukin sitä suomenkielistä sukunimeä, joka mainitaan tähänastisen nimemme vierellä: Enlund Johan – Ennola Juho.” Suomalainen Wirallinen Lehti 12.5.1906
  61. Tie- ja Vesiyhdistysten Ylihallitus ”nimittänyt valtionrautateillä kirjanpitäjäksi kamreeri­konttoriin Juhana Enlund’in”, Suomalainen Wirallinen Lehti 3.10.1872
  62. Kerttu Mustonen(-Hukki), Lydia Koidulan suhde Suomeen. Uusi Suomi 27.6.1928