Siihen aikaan kun Saarenmaan meedio­paronittaren haamut ja kaksois­olennot Pariisia värisyttivät

Ranskan toisen keisarikunnan seurapiirit harrastivat henkimaailman ilmiöitä. Spiritualismi oli saapunut Amerikasta. Maahantuojana oli ”paroni” Ludwig von Güldenstubbe, joka ensimmäisenä järjesti istuntoja Pariisissa vuonna 1850. Työparinaan hänellä oli kymmenen vuotta nuorempi Julie-sisar, jonka meedion kyvyistä haki väitetysti hengelleen turvaa myös eräs ”kreivi Bacciochi” – keisari Napoleon III.

Sisarukset olivat syntyisin Saarenmaalta. Heidän isänsä Alexander von Güldenstübbe oli Liivinmaahan kuuluvaa provinssia hallitsevan ritarikunnan johtomiehiä, yksi neljästä maaneuvoksesta, joka Julien syntymä­vuonna 1827 nimitettiin myös luterilaisen konsistorin johtajaksi ja kirkon varainhoitajaksi. Julie kertoi saaneensa ennusnäkyjä ja telepaattisia kokemuksia jo pikkulapsena Saarenmaalla.

Julie ja Louis de Guldenstubbé, kuten sisaruksia Pariisissa kutsuttiin, olivat aikansa julkkisia, joiden henkimaailman kokeista ja muistakin edesottamuksista kirjoitettiin myös Ranskan ulkopuolella – yhtä lailla Atlantin, Kanaalin kuin Suomen­lahdenkin takana. Heidän monipolvinen, laaja ja sujuva seuraelämänsä tuo mieleen Arsène Lupinin ja Lola Montezin tarinat – tai kanadalaisen tv-sarjan Murdochin murha­mysteerit, jossa historian hahmot vilistävät.

Ludwig von Güldenstubbe esitteli ranskalaisille myös nk. pöytätanssin (table tipping), jossa ihmispiiri sai pöydän liikkumaan henkivoimalla. Vuonna 1853 alkanut villitys levisi vielä samana vuonna Suomeenkin – ”epidemiana kuin kolera, ei tosin niin vakavana, mutta sitäkin yleisempänä”, kuten Litteraturblad diagnosoi. Kolme vuotta myöhemmin paroni siirtyi tutkimaan vainajilta saatavia suoria kirjoitusviestejä, joita hän keräsi jättämällä kirjoitustarpeita haudoille, museoihin, muistomerkeille ja vastaaviin henkilöihin liittyviin paikkoihin. Maailmalla huomiota – ja Pariisissa viranomaisten paheksuntaa – herättänyt menetelmä erosi olennaisesti nk. automaattikirjoituksesta, jossa viestin välitti transsitilainen meedio.

Paronittaren mysteerit löytävät julkaisijansa – Lontoosssa ja Philadelphiassa

Suorasta kirjoituksesta kiinnostui myös Robert Dale Owen, Yhdysvaltain Napolin-lähettiläs ja entinen kongressimies, joka valmisteli teosta paranormaaleista ilmiöistä. Hän saapui syyskuussa 1858 Pariisiin keskustellakseen Ludwig von Güldenstubben kanssa. Sisarusten seurassa Owen jätti itsekin papereita St. Denis’n basilikan, kuninkaallisen hautakirkon kappeleihin, mutta joutui kohta kiirehtimään Englantiin. Hänen isänsä Robert Owen oli sairastunut ja kuoli kuusi viikkoa myöhemmin.

Keväällä Owen palasi Pariisiin ja kuuli tällöin Julie von Güldenstubbelta kaksi mysteeritarinaa. Owen sisällytti ne siltä istumalta teokseensa Footfalls on the Boundary of Another World, jonka hän julkaisi jo vuotta myöhemmin Lontoossa ja Philadelphiassa. Tarinat olivat omakohtaisia, seikkaperäisiä ja aatelisten vahvistamia, mutta silti lähteiltään vain kolmen ihmisen keskusteluja Pariisissa.

Saksankielisillä käsitteillä toisen tarinan aihe oli Doppelgänger, kaksoisolento tai kuvaavammin ehkä rinnakkaiskulkija, toisessa taas Poltergeist eli räyhähenki. Julkaisuaikaan Edgar Allan Poen doppelgänger-novellia William Wilsonista oli luettu 20 vuotta ja kummitustaloja kauhisteltu jo antiikin Roomassa. Vaikka tarinat eivät olleet ainutlaatuisia, Owen oli niistä vakuuttunut.

Emélie Sagée – tyttökoulun monistuva opettaja

Neuwelken tyttöjen sisäoppilaitokseen, lähelle nykyistä Latvian Valmieraa, ja vuoteen 1845 sijoittuva tarina on pelottavan sijasta varsin viihdyttävä – ja sitä ehkä alkuaan Pariisin seurapiireille. Aatteellisesti herrnhutilaisessa tyttökoulussa oli 42 oppilasta, lähinnä Liivinmaan aatelisneitosia ja yhtenä heistä 13-vuotias Julie von Güldenstubbe – kuten hän ikänsä ilmoitti.

Nyt kouluun saapui hyvät suositukset saanut, Ranskan Dijonista kotoisin oleva 32-vuotias opettajatar Emélie Sagée. Joitain viikkoja myöhemmin oppilaat kummastelivat tilanteita, joissa hän saattoi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Eräällä tunnilla Sagée oli piirtämässä liitutaululle, jolloin viereen ilmaantui liikkeitä imitoiva toinen opettaja, jolta puuttui vain liitu kädestä. Sittemmin kaksoisolento itsenäistyi. Opettaja saattoi istua pöytänsä takana ja samaan aikaan näkyä luokan ikkunoista puutarhassa poimimassa kukkia.

Julie kertoi seuranneensa kaksoisolennon ilmiötä puolitoista vuotta. Tuohtuneet vanhemmat ryhtyivät vetämään tyttöjään pois koulusta, joka oli lopulta pakotettu erottamaan sinällään hyvän ja luotettavan opettajansa.  Sagée oli aloittanut uransa 16-vuotiaana ja tämä oli jo yhdeksästoista kerta, kun hän menetti työnsä itselleenkin oudosta syystä, sillä kaksoisolento oli hänelle näkymätön.

Owen kiitti kertojaa luvasta julkaista tapauksen tarkat nimet, paikat ja päivämäärät. Silminnäkijöistä tosin mainitaan vain sisäoppilaitoksen johtaja Heinrich Buch, joka oli todellinen henkilö, ja oppilaista Antonie de Wrangel. Sukunimi kuuluu laajalle baltiansaksalaiselle suvulle eikä henkilöä voi varmistaa. Yleensä aatelistytöille annettiin kolme etunimeä ja sopiva nimiyhdistelmä on mahdollinen.

Emélie Sagéen tapauksesta ei ole muita lähteitä, eikä Julie von Güldenstubbe siihen enää palannut. Se ei esimerkiksi sisälly niihin lapsuuden yliluonnollisiin kokemuksiin, joita luonnontieteilijä Maximilian Perty kuvaa spritualimisteoksessaan ja jotka perustuvat Julien haastatteluun vuonna 1875. Huomio kiinnittyy myös kerrottuun 13 vuoden ikään vuonna 1845, jolloin Julie täytti jo 18 vuotta.

Barbados ja Saarenmaa – kurittomia hautahenkiä kaukaisilla saarilla

Toinen Owenin julkaisema tarina sijoittui vuoteen 1844 ja Julien kotisaarelle Saarenmaalle, jossa hän kertoi itsekin seuranneensa tapahtumia hetki hetkeltä. Keskiössä on hänen isänsä Alexander von Güldenstubbe – tarinassa paroniksi korotettu, mutta tosiasissa sisarusten tapaan arvonimetön aatelinen – jonka tulee kirkkohallinnon johtajana tutkia rauhattoman kappelin mysteeriä.

Lyhyesti kerrottuna Kuressaaressa sijaitsevassa hauta­holvissa kummittelee. Hevoset kärsivät pelkotiloista, kuullaan ääniä, nähdään näkyjä ja suurimpana pulmana kirstut liikkuvat suljetussa holvissa. Paronin johtaman lautakunnan tutkimus vahvistaa, ettei kyseessä ole ilkivalta tai vastaava, vaan selittämätön ilmiö.

