Vilsandin ”laivojen hautaus­maa” katkaisi Antti Wihurin höyry­laiva Wirin koti­matkan 90 vuotta sitten

Russarö, Vänö, Utö, Bogskär, Vilsandi…? Maakravutkin havahtuivat kolmisen vuotta sitten, kun radion merisäähän ilmaantui totutun Ristnan sijaan Vilsandi, pikkusaari Saarenmaan länsikyljeltä.

Merisääaseman vaihtoa perusteltiin tuulitiedoilla, joiden osalta Vilsandi oli Hiidenmaan lähtisellä niemenkärjellä sijaitsevaa Ristnaa luotettavampi. Näin on nykyajan taidoilla, mutta merenkulun historiassa Vilsandin tuulet, matalikot ja merivirrat ovat olleet pikemmin epäluotettavia.

Tiedotteita merenkulkijoille ei saatu Vilsandista ensi kertaa. Huolta niistä piti jo 1800-luvulla Suomen luotsi- ja majakkalaitos, joka tiedotti säännöllisesti sen eteläpuolella ja Saarenmaan lounaisrannalla sijaisevasta vaarallisesta matalikosta. Sähke sieltä ei tietänyt laivanisännille hyvää, niin ei sekään, jonka Antti Wihuri sai 18. joulukuuta 1930 höyrylaivansa Wirin päälliköltä Arvid Östermanilta.

Vulture, Вульчурь, Wultschur, Wultjur, Wulchur, Fultsur, Vultšur…

”Saarenmaata ympäröivät riutat ja matalikot on jo historian hämärässä tunnettu meren­kululle äärim­mäisen vaarallisina ja pahamaineisina, erityisesti kuitenkin se länsi­puolen kivien, hiekkasärkkien ja matalikkojen labyrintti, joka sai nimensä siellä 30–40 vuotta sitten haaksirikon tehneeltä englanti­laiselta höyrylaiva Vulturelta (lausu: Wultschur).”

Näin kirjoitti Saarenmaan saksankielisessä viikkolehdessä eversti Hugo von Erdberg tammikuussa 1885. Tosiasiassa Vulture haaksirikkoutui jo toukokuussa 1840 matkallaan Lontoosta Pietariin. Alus ei jäänyt tänne ensimmäisenä, mutta nimi Vulture, korppikotka, oli kuin kolkko varoitus, mikä ehkä sen veikin Venäjän meriministeriön karttoihin. Eräissä niistä on rinnalla myös virolainen – ja nykyinen – nimi Laimadal, joka on toki vähemmän omaperäinen merkiten vain mittavuutta: leveää matalikkoa.

Merikortteihin Vulture lisättiin kyrillisin aakkosin, mutta ei kirjoitusasun, vaan englannin äänneasun pohjalta (Вульчурь). Alkuperä vaikuttaa unohtuneen nopeasti, mitä osoittavat nimen latina­laistetut, kirjavat versiot, kuten Wultschur, Wultjur, Vulchur tai Futsur. Esimerkiksi Wirin haverissa nimi esiintyy vähintään kolmessa muodossa. Baltian saksalais­hallinnossa ja sittemmin Suomen luotsi­laitoksessa vakiintui muoto Wultschur. Nykyistä venäjän translitterointia – niin suomeen kuin viroon – vastaa nimi Vultšur-matalikko, joka sopinee Laimadal-nimen rinnalle historiallisissa yhteyksissä.

Vultšur uhkasi menomatkalla Pietariin tai muualle Suomenlahdelle

Virossa kootun hylkyrekisterin mukaan valtaosa täällä – Karalan, Atlan ja Pilgusen kartanon vesillä – haaksirikon tehneistä kauppalaivoista oli tulossa Itämeren eteläosista ja matkalla Pietariin tai sen ulkosatamaan Kronstadtiin. Suurin osa kulki Englannin tai Saksan lippujen alla. Lähtösatama oli yleensä Euroopassa, mutta joukossa ovat myös Kuubasta ja Brasiliasta lähteneet alukset. Toistuvia havereita selitettiin vesien tuntemattomuudella ja Saarenmaan eteläpuolisen Irbeninsalmen meri­virtauksella Riianlahdelle. Väitettiin sitäkin, ettei kompassiin voi luottaa, sillä se näyttää  jostain syystä väärin. Erityisesti onnettomuuksia kerrottiin tapahtuvan etelä- ja kaakkoistuulella.

Vulturekin oli tiellä Kronstadtiin, mutta se ei ollut tunte­mattomilla vesillä, vaan vienyt matkustajia Kööpen­haminan kautta Pietariin jo edelliskesänä. Vuonna 1840 Lontoosta piti lähteä joka kuukauden ensimmäisenä päivänä toukokuusta lokakuuhun, mutta kauden ensim­mäinen matka jäi viimeiseksi. Seuraavina 20 vuotena matalikolle on kirjattu 18 haveria, joista 15 aluksen määrä­satama oli Pietari, kahden Viipuri ja yhden Narva. Kaikki todella sattuivat menosuunnassa Suomenlahdelle.

Erdberg jatkoi artikkeliaan kertomalla niistä toimen­piteistä, joihin ”armollisimman Venäjän keisarin suojelema meripelastusseura” oli ryhtynyt merenkulun turvaamiseksi ja meren­kulkijoiden hengen suojelemiseksi Vultšurin matalikolla. Seura varusti 1870-luvun puolivälissä kaksi pelastuspurtta, jotka kantoivat perintöruhtinaan, tulevan keisarin Aleksanteri III:n ja hänen puolisonsa nimeä: Tsesarewitsch Aleksander ja Tsesarewna Maria.

Pelastuspurret vuorottelivat viikon vartiovuoroissa Vultšurin edustalla, jossa ne luovivat siihen nähden tuulen ja meri­virtauksen puolella. Niiden erottamiseksi muista aluksista rungot maalattiin valkoisiksi ja kylkiin punaisella matalikon nimi vesirajasta ylälaitaan. Öisin mastoissa poltettiin lyhtyjä.

Alkuaan miehistöt koottiin Suomesta. Aleksanderia kipparoi turkulainen Adolf Grön ja Mariaa koivis­to­lainen Simo Hämäläinen, joka otti työn tehtyään parkkilaiva Koiviston kapteenina haaksi­rikon Viron länsi­rannikolla. Vuonna 1891 ensimmäiset ”kryssäysveneet” korvattiin Crichtonin veistämöltä Turusta tilatuilla ”hengen­pelastus­kuttereilla”. Ne saivat edeltäjiensä nimet, vaikka Venäjän hallitsija­pari oli jo kymmenettä vuotta valta­istuimella. Alusten pituus oli 50 jalkaa ja leveys 17 jalkaa (15,2 × 5,2 m), mihin tilaan oli sovitettu oma kajuutta päällikölle ja skanssi neljän hengen miehistölle.

Varsinainen majakkalaiva matalikolle saatiin vasta vuonna 1905. Siitä luovuttiin kustannuksiin ja kauppalaivojen vähyyteen vedoten vuonna 1925. Alus vietiin Hiidenmaan matalikolle.

