Kieltolaki kumottiin ja Suomen pitkäripaiset avautuivat 5. huhtikuuta 1932. Salakuljetus ei tähän päättynyt, vaan se jatkui sotavuosiin saakka. Kymmenen viikkoa myöhemmin Virumaa Teataja käsitteli uutta toimintaympäristöä varsin yrittäjälähtöisesti. ”Viron viina” oli muuten yleisimmin saksalaista ja tukkuvarastoina palvelleet pirtulaivat lähtöisin Danzigin vapaavaltiosta:
”Soliseva” virtaa yhä Suomeen
Virurannan pirtumiehet hankkivat pikaveneitä
Vene, jonka ajotunti maksaa 780 kruunua
Vaikka Suomi onkin nyt täysin ”märkä”, pirtun salakuljetus ei ole silti muuttunut mahdottomaksi. Toki toimintaolosuhteet ovat hiukan heikentyneet ja riski kasvanut, mutta siitä huolimatta pirtua toimitetaan Suomeen entiseen tapaan. Tulee vain etsiä uusia väyliä ja mahdollisuuksia.
Suomen kieltolain aikaan, kun rajavalvonnassa oli vielä paljon vartioimattomia paikkoja, pirtukauppaa harjoittivat myös lähes kaikki rannikkopurjehtijat, jotka kuljettivat perunoita ja tiiliä Suomeen.
Ja oikeastaan juuri ”soliseva” olikin se, jolla tehtiin voittoa, sillä perunat ja tiilet olivat useimmiten vain ”savuverhona”. Varsinkin tiilirahtia tehtiin tappiolla, mutta materiaalina se osoittautui niin hyväksi piiloksi pirtukanistereille, että siitä tulikin pääasiallinen syy tiilien viennille.
Nykyisin ulkomainen pirtu on vaikeammin saatavilla, sillä pirtulaivat eivät saa enää seistä Suomenlahdella ja Suomen rajavartiosto on valppaampi; siksi ollaan siirtymässä nopeampiin kuljetusvälineisiin, pikamoottoriveneisiin. Vaikkakin tällaisen ajopelin kustannukset ovat suhteellisen suuret, pirtumiesten tulee väistämättä sopeutua tilanteeseen, sillä tämä on ainoa jäljelle jäänyt keino, jolla ”liiketoimintaa” voi vielä harjoittaa jotensakin kannattavasti.
Pirtuyrittäjien haastattelu Kundan satamassa
Parhaillaan Kundan satamassa seisoo yksi uusi pikavene, joka on valmistettu Suomessa ja jonka kannella tehdään viimeisiä järjestelytöitä.
Lehtemme toimittajalla oli tilaisuus tutustua tämän kulkuneuvon ominaisuuksiin ja päästä jutulle sen omistajien, virolaisten S:n ja T:n kanssa. Tällöin selvisi, että tilava, kiiltävä ja vastalakattu vene on valmistettu Helsingissä ja maksanut noin 8566 kruunua.
Vene on varustettu Fiatin 300 hevosvoiman lentokonemoottorilla ja sen nopeus voi nousta aina 32 solmuun tunnissa. Vertailuksi todettakoon, että nopeimmat rajavartioston vartioveneet voivat saavuttaa vain 22–24 solmun tuntinopeuden.
”Paljonko tällainen yksisylinterinen kuluttaa polttoainetta?”
”Tämän veneen ajotunti maksaa noin 750 kruunua. Ajo yli lahden maksaa 350 kruunua. Toimintaolosuhteet ovat todellakin kehnot. Pirtulaivat seisovat nykyisin Suomenlahden ulkopuolisella Itämerellä. Ajo sinne ja sieltä Suomeen maksaa jo itsessään vähintään 1500–1800 kruunua ja sen päälle matka on pitkä, mikä lisää tuntuvasti kiinnijäämisen uhkaa.
Mutta liiketoiminnassamme pitää ottaa riskejä. Jos jäämme kiinni ensimmäisellä keikalla, teemme tappiota 12 000 kruunua. Mutta jos matkat onnistuvat, vene kuittaa itsensä jo parista kerrasta reilulla voitolla, sillä myyntivapaudesta huolimatta pirtu maksaa Suomessa yhä 5–6 kruunua litralta ja pirtulaivalta sitä saa koska vain reilusti alle kruunun.”
”Miten pirtua toimitetaan Suomen sisämaahan?”
”Siitä emme tiedä. Meillä on Suomessa liikekumppaneita, jotka toimittavat lastit rannasta sisämaahan. He ilmoittavat meille myös hyvän luovutuspaikan.”
Näin päättyi jutustelumme, ja toivottaen yritykselle menetystä erosin miesten parista.
Artikkelin kirjoitti nimimerkkiä – n – käyttänyt Virumaa Teatajan toimittaja 16.6.1932.
Loppuhuomio: Samaiset pikaveneet toivat lahden yli jatkosodan vapaaehtoisia Suomen-poikia. Laivureille kertynyt navigointitaito auttoi myös niitä, jotka pakenivat Stalinin mielivaltaa.
20.6.2023
”Kabbölen nimismies” lepää Loksan kalmistossa
Arnold Mikiverin hautakivi on vaatimaton. Siinä ei ole vuosilukuja, vain nimi, risti ja lause: ”Muisto sinusta jää ikuisesti.” Näillä sanoilla on erityinen merkitys myös vastarannalla Kabbölen kylässä (suomennos)…