Brittiläinen kansatieteilijä Andrew Lang kiinnitti vuonna 1907 huomion tämän kertomuksen ja Länsi-Intian saaristossa, Barbadoksella sattuneen tapauksen yhtäläisyyteen. Saarenmaan tapaus tarjosi paikallisväriä ja yksityiskohtien runsautta, mutta arkkumysteerin elementit olivat samat.

Lang oli maansa johtava kansansatujen ja ‑tarinoiden kerääjä – ja tässä asiassa hän sai lisäksi suoraa tutkimusapua Barbadoksella asuvalta langoltaan. Langin puoliso Leonora Blanche Alleyne oli sikäläisen tilanomistajan tytär, jonka suvun historia saarella juonsi 1600-luvulta. Hänen isoisänsä oli toiminut Barbadoksen kuvernöörin sijaisena ollen tiettävästi myös holvin tutkimuksen silminnäkijöitä.

Kumpikin tarina sijoittuu yläluokkaisen perheen hautaholviin aikalaisille melko vieraalla saarella. Barbadoksen tapahtumat ajoittuvat vuosiin 1812–1820. Tällöin se oli yhä orjasaari, jonka plantaaseilla Afrikasta rahdatut orjat kasvattivat sokeriruokoa. Saarenmaalla maaorjuus oli jo päättynyt vuonna 1819, mutta hallintovalta oli yhä baltiansaksalaisella ritarikunnalla.

Saarenmaan kappelin kerrotaan olleen Buxhoevedenin perheen viimeinen leposija jo useiden sukupolvien ajan. Barbadoksen hautaholvi sen sijaan oli tehty alkuaan toiselle perheelle, jolta julmaksi mainittu eversti Thomas Chase oli sen hankkinut.

Oudot tapahtumat alkoivat heinäkuussa 1812, kun Christ Churchin kirkkomaalla sijainnut holvi avattiin everstin tyttärelle Dorcasille, jonka isä oli huhujen mukaan ajanut kuolemaan. Kauhistuneena huomattiin, että aikaisemmin haudatut kirstut olivat siirtyneet paikoiltaan Ne järjestettiin takaisin, mutta sekasorto toistui vain kuukautta myöhemmin, kun isä seurasi hautaan tytärtään.

Tarinoiden yhteinen mysteeri on arkkujen liikkuminen suljetussa holvissa, mihin etsitään selitystä, mutta ei löydetä. Kumpikin toki vihjaa väkivaltaisen kuoleman rauhattomuuteen. Saarenmaalla arkusta jopa valahtaa ulos se käsi, joka on elämän päättänyt.

Paljastuisivatko jalanjäljet hienolla hiekalla – vai paremmin puutuhkalla?

Adrew Lang ei sinällään kiistänyt kirstujen liikkumista suljetussa holvissa. Vastaavaa oli oudoksuttu myös Englannin Suffolkissa 1700-luvun lopulla ja toistamiseen Lincolnshiressa 1840-luvulla – siis samoihin aikoihin kuin Kuressaaressa. Kumpaakin selitettiin veden pääsyllä holviin. Tuli kuitenkin kysyä, saattoiko näin samankaltainen tarina toistua molemmin puolin Atlanttia kahden­kymmenen vuoden välein? – ”Onko meidän vedettävä johtopäätös, että Dale Owenin tapaama paroni de Gulden­stubbé keksi (tai pikemminkin plagioi) koko tarinan, niin rikas kuin se onkin yksityiskohdiltaan?”

Dale Owenin mukaan tarinan kertoi hänelle Pariisissa nimenomaan Julie von Güldenstubbe, mutta hänen veljensä vahvisti sen todenperäisyyden samassa tilaisuudessa 8. toukokuuta 1859. Vaakakuppi vaikuttaa joka tapauksessa kallistuvan plagioinnin suuntaan, kun verrataan niiden tutkimusten ja varotoimien yksityiskohtia, joihin tuli ryhtyä mysteerin kuohuttaessa saarten asukkaita.

Tutkimuksia johtivat korkeat, aateliset aluehallintomiehet: Barbadoksen kuvernööri, Combermeren varakreivi ja Saarenmaan konsistorin johtaja, ”paroni” Güldenstubbe. Barbadoksella tutkimassa oli Christ Churchin kirkkoherra Thomas H. Orderson ja Saarenmaalla tarinan mukaan ”piispa” tai ehkä piispaa lähinnä vastaava superintendentti. Lisäksi mukana olivat lääkärit Lucas ja Luce, edellinen Barbadoksella, jälkimmäinen Saarenmaalla – kumpikin arvostettuja luonnontieteilijöitä.

Holvit tutkittiin perinpohjaisesti, jonka jälkeen lattiat peitettiin jalanjäljet paljastavalla aineella – Barbadoksella hienolla hiekalla ja Saarenmaalla puutuhkalla. Ovet lukittin tiukasti ja sinetöitiin – kuvernöörin erikoisleimalla Barbadoksella, konsistorin ja pormestarin sineteillä Saarenmaalla. Kun holvit avattiin, kirstut olivat taas sekasorrossa, mutta jalanjälkiä tai muuta selitystä ei löytynyt. Mysteerit jäivät ratkeamatta, mutta holvit rauhoitettiin hautaamalla vainajat toisaalle.

Yhtäläisyyksiä on toki enemmänkin, kuten runsaasti lihasvoimaa vaativat, tukevat ja raskaat arkut, Barbadoksella enimmäkseen lyijystä, Saarenmaalla massiivitammesta. Useat elementit ovat tuttuja kummitusjutuista, kuten oudot äänet ja arkkujen kääntyminen kauhistuttavaan asentoon. Näihin kuuluu myös väkivaltaisen kuoleman läsnäolo, joka on kerännyt lisäväriä tarinan toistuessa.

Saarenmaan tapaus on vähemmän versioitu ja säilynyt pääosin Owenin vuoden 1860 muodossa. Ehkä ainoan poikkeuksen tekee salapoliisitarinoista tunnetun Arthur Morrisonin vuonna 1891 julkaisema yliluonnollisten novellien kokoelma The Shadows Around Us, jossa hän antaa kirjailijan vapaudella selitykseksi hautaankin jatkuvan veljesvihan. Rauhattomuus alkaa velisurmasta ja huipentuu, kun toisenkin veljen arkku tuodaan holviin. Kokoelmaan sisältyy myös Emélie Sagéen tapaus.

”Raportti on konsistorin arkistossa ja kenen tahansa tutkittavissa”

Barbadoksen ja Saarenmaan mysteerit tunsi myös Morrisonin aikalaiskollega, mutta salapoliisillaan paljon menestyneempi Arthur Conan Doyle, joka kirjoitti niistä The Strand Magazineen joulukuussa 1919. Tarinoiden identtisyys ei herättänyt Sherlock Holmesin luojassa epäilyksiä, vaan hän näki ne toistensa todistuksena. Saarenmaan tapaus oli hänestä täydellisempi ja yksityiskohtaisemmaksi. Lisäksi kaikki tosiasiat olivat viranomaisten vahvistamia ja kertojat mitä luotettavimpia.

Tarinoiden yhtäläisyyteen kuului myös selostus holvin tilanteesta viimeisen sulkemisen ja avaamisen välillä. Barbadoksen tilanteen kuvasivat kirkkoherra Orderson ja lääkäri Nathan Lucas, joka myös piirsi kaaviot arkkujen sijainnista. Lääkäri oli myös tilanomistaja ja monitoimimies, toiminut tuomarina ja kuului luonnontutkijana Linnean-tiedeseuraan. Arvostettuna yhteisön jäsenenä hän otti muurarin avukseen ja tutki holvin jokaisen sopukan, mutta ei löytänyt jälkiä huijauksesta tai muuta selitystä. Selostuksensa Lucas päätti tunteikkaasti kolmeen huutomerkkiin: ”Tiedän vain, että näin oli tapahtunut ja että olin tosiasian silminnäkijä! ! !”

Saarenmaalla laadittin virallinen raportti, jonka kokosi konsistorin johtaja Alexander von Güldenstubbe. Asiakirjan todistivat hänen ohellaan super­intendentti, Kuressaaren pormestari ja lääkäri Luce sekä muut lauta­kunnan jäsenet. Raportti julkaistiin ja talletettiin Saarenmaan konsistorin arkistoon, jossa se oli – kuten Owen vihjasi – ”kenen tahansa matkustavaisen tutkittavissa”.