Wihurin perusrahtaus: Eurooppaan propsia, kotimaahan koksia

Höyrylaiva Wirin haaksirikosta tulee joulun alla 90 vuotta. Eksyminen rutiinimatkalla tutulta reitiltä kauas itään oli täysin odottamaton. Haveripaikka tunnettiin Viron lehdissä jo nimellä Laimadal – ja ”laivojen hautausmaana”. Vultšur-nimeäkin yhä nähtiin, mutta vaihtelevin kirjoitusasuin.

Suomen lipun alle Wiri oli siirtynyt vasta vuoden 1929 toukokuussa. Wihuri osti sen tanska­laiselta Norden-varustamolta 7000 Englannin punnalla. Glasgowissa vuonna 1898 rakennettu ja Singaporea myöten merta kyntänyt siihenastinen S/S Nordhavet oli ”iästään huoli­matta hyvä­kuntoinen ja komea lisä Suomen rahtilaivastoon”, kuten Uusi Suomi hankintaa hehkutti. Wihuri rahtasi aluksella Suomen satamista propsia eli pyöreitä pölkkyjä paperipuuksi Hollantiin ja Belgiaan. Niitä Wiri haki myös Leningradista ja vei Koillis-Englannin West Hartlepooliin. Paluulastina oli yleensä koksia.

Wirin viimeinen matka alkoi 11. joulukuuta 1930, jolloin se otti Rotterdamin satamasta suunnan Kielin kanavalle. Miehistöä oli 23 henkeä, joukossa kaksi naista ja loviisa­lainen merimies, joka oli otettu Antwer­penistä matkus­tajaksi ”työtä vastaan”. Lastina oli 4200 tonnia koksia – ”noin 260 vaunua!”, kuten Saare­maa Teataja kuvasi.

Kanavasta päästiin Itämerelle jo illalla 13. joulukuuta, joten miehistö varmasti oletti ehtivänsä jouluksi kotiin. Varhain aamulla 16. joulukuuta ohitettiin Gotlannin eteläkärjen Hoburgin majakka ja otettiin suuntima Ristnaan. Tämän takana alkaisi jo Suomenlahti.

Yöllä Wiri joutui myrskyisään lumikuuroon. Itäkaakosta puhaltanut tuuli kohosi 9 boforiin (20,8–24,4 m/s). Voimakkaassa sivumyrskyssä ja korkeassa aallokossa alus pääsi etenemään vain 5,5–6 solmun nopeudella (n. 10 km/h). Aallot löivät yli kannen ja jäädyttivät kansilastin, mikä aiheutti kaltevuus­virheen ja osaltaan vaikeutti suuntimista. Viidennes koksista, 872 tonnia, oli ulkokannella.

Höyrylaiva Wirin viisitoista lopullisten ratkaisujen minuuttia

Aamuyöllä, 17. joulukuuta noin kello 2.35 aluksen tunnettiin koskettavan johonkin. Kello 2.40 kone pysäytettiin ja peräsin käännettiin kokonaan vasempaan suunnan muuttamiseksi. Komentosillalla arveltiin, että syynä saattoi oli jokin pimeässä havaitsematta jäänyt uiva esine. Vahdissa ollut toinen perämies lähti konehuoneeseen kysymään, oliko siellä havaittu jysähdystä. Kello 2.41 kone pantiin käymään hiljaa eteenpäin, jolloin Wirin todettiin kääntyvän ja olevan vapaassa vedessä. Kello 2.43 kone pantiin käymään eteenpäin jo täydellä vauhdilla, joka vähennettiin puoleen kello 2.46.

Tällöin perämies palasi jo sillalle ja ilmoitti, että konehuoneen mielestä laiva oli koskettanut pohjaa. Kone pantiin heti käymään täydellä voimalla taaksepäin ja pysäytettiin hetken kuluttua. Kun Wiri oli kääntynyt viisi piirua (56,25°) vasempaan, se tarttui kello 2.50 jälleen pohjaan. Konetta ei katsottu voitavan käyttää enää pitempään, sillä vaarana oli päätyminen edelliselle kosketuspaikalle.

Koko laivaväki herätettiin etsimään vuotoja ja laittamaan kuntoon pelastusveneitä. Akselitunneliin todettiin tunkeutuvan vettä ja sen pitäminen kuivana osoittautui mahdottomaksi. Tunnelin luukku suljettiin ja tilkittiin, samoin useita muita vuotoja tukittiin. Vesi oli täyttää itse konehuoneenkin, mutta se onnistuttiin pitämään kuivana käyttämällä tyhjennyspumppua täydellä teholla.

Wirin asemaksi laskettiin 16 meripeninkulmaa (n. 30 km) länsiluoteeseen Vilsandin majakasta. Veden syvyydeksi luodattiin keulassa 8 metriä ja perässä 7 metriä. Konehuoneen kohdalla vettä oli vähiten, vain 5,5 metriä. Wiri syväys oli täydessä lastissa 7,4 metriä ja tyhjänä 4,9 metriä, joten se voisi irrota lastia purkamalla. Kello 3.40 neuvoteltiin ja päätettiin olla rauhassa karilla päivään saakka. Jatkettiin veneiden kunnostusta ja vuotojen tutkimista sekä annettiin hätämerkkejä höyryviheltimellä.

Tuntematon höyrylaiva tuntemattomalla matalikolla…

Päivän valjettua veden syvyydeksi laivan ympärillä luodattiin 6–7 metriä. Neljänteen ruumaan huomattiin vuotavan vettä, joka kohosi päivän mittaan lähes viiteen metriin. Muut ruumat pysyivät toistaiseksi kuivia. Tunneli oli täynnä vettä, mutta konehuone pystyttiin vielä pitämään kuivana suhteellisen helposti. Tuuli puhalsi edelleen navakkana ja lumipyry jatkui sakeana.

Keskipäivällä pidettiin taas neuvottelu. Hieman ennen sitä oli lännen suunnalla huomattu itäreimari, joka arveltiin Tšernovan matalikon meriviitaksi. Viroksi nimellä Mustpank tunnettu matalikko sijaitsee noin 15 kilometriä Vilsandista suoraan länteen. Neuvottelussa päätettiin ryhtyä irrottamaan laivaa heittämällä kansilastia mereen. Työ aloitettiin heti ja kesti seuraavat kahdeksan tuntia.

Wiri oli jo havaittu. Suomen Tietotoimisto (STT) välitti jo samana päivänä Tallinnasta uutisen hätämerkkejä lähettävästä tuntemattomasta laivasta:

”Filsandin majakalta nähtiin tänään merellä tuntematon höyrylaiva karille ajautuneena ja antamassa hätämerkkejä. Kun pelastusvenheillä ei kovan merenkäynnin vuoksi voitu lähteä apuun, ilmoitettiin asiasta Tallinnaan, mistä pelastuslaiva ’Karin’ heti lähti paikalle.”

