Honkain keskellä paistaa virolaisten maa. Hoi laari laa!

”Kuulin virolaisen marssilaulun Isamaa hiilgava pinnala paistab lähestyvän satamaa Loksan kylän suunnalta.” – Näin kirjoitti muistelmiinsa Viron kansallissankareihin lukeutuva kapteeni Johan Pitka aamupäivästä 9. tammikuuta 1919. Kylä oli vallattu onnistuneessa suomalais-virolaisessa yhteis­operaatiossa. Virolaiset olivat paluumarssilla maihin­nousu­aluksille – ja laulu mitä sopivin.

Viron vapaussota oli kääntynyt voitolliseksi. Maihinnousun suomalaiset olivat Ekströmin pataljoonan 3. komppanian vapaaehtoisia. He saivat tulikasteensa 8. tammikuuta, samana päivänä maan puolelta edenneiden 1. ja 2. komppanian kanssa. Yhdistyneenä ne jatkoivat kohti itää – keventäen ehkäpä askeltaan samalla ”virolaisella” marssilaululla:  Honkain keskellä mökkini seisoo…^{1 2 3 4}

Sävelmä on todella alkuaan sepitetty sotilasmarssiksi, mikä saattaa yllättää yhtä lailla Suomessa kuin Virossa, jonne se saapui ”suomalaisena kansanlauluna”. Ajankohdan saamme runotar Lydia Koidulan tammikuussa 1868 suomalaisuusmies Yrjö Koskiselle lähettämästä kirjeestä, jossa hän kiittää postin tuomasta nuottivihkosta ja mainitsee laulun ”Suomen salossa”. Siitä oli tullut Koidulan tuttavapiirin suosikkilaulu, jonka kertosäe ”Kaiku mun suloinen Suomeni maa” kaikui heidän huoneissaan ympäri vuorokauden. Sanavalinta ”Echo” jättää vaikutelman, että Koidula oli sitä jo kääntänytkin.^{5 6}

Koskisen nuoruudenruno löytyy ”kansanlauluna” Savosta 1866

Koskinen oli vieraillut edelliskesänä Jannsenin perheen luona Tartossa. Koidulan isä Johann Voldemar Jannsen valmisteli Viron ensimmäisiä, vuoden 1869 laulujuhlia, jonka materiaaliksi Koskiselta oli toivottu sopivia suomalaisia mieskuoro- ja kansanlauluja.⁷

”Suomen salossa” sisältyi laulunopettaja Fredrik Wilhelm Illbergin nuottikokoelmaan Suomalaisia Kansan-Lauluja ja Soitelmia. Se paljastuu lähteeksi Koidulan kirjeestä Viron lauluisälle Friedrich Reinhold Kreutzwaldille, jossa hän kehuu sen ”yksin­kertaisia, pehmeitä ja kotoisia säveliä”. Illberg keräsi laulut Savosta ja nykyisen Kymen­laakson alueelta SKS:n stipendiaattina kesällä 1866.^{8 9 10}

”Kansanlaulun” teksti oli postittajan, Yrjö Koskisen oma runo, jonka hän oli julkaissut Suomettaressa keväällä 1856. Koskinen oli ollut sitä kirjoittaessaan 25-vuotias kielen­vaihtaja, syntyäään ruotsin­kielisen pappisperheen poika. Suomenkielisenä runona oli ensimmäinen alku­peräinen, jonka hän oli julkisuuteen saattanut. Sitä edelsi vain pari kuukautta aiemmin latinasta suomennettu hautajaisvirsi. Illbergin kokoelmassa runon genetiiviä ”honkaen” korvasi jo tuttu honkain ja ”sintävää” siintävä. Kertosäkeet hakivat vielä muotoaan – kuten niille tuli käymään Virossakin.^{11 12 13 14}

Suomalaiset kertosäkeet löytävät muotonsa Ylioppilaslauluissa 1873

Koskinen toisti alkuperäisessä runossaan säeparia ”Hoi laari laa! / Kaiku mun saloni, Suomeni maa!” Viime säkeen ”kaiku” herättää arvailua.  Kuuluuko siinä alkuaankin ”kaikuu” nykytapaan vai antaako laulaja kehotuksen Runebergin hengessä (Ljud högt, o dyra ord! Soi, sana kultainen!)? Käskymuodoksi  sen on tulkinnut ainakin virolainen kielitieteilijä Mihkel Veske suomen oppikirjassaan vuonna 1883. Säkeestä löytyy 1890-luvulta myös selkeä imperatiivi: Kaikukoon suloinen Suomeni maa! ^{15 16}