Owen valitteli, ettei hän ollut koskaan vierailut Saarenmaalla eikä ollut siten saanut henkilökohtaista tilaisuutta tutustua Buxhoevedenin holvin tutkimusraporttiin. Vaikuttaa siltä, ettei tähän tilaisuuteen tarttunut kukaan muukaan ennen kuin helmikuussa 1899, jolloin pietarilainen kreivi, diplomaatti ja henki­maailman skeptikko Mihail Petrovo-Solovovo lähetti tiedustelun Riiassa toimivalle Liivinmaan konsistorille, jolle entinen Saarenmaan konsistori oli alistettu rovastikuntana vuonna 1890.

Postijuna kulki Riikaan nopeasti ja virallinen vastaus saapui Pietariin jo kaksi viikkoa myöhemmin. Liivinmaan konsistori ilmoitti, että sen arkistoissa – tai tarkemmin entisen Saarenmaan konsistorin arkistoissa – ei ole mitään tapaukseen liittyviä asiakirjoja. Konsistori neuvoi Petrovo-Solovovoa kääntymään Kuressaaren seurakunnan puoleen ja kysymään tapauksesta sen arkistoista.

”Arkistoidun raportin” osalta Kuressaaresta saapui Petrovo-Solovovolle sama kielteinen vastaus. Ylipastori Daniel von Lemm kuitenkin kertoi, että silloinen paroni Buxhoeveden, jonka perheelle kyseinen hautakappeli kuului, oli joitain vuosia aiemmin kääntynyt hän puoleensa luettuaan ”rauhattomuuksista” eräästä Varsovan sanomalehdestä. Lemm oli tällöin tehnyt tiedusteluja onnistumatta kuitenkaan löytämään mitään sen paremmin Kuressaaresta kuin Riiasta.

Solmukohtana Society for Psychical Research -seuran jäsenlehti

Petrovo-Solovovo kuului lontoolaiseen, yliluonnollisia ilmiöitä tutkivaan Society for Psychical Research ‑seuraan (SPR). Riikaan hän kirjoitti kohta luettuaan seuran lehdestä ”virallisesta tutkimusraportista, joka oli kaikkien lautakunnan jäsenten allekirjoitama ja talletettu konsistoriin”. Väitettä kommentoi myös seuran skeptikoihin kuuluva Frank Podmore, joka huomautti, että asiakirjasta oli vain toisen käden tietoa ja sen todistavuuteen voi ottaa kantaa vasta, kun siitä on saatu vahvistettu kopio.

Laajempaan julkisuuteen Petrovo-Solovovon konsistorilta ja ylipastorilta saamat vastaukset tulivat vasta helmikuussa 1907, kun Podmore kirjoitti niistä seuran lehdessä. Jäseniin kuului myös Andrew Lang, jonka kahta holvimysteeriä vertaileva artikkeli ilmestyi joulukuussa Folk-Lore-lehdessä. Juuri siinä hän pohti, oliko Kuressaaren tapaus tositarina, keksitty vai jopa tietoinen plagiaatti.

Lang kiittää artikkelinsa lopussa SPR:n sihteeriä Alice Johnsonia, joka oli identifioinut Owenin kirjassa mainitsemat, mutta hänelle aiemmin tuntemattomat kaksi paroni Guldenstubbéa. Kiitoksen ohessa hän antaa kuin ohimennen merkille­pantavan huomion: ”Neiti Johnson kertoi myös minulle, että paroni Buxhoewden mainitsi äskettäisessä kirjeessään herra Solovovolle, että vanhat ihmiset muistavat Saarenmaalla arkkujen rauhattomuuden.”

Luultavasti tämä sihteerin maininta sai Langin arvelemaan, että raportti saattoi olla myös hävitetty. Ehkä selväjärkiset kansalaiset katsoivat sen paremmaksi tai Buxhoevedenin perhe halusi nolosta muistosta eroon. Lang oli kokenut, miten usein julkisiin asiakirjoihin ilmaantui aukko juuri sillä hetkellä, kun esiin tuli kuninkaallinen murhahanke tai muu hämäräperäinen puuha.

Lang kehotti jatkamaan selvitystä mahdollisista Saarenmaan vuoden 1844 sanomalehdistä. Hän myös piti varmana, että vanhat ihmiset muistaisivat tapauksen, josta oli tuolloin kulunut vasta 63 vuotta. Julie von Güldenstubbe oli nimittäin kertonut Owenille hautaholvin tapauksen kuohuttaneen saaren viittäkymmentätuhatta asukasta niin, että tuskin kukaan saattoi jäädä siitä tietämättömäksi. Yhtä laajasti oli juoruttu myös holviin oman käden kautta päätyneen miehen karmivaa tarinaa.

Saarenmaan lehdet tarttuvat kohu-uutiseen – 89 vuotta myöhemmin

Saarenmaalla ei mysteerin aikaan lehtiä ilmestynyt, mutta siitä ei kerro myöskään Pärnussa viikottain julkaistu Pernausches Wochenblatt eikä Liivinmaan pääkaupungin Rigasche Zeitung,  joka juuri vuonna 1844 oli muuttunut päivälehdeksi – ensimmäisenä lehtenä Itämeren-maakunnissa. Mediatarjonta oli niukkaa ja sekin mitä oli sensuurin myötä tiukkaa. Lisäksi yliopisto­kaupunki Tartossa ilmestyi kaksi viikkolehteä, Das Inland ja Dörptsche Zeitung, ja naapurimaakunnassa, Vironmaan Tallinnassa yksi, Revalsche Wöchentliche Nachrichten. Näissä ja muissa etäisemmissä lehdissä Saarenmaa esiintyi lähinnä virallisluontoisina tiedotuksina tai ”kirjeenvaihtouutisina” Rigasche Zeitungista.

Tapaus tulee Viron lehdissä vastaan itse asiassa vasta vuonna 1923, jolloin kansallisen vapaamielisen puolueen Eesti-lehti lainasi sen Maailma-lehdessä julkaistusta Conan Doylen artikkelista – virheellistä tapahtumavuotta 1884 myöten. Lopulta elokuussa 1933 se saapui Kuresaareenkin ja kerralla kahteen lehteen. Meie Maa antoi tarkemman lähteen, ”riikalaisen lehden”, johon V. I. Tatarinov oli kirjoittanut ”englantilaisen kirjailijan” Owenin kirjasta ”Toisen maailman kynnyksellä”. Tämä oli kertonut myös Petrovo-Solovovon ja Conan Doylen tutkimuksista sekä Barbaboksen tapauksesta, jotka Saaremaa Teataja mainitsi omassa jutussaan. Kolmantena latvialaisen kirjoituksen huomasi haapsalulainen Lääne Teataja, mutta sekään ei lähestynyt sitä vakavana, selitystä kaipaavana tositarinana.

”Vanhat ihmiset muistavat varmasti saarella tapauksen”, vakuutti Lang vuonna 1907. Ajallisesti tapaus oli yhtä lähellä kuin meistä vuosi 1957, jolloin ekaluokkalaiset aloittivat kansakoulunsa syys­kuussa, näkivät Sputnikin lokakuussa  ja murehtivat Laika-koiraa marraskuussa. Nyt he ovat 70-vuotiaita ja nuorimpia koronakaranteeniin kehotettuja. Vuoteen sattuivat myös Sibeliuksen surujuhla ja Kuurilan junaturma, joka järkytti matkalaisia vuosia eteenpäin. Vahvoja, yhteisiä muistoja väitettiin jääneen myös kappelimysteeristä, mutta sellaisia ei vaikuta heränneen esiin missään yhteydessä.

”Kevättulva sekoitti kerran arkut kappelin kellarissa” – Meie Maa 22.6.1944

Olisiko Saarenmaalla sittenkin joitain muistijälkiä, jotka olisivat lähtöisin Owenin tarinan ulkopuolelta? Vuoden 1944 juhannuksen alla Meie Maan päivän reportaasina oli kävelykierros Kudjapäen eli nykyisen Kudjapen hautaus­maalla. Oppaana toimi hautausmaan valvoja, jolla oli tietoa oudoista tapahtumista ja niiden selityskin:

Kappelit portin laidoilla kuuluivat kahdelle Buxhoevedenille. Niistä oikeanpuoleisessa kerrotaan kerran tapahtuneen, että kellaria avattaessa oli havaittu, että kirstut olivat sekaisin ja heitetyt kasaan, mikä arveltiin kevättulvan aiheuttamaksi. Kansassa heräsi kuitenkin taikausko ja kuulemma useat pelokkaat eivät uskalla kappelin lähelle öisin nytkään.