Aluksessa tästä ei tiedetty, ja iltaan saakka sijainnistakin vallitsi suuri epävarmuus. Kello 18 ilma selkeni hetkeksi, jolloin havaittiin Vilsandin majakka pohjoiskoillisessa ja todettiin Wirin olevan Vultšurin matalikolla.

Pimeän tultua Wiri antoi hätämerkkejä lähettämällä vuoroin punaisia ja valkoisia hätäraketteja sekä höyryvihellyksin. Kello 20.45 saatiin viimein mereltä päin soihtutuli vastaukseksi, mutta sen lähettäjä – kyseessä oli Karin-alus – ei uskaltanut pimeässä lähestyä Wiriä. Nyt ryhdyttiin polttamaan tulta keulakansilastin päällä. Kello 21.00 nähtiin myös Saarenmaan rannikolla soihtutuli vastauksena hätämerkkeihin. Kohta tämän jälkeen alkoi taas sataa lunta aallokon ollessa kohtalaisen.

Karin-alus saapuu ja Wiri solmii pelastussopimuksen

Varhain aamulla, 18. joulukuuta oli tuulta 5–6 boforia (8,0–13,8 m/s), joka tyyntyi puoleen päivään mennessä 2–3 boforiin (1,6–5,4 m/s). Hätämerkkejä oli annettu pitkin yötä ja kuudelta ryhdyttiin taas heittämään kansilastia mereen. Pelastusalus Karin saapui Wirin kyljelle kello 9.30. Kohta pelastus­väkeä tuli myös Saarenmaalta kymmenkunnalla purjeveneellä, yhteensä 70–80 henkeä.

Karinin omisti Balti Päästeselts, joka tunnettiin Suomessa paremmin saksalaisella nimellä Baltischer Bergungs-Verein. Nimellä on uhka kääntyä ”pelastusseuraksi”, mutta kyseessä oli liiketoiminnallinen meripelastusyhtiö. Se oli kilpaillut myös Suomen vesillä, mutta päätynyt sen tuoksinassa äskettäin suomalaisen Neptun-yhtiön enemmistöomistukseen. Pelastusalusten ohella yhtiöllä oli matkustaja­laivoja, jotka hoitivat rannikkolinjoja Tallinnasta Hiidenmaalle, Saarenmaalle ja Pärnuun.

Pelastusyhtiön ja Wirin välinen pelastussopimus allekirjoitettiin tunnin kuluttua. Miehistö vapautui koksilastin mereenheitosta, sillä se jatkui Karinin päällikön johdolla ja maista saapuneen apuväen voimin. Pelastusyhtiön tuntipalkka oli 65 senttiä, jota vastaan miehet jatkoivat purkamista koko yönkin. Konehuone pysyi edelleen ilman suurempaa vaivaa kuivana. Kolmelta iltapäivältä poikkesi Wirin kyljelle puoleksi tunniksi pelastusyhtiön matkustajalaiva Eestimaa, joka oli matkalla Kures­saaresta Tallinnaan. Se kävi tarkistamassa, olisiko Wirin lastissa jotain siihen pelastettavaa.

Omistaja Antti Wihuri sai tiedon onnettomuudesta sähkösanomana, jonka välitti eräs Saarenmaalle palannut vene. Hänen kauttaan uutinen levisi Suomessa jo seuraavan päivän lehtiin. Tämän jälkeen Wirin tapaus muuttui päivässä suhteellisen harmittomaksi ja jäi uutisvirrassa taka-alalle. Huomio kääntyi Suomen Höyrylaiva Oy:n matkustaja­­laivojen Arcturuksen ja Oberonin yhteen­törmäykseen Kattegatissa. Suomea järkyttänyttä katastrofia selostettiin laajasti Virossakin. Uhrien joukosta huomattiin 18-vuotias virolaisneiti Karin Väli, joka oli matkalla kieliopintoihin Englantiin.

Pelastustyö etenee kolmen aluksen ja Saarenmaan miesten voimin

Aamulla, 19. joulukuuta tuuli oli tyyntynyt 1–2 boforiin (0,3–3,3 m/s). Seitsemältä saapui Karinin tueksi myös pelastuslaiva Micheline ja kymmeneltä pelastusyhtiön vahvin alus Meteor. Neljännen ruuman todettiin täyttyneen vedellä, mutta nyt vettä vuosi muihinkin ruumiin. Konehuoneen tilanne oli yhä ennallaan. Kansilastin mereenheittoa jatkettiin, mutta se oli jäätymisen vuoksi vaikeaa, ja niinpä iltapäivällä ryhdyttiin heittämään koksia mereen myös neljännestä ruumasta.

Illalla tuuli voimistui. Karinin ja Michelinen oli korkean aallokon vuoksi pakko siirtyä Wirin kyljeltä etäämmälle ankkuriin. Kello 23 alkoivat laineet lyödä yli kannen siinä määrin, että purkamistyöt oli lopetettava. Keula­kansi­lasti oli kuitenkin jo tällöin heitetty lähes kokonaan mereen. Saarenmaa­lta saapuneiden työmiesten kahdeksan venettä nostettiin Wirin kannelle. Osa miehistä jäi yöpymään Wiriin ja osa siirtyi Meteoriin, joka oli yhä kyljellä.

Varhain aamulla, 20. joulukuuta puhalsi 7 boforin (13,9–17,1 m/s) räntäinen myrskytuuli. Aallokon vuoksi myös Meteorin oli täytynyt poistua kyljeltä. Yltyneessä meren­käynnissä Wiri kääntyi noin viisi piirua (56,25°) oikeaan ja myös kallistui vähän oikealle kyljelleen. Vesi oli noussut huomattavasti kaikissa ruumissa ja konehuoneen pitäminen kuivana alkoi tulla hyvin vaikeaksi. Edellisenä iltana Wiriin oli nostettu Meteorista höyrypumppu, jota ryhdyttiin nyt panemaan käyttökuntoon. Avuksi saatiin yksi Meteorin konemestareista. Pumppu vietiin konehuoneen pohjalle ja saatiin kello 23 käyntiin. Myrskyn vuoksi lastin purkutyöt olivat keskeytyksissä koko päivän.

Seuraavana aamuna, 21. joulukuuta myrsky laantui 3 boforin (3,4–5,4 m/s) tuuleksi. Puolen päivän alla Meteor ja Micheline palasivat Wirin kyljelle. Karin oli täydentämässä poltto­hiili­varastoaan. Lastin purkutyö keskeytyi kiistaan edellisen, myrskyn vuoksi työttömän päivän palkasta. Meteorin päällikkö Karl Oskar Tomasson kävi tunnin verran neuvotteluja, joissa miehet lopulta hyväksyivät korvaukseksi puolen päivän palkan. Ruumalastien purkamisessa ryhdyttiin käyttämään noin tonnin vetoisia puu­laatikoita, joita nostettiin vinttureilla. Iltapäivällä todettiin, että vesi oli noussut kaikissa ruumissa vesilinjan tasolle, samoin keula- ja peräpiikissä. Konehuone oli vielä voitu pitää kuivana.