Illberg julkaisi kokoelmansa vuonna 1867, ja sen myötä kertosäkeet saivat uuden muodon: ”Hoi, la, la la la laa, Hoi, la, la la la laa, / Kaiku mun suloinen Suomeni maa.” – Sama teksti ilmestyi vuonna 1869 suositussa Det Sjungande Finland -nuotiston 1. vihkossa ja seuraavana vuonna Heinrich Wächterin Koulu-Laulujen 2. vihkossa. Jälkimmäisissä oli toki pieni ero: kaikki ”lat” olivat lyhyitä.^{17 18}

Lopullisen muotonsa – ”Hoi, laari, laari laa! Hoi, laari, laari laa! / Kaikuu mun suloinen Suomeni maa!” – kertosäkeet saivat Ylioppilaslauluja-kokoelman 2. vihkossa vuonna 1873. Teksti palautti ”laari laan” ja seurasi muutoin Koskisen runoa. Taavi Hahlin toimittamista vaikutusvaltaisista Ylioppilaslauluista vakiintui myös tapamme laulaa Maamme-laulusta ensimmäinen ja viimeinen säkeistö.^{19 20}

”Suomalaisen kansansävelmä” kuullaan Viron toisilla laulujuhlilla 1879

Viron ensimmäisillä laulujuhlilla Suomen salossa jäi laulamatta. Pappa-Jannsenin makuun laulu saattoi olla liian kevyt, mutta ei hänen kiistakumppanilleen, toiselle kansalliselle herättäjälle Carl Robert Jakobsonille. Tämä sai neliäänisen sovituksen Aleksander Kunileidilta ja pyysi Koidulaa virontamaan sanat.²¹

Jakobson julkaisi laulun nuottikokoelmansa Wanemuise kandle healed toisessa vihkossa vuonna 1871. Alkuperäinen nimi oli Õitse ja haljenda, eestlaste maa! (Kukoista ja vihannoi, virolaisten maa!). Lause oli myös säkeistöt päättävä kertosäe. Koidula aloitti laulun säeparilla: Isamaa hiilgava pinnala paistab, / kodu mul kaunike, kallike (Isänmaan hohtavalla pinnalla paistaa / koti mull’ kaunoinen, armainen). Toista säettä on sittemmin laulettu myös me-muodossa (meil). Ajan myötä nimeksi vakiintuivat alkusanat Isamaa hiilgava pinnala paistab, kuten Pitkan muistumakin osoittaa.²²

Seuraavana vuonna Jakobson julkaisi laulun myös kaksiäänisenä laulukirjassa Rõõmus laulja, joka oli hänen koulujen luku­kirjansa rinnakkaisteos. Laulujuhlille tämä ”Soome rahwawiis” ehti ensi kerran vuonna 1879 – tosin Kunileidin varhaisesta kuolemasta johtuen Karl August Hermannin uutena sovituksena.^{23 24 25 26}

Tästä eteenpäin Isamaa hiilgava pinnala oli vironkielisten laulukirjojen vakiosisältöä. Niistä Virossa opittiin laulamaan Hoi la, la, la, la, la, vaikka heimoveljet olivat jo siirtyneet Hoi laari, laari, laahan, sillä Koidula oli virontanut tekstin Illbergin nuoteista. Sovituksissa oli tosin eroja la-la-määrissä ja jonkin verran muunteluakin, kuten vuonna 1931 silloisen Tarton tyttö­kymnaasin musiikinopettajan Miina Härman oppikirjassa: Oi la, la, lal-la-la-la, oi la, la, la-la-la-la-la! – ja ulkovirolaisten vuonna 1953 ja 1983 julkaisemassa Minu lauluvarassa: Oi la-le-la-le lal-lal-la! ^{27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39}

”Laari, laa!” rantautuu 1930-luvulla myös Viroon

Havaitsemme, että Koidulan ”hoin” korvasi 1900-luvun mittaan ”oi”. Eroa tuskin kuultiin, sillä viron sananalkuinen h-äänne yleensä katoaa, ellei sitä erityisesti haluta painottaa. Mahdollisesti tekstin toivottiin vastaavan tosiasiallista ääntämystä, jolla laulu oli levinnyt muistinvaraisestikin.^{40 41}