Kyseessä oli Julie von Güldenstubbelle lapsuudesta tuttu Kuressaaren kaupungin hautausmaa, jonka pääportilla oli yhden sijasta todella kaksi Buxhoevedenin kappelia. Tarina vaikuttaa sopivan oikean­puoleiseen kappeliin, sillä se oli hautausmaan tilavin ja sen koristepylväisiin saattaa hyvin kuvitella suitsistaan kiinnitettyjä hevosia. Kappeli sopii tarinaan, mutta ei vuoden 1844 tositapahtumiin, sillä nämä kappelit rakennettiin vasta vuosina 1845 ja 1848 – ja vaikka pieni vuosilukuvirhe sallittaisiin, tuskin se siltikään vielä vastaisi perheen ”viimeistä leposijaa jo useiden sukupolvien ajan”.

Opas vei toimittajan myös Johann Wilhelm Ludwig von Lucen, ”aikansa suuren virolaisuuden ystävän” haudalle. Hän oli Barbadoksen tutkijalääkärin Nathan Lucasin vastinpari Saarenmaalla, konsistorin tutkimuslautakunnan maineikas lääkärijäsen, joka ”tunsi kasvitiedettä, mineralogiaa ja geologiaa”. Kumpikin lääkäri toi saarensa tarinaan selittämättömän eteen joutuneen tiedemiehen todistuksen. Owen selosti Lucen kääntymystä vaikuttuneesti – ja myös Conan Doyle vielä vuonna 1919:

Mainitaan myös, että tapaus aiheutti tohtori Lucen, joka oli huomattavien saavutusten mies ja uskoltaan voltairelainen, täydellisen mielenmuutoksen ja kääntymyksen materialismista, jollaisen aito kosketus spirituaalisen maailman kanssa, jopa raaimmissa muodoissaan, johdonmukaisesti tuottaa.

Johann von Luce sopi tarinahahmoksi, mutta ei hänkään vuoden 1844 tositarinaan, sillä tuolloin hän lepäsi jo sen tutkimusalueella Kudjapen hautausmaalla. Luce oli kuollut 91-vuotiaana vuonna 1842, eikä tässäkään parin vuoden virhe selitä, sillä hän sokeutui seitsemän vuotta aiemmin. Nimi ei voi viitata Lucen poikiinkaan, sillä heidän uransa oli toisenlainen ja Saarenmaan ulkopuolella.

Meie Maa ‑lehti kirjoitti päiväreportaasinsa Kudjapäen hautausmaalta lähes tarkalleen 100 vuotta väitettyjen tapahtumien jälkeen. Valvoja kertoi olleensa työssään kohta kolme vuotta ja sitä ennen kaupungin palveluksessa puutarhurina. Työnsä ohessa hän oli esitellyt hautoja ja ilmeisesti kuullut myös mysteeristä ja sen liittymisestä laajimpaan kappeliin. Muutoin kerrottu vastasi vuoden 1933 lehtikirjoituksia – näin myös vesiselitys, jonka The European Magazine and London Review esitti Suffolkin Stauntonissa tapahtuneesta vastaavasta holvimysteeristä jo vuonna 1815.

De Guldenstubbén suku – temppeliherroja, Habsburgeja, Hohenzollerneja…

Andrew Lang halusi selvittää, miten tarina saattoi toistua kahden puolen Atlanttia – vai oliko toinen sepitelmä tai jopa plagiaatti. Conan Doylea samanlaisuus ei epäilyttänyt, vaan se oli selitys ja todistus itsessään. Dale Owen ei vielä vuonna 1859 tuntenut Barbadoksen tapausta eikä tehnyt vertailua, vaan hän kirjasi Saarenmaan tapauksen uniikkina ja luotettavana tositarinana, koska sen keskushenkilö oli kertojan oma isä, ja sen vahvisti myös hänen veljensä, ”nykyinen paroni”. Samalla tavoin Owen uskoi Emélie Sagéen tarinan, jossa Julie von Güldenstubbe sijoitti itsensä päähenkilön oppilaaksi.

“Ruhtinas Léonide Galitzin, Moskova, ruhtinas S. Metschersky, kreivi de Szapáry, kreivi d’Ourches, kenraali ja paroni Bréwern, paroni de Voigts-Rhetz, paroni Boris d’Uexküll, eversti Toutcheff, eversti de Kollmann…”  – Vakuutta antoivat myös kokeiden todistajat.

Tittelit olivat pääsylippuja Pariisin seurapiireihin – mikä puolusti esiintymistä paronina ja paronittarena. Toisaalta kotimaassa kaikki kartanonherrat olivatkin puheissa niin paroneita kuin saksalaisia. Sisarukset tosin jalostivat vielä paroniutta paremmaksi ja aloittivat ”de Guldenstubbén” sukuhistorian 1300-luvulta liittäen mukaan kaksi elävältä poltettua temppeliherraa, Habsburgien suvusta naidun tyttären ja Preussin kuninkaiden kantaäidin.

Tosiasiassa alkuaan Knutsen-niminen suku juontaa Tanskasta ja Holsteinista. Saarenmaalla asui suvusta tiettävästi ensimmäisenä muonitus- ja majoitusmestari Peer Tage Knutsen, joka oli myös usean kruununkartanon vuokraaja. Aatelisen haaran kantaisäksi tuli hänen vanhin poikansa Peer Anton Knutsen, jonka Ruotsin kuningas Kaarle XII aateloi vuonna 1708 uudella sukunimellä Gyllenstubbe. Suku omaksui sittemmin nimen Güldenstubbe ja von-liitteen Baltian arvonimettömän aatelin tapaan.

Spiritualismi oli tarttunut myös Tuileries’n hoviin, ei kuitenkaan virallisesti keisari Napoleon III:een, joka Julien mukaan vieraili Güldenstubben salongissa kreivi Bacciochin nimellä incognito. Näistäkin kohtaamisista hän kertoi Maximilian Pertylle vuonna 1875, kaksi vuotta keisarin kuoleman jälkeen. Keisarin setä Napoleon I oli jo pitempään ilmaantunut Julielle öisin sängyssä (!) ja ollut huolissaan veljenpojastaan, niin sotilaallisesti kuin myös tämän hengestä. Julien mukaan hänen edelleen välittämänsä viesti pelasti Napoleon III:n italialaisen Giovanni Pianorin attentaatissa.

Lehtijutuista päätellen Güldenstubbet olivat juuri Owenin vuoden 1859 vierailun aikaan maineensa huipulla. Lontoossa julkaistun The Daily Newsin mukaan he olivat Pariisin suosituimpia meedioita. Julie kuvattiin ylimaalliseksi ja keijukaismaiseksi (”unearthly and elfin-looking”) sekä ehkä veljeään taitavammaksi. Suomessa heidän kokeiluistaan kertoi August Schaumanin julkaisema Papperslyktan, joka viittasi saksalaiseen lähteeseen, ehkä menestyslehteen Die Gartenlaube – tai sitten ei. Lehti nimittäin kysyi, voivatko ihmiset vielä 1800-luvulla uskoa moiseen hölynpölyyn (”Blödsinn”). Kielteinen kritiikki ei kuitenkaan kantautunut tai vaikuttanut luottavaiseen Oweniin.

Julie von Güldenstubbe – mysteeritarinoiden tekijä unohduksesta esiin?

Mikä on vastaus Andrew Langin kysymykseen? Onko Kuressaaren mysteeri tositarina, sepitelmä tai plagiaatti? Miksi Lang luopui varmasta vastauksesta muutoin mainiossa vertailussaan?

Perhesuhteiden ansiosta Langilla oli suoria tietoja Barbadokselta, mutta vain välillisiä Saarenmaalta. Ehkä hän ajatteli, ettei mitään pidä väittää sen paremmin todeksi kuin valheeksikaan saamatta suoraa vahvistusta Saarenmaalta. Nykyverkkojen ja tietokantojen avulla Lang olisi havainnut nopeasti Kuressaaren mysteerin ristiriidat ja todennut kertomuksen kokonaan sepitetyksi.