Hyökyaalto kaataa pelastusveneen ja kylmä meri ottaa saaliinsa

Laiva liikkui matalikolla ja eri puolilta kuultiin narinaa. Tomassonin kanssa keskusteltiin miehistön siirrosta maihin. Hänestä se ei ollut vielä tarpeellista, koska Wirissä riitti lämpöä ja muonavaroja. Samalla hän vakuutti huolehtivansa miehistön pelastamisesta ajoissa. Tomasson jätti Wiriin toisen perämiehensä, höyrypumppua hoitavan koneapulaisen ja kaksi kansimiestä, minkä jälkeen hän siirtyi aluksineen ulommaksi ankkuriin. Myöhemmin illalla myrsky kiihtyi ja kello 23 neljännen ruuman purku tuli keskeyttää yli lyövien aaltojen vuoksi. Kolmannessa työtä voitiin vielä jatkaa.

Varhain 22. joulukuuta tuuli puhalsi 7–8 boforin (13,9–20.7 m/s) voimalla. Tästä myrsky yltyi kahden aikoihin ja lastin purkamistyöt tuli lopettaa kokonaan. Aallot tyrskysivät yli laivan ja liikuttelivat sitä äkkinäisin sysäyksin. Noin kello 2.30 huomattiin laivan painuneen pahasti keskeltä ja kansilevyjen kupertuvan ylös. Laivaväen tultua tästä hyvin levottomaksi ryhdyttiin taas antamaan hätämerkkejä. Meteorista tuotu höyrypumppukin meni epäkuntoon eikä konehuonetta pystytty enää pitämään kuivana. Kahdeksaan mennessä vesi nousi jo niin korkealle, ettei siellä voinut enää olla. Tällöin oli pakko seisauttaa valaistuskone sekä sammuttaa kattiloista tuli ja laskea niistä höyry pois.

Kello 9.30 paikkeilla Micheline ankkuroitui Wirin lähelle tarkoituksenaan laivaväen pelastaminen. Wiriltä laskettiin vesille pelastusvene, johon sijoitettiin 15 henkeä. Kaikkia kehotettiin panemaan pelastusvyöt, minkä kehotuksen meriselityksen mukaan vain kaksi jätti noudattamatta. Vene lähti liukumaan kohti Michelinea. Kun oli ehditty sen kyljelle, sieltä heitettiin veneeseen kaksi köyttä, mutta samassa hyökyaalto heitti veneen kumoon ja siellä olleet joutuivat veden varaan.

Micheline nosti heti ankkurin ja riensi hätään, mutta lopulta meren saaliiksi jäivät Volmar Jansson, syntynyt Kustavissa 1899, lämmittäjä Aarne Jokinen, syntynyt Asikkalasta 1909, ja 3. konemestari Nils Tisell, joka oli Ruotsin kansalainen, mutta syntynyt Impilahden Pitkärannassa 1901, sekä Meteorin saarenmaalainen koneapulainen Johannes Nuga, joka oli pitänyt höyrypumpulla Wirin konehuonetta kuivana. Michelineen saatiin nostettua Wirin emännöitsijä Lydia Blomqvist, syntynyt Turussa 1877, mutta hän oli kylmettynyt ja vetänyt keuhkoihinsa vettä eikä elvytys tuottanut tulosta.

Onnettomuuden sankariksi nousi Wirin miehistön naisista toinen, hankolainen keittäjä Elsa Bros, joka erinomaisen uimataitoisena teki parhaansa pitääkseen laivamiehiä pinnalla. Hän myös lähes onnistui pelastamaan konemestari Tisellin työntämällä irti päässeen airon tämän vatsan alle. Uusi hyökyaalto tempaisi heidät kuitenkin erilleen ja Tisell vajosi veden alle. Bros ja hänen hoitamansa hiilenmusta laivakissa olivat sittemmin lehdistön huomion kohteena. Kissa oli heitetty Michelinen kannelle juuri ennen veneen kaatanutta hyökyaaltoa, mikä herätti merimiestarinoista tuttua taikauskoa.

Hyvästit Wirille ja kotimatka 1. joulupäiväksi Suomeen

Puolen päivän maissa Micheline lähti ensimmäisten pelastettujen kanssa Jaagarahuun, tuohon aikaan Vilsandin koillis­puolella, Saarenmaalla sijainneeseen matkustaja­laivojen talvi­satamaan. Siellä heidät siirrettiin pelastusyhtiön höyrylaiva Dagmariin, jossa he saivat lääkärinapua ja muuta hoitoa.

Onnettomuus palautti Wirin lehtien palstoille. Suomen Sosialidemokraatti kuvasi laivaan jääneiden tilannetta otsikolla: ”Noin 50 miestä hengenvaarassa, sillä myrsky ehkäisee pelastustyöt.” Uusi Suomi sijoitti uutisen kolmelle palstalle etusivunsa ylälaitaan: ”Virin tila toivoton. 45–50 miestä taistelee elämästä ja kuolemasta. Neljä henkeä hukkunut yrittäessään pelastusveneellä pelastuslaivaan. Kysymys enää vain aluksessa olevien pelastamisesta. Alus joutuu auttamattomasti hylyksi.” Lausunnon hylyksi jäämisestä lehti oli saanut Antti Wihurilta. Helsingin Sanomat tosin jäi maltilliseksi ja julkaisi vain palsta­uutisen neljännellä sivulla. Lehti jatkoi laajasti Kattegatin katastrofin selostamista.

Wirille jääneiden tuli viettää kylmä, märkä ja pimeä yö. Meteor oli yhä lähellä ja valaisi alusta valon­heittimillään. Samalla selvitettiin lisäapua, kuten jään­murtaja Tasujan tuontia Pärnusta ja jopa lentokonetta Tallinnasta.

Luonto antoi apunsa ensin. Mainitut lehdet ilmestyivät 23. joulukuuta, mutta sen valjetessa Karin ja Micheline olivat jo palanneet matalikolle. Koska tuuli oli kääntynyt koilliseen ja tyyntynyt, Karin uskalsi tulla Wirin kyljelle ja lisäksi Micheline sen kyljelle. Onnettomuus­laivalle vielä jääneet 11 miehistön ja 35 pelastus­väen jäsentä pääsivät Karinin kannelle heti, kun köydet oli kiinnitetty.

Kymmenen maissa kapteeni Österman varmisti, että kaikki olivat Karinissa ja irrotti sitten sen köydet Wiristä. Tämä jälkeen Meteorista lähetettiin vene häntä noutamaan. Östermanin noustua Meteoriin lähetettiin sähkösanoma kaikkien pelastumisesta ja suunnattiin Jaagarahuun, jonne saavuttiin kello 14.30. Pelastetut siirtyivät heitä odottavaan Dagmariin, jossa he saivat ruokaa ja hoitoa.

Dagmar suuntasi Tallinnaan, jonne alus saapui jouluaattona, 24. joulukuuta kello 13.30. Uupunut miehistö lepäsi merimieskodissa jouluaamuun. Matka jatkui höyrylaiva Ebba Munckilla, joka saapui Helsinkiin 25. joulukuuta kolmen maissa. Karilleajosta oli jo kahdeksan ja puoli päivää.