Vuonna 1932 viidennen luokan laulukirja Leelo V toi laarin myös viro­laiseen lauluun. Samalla ja viimeistään nyt tuli tiedoksi säveltäjänimi: ”J. Ennola”. Kirjan arvostellut musiikinopettaja Evert Mesiäinen piti selvänä, että laari herättää enemmän kiinnostusta kuin ”yksitoikkoinen lalattaminen”. Samalla hän halusi muistuttaa, että Yrjö Koskinen kuuluu merkitä vironkielisenkin laulun sanoittajaksi ja Koidula vain kääntäjäksi.^{42 43 44}

Laulut olivat toki toistensa kaltaisia. Koidulan teksti on Koskisen inspiroimaa, mutta yleisluontoista ilman honkia tai muita puulajeja. – Kaukana korvessa käkönen kukkuu, / sulhonsa suloutta ylistää ‑säeparia vastaa viroksi: Kukulind kaunisti kõrvu meil kostab, / äratab ülesse looduse (Käkönen kauniisti korviimme kantaa, / herättää luonnon). Koidula vältti ”ornitologisen lapsuksen”: kukkuva käki on koiras, joka kutsuu morsiotaan – tai ”impeään”, kuten tarjottiin jo vuonna 1867.^{45 46}

Laulava vallankumous elvyttää Ennolan sävelmän ja Raudkatsin tanssin

Isamaa hiilgava pinnala paistab palasi Viron laulujuhlille kesällä 1990. Maassa elettiin laulavaa vallankumousta ja ”Ennolan teos” – ei enää kansansävelmä – otettiin ohjelmaan jo syksyllä yhdessä muiden vaiennettujen isänmaallisten laulujen kanssa.⁴⁷

Laulun esittivät poikakuorot kertosäkein: Oi laari, laari, laa, oi laari, laari, laa! Õitse ja haljenda, sünnimaa! – Sanat toivottivat ”virolaisten maan” sijasta kukoistusta ”syntymämaalle”. Tätä oli houkutus selittää poliittisella varovaisuudella, mutta itse asiassa laulun sanat – joissa Koidulan vuoden 1871 tekstiä noudattivat vain kolme ensi säettä – olivat peräisin Leelo V:stä.^{48 49}

Poikakuorot kajauttivat laulun jälleen vuoden 1999 laulujuhlilla. Juhlavieraat saattoivat kuulla sen toistamiseen tanssijuhlila, joilla 3. ja 4. luokkien koululaiset esittivät tanssi­pedagogi Anna Raud­katsin siihen jo 1920-luvulla laatiman laulutanssin. Teksteissä oli taas eroja, mutta ei enää ”laari laassa”. Poikakuorot lauloivat nyt: Õitse ja haljenda, Eesti maa! – kun taas tanssijuhlilla palattiin Koidulan sanoihin: Õitse ja haljenda, eestlaste maa!^{50 51 52 53}

Ehkä erilaisuus todistaa kansan­laulumaisuutta eikä ”oikeaa” kokonaisuutta olekaan. Nuotistoihin sävelmän tie alkoi joka tapauksessa Illbergistä, joka ”löysi” sen Mikkelin ja Juvan pitäjistä:

”Sanat N:o 2:een ovat Yrjö Koskisen kirjoittamat, ja sitä lauletaankin useammassa Pohjois-Savon pitäjässä kansan keskessä näillä sanoilla, vaikka sillä ennen sanotaan olleen toisetkin sanat, jotka nyt kuitenkin ovat tulleet unhotetuksi tahi pikemminkin sanoen vaihdetuksi Y. Koskisen sanoihin.”