Peruselementeiltään mysteeri on kopio Barbadoksen tapauksesta, kuten Lang havaitsi vuonna 1907, mutta täydestä plagiaatista ei ole kyse, sillä Julie sovitti kertomuksensa kotisaaren muistoihin. Tuttaviin lienee kuulunut myös vanha pappa, lääkäri Luce, joka oli sukuakin jäätyään leskeksi isän serkusta. Julien työstämänä mysteeristä tuli myös johdon­mukainen kokonaisuus, kun taas Barbadoksen tarina liikkui vain useina osittaisversioina.

Holvimysteeri on jäänyt yhdeksi monista. Sitä vastoin Julie von Güldenstubben omaperäinen doppel­gänger – joko nimellä Emélie tai Emilie Sagée – jatkaa ikivihreää kulkuaan tuhansien verkkosivujen maailmanmysteerinä. Tekijänimi on kuitenkin unohdettu jopa Virossa. Viime kesänä Tallinnan Kellerteater esitti mysteerinäytelmää Emilie Sagée, joka kerrottiin löydetyn YouTubesta.

Oudompi, värikkäämpi ja silti kertomatta jäänyt on itse sisarusten Ludwig ja Julie von Güldenstubben tarina. Mikä oli totta ja mikä julkisuutta? Mihin he todella uskoivat? Miten kaukana heidän maailmansa on nykyisyydestä? – ”Miljoonaperijär pakeni Louis-rakkaansa huomaan.” – ”Hurmuriparonia uhannut veli kuoli omaan luotiinsa.” – ”Äiti ajaa lumottua prinsessaa holhoukseen.”

Ehkäpä näin etenisi aikamme lööpeissä vuonna 1868 alkanut tapaus, jota seurattiin niin Sydneyssä kuin San Franciscossa.

Julie von Güldenstubbe kuoli 60-vuotiaana Pariisissa vuonna 1888. Hänen viimeinen leposijansa on Heidelbergissa, jonne hän oli haudannut Ludwig-veljensä 15 vuotta aiemmin. Ensimmäisenä samaan perhehautaan oli vuonna 1843 laskettu Eduard-veli, 19-vuotiaana kuollut Heidelbergin yliopiston lakitieteen opiskelija, ja toisena vain neljä kuukautta myöhemmin sisarusten äiti.

---

Barbadoksen Chasen holvista on nyt löydetty jalanjälkiä ja kuultu huutoja! Ne kuuluvat turisteille! Miten lienee tilanne Kuressaaressa? Pitäisikö matkailutoimiston käydä tarkistamassa?

---

Sherlock Holmesin isä Kuressaaren mysteerin jäljillä…

16.4.2020

Conan Doyle ja Saarenmaan kappelin arvoitus

Lue alkuperäinen poltergeist-tarina vuodelta 1860, joka sai Sherlock Holmesin luojan kiinnostumaan ja kirjoittamaan ”Arensburgista, syrjäisestä Liivinmaan kylästä Itämeren rannikolla” – kuten hän Kuressaarta kuvaili…

---

Lähteitä ja lisätietoa | Allikad ja lisainfo

Hautaholvien mysteerit

1. The Curious Vault at Staunton, Suffolk, The European Magazine for September, Lontoo 1815
2. Stanton, A very brief history. ”And now to the mystery of the moving coffins! This happened in the latter half of the 18th century.” Welcome to Stanton, Suffolk
3. James Edward Alexander, Transatlantic sketches, The mysterious Vault, ”In Barbados there is a mysterious vault, in which no one now dares deposit the dead.” Lontoo 1833
4. Robert Hermann Schomburgk, The History of Barbados, ”One of the gentlemen who accom panied Lord Combermere [Governor of Barbados 1817–1820] took a sketch of the position in which the coffins were found, copies of which are still extant in the island.” Lontoo 1848
5. Robert Dale Owen, Disturbances in a Chapel in the Island of Oesel 1844. The Cemetery of Ahrensburg. Footfalls on the Boundary of Another World, Book III, Lontoo 1860
6. Robert Dale Owen, Rauhattomuutta kappelissa Saarenmaalla 1844, suomennos
7. Mary, Viscountess Combermere, and W.W. Knollys, Memoirs and Correspondence of Field-Marshal Viscount Combermere, Mysterious occurrence, Lontoo 1866
8. Frederick Apthorp Paley, Disturbance of Coffins in Vaults. ”some twenty years ago”. Greatford, Lincolnshire, jossa Paleyn isä oli kirkkoherrana. Notes and Queries, Lontoo 9.11.1867
9. Alfred R. Wallace, Are There Objective Apparitions! ”During the disturbances at the Cemetery of Ahrensburg in the island of Oesel, where coffins were overturned in locked vaults, and the case was investigated by an official comission, the horses of country people visiting the cemetery were often so alarmed and exited that they became covered with sweat and foam.” The Arena, tammikuu 1891
10. Arthur Morrison, The Vault at Ahrensburg, The Shadows Around Us, Lontoo 1891;
    Hautaholvi Ahrensburgissa, Morrisonin novelli ilman lähdetietoja, Spiritisti 4/1909
11. Correspondence. Mr. Podmore on Clairvoyance and Poltergeists. ”The disturbances in a burial-vault beneath a chapel in the public cemetery of Arensburg in the island of Oesel, in 1844, are noteworthy, because they were officially inquired into by a commission consisting of Baron de Golden­stubbé, the Bishop of the province, a physician, the Burgomaster of the town, and two members of the Consistory.” Journal of the Society for Psychical Research, Lontoo, helmikuu 1899
12. Frank Podmore, On Poltergeists. The Disturbances at Arensburg. ”Neither Dale Owen nor his informants profess to have seen the documents which constitute the strength of the evidendce. Until we have a certified copy of those documents, the case, I submit, is not before the court.” Journal of the Society for Psychical Research, Lontoo, kesäkuu 1899
13. The Arensburg Poltergeist, a letter from Michael Petrovo-Solovovo to Frank Podmore, Journal of the Society for Psychical Research, Lontoo, helmikuu 1907
14. Andrew Lang, Death’s Deeds: A Bi-Located Story, Folk-Lore Review, Lontoo 1907
15. Algernon Edward Aspinall, West Indian Tales of Old, A Barbados Mystery, ”I examined the walls, the arch, and every part of the vault, and found every part old and similar; and a mason in my presence struck every part of the bottom with his hammer, and all was solid. I confess myself at a loss to account for the movements of these leaden coffins. Thieves certainly had no hand in it; and as for any practical wit or hoax, too many were requisite to be trusted with the secret for it to remain unknown; and as for negroes having anything to do with it, their superstitious fear of the dead and everything belonging to them precludes any idea of the kind. – All I know is that it happened, and that I was an eye-witness of the fact ! ! ! The Hon. Nathan Lucas, April 18th, 1820”, Lontoo 1912
16. Arthur Conan Doyle, The Uncharted Coast. No 1. – The Law of the Ghost, The Strand Magazine, December 1919, The Arthur Conan Doyle Encyclopedia
17. Arthur Conan Doyle, Kartoittamaton rannikko. 1. Henkien laki, Maailma 2/1920
18. Hauatagune elu, Eesti (Rahvuslik Vabameelse Partei häälekandja) 23.11.1923
19. Rupert T. Gould, Oddities: A Book of Unexplained Facts, The Vault at Barbados, Lontoo 1928
20. Vaimud Kuresaare kalmistul, Saaremaa Teataja 8.8.1933
21. Kummitusi Kuresaare kalmistul, Meie Maa 8.8.1933
22. Segipaisatud surnukirstud Kuressaares, Lääne Teataja 9 .8.1933
23. Igavese vaikuse riigis. Ringkäik Kuressaare kalmistul, Meie Maa 22 6.1944
24. Christopher Saunders, The Case of the Dancing Coffins, The Avocado 9.3.2019
25. Stephanie Huber, The Mysterious Moving Coffins of Chase Vault in Barbados, sisältää YouTube-videon Mystery of the Chase Burial Vault, Key Caribe Magazine 8.5.2019
26. Top 5 Mysteries to Explore in Barbados, The Chase Vault, Barbados Tourism Marketing
27. Kabelid Kudjape kalmistu väravas, postikortti 1918–1922, Saaremaa Muuseum SA
28. Kudjape Vana kalmistu kuue kabeliga, Kultuurimälestiste riiklik register
29. Kalmistule maetute nimekiri ja plaan, ks. kartta, Kudjape kalmistu