Karin ja Micheline palasivat Wirille jo 3. joulupäivänä, 27, joulukuuta tehtävänään kerätä arvo­tavaroita sekä tutkia sukeltajien avulla vaurioita ja tyhjäksi pumppauksen edellytyksiä.

Talvimyrskyn kourista uutiskohun kurimukseen

Edellinen Wirin onnettomuuden päiväkohtainen kuvaus perustuu meriselitykseen ja lehtikirjoituksiin ennen laivaväen pelastumista. Tarina ei päättynyt vain onnellisesti ja sankarillisesti. Miehistöä odotti uutiskohu. Uusi Suomi avasi sen jouluaattona. Kolmen päivän julkaisutauon jälkeen se levisi Viroon ja kuohui maan lehdissä useita päiviä. Tätä ennen vain Saarenmaan paikallislehti oli kertonut lyhyesti, että Wirillä oli ”tapettu” Meteorin kansimies. Silloin ei ollut ”rikoksesta” tarkempaa tietoa.

Kyse oli joulukuun 22. päivän höyrykoneen sulkemisen jälkeisistä tapahtumista pimeällä ja kylmenevällä Wirillä. Laivalle jääneiden väitettiin epätoivon valtaamana ryhtyneen juopotteluun, joka oli johtanut onnettomuuksiin ja lopulta täyteen anarkiaan.

Uuden Suomen etusivulla oli pääotsikkona myönteinen uutinen miehistön pelastumisesta, mutta sen jälkeen kolme kielteistä alaotsikkoa: ”Laiva murtunut useista kohdin. Öinen juominki pimeässä laivassa. Yksi virolainen pelastaja tapettiin.”

Helsingin lehdistä Uusi Suomi oli alusta alkaen seurannut yksityis­kohtaisimmin Wirin onnettomuutta. Lehden kirjeenvaihtaja oli ahkera ja hallitsi lähteet. Tallinnassa samaa aktiivisuutta osoitti Waba Maa, joka julkaisi vastaavan kohu-uutisen 28. joulukuuta etusivunsa ykköspaikalla otsikoilla: ”Kapina uppoavalla laivalla. Juopuneet suomalaiset tappoivat höyrylaiva Wirillä Meteorin matruusin. Alkoholi syynä kuuden ihmisen kuolemaan.”

Ajan tapaan toimittajien ja kirjeenvaihtajien nimiä ei mainita, eivätkä lehdet viittaa toisiinsa, mutta yhteiset yksityiskohdat jättävät vaikutelman myös yhteisistä lähteistä. Uuden Suomen lukijat olivat lyhyen askeleen edellä, sillä 28. joulukuuta lehdessä julkaistiin jo Wirin miehistön vastine.

Uuden Suomen jouluaaton kertomus Wirin tapahtumista

Uuden Suomen kirjoituksen mukaan ongelmat alkoivat, kun ”laivaa uhkasi tuho ja siinä olleita kylmä hauta meressä”. Elettiin yhä Suomen kieltolain aikaa ja juomia oli piilotettu joulua varten koksilastin alle: ”Kun miehistö huomasi, ettei heillä olisi myrskyn takia varmoja toiveita pelastumisesta, he olivat ottaneet väkijuomat esille ja ryhtyneet ryyppäilemään.” Alkoholia tarjottiin sitten myös virolaisille pelastusmiehille ja seuraavana aamuna ”ylipäänsä kaikki miehet olivat pahasti humalassa”.

Veneonnettomuutta selitti tottelemattomuus ja uhkarohkeus: ”Kapteeni Österman, joka on raitis mies, kielsi heitä lähtemästä kehottaen odottamaan parempaa tilaisuutta. Kun he siitä huolimatta päättivät lähteä, niin kehotti kapteeni heitä ottamaan päälleen pelastusvyöt, joita kuitenkin neljä henkilöä kieltäytyi ottamasta vanhoina merimiehinä.  Koska lähtijät olivat suureksi osaksi humalassa, lähti 1. perämies Jansson johtamaan venettä. Henkilöt, jotka pelastuivat, olivat kaikki varustautuneet pelastusvöillä. Kun vene meni kumoon, vajosi neljä miestä melkein heti pohjaan, kun taas toiset pelastuivat.”

Kertomuksessa oli sisäinen ristiriita, sillä perämies Jansson kuului uhreihin. Jutun mukaan alkoholin nautinta jatkui edelleen: ”Kapteeni Österman koetti sitä estää ja heittää pulloja mereen, mutta silloin hyökkäsivät toiset hänen kimppuunsa, minkä johdosta hänen oli sulkeuduttava hyttiinsä.”

Kansimiehen tapauksen epäillyistä oli jo alustavaa tietoa: ”Miesten kesken syntyi epätoivoisen mielialan vallitessa riitaa ja tappelua, jolloin yksi virolainen pelastusmies sai iskun jollakin rautaesineellä päähänsä ja kuoli. Tekoon syyllisinä on Viron poliisi pidättänyt kolme virolaista pelastuslaivan miestä.”

Miehistö Uudelle Suomelle: ”Tiedot juopottelusta liioiteltuja”

Wirin miehistö vaati Uudelta Suomelta oikaisua. Neljä päivää myöhemmin lehti julkaisi sisäsivuillaan yksipalstaisen jutun, joka alkoi virkkeellä: ”Meille on Virin miehistön taholta käyty ilmoittamassa, että Tallinnan kautta annetut tiedot juopottelusta haaksirikkoisessa laivassa ovat olleet liioiteltuja.”

Miehistön mukaan kaatuneessa pelastusveneessä oli vain yksi henkilö päihtynyt. Tapauksen jälkeen kylmälle laivalle jääneistä suomalaista ainakin viisi pysyi kokonaan erossa alkoholista ja virolaistakin vain neljä oli päihdyksisssä: ”Mitään öisiä juominkeja, kuten uutisessa mainittiin, ei laivalla ollut, vaan kului yö täysin rauhallisesti. Ne, jotka olivat nauttineet väkijuomia, olivat tehneet sen päivällä.”

Pelastusyritykseen ei liittynyt omavaltaisuutta, vaan se tehtiin kapteeni Östermanin käskystä. Tätä tukee myös meriselitys, jonka mukaan oikean kyljen pelastusvene oli nostettu valmiiksi taljaköysien varaan. Se laskettiin vesille Mechelinen saavuttua. Veneen mukaan annettiin köysi, joka oli tarkoitus kiinnittää alusten välille, jolloin seuraavat ryhmät olisivat päässeet siirtymään ilman airoja.

Jutun mukaan miehet eivät olleet uhkarohkeita, vaan päinvastoin ”haluttomia lähtemään pelastus­vöiden huonouden takia, ja pelastusvöiden kelvottomuus muodostuikin heidän tuhokseen”.