Sotilaat levittivät marssilaulunsa nopeasti kaikkialle Suomeen

Vaikka näin ei ollutkaan, sävelmä oli levinnyt laulaen jo kymmenkunta vuotta. Todellinen syntysija oli Varsinais-Suomessa, jossa Turun tarkk’ampujapataljoonassa aliupseerina palvellut Johan Enlund oli lukenut Koskisen runon sanomalehdestä ja hyräillyt sille tuoreeltaan sävelmän, joka sopi marssi­­lauluksi sotilaille. Sotaväen kautta se levisi nopeasti ”kansanlauluna” kaikkialle maahan.^{54 55 56 57}

Kuten todettu, laulu sai laulujuhlien ensiesityksensä ”kansansävelmänä” vuonna 1879. Mahdollisesti Tarttoon matkustaneet suomalaiset huomauttivat ohjelmatietojen virheestä, sillä he jo tiesivät Enlundin säveltäjäksi. Tämä ilmenee Suomen Kuvalehden toimittajan Uno von Schrowen matka­kuvauksesta. Lukijoiden mielenkiintoon hän julkaisi myös Koidulan vironkieliset sanat.⁵⁸

Enlund oli monipuolisesti itseoppinut mies, joka teki myös näytelmä­suomennoksia, mutta jätti muut sävellystyönsä pöytälaatikkoon. Hän palveli armeijassa neljätoista vuotta, viimeksi vääpelinä Porin pataljoonassa kotikaupunkinsa Rauman komppaniassa, kunnes se hajotettiin vuonna 1868. Oltuaan pari vuotta höyrypolttimon isännöitsijänä Tampereella hän pääsi valtionrautateiden kirjan­pitäjäksi Helsinkiin. Ohessa hän ryhtyi auttamaan Uutta Suometarta taloudenhoitajana, minkä myötä kehä kiertyi yhteistyöhön Koskisen ja muiden suomalaisuusliikkeen johtohahmojen kanssa.^{59 60 61 62}

Vuonna 1906 J. V. Snellmanin 100-vuotispäivänä – ja oman 70-vuotispäivänsä alla – Enlund otti nimen Juho Ennola. Tuona päivänä hylättiin yli kaksikymmentätuhatta vierasperäistä sukunimeä. Aiemmin Enlund oli käyttänyt suomeksi etunimeä Juhana, joka on jäänyt elämään tekijätiedoissa.^{63 64}

---

”Y. Koskisen ’Honkain keskellä’ mukaan runoiltua ’Isamaa hiilgava pinnala paistab’ lauletaan Virossa yhtä runsaasti kuin alkuperäistä kotimaassa.” – Näin kuvaili Suomenlahden kulttuuri­sillan rakentaja Kerttu Mustonen vuonna 1928. Ennolan kuolemasta oli jo 14 vuotta ja Viro kymmenettä vuotta itsenäinen. Suosio siellä jäi ehkä säveltäjälle tuntemattomaksi? Ellei tullut puheeksi runoilijan kanssa? ⁶⁵

Suomen salossa, 1856	Suomen salossa, 1873	Isamaa hiilgava pinnala, 1990
”Y.” (25-vuotias Yrjö Koskinen), runo Uudessa Suomettaressa 18.4.1856.	Ylioppilaslauluja, 1873, paitsi *honkaen, **väliltä, ***tieltä nykymuodossaan.	Laulu palasi Viron laulujuhlille 30.6.1990 Leelo V:n sanoilla paitsi *me sijasta mu.
Honkaen keskellä mökkini seisoo Suomeni soreassa salossa. Honkaen väliltä sintävä selkä Vilkkuvi koittehen valossa. Hoi laari laa! Kaiku mun saloni, Suomeni maa!	Honkain* keskellä mökkini seisoo Suomeni soreassa salossa. Honkain* välillä** siintävä selkä vilkkuvi koittehen valossa. :,: Hoi laari, laari, laa! Hoi laari, laari, laa! Kaikuu mun suloinen Suomeni maa! :,:	Isamaa hiilgava pinnala paistab kodu mul kaunike, kallike. Isamaa sinavalt võlvilta vaatvad vilkuvad koidud *mu kambrisse. :,: Oi laari, laari, laa! Oi laari, laari, laa! Õitse ja haljenda, sünnimaa! :,:
Kaukana käkönen korvessa kukkuu, Sulhonsa suloutta ylistää. Paimenten soitanto laitumen tieltä Ääntänsä korviini vilistää. Hoi laari laa! …	Kaukana korvessa käkönen kukkuu, sulhonsa suloutta ylistää. Paimenten soitanto laitumen tiellä** ääntänsä korviini vilistää. :,: Hoi laari, laari, laa! … :,:	Kukulind kaunisti kuusikust kostab, äratab uinuva looduse. Õitselind õrnasti haavikus hõiskab, helinad hõljuvad aasale. :,: Oi laari, laari, laa! … :,:
Omanpa henkeni kieltä ne puhuu, Honkaen humina ja luonto muu. Itse en sydäntä hillitä taida, Riemusta soikohon raikas suu: Hoi laari laa! …	Omanpa henkeni kieltä ne puhuu, honkain* humina ja luonto muu. Itse en sydäntä hillitä taida, riemusta soikohon raikas suu: :,: Hoi laari, laari, laa! … :,:	Kodumaa kaunidus köidab me meeled, tiivustab tuksuma südame. Hõiskavad hääled ja kõlavad keeled, vaimustus pääsenud vallale. :,: Oi laari, laari, laa! … :,:

Anna Raudkatsin alkuperäinen koreografia ”mummojen tanssiryhmien” esittämänä Järvamaan laulu- ja tanssijuhlilla 28. toukokuuta 2011. – Kuvaaja: Ants Leppoja, Järvamaan lääninhallitus 30.5.2011

---

4.12.2020

Suomalaiset sävelet Viron laulujuhlilla

”Vuoden 1869 laulujuhlilla luotiin perusta Suomen–Viron sävelsillalle.” – Näinkin juhlavasti voi sanoa, ja lisätä, että tukipilareita lyötiin seuraavillakin juhlilla. Eikä yhteinen kansallis­laulumme ollut ainoa edes ensi kerralla…

---

Lähteitä ja lisätietoa | Allikad ja lisainfo

1. Johan Pitka, Minu mälestused suure maailmasõja algusest Eesti vabadussõja lõpuni, Eesti marsilaul „Isamaa hiilgava pinnala paistab“ Loksal. Päewaleht 5.8.1921
2. Ilmari Wirkkala, Viron laivaston osanotosta Narvan valloitukseen, ”Ensimmäinen maihin­nousu vihollisen selkäpuolelle ja sivustaan suoritettiin jo 8. tammikuuta aamulla Papilahteen Loksan kylää vastaan. Täällä nousi maihin Ekströmin pataljoonan 3. komppania, joka oli astunut kuljetuslaivoihin ja tykkiveneeseen ’Lembit’ Tallinnan satamasta.” Hakkapeliitta 23.2.1929
3. Vilho Helanen, Suomalaiset Viron vapaussodassa, s. 244–247. Kirja 1921
4. Ithiel Renvall, Loksa dessant, teoksessa Vabadusmonument II. Soome abiväed Eesti Vabadussõjas, s. 126–127. Vabadussõja Mälestamise Komitee väljaanne, Tallinna 1936
5. Oskar Loorits, Yrjö-Koskinens Briefwechsel mit seinen estnischen Freunden, Koidula an Yrjö-Koskinen 17./29.1.1868, s. 75: „Suomen salossa“ ist in näheren und weiteren Kreisen meiner Umgebung ein Lieblingslied geworden. dessen Refrain: „Kaiku mun suloinen Suomeni maa“ zu jeder Tageszeit in unseren Räumen das Echo weckt. Õpetatud Eesti Seltsi aastaraamat 1934
6. Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen, muistokirjoitus. Uusi Suometar 14.11.1903
7. Seppo Zetterberg, Suomen sillan kulkijoita. Kustannusosakeyhtiö Siltala 2015
8. Aino Undla-Põldmäe, Koidula suhted Soomega I, lk. 36. Keel ja Kirjandus 8/1970
9. Suomalaisia Kansan-Lauluja ja Soitelmia, Fredrik Vilhelm Illberg. ”Honkain keskellä… Hoi, la, la la la laa, Hoi, la, la la la laa, Kaiku mun suloinen Suomeni maa.” F. Liewendal 1867
10. Afled seminarielektorn Fredrik Vilhelm Illberg. Hufvudstadsbladet 29.1.1904
11. Y. (Yrjö Koskinen), Suomen salossa. Suometar 18.4.1856
12. Aukusti Simelius (Simojoki), Yrjö Koskinen kirjailijana, Aika 9/1914
13. Yrjö Koskisen runot. Uusi Suometar 23.4.1915
14. Jam moesta quiesce querela, Jo vaietkoon vaikerrus, itku. Virsikirja, Suomen ev.lut. kirkko
15. Mihkel Veske, Soome keele õpetus. Lugemise harjutused, Soome salus. Tartto 1883
16. Hjalmar Freyn konsertti, ”Kaikukoon suloinen Suomeni maa.” Uusi Suometar 4.1.1891
17. Det Sjungande Finland I, N:o 44. Suomen salossa. ”Honkain keskellä… Hoi la la la la la. Hoi, la la la la la: Kaiku mun suloinen Suomeni maa!” K. E. Holms förlag, Helsingfors 1869