Emélie Sagée (Emilie Sagée)

1. Emilie Sagée ja Julie von Güldenstubbe, n. 2910 tulosta (0,31 s), Google-haku 13.4.2020
2. Robert Dale Owen, Why a Livonian School-Teacher Lost Her Situation. Habitual Apparition of a Living Person. Ensijulkaisu Julie von Güldenstubben kertomasta Doppelgänger-tarinasta, jossa Neuwelken (nykyään latviaksi Jaunveļķi) tyttökoulun opettaja Emélie Sagée ”kahdentuu”. Footfalls on the Boundary of Another World, Book IV, Philadelphia 1860
3. Aleksander Aksakov, Animismus und Spiritismus, Erscheinung der Doppelgängerin der Mademoiselle Emilie Sagée, ks. Ed. von Hartmannin kommentti, Leipzig 1890
4. Eduard von Hartmann, Die Geisterhypothese des Spiritismus und seine Phantome, kommentti A. Aksakovin käsitykseen Emilie Sagéen tapauksesta, Lepzig 1891
5. Arthur Morrison, The Strange Case of Emélie Sagée, The Shadows Around Us, Lontoo 1891
6. Richard Hennig, Der moderne Spuk- und Geisterglaube, Eine Kritik und Erklärung der spiritistischen Phänomene, Die Lehren vom Astralleib und vom Doppelgänger, Hampuri 1906
7. Paul Joire, Psychical and Supernormal Phenomena, Emilie Sagée, New York 1916
8. Georges de Dubor, The Mysteries of Hypnosis, Emilie Sagée, Lontoo 1922
9. The Fetch, Emilie Sagéen tarina tv-sarjassa Leap in the Dark, BBC Two 21.1.1977
10. José Calles Vales, El Pensionado de Neuwelke, romaaniversio, Planeta 2010
11. Kellerteatris esietendub müsteerium ”Emilie Sagée”, ERR 15.8.2019
12. Emilie Sagee: The Woman Who Wasn’t There, The Dark Histories Podcast
13. Jaunveļķi, Neuwelken herrnhutilainen diakonaatti ja tyttökoulu, Historia.lv (ks. kartta)
14. Allgemeines Adreß-Buch für das Gouvernement Livland und die Provinz Oesel, Stadt Wolmar. Privat-Pension für Töchter zu Neuwelke, im Papendorffchen Kirchspiel, unter Leitung des Herrn Heinrich Buch, julkaisija Karl Woldemar von Budberg. Riika 1840 ja 1842

Prinsessa Isabeaun tapaus

1. Ett och Annat från Paris. För närvarande väcker en process stor uppmärksamhet i Frankrike. Den är mot åtskilliga spiritister väckt af familjen Beauvau de Craon eller. som den egentligen lärer heta, furstarne af Craon och Beauvau. Stockholms Dagblad 13.2.1869
2. Rättegång mot spiritister, Aftonbladet 20.2.1869
3. Singular Case of Spiritual Delusion, Freeman’s Journal, Sydney 8.5.1869
4. The relations of the Princess Isabeau Beauvau-Craon are endeavouring to obtain control over her property on the ground that she is insane. Human Nature, Lontoo, toukokuu 1869
5. Spiritualism in Paris. Extraordinary Lawsuit – A Princess taken in by a ”Noble” Spiritualist – Her Romantic Career and Self-denial, Daily Alta California, San Francisco 14.6. 1869
6. The Case of the Princess Isabeau de Beauvau Craon, Human Nature, Lontoo, kesäkuu 1869
7. James D. McCabe, Jr., Paris by Sunlight and Gaslight, the case of Princess Isabeau de Beauvau Craon. ”Madame La Princesse: – Under King Charles V., called the Wise, a period at which a number of German Bohemian gentlemen were mixed up with French affairs, one Max Augustus de Gulden­stubbe served with distinction in Normandy under du Guesclin. This nobleman married Louisa, of Habsburg, fifth grand-daughter of the Emperor Rudolph. One of the children born of that marriage in 1340, Augusta Mathilde de Guldenstubbe, married Margrave Jakob of Nuremberg [ NB! Burgrave Frederick V of N. 1357–1397 ], from whom as you sprang the Hohenzollerns – the ancestors of the Kings of Prussia.” Philadelphia, Chicago, Cincinnati, St. Louis, Boston and Atlanta 1869
8. Bref från Paris (Till Sydsv. Dagbladet). ”Svenska riddarhuset ättartaflor känna icke till, så vidt jag vet, något friherrligt hus Gyldenstubbe. Icke destomindre lefver här i Paris en kuriös personage, som bär detta namn med tillägget ’svensk baron’.” Sydsvenska Dagbladet 15.7.1876
9. A Curious Spritualistic Trial In Paris (From ”Daily Telegraph”, July 6th.), the confessions of the princess Isabeau de Beauveau-Craon, The Spiritualist Newspaper, Lontoo 14.7.1876
10. En prinsessa som umgås med andar, Östra Finland 21.7.1876
11. Skyddpatronessa för hundar och kattor, 11 milj. frangin perintö, Åbo Tidning 3.12.1885
12. Marie Joséphine Isabelle (Isabeau) de Beauvau-Craon (1827-1901), prinsessa Isabeaun ruhtinasuku, traagisesti kuollut veli ja holhousta vaatinut äiti, Noblesse Européenne