Meteorin kansimiehen kuoleman kerrottiin johtuneen käsikähmästä, jossa mies oli ”suistunut vene­kannelta portaita alas etukannelle”. Hänet oli kannettu hyttiin, jossa häntä koetettiin hoitaa, mutta hän kuoli seuraavana päivänä. Uusi Suomi täydensi juttua Tallinnan kirjeenvaihtajansa tiedolla pidätetyistä virolaisista: ”Heidän ja Martinsonin kesken oli syntynyt riita whiskypullosta, jolloin Martinsonia oli lyöty pullolla päähän ja sitten heitetty hänet yläsillalta alas kannelle.”

Waba Maan otsikon ”Juopuneet suomalaiset tappoivat” oli lapsus. Tekstissä pidätys kerrottiin kuten Uudessa Suomessa. Lehti julkaisi seuraavassa numerossa oikaisun otsikolla ”Eivät suomalaiset, vaan saarenmaalaiset”. Pidätetyt olivat onnettomuuspaikan lähikylien nuoria miehiä. Oikeus tuomitsi kesäkuussa pääsyylliselle 6 vuotta pakkotyötä ja kahdelle muulle 4 vuotta vankeutta.

”Jääkö alus hylyksi tai tuomitaanko se hylyksi, tahi voidaanko se pelastaa?”

Kapteeni Österman esitti 30. joulukuuta meriselityksensä Helsingin raastuvanoikeudelle. Lehdistössä se jäi samana päivänä esitettyjen Arcturuksen ja Oberonin selitysten varjoon. Laajemmin Wiriä seurasi yhä Uusi Suomi.

Loppulausunnossa onnettomuuden syyksi katsottiin sakea lumimyrsky, kansilastin jäätyminen ja itään kulkeva meri­virta. Yllättävä on havaita, että meriselityksessä ei mainita lainkaan lennätintä tai sähköttäjää, vaikka samaan aikaan radion merkitys oli nähty Kattegatin onnettomuudessa, jossa Arcturuksen hätämerkit kuultiin Hanko-Radiossa saakka ja radio­signaali auttoi muita aluksia suuntimaan haveri­paikalle. Wiriä oli navigoitu yhä vuosisataisella tavalla kuljetun matkan, suunnan ja ajan avulla.

Merenkulku­hallitukselle tuli lisäksi täyttää kysymyslomake ”Kertomus meri­onnettomuudesta”, jossa yhtenä kysymyksenä tiedusteltiin, jääkö alus hylyksi vai voidaanko se pelastaa. Kaavake on päivätty 30. maaliskuuta 1931, jolloin varustamon vastaus oli vielä avoin: ”On vielä vaikea sanoa.”

Toivoa oli, sillä talvi oli suosinut ja jäät jättäneet Wirin suorastaan koskemattomaksi. Pelastusyhtiö jatkoi töitä useilla laivoilla. Keväällä Wiristä purettiin koksia ja tiettävästi sitä nostettiin merestäkin. Irtaimistoa toimitettiin Helsinkiin. Pohjavauriot olivat kuitenkin ylivoimaisia. Myrskyn riepottelussa kivenlohkareet olivat työntyneet pohjan läpi. Heinäkuun alkupuolella paikkausyritykset todettiin turhiksi. Pelastaa kannatti vain arvokkaimpia osia ja muutoin Wiri menisi romuraudaksi.

Saarenmaan merimiehillä heräsi nyt ajatus ottaa hylky uusiokäyttöön. Palautettiin mieleen Vultšuria turvanneet ”valkoiset laivat” ja samaan tehtävään erityisesti rakennettu majakkalaiva Saritšev, jonka Viron merenkulkuhallitus oli viisi vuotta aiemmin siirtänyt ”turhana” Hiidenmaan matalalle. Pysyvä merimerkki voitaisiin perustaa Wirille, jossa kaksi ruumaa oli säilynyt täysin ehjänä. Merimiehet ehdottivat niiden pumppaamista tyhjäksi ja sen jälkeen täyttämistä betoniarkuiksi. Ne säilyisivät, vaikka hylky ajan myötä häviäisi, ja niille voisi pystyttää yössä näkyvän loiston tai majakan.

Mahdollisesti idea esiteltiin tieministeriölle, mutta se jäi toteutumatta. Seuraavan vuoden syksyllä Wirin rungon osti tullin huutokaupassa muodollisella summalla Mihkel Hõbenik, pelastus­yhtiön paikallinen asiamies. Hylky kohosi kuitenkin merestä vielä viisi vuotta, kunnes sen osti niiden romutukseen erikoistunut yritys. Lopullisesti Wiri katosi matalikolta kesään 1938 mennessä.

Perämies ja konemestari lepäävät Kihelkonnan mullassa

Emännöitsijä Lydia Blomqvist sai viimeisen leposijansa vuoden 1930 viimeisenä päivänä Helsingin Malmilta. Muista uhreistaan meri palautti perämies Janssonin ja konemestari Tisellin, joiden jäännökset löytyivät elokuussa Saarenmaan rannikolta. Arkut tuotiin surusaatossa Atlan kylästä Kihelkonnan kalmistolle, jossa pidettiin hautajaiset 20. elokuuta 1931. Höyrylaiva Vasa toi Janssonin lesken sekä Tisellin äidin ja sisaren Helsingistä Kuressaareen, josta heidät tuotiin autolla surujuhlaan.

Kaksi vuotta Wirin haaksirikon jälkeen, joulukuussa 1932 haudalla paljastettiin Mihkel Hõbenikin toimesta ja Antti Wihurin kustannuksella Kaarman dolomiitista veistetty muistokivi, jossa lukee: Suomalaisen höyrylaivan / ”Wirin” / haaksirikon uhrien / muistolle. / Ystävällisen veljes­maan mullassa / lepäävät tämän paaden alla: / 1:nen perämies Wolmar Jansson / ja / 3:s konemestari Nils Tisell. / Meressä hautansa sai: / lämmittäjä Aarne Jokinen / ja / Helsinkiin on haudattu: / emännöitsijä Lydia Blomqvist / † 22/12 1930.

Alareunassa on lisäksi nyttemmin kalkkivaluman peittämä teksti: Patsaan pystytti ”Wirin” omistaja. Paikallislehden mukaan kiveen hakattiin myös onnettomuus­paikka.

Viereisessä haudassa lepää ruotsalaisen höyrylaiva Bellan merimiehiä, joiden alus ajoi karille ja upposi matkalla Gdyniasta Helsinkiin 25. lokakuuta 1935. Heidän hautajaistensa yhteydessä varattiin viereen tilaa tuleville ulkomaalaisten laivojen muistomerkeille. Useampia ei enää kuitenkaan tullut.

Kihelkonnan kalmistolla lepää useita meren uhreja, mutta muista suomalaisista ei ole merkintöjä. Kirkonkirjan mukaan Vultšurissa palvelleistakin täällä lepää vain Maria-kutterin kippari Simo Hämäläinen, jonka työn ja elämän katkaisi sydänhalvaus 61-vuotiaana keväällä 1902.