18. Koulu-Lauluja, 2. vihko, 46 Laulua, toim. Heinrich Wächter. ”Honkain keskellä… Hoi, la, la la la la, Hoi, la, la la la la: Kaiku mun suloinen Suomeni maa.” Leipzig 1870
19. Ylioppilaslauluja, 2. vihko, toim. D. Hahl. N:o 2. Suomen salossa. ”Hoi, laari, laari laa! Hoi, laari, laari laa! Kaikuu mun suloinen Suomeni maa!” K. E. Holms förlag, Helsingfors 1873
20. Tuomo Väliaho, Taavi Hahl mullisti kaikessa hiljaisuudessa Suomen kansallislaulun – nyt hänen hautakivensä makaa unohdettuna Hietaniemessä. Helsingin Sanomat 24.12.2019
21. C. R. Jakobson, Kirjad Koidulale, 1.1.1870: „Ka ühe soome wiisi on ta [Kunileid] nelja healele seadnud: ‚Suomen salossa‘, kellele nüüd weel eesti sõnu tarwis läheb. Kas Teil neid ehk ei ole? Ma tahan sel aastal ‚Wanemuine kandle healtest‘, tõise jao wälja anda, et eesti wiisisi nii palju ei ole, siis saan ma ka mõned soome wiisid ühes trükkida laskma.“ lk. 372. Eesti Kirjandus 10/1911
22. Wanemuine kandle healed. Tõine jagu, „Hoi la, la, la, la, la, hoi la, la, la, la, la! Õitse ja haljenda, Eestlaste maa!“ Carl Robert Jakobson. K. Wänja, Tartto 1871
23. Rõõmus laulja : kooli lugemise raamatu wiisid. Esimene jagu. Kahe, kolme ja nelja healega laulud, laste ja segatud kooridele. Kaksiääninen sovitus koululaisille. „Hoi la, la, la, la, la, hoi la, la, la, la, la! Õitse ja haljenda, Eestlaste maa!“ Carl Robert Jakobson, Tartto 1872
24. Carl Robert Jakobson, Kooli Lugemise raamat. 1. jagu : 80 pildiga, H. Laakmann 1867
25. Eestirahva teise Üleüldise Laulupidu Meestekoorid, „Hoi la, la, la, la, la, hoi la, la, la, la, la la, la, la, la, õitse ja haljenda, Eestlaste maa!“, lk. 74–75. Tartu Wanemuine-Selts 1877
26. Eesti laulupeod I–XIX. Eesti Laulu- ja Tantsupeo SA
27. Koori ja kooli kannel. Teine anne. Wälja walitud nelja häälega segakoorilaulud, mis kõigile laulu­armasta­jatele iseäranis aga Eesti kihelkonna- ja külakoolidele, Karl August Hermann. „Hoi la, la, la, la, la, hoi la, la, la, la, la! Õitse ja haljenda, Eestlaste maa!“, lk. 36–37. Tartto 1882
28. Rahva Laulik, toim. Matthias Johann Eisen, „Hoi la, la, la, la, la!“, lk. 17–18. Tartto 1884
29. Eestlaste Laulik, Mats Tõnisson, ,: Hoi la, la, la, la, la, … :, Lk. 12–13. Tallinna 1885
30. Eestlaste Tasku-Laulik. Piltidega. Kus kõige ilusamad rahvalaulud ja mängud on ülesse pandud. :,: Hoi la, la, la, la, la, Õitse ja haljenda Eestlaste maa! :,: Lk. 16. Tallinna 1887
31. Eesti laulud rahwa koolidele, toim. G. Pärn, „Hoi la, la, la, la, la, la. la. la, hoi la, la, la, la, la la, la, la, la! Õitse ja haljenda, Eestlaste maa!“, lk. 10–11. Riika 1890
32. Kooli-laulmise raamat, toim. Johannes Kappel, „Hoi la la la la la!“, lk. 94–95. Tartto 1900
33. Wäikene Tasku Laulik.  :,: Hoi la, la, la, la, la, … :,: Lk. 48. Narva 1902
34. Noor-karsklase laulik, „Oilalalalala!“ Lk. 33–34. Eesti Noorsoo Karskusliit, Tartto 1924