”Paroni ja paronitar” de Guldenstubbé

1. Direct Spirit Writing, La Réalité des Esprits -kirja, British Spiritual Telegraph, elokuu 1858
2. Baron L. de Guldenstubbé et J. de Guldenstubbé, Pensées d’outre-tombe, Pariisi 1858
3. Fünfhundert Briefe aus der Geisterwelt. ”Ist es möglich, daß der Wunderglaubenswahnsinn oder der Betrug im neunzehnten Jahrhundert noch bis zu diesem Grade des Blödsinnes gehen können?“ (tekstiversio, Wikisource), Die Gartenlaube 9/1859
4. En andekonung i våra dagar. (Efter ett tyskt blad.) ”I Paris finnes det ett mycket förnamt sällskap, med en baron Güldenstubbe i spetsen, som låter tillskrifva sig direkt bref af aflidna personer från alla tider och länder. Engelsmannen Blake, också för närvarande i Paris, porträtterar döde, hvilka han enkom manar fram att sitta för sig.” Papperslyktan 27.6.1859
5. Proceedings of the Convention of Spiritualists, vieraina ”Baron and Madam de Guldenstubbé”, ks. s. 30–31, 35–36, 51 (viesti Benjamin Frankliniltä) ja 55, Lontoo 11.–13.6.1867
6. The British Association of Progressive Spiritualists, ”the distinguished mediums, the Baron de Guldenstubbé and his sister”, Human Nature, Lontoo, heinäkuu 1867
7. Emma Hardinge Britten, Nineteenth Century or, Spirits and their Work in Eve of the Earth. Lainaus lontoolaisen The Daily Newsin kirjeenvaihtajalta vuodelta 1859: “Among the most famous ‘mediums’ now here [Paris] is a German, the Baron Guldenstubbe, and his sister. The Baron is a noble­man of well-known status and good fortune; his wife is a firm believer, but is not a ‘medium’, while his sister – said to be very clever and amiable, but the most weird, unearthly and elfin-looking little creature imaginable – shares her brother’s gifts, and even surpasses them in this line. The Baron and his sister, with a number of friends, have been in the habit for two years past, of going to the churches here, placing bits of paper and pencil on the tombs, and finding messages written on the papers by the spirits of those whose mortal remains lie beneath the marble.” Lontoo 1883
8. Robert Dale Owen, The Debatable Land Between This World And the Next, Experiences in Direct Spirit-Writing of the Baron de Guldenstubbé, New York 1871
9. Om Spiritualismen i förhällande till Spiritismen. II. ”Härmed har spiritismen uppnått sin högsta potens, men uppträder i 3:ne olika riktningar, hvaras estländaren Guldenstubbe representerar den första.” Lunds Veckoblad 26.4.1873
10. Baron Louis Guldenstubbé, one of our most eminent Spiritualists, departed this life on the 27th May, at his residence, in his 53rd [55th] year. – ”Of Swedish origin, Baron Guldenstubbe belonged to an ancient Scandinavian family of great historical renown. Two of his ancestors, Knights of the Order of the Grand Templars, and of the same name, were burnt alive in 1309 [=1314], in company with Jacques de Melay [Molay], by order of Pope Clement the Fifth.” The Spiritualist, Lontoo 1.7.1873
11. Samuel Chinnery, Obituary, laaja muistokirjoitus, The Spiritual Magazine, heinäkuu 1873
12. Direct Spirit-Writing, liittyen edelliseen, The Spiritual Magazine, heinäkuu 1873
13. Baron Ludwig v. Güldenstubbe, Positive Pneumatologie. Die Realität der Geisterwelt, sowie das Phänomen der directen Schrift der Geister. Zweite, sehr vermehrte deutsche Auflage. Herausgeben von seiner Schwester Baronin Julie von Güldenstubbe. ”Minge Jerusalemma linna lapsed, ja lotge Jummala peale. – Erste Schrift in esthnischer Sprache, am 12. September 1856, aus deren Zügen der Verfasser die Hand eines theuren verstorbenen Verwandten erkannte. der einst als Mitglied der gelehrten estnischen Gesellschaft zu Dorpat in Liefland, mehrere religiöse Schriften aus dem Deutschen in diese Volksprache übersetzt hatte.” Bern/Leipzig 1877
14. Maximilian Perty, Der jetzige Spiritualismus und verwandte Erfahrungen der Vergangenheit und Gegenwart. Längere Zeit hindurch habe sie [Julie von Güldenstubbe] Napoleon I in nächtlicher Erscheinung an ihrem Bette gesehen, der seinem Neffen rieth, 200 000 Mann am Rhein aufzustellen, wo dann die Deutschen nicht wagen würden, gegen Dänemark zu ziehen. – Sie wollte Napoleon III vor dem Attentat des Giovanni Pianori (28. April 1863 [=1855] ) gewarnt haben und bezeichnete als Stätte desselben eine ansteigende Stelle, wo der Kutscher den Pferden einen starken Hieb gegen müsse, damit sie rasch die Anhöhe hinan sprengen; dieses sei geschehen und nur ein Diener durch der zwei Schüsse gestreift worden. – Napoleon III sei incognito (als Graf Bacciochi) zu Güldenstubbe gekommen, nach­dem er seinen Besuch durch Delamarre, Redakteur der ’La Patrie’, habe ankündingen lassen, und ersterer fuhr mit ihm zum Dom der Invaliden, wo der Kaiser den Namen ”Napoleon” erhalten habe, dessen Leiche dort beigesetzt ist und den er mit der größten Gemüthsbewegung las und küßte. – Nach ihrer Angabe unterstützte Napoleon III Allan Kardec’s Lehre und Streben, weil er die Reincarnation zur Beruhigung der Arbeiter für nützlich hielt, unterdrückte hingegen Güldenstubbe’s Sitzungen, weil er in ihnen eine Quelle ihm ungünstiger politischer Prophezeihungen sah. Leipzig 1877
15. Prof. F. H, von Fichte’s Aufzeichnungen über Baronesse Julie von Güldenstubbe’s Mediumschatt in Prof. Perty’s neuester Schrift, Psychische Studien August 1877
16. C. Dirckinck-Holmfeld, Ein Beitrag zu den Perty’schen und Fichte’schen  Aufzeichnungen über Baronesse Güldenstubbe’s Mediumschaft, Psychische Studien October 1877
17. William Stainton Moses, Psychography: A Treatise on one of the Objective Forms of Psychic or Spiritual Phenomena, Psychography in the Past, Guldenstubbé–Crookes, Lontoo 1878
18. Epes Sargent, The Scientific Basis of Spritualism, Baron Louis Guldenstubbé, his life and works. Is Luther in purgatory or in hell? Experience in Versailles, Boston 1880
19. Math Schneid, Der Neuere Spiritismus, ”Diese Dinge und die vielen Berichte darüber in der Presse machten grosses Aufsehen in Paris und Frankreich; die ganze vornehme Welt strömte ihm zu. Der Zulauf ward so gross, dass das Kapitel von St. Denis ihm die Gruft für seine Experimente verschloss. Aus demselben Grunde musste auch Napoleon [III], obwohl er selber dem Spiritismus zugethan war und zu diesem Zwecke die Baronesse Julie v. Güldenstubbe, ebenfalls ein hervorragendes Medium, besucht und von ihr mehrere Vorhersagungen empfangen haben soll, die Experimente des Gülden­stubbe im Louvre-Antiken-Museum und im Schlosse von Versailles verbieten.” Eichstätt 1880
20. Spiritismen. II. ”Frankrike fick spiritismen en utmärkt sakförare i baron Ludvig von Gyldenstubbe (?), en svensk, som för det mesta uppehöll sig i Paris.” Norrköpings Tidningar 14.10.1880
21. Spiritismen. ”Vid [Napoleon III:s] hofvet visade man snart stort intresse för dylika frågor, och en vigtig person här vid lag blef liffländaren baron Güldenstubbe, som om spiritismen skref flere arbeten. Hela Paris kom i uppståndelse, och särskildt blef det allmänt att lägga papper på konungagrafvarna för att skaffa sig aflidna konungars namnteckningar.” Svenska Dagbladet 11.2.1887
22. J. J. Herzog & G. L. Plitt, Real-Enzyklopädie für protestantische Theologie und Kirche. Achtzehnter Band, Die Gewinnung direkter Geisterschriften, Leipzig 1888
23. Zum Tode und Nachlass de Baronesse Julie von Güldenstubbe ja Ausgang vom Testament und Nachlass der seligen Frau Baronin von Güldenstubbe, Psychische Studien 1889
24. Karl Kiesewetter, Geschichte des neueren Occultismus. ”Gleichzeitig mit Allan Kardec machte in Paris der livländische Baron Ludwig von Güldenstubbe, welcher nicht reincarnationsgläubigen Richtung anhörte, samt seiner im Juni 1888 verstorbenen Schwester Julie.” Leipzig 1891
25. Frank Podmore, Modern Spiritualism, a History and a Criticism, vol. II, Lontoo 1902
26. J. M. Peebles, Five Journeys Around the World, Goethe and Guldenstubbe, Michigan 1910
27. Richard William Leopold, Robert Dale Owen A Biography, ”Upon leaving Naples Owen went alone directly to Paris. – – but the main purpose was to consult Baron de Guldenstubbé, author of a recent treatise on spirit writing.” Harvard University Press, Cambridge, Mass. 1940
28. Dr. Romeo Vitelli, psychologist, Barão Luis Guldenstubbé, the 19th-Century ‘Statue Whisperer’, Brewminate.com, Houston, Texas 11.8.2017
29. Guldenstubbe, Baron L(udwig) von (1817/18-1873), sama kirjassa, Encyclopedia.com
30. De Guldenstubbé, Baron L. (1817/18–1873),  The Free Dictionary by Farlex
31. Huom! Kansainvälisissä lähteissä toistuu Ludwig von Güldenstubben syntymävuotena ”1820”, joka on virhe. Lisäksi tarkka päivämäärä ailahtelee. Ensisijainen lähde on Pühan seura­kunnan (Kirchspiel Pyha) juliaanisen kalenterin mukaan pidetty kirkonkirja, jonka mukaan hän syntyi jouluaattona 24.12.1817 eli gregoriaanisen kalenterin loppiaisaattona 5.1.1818.
32. Saarenmaan ritarikunnan genealogisen käsikirjan mukaan Ludwig von Güldenstubbe syntyi 27.12.1817, joka voi olla kastepäivä. Käsikirja mainitsee myös aiheettoman esiintymisen paronina: ”Er nannte sich ’ Baron de Guldenstubbé ’ auf Grund irrtümlicher Annahmen.”
33. Viron kansallisarkistossa on kaksi sukukirjaa, joissa Ludwig von Güldenstubben syntymäpäiväksi on kirjattu 2.11.1817? ja 24.12.1807. Jälkimmäisen vuosi on lapsus, sillä vanhemmat Alexander von Güldenstubbe ja Annette von Vietinghoff (1794–1843) avioituivat 18./30.10.1812.
34. Johann Ludwig von Güldenstubbe u. 1870. a. SM F 3770:635 F, Saaremaa Muuseum SA
35. Julie Wilhelmine von Güldenstubbe 1880. a.-d. SM F 3770:631 F, Saaremaa Muuseum SA
36. Julie von Güldenstubbe, 30.11./12.12.1827 Kuressaare –11.6.1888 Pariisi, Wikipedia (saksa)
37. Most widely held works by Julie von Güldenstubbe, WorldCat Identities

Güldenstubben aatelisperhe

1. Adel. ätten Gyllenstubbe, Den med sköldebref förlänade men ej å Riddarhuset introducerade svenska adelns ättar-taflor, Bernhard Schlegel & Carl Arvid Klingspor, Tukholma 1875
2. Güldenstubbe. ”Als erster erscheint auf Ösel Peer Tage Knutsen, Proviant- und Rentmeister, Arendator verschiedener Kronsgüter, der 1703 XI. 20. gestorben ist. Von seinen Söhnen wurde der älteste, Peer Anton, Stammvater der Familie Güldenstubbe.” Genealogisches Handbuch der baltischen Ritterschaften, bearbeitet von Nicolai von Essen, Tartto 1935
3. Baltische Wappenbuch, Carl Arvid von Klingspor, Adolf M. Hildebrandt, Tukholma 1882
4. von Güldenstubbe, Aadlivapid Ajalooarhiivis 2006, Rahvusarhiiv
5. v. Güldenstubbe, Alex. Georg (249), a. Livl., geb. 8. Dec. 1786, jur. 1806–08. In verschiedenen Landesämtern, zuletzt Landrath, Präsident des Consistoriums u. Oberkirchenvorsteher auf Oesel. † zu Rom 5. Aug. 1848. Album Academicum der Kaiserlichen Universität Dorpat, Tartto 1889
6. Alexander Georg Anton von Güldenstubbe. Rinnaportree surivoodil, repro maalist. 1848. a. Fotod, SM F 3770:619 F, Saaremaa Muuseum SA
7. Alexander Georg Anton von Güldenstubbe, Muratsi 1786 – Rooma 1848, Geni.com
8. Proclamata, perinnönjako, Livländische Gouvernements-Zeitung 6.4.1855
9. Kuusnõmmen kartanon kauppa, Livländische Gouvernements-Zeitung 27.4.1859
10. Kuusnõmme mõis, jonka päärakennus hävisi tulipalossa 1984. Saaremaa loodusturism
11. Gut Kusnöm – Kuusnõmme mõis, Saarenmaan historialliset kartat, Maa-amet
12. Ystads resande. Utpasserade: d. 3 Sept. med ångfartyget Swithiod till Travemünde. Landrådet A. v. Gyldenstubbe med Fru, 2:ne Söner, 2:ne Döttrar och en Piga. Svenska Biet 13.9.1842
13. v. Gyldenstubbe Winter 1847/48 in Rom, Deutsche Zeitung in Norwegen 22.12.1944
14. Goethe und die Cestius-Pyramide, Gespräch mit Freiherrn Gyldenstubbe. Kohtaus perustuu väärinkäsitykseen, mutta kuvaa perheen useita Rooman-matkoja. Goethezeitportal e.V.
15. Hans Gerhard Gräf, Goethe: Skizzen zu des Dichters Leben und Werken. ”Bei Goethes Abschied aus Rom 1788 war er zwei Jahre alt!” Leipzig 1924. Viitattu kirjaus: 1788, 21. April, Zeno.org
16. Il Cimitero Acattolico di Roma, sukunimi tietokannassa: Gueldenstubbe
17. Michail G. Talalay, La necropoli dei Russi in Italia, sisarusten isän, maaneuvos Alexander von Gülden­stubben (1786–1848) ja vanhimman veljen, Saarenmaan maamarsalkan Karl von Gülden­stubben (1816–1862) hauta (kuva). Kuolinsyitä Roomassa ei mainita. Moskova 2014
18. Carl v. Güldenstubbe (422), Ed. v. Güldenstubbe (424), Die Matrikel der Universität Heidelberg. Fünfter Teil von 1807 bis 1846, Gustav Toepke, Heidelberg 1904
19. Via Monumentum, Denkmalpflege Heidelberger Friedhöfe e.V.

Muut lähteet ja lisätiedot

1. Buxhoeveden, Genealogisches Handbuch der baltischen Ritterschaften, Tartto 1935
2. v. Luce (Johann Wilhelm Ludwig), Allgemeines Schriftsteller- und Gelehrten-Lexicon der Provinzen Livland, Esthland und Kurland, Bearbeitet von Johann Friedrich v. Recke, etc, etc, und Karl Eduard Napiersky, Mitau (Jelgava) 1831
3. Aarne Vinkel, J. W. L. Luce kurtuuriline ja kirjanduslik tegevus, Keel ja Kirjandus 4–5/1958
4. Doctor de Luce, Om paddstenar, kivettymistä, Åbo Tidningar 14.1.1832
5. Johann Wilhelm Ludwig Luce, Genealogisches Handbuch etc., Tartto 1935
6. Johann von Lucen hauta, oikealla puolella lepää hänen vanhin poikansa, kenraali­luutnantti Friedrich Wilhelm von Luce (1785−1866), kuvaaja Helerin Äär, Kudjape kalmistu
7. The Ancestry of Dr. Nathan Lucas (1761–1828), Surgeon, Member of H.M. Council, Chief Judge of the Common Pleas for the Precinct of St. Michael, sometimes presided as Chief Justice of the Court of Grand Sessions, and an authority on scientific and agricultural subjects, Genealogies of Barbados Families, Compiled by James C. Brandow, Baltimore 1983
8. Nathan Lucas (1761–1828), listed as a fellow of the Linnaean Society in 1804, Legacies of British Slave‑ownership, University College London
9. Andrew Lang (1844–1912), The Free Dictionary. Ks. The Andrew Lang Site
10. D’Ourches, Comte (ca. 1856). ”During the 1850s he and his friend the Baron L. von Guldenstubbe pioneered the formation of Spiritualist circles in France.” Encyclopedia.com
11. L’Illustration 7.5.1853 ja 14.5.1853, Pariisi, kuvat ja artikkelit
12. Jane T. Stoddart, The Life of the Empress Eugenie, Spiritualism at the Tuileries, New York 1906
13. Jules Beaujoint, Histoire des Tuileries, Attentat de Pianori, Pariisi 1880
14. Ranskanmaalta. Murha-yritys Keisari Napoleonin henkeä vastaan, Suometar 18.5.1855
15. Franskasta. Murhan yrittäjältä on tuomittu pää poikki. Oulun Wiikko-Sanomia 26.5.1855
16. Notiser. ”Finland har detta år varit hemsökt af tvenne epidemier efter hvarandra, borddansen och koleran, den senare väl mycket allvarsammare, men den förra deremot så mycket allmännare utbredd.” Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning 4/ 1853
17. Helsingistä. [Helsingfors Dagbladetin mukaan] se suunta, jota edustavat etevimmät miehemme, Porthan, Lönnrot, Snellman ym., selitetään tyhmäksi mielettömyydeksi, että näiden miesten vaikutus sanotaan pöytätanssin ja muun taikauskon vertaiseksi. Uusi Suometar 9.10.1871
18. Vuonna 1853 raivosi Suomessa pöytätanssin kiihko, Hämäläinen 8.10.1879
19. Eeva-Kaarina Kolsi, Uskonto vai seuraleikki? Spiritismi huumasi älykötkin 1800-luvulla – Minna Canth: ”Jokainen sivistynyt harrastaa spiritismiä.” Ilta-Sanomat 31.12.2017
20. Rigasche Zeitung, Riian päivälehti, Baltian ainoa (1.7.1844), Latvijas Nacionālā bibliotēka
21. Pernausches Wochenblatt, Pärnun viikkolehti (1.7.1844), Eesti Rahvusraamatukogu
22. Das Inland, Tartossa julkaistu viikkolehti, (1.7.1844), Latvijas Nacionālā bibliotēka
23. International Association for the Preservation of Spiritualist and Occult Periodicals
24. Spiritismi, Tietosanakirja 8, Tietosanakirja-Oy 1916
25. Direct Writing, The Free Dictionary by Farlex
26. Society for Psychical Research (SPR)