---

Kirjoittajan jälkimuisto

Tarina alkaa vuoden 1991 kesäkuussa. KGB on vetänyt raja­miehensä Saarenmaan lauttasatamasta. Maakunta on tuonut sijaan nuoret virolaismiehet. Jotain lupia tarvitaan, mutta hyvän syyn ja käyntikortin oletan riittävän, kuten niistä riitti Hiidenmaallakin. Näin tänne ensi kerran saavun. Tänään on saarta nähtävä paljon ja ajettava äärimmäiseen päähänkin Kihelkonnaan. Ajan nähtävyys ovat kätköistä kaivetut ja taas pystytetyt Vapaussodan muistopatsaat. Sitä poikkean täälläkin katsomaan. Näkö­etäisyydellä, nurmi­kentän toisella puolen on Wirin muistomerkki ja kohta sen sellaiseksi tiedän.

Muistan kiven valkoisena ja tekstin vielä helppolukuisena. Tuskin muuten – ja enää 1991:n jälkeen – olisin siinä pysähtynyt, ellei suomalainen silmä olisi kiinnittynyt selkeään suomen­kieliseen tekstiin odottamattomassa ympäristössä. 1991 ei ole nettiä, kirjoissa ei kerrota ja ajankohtakin on epäselvä, joten turha etsiä mikrofilmeiltäkään. Sittemmin lähteet avautuvat ja samalla Wirin tapaus. Vuosien kuluessa olen useasti ajatellut tämän tarinan kirjoittaa, viimeksi kait Merisään hypätessä Ristnasta Vilsandiin, ja tähän asti luopunut. Tunnen sanojeni varjojen loukkaavan uhreja, mutta muistoa suurempi synti on unohdus. Kivi on nyt mustunut, mutta Wirin tarina on monivärinen.

P.S. Kaunokirjallisesti Wiriä lähestyy August Mälkin novelli Laevahukk (Haaksirikko, 1932).

---

7.1.2020

Siihen aikaan kun suomalaispapit Runosaarta paimensivat ja keisarille vannottivat…

”Perin harvoin pysähtyy laiva Runo­saaren rannalle ja evankelinen pappi, ainoa ulkonaisesti sivistynyt ihminen saarella, elää yksinään kuin maanpakolainen…”

---

Lähteitä ja lisätietoa | Allikad ja lisainfo

Lehdistö | Ajakirjandus

1. Die Dampsschifffahrtsverbindung zwischen St. Petersburg und London wird während der dies­jährigen Navigation durch die beiden Englischen Dampfschiffe ”Vulture” und ”Sirius” unterhalten werden, welche die Bestimmung haben, auf jeder ihrer Reisen bei Kopenhagen anzulegen. – Der ”Vulture” wird vom Mai bis zum October von London am l. jedes Monats neuen Styls, und von Kronstadt am 4. jedes Monats alten Styls, auslaufen. Rigasche Zeitung 16./28.4.1840
2. Det berättas, att Engelska Ångbåten Vulture under resan emellan London och S:t Petersburg, förlorat vid Ösel. Helsingfors Tidningar 27.5.1840
3. Ein neuer Unglücksfall bezeichnet das gefährliche Umschiffen unserer Küste . – Nachdem mehrere Tage ein starker Nebel die See bedeckt hielt und jede Beobachtung unmöglich machte , strandete am 27. d. M. [27.4./9.5.1840], 8 Werst von der Nordwestküste der Insel Ösel , das von London nach St . Petersburg bestimmte Englische Dampfschiff ”Vulture”, Capt. E. Wylde, von 260 Pferdekraft. Arensburg, den 29. April. Rigasche Zeitung 21.5./2.6.1840
4. Wegweiser für Fremde in St. Petersburg. ”Im Jahre 1839 entstand auch eine regelmäßige Verbindung zwischen St Petersburg und London durch die engl. Dampfschiffe Sirius un Vulture. – Am. 27 April [9. Mai] 1840 strandete der Vulture 8 Werst von der Insel Oesel.” Heidelberg 1842
5. Grundet Wultjur. Tiedote merimerkeistä. Tidskrift i Sjöväsendet 8/1871
6. Bark Koivisto, S. Hämäläinen, Newcastle, stenkol & styckegods. Wiborgs Tidning 23.8.1873
7. Travemünde, nov 11, Koivisto, Hämäläinen, fr. Wiborg. Åbo Underrättelser 20.11.1873
8. Travemünde, dec 1, Koivisto, Hämäläinen, t. Wiborg. Morgonbladet 9.12.1873
9. Die Estländische Gouvernements-Regierung bringt zur allgemeinen Kenntniß, daß das aus Lübeck nach Wiborg bestimmte finnländische Schiff ”Koiwisto”, Capitain Hämelainen, am 23. November c, unter dem Gute Rickholtz gestrandet ist. Eestimaa Kubermangu Teataja 6.12.1873
10. Timade Skeppsbrott. ”Den 4 dennes strandade finska barkskeppet ’Koivisto’ kapten S[imon] Hämäläinen, från Wiborg i ballast, vid Rickholz [Riguldi].” Wiborgs Tidning 18.12.1873
11. Rettungswesen zur See. Am 11. [23.] Juni liefen im Hafen des Fluß-Jachtclubbs in St. Petersburg zwei von der Oberverwaltung der Gesellschaft zur Rettung bei Schiffbrüchen bestellte Böte vom Stapel, welche bestimmt sind, an zwei besonders gefährlichen Stellen der Ostsee zu kreuzen und Schiffbrüche zu verhüten. Das eine dieser Böte, ’Cäsarewitsch Alexander’, welches durch rothen Anstrich, roth und weiß gestreifte Segel und rothe Flagge mit weißem in der Mitte kenntlich ist, wird beim Neckmannsgrund, nordwestlich von der Insel Dagö, das andere, ’Cäsarewna Maria’, weiß, mit weißen Segeln und weißer Flagge mit rothern В in der Mitte, wird bei Wultschur, süd­westlich von Oesel, kreuzen, und zwar bei Sturm auf der Westseite dieser Riffe. Handels und Schifffahrtsnachrichten. Rigasche Stadtblätter 13./25.6.1874
12. Pelastus-pursien vesille laskeminen. Pietarin Lehti 15./27.6.1874
13. Officiella och legala kungörelser. ”Sällskapet för räddande af skeppsbrutne, i ändamål att varna fartyg att icke nalkas de inom Östersjön belägna farliga grunden Nekmansgrund och Wultjur, utrustar två räddnings-kryssbåtar, som inom kort böra vara färdige och afgå att intaga deras bestämda stationer. – Den för grundet Wultjur bestämda båten benämnes ’Cesarevna Maria’, är helt och hållet hvitmålad samt har på begge sidorna från vattenlinien till öfra listen ordet Wultjur i stora röda bokstäfver. – Båtens igenkänningsflagg är hvit med bokstafven B (V)* i rödt. Nattetid hissas å masten äfven två lyktor, den ena ofvan den andra, »l hvilka den öfra är grön och den nedra hvit.” Finlands Allmänna Tidning 28.8.1874
14. Officiella och legala kungörelser. ”3:o att genom Sällskapet för räddning af skeppsbrutne, till varning för fartyg att icke gå för nära de farliga grunden Neckmansgrund och Wultjur, belägna inom Östersjön, den förra vid ön Dagö och det andra vid ön Ösel, tyra kryssarbåtar utsatts nemligen: båtarne ’Tsesarevna Maria’ och ’Storfurstinnan Alexandra Petrovna’ vid grundet Wultjur samt båtarne ’Tsesarevitsch Alexander” och ’Storfurstinnan Alexandra Josefovna’ vid Neckmnnsgrund.” Finlands Allmänna Tidning 21.6.1875
15. Inland. Im abgelaufenen Jahr sind am Baltischen Meere die Stationen bei den gefährlichen Bänken Nermann-Grund und Wultschur durch je zwei größere Böte verstärkt worden. Bei der den Eingang in den Finnischen Meerbusen kennzeichnenden Sandbank kreuzen die Böte ‘Cäsare­witsch Alexander’ und ‘Großsürstinn Alexandra Josephowna’, bei der Sandbank am Eingang in den Rigaschen Meerbusen kreuzen die Böte ‘Cäsarewna Maria’ und ‘Großfürstinn Alexandra Petrowna’. Rigasche Zeitung 6./18.4.1876
16. Merenkulkijain tiedoksi saatetaan: Jotta woisi eroittaa kryssäysweneet tawallisista aluksista, maalataan Wultschurin weneittein koko runko ulkopuolelta walkoiseksi ja kummallekin siwulle suurilla punaisilla kirjaimilla wedenpinnaista laidoitukseen sana ‘Wultschur’ sekä Neckmans­grundin weneittein runko ulkopuolelta punaiseksi ja kummallekin siwulle suurilla walkoisilla kirjaimilla sana ‘Neckmansgrund.  – Weneet ‘Cesarewitsch Aleksander’ ja ‘Cesarewna Maria’ ylläpitäwät kryssäystointa Wultschurin karin luona wuorotellen wiikon kerrassaan sekä weneet ‘Suuriruhtinatar Aleksandra Josefowna’ ja ‘Suuriruhtinatar Aleksandra Petrowna’ ylläpitäwät samanlaista tointa Neckmansgrundin karin luona. Suomalainen Wirallinen Lehti 4.8.1884
17. Hugo von Erdberg, Seit grauem Alterthume her sind die Riffe und Untiefen in der Umgegend Oesels als äußerst gefahrvoll für die Schifffahrt berüchtigt, insbesondere aber auf der westlichen Seite der Insel das Labyrinth von Steinen, Sandbänken und Untiefen, welches nach einem dort vor 30–40 Jahren gescheiterten englischen Dampffschiff ”Vulture” (sprich: Wultschur) seinen Namen erhalten hat (Arensburger Wochenblatt). Zeitung für Stadt und Land, Riga 25.1./6.2.1885
18. Merenkulkijain tiedoksi. ”3:o että Itämeressä, yhdistyksen pelastamista varten mereltä yli­hallituksen siitä pitämästä huolesta, kryssäysveneet Wuttschur karin luona omat alkaneet toimensa 16 (28 p:nä) huhtikuuta.” Suomalainen Wirallinen Lehti 11.5.1887
19. Merenkulkijain tiedoksi. ”Kryssäysveneet Wultschur karin luona ovat lakanneet toimestansa 7/19 p:nä joululuuta viime vuonna.” Suomalainen Wirallinen Lehti 3.2.1888
20. En större lifräddningsbåt under byggnad wid W:m Crichton & C:os werkstad. Båten kommer att heta ’Cesarewitsch Alexander’. Sjökapten Adolf Grön. Åbo Underrättelser 27.4.1890
21. W:m Crichton ja kumpp:in laiwaveistämöllä on äskettäin ruwettu rakentamaan 50 jalan pituista hengenpelastus-venettä, jonka tulee walmistua huhtikuuksi ensi wuonna ollakseen silloin toimeensa Saarenmaan luona. Toinenkin yhtä suuri ja samaan tarkoitukseen aiottu wene on jo jonkun aikaa ollut tekeillä. Tämän pitäisi olla walmis ensi lokakuussa. Aura 9.8.1890
22. Vid W:n Crichtons & C:ni värkstad. Den förra kommer at stå under befäl af kapten Hämäläinen från Reponsaari [Revonsaari, St. Johannes] och den senare af kapten Grön. Åbo Tidning 9.8.1890
23. Taaskin kutteri vesille. Kapteeni Adolf Grön tästä kaupungista [Turku]. Aura 17.9.1890
24. Lifräddningskuttern ”Cesarewitsch Alexander”, som i fjol byggdes wid W:n Crichton & C:os mekaniska werstad härstdes och kommer att stationera wid Wultschurgrundet nära Ösel. Fartyget är 50 fot långt och omkring 17 fot bredt. Midskepps finnes en liten kajuta för befälhaswaren; skansen har rum för fyra mans besättning. Åbo Underrättelser 30.5.1891
25. Lifräddningskuttern ”Cesarewna Maria”, hvilken för någon tid tillbaka utsköts från W:m Crichton & C:nis värkstad, har numera under kapten Hämäläinens befäl afseglat härifrån till dess blifvande station vid Ösel. Äbo Tidning 18.8.1891
26. En rysk lifräddningskutter, bärande namnet ”Cesarewitsch Alexander”, änlände hit i förgår för att upptagas å Crictons verkstads slip. Åbo Underrättelser 16.06.1897
27. ”Nordhavet” matkalla Singaporesta Marseilleen. Uusi Aura 26.10.1899
28. Tallinnast. Ujuv tuletorn ”Wultschur” vette. Ristirahwa Pühhapäewaleht, 7./20.11.1904
29. Nytt fyrfartyg ”Wultschur”. Hufvudstadsbladet 13.11.1904
30. Seeberichte. In Folge der häufigen Strandungen, die in früheren Zeiten an der Untiefe Wultschur (bei Oesel) stattgefunden haben, hat die Oberverwaltung der Kaiserlich-Russischen Gesellschaft zur Rettung auf dem Wasser im Jahre 1873 die Warnungsslation Wultschur gegründet, bei der zwei Jachten zum Kreuzen an den gefährlichen Stellen stationiert worden sind. Im August dieses Jahres hat nun das Marineministerium den Dampfer ”Sarytschew” als eine Art schwim­men­den Leuchtturm in der Gegend von Wultschur postiert. Rigasche Rundschau 17./30.9.1905
31. Kofferdiskepparen Adolf Gröhn afled den 8 december 1907. Åbo Underrättelser 11.12.1907
32. Kauppalaivuri Adolf Grön, 63 v. 10 k. 27 p. Turun Pastorin kanslia. Sosialisti 18.12.1907
33. Brynolf Kari, Meripelastustoiminnasta rannikoillamme. Ulkomaiset meripelastusyhtiöt vievät vuosittain miljoonia maasta. Uusi Suomi 30.7.1922
34. Mereasjanduse peawalitsuse koosseis. Tulelaev ”Saritschew”. Riigi Teataja 29.9.1922
35. Virolainen pelastuslaiva Suursaaressa. Uusi Suomi 17.10.1922
36. Hukkunud aurik ”Kronos” üles