35. Työväenopiston laulukirja. Nuottipainos. :,: Hoi laarilaarilaa :,:, s. 70. Otava 1928
36. Miina Hermann (Härma), Laulmisõpetus koolidele, „Oi la, la, lal-la-la-la, oi la, la, la-la-la-la-la! Õitse ja haljenda, eestlaste maa!“, lk. 107–108. Loodus, Tartto 1931
37. KL laagri laulud, :,: Hoi la, la, la, la, la, … :,: Kaitseliidu Viru malev 1934
38. Eesti laulik, :,: Oi la, la, la, la, la; … :,: Lk. 7. UNRRA Team 1945
39. Minu Lauluvara I, toim. Jaan Kuusk, „Oi la-le-la-le lal-lal-la, oi la-le-la-le lal-lal-la, õitse ja haljenda, eestlaste maa!“, lk. 52. Stockholm 1953, teine trükk Lund 1983.
40. Paul Ariste, Eesti praegune ühiskeele hääldus, lk. 206–207. Eesti Kirjandus 5/1936
41. Pire Teras, Sõnaalgulise /h/ hääldus samadel kõnelejatel avalikus ja argisuhtluses, Eesti ja üldkeeleteaduse instituut, Tartu Ülikool, Eesti ja soome-ugri keeleteaduse ajakiri 1/2019
42. Leelo V : Algkooli V klassi lauluvara. toim. Juhan Aavik, Riho Päts, Tuudur Vettik & Voldemar Tamman (myös kustantaja), ”Helilooja: Juhana Ennola”. Tartto 1932
43. Evert Mesiäinen, Uusi lauluraamatuid algkoolidele, „Isamaa hiilgava pinnala uudsust tõstab ‚laa-ri‘ endise üksluise lalaatamise asemel.“ Postimees 9.10.1932
44. Evert Mesiäinen, Uusi koolilaulmikke, „Isamaa hiilgava pinnala, kus uus (soomepärane) ‚laari‘ on endisest laalatamisest kahtlemata palju huvitavam.“ Lk. 227–229. Muusikaleht 11/1932
45. Aino Undla-Põldmäe, Koidula suhted Soomega I, lk. 41. Keel ja Kirjandus 8/1970
46. D. T–n, Honkain keskellä. (Muiden mukaan.) ”Kaikuvin kankaalla käkönen kukkuu Impensä suloutta ylistää. … Hoi lori lori laa :,: Kaikuu mun saloni Suomessa.” Hämäläinen 24.1.1867
47. Seoses 1990. aastal toimuva 21. üldlaulupeoga. ”Kunileiu «Mu isamaa on minu arm», Erne­saksa «Eesti olema peab vaba», Ennola «Isamaa hiilgava pinnalla paistab», Aaviku «Hoia, Jumal, Eestit», Tubina «Oh, minu ellad eede vennad», Toi «Aiut-taiut»…” Reede 3.11.1989
48. Isamaa hiilgava pinnala paistab, laulavad poistekoorid, dirigent Uno Uiga, XXI Üldlaulupidu 1990, 05. Laulupidu, reportaažid, 00:49:00. „Oi laari, laari, laa, oi laari, laari, laa! Õitse ja haljenda, sünnimaa!“ Eesti Raadio 30.6.1990, ERR Arhiiv
49. Matka laulik, „Oi laari, laari, laa, oi laari, laari, laa! Õitse ja haljenda, sünnimaa!“ lk. 9. Tallinna Linna Poeglaste Kaubanduskool ja Tallinna Linna Poeglaste Kommertsgümnaasium 1933
50. Laulupidu 1999: II kontsert, poistekoorid, dirigent Venno Laul, 01:33:00. „Oi laari, laari, laa, oi laari, laari, laa! Õitse ja haljenda, Eesti maa!“ ETV 4.7.1999, ERR Arhiiv
51. Rahvatantsupidu 1999: Talismani tantsud, 00:19:54. „Oi laari, laari, laa, oi laari, laari, laa! Õitse ja haljenda, eestlaste maa!“ ETV 3.7.1999, ERR Arhiiv
52. Anna Raudkats, Mängud V.  Laulumängud noorsoole (Ringmängud), Tallinna 1927
53. Isamaa hiilgava pinnala, koreograafia Anna Raudkats, Memmede rahvatantsurühmad, Järvamaa laulu- ja tantsupidu 2011. Järvamaa maavanem 30.5.2011, YouTube
54. Julius Krohn, Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet. ”Etevänä runomitallisten näytelmäin suomentajana huomattakoon myös Juhana Enlund. – Myös on hän sepittänyt sävelmän Yrjö Koskisen runoelmaan Suomen salossa.” Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1897
55. Juhana Ennola (Enlund) 70 vuotta. Uusi Suometar 29.6.1906
56. Juho Ennola, kuolinilmoitus ja muistokirjoitus. Uusi Suometar 17.5.1914
57. Juho Ennola, kuolinilmoitus ja muistokirjoitus. Rauman Lehti 19.5.1914
58. Uno von Schrowe (S –), Viikkokaus Tartossa. ”Laulujen seassa oli pari suomalaistakin sävellystä, nimittäin Pacius’en Suomen laulu ja Enlundin ’Honkain keskellä’. Viimemainitun virolaiset sanat on L. Koidula mukailemalla sepittänyt.” Suomen Kuvalehti 15.9.1879
59. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuosikokous 16 p. Maalisk. ”Palaten tämän hetken toimeen, lausui puhuja [J. V. Snellman] ilonsa siitä että Seuran nyt ensimmäinen kerta oli tilaisuus antaa kunniapalkinto hyväksymastänsä kilpasuomennnoksesta.  Seura oli nimittäin päättänyt 600 markalla palkita sen suomennoksen A. Oehlenschlägerin ’Axel ja Valborg’ nimisestä runoteoksesta, jonka oli tehnyt kamarikirjoittaja rautatien-kansliasta hra J. Enlund. Ja koska hra Enlund itse oli saapuvilla, pyysi puheenjohtaja [Snellman] saada jättää hänelle mainitun kunniapalkinnon, kehoittaen häntä jatkamaan sitä kirjallista työtä, jota hän näin hyvällä menestyksellä oli aloittanut.” Uusi Suometar 17.3.1873
60. O. A. Kallio, Uudempi suomalainen kirjallisuus. Edellinen osa. Vanhempi eli perustava aika. ”Uuttera runoteosten kääntäjä oli 1870-luvulla kamreeri Juhana Enlund (v:sta 1906 Ennola). Suomennokset ovat taidokkaasti ja hyvällä runollisella aistilla tehdyt.” WSOY 1911
61. Kevään kirjasatoa, Muistelmakuvia Suomen rautatieläisistä. Satakunnan Kansa 2.4.1922
62. Muistosanoja. Hildi Ennola synt. Granström. ”Kamreeri J. Enlund Ennola toimi kolmatta vuosi­kymmentä Uuden Suomettaren taloudenhoitajana. Tämän kautta perhe tuli läheiseen yhteistoimintaan päätoimittaja Löfgrenin, Yrjö-Koskisen, Bergbom-sisarusten ynnä muiden suomalaisuuden uranuurtajien kanssa.” Uusi Suomi 10.2.1929
63. Nimenmuuttoja. ”… saatamme täten yhteisesti tiedoksi, että tästä toukokuun 12:nnesta päivästä, suomalaisuuden herättäjän J. V. Snellmannin muistopäivästä alkaen tulemme käyttämään kukin sitä suomenkielistä sukunimeä, joka mainitaan tähänastisen nimemme vierellä: Enlund Johan – Ennola Juho.” Suomalainen Wirallinen Lehti 12.5.1906
64. Tie- ja Vesiyhdistysten Ylihallitus ”nimittänyt valtionrautateillä kirjanpitäjäksi kamreeri­konttoriin Juhana Enlund’in”, Suomalainen Wirallinen Lehti 3.10.1872
65. Kerttu Mustonen(-Hukki), Lydia Koidulan suhde Suomeen. Uusi Suomi 27.6.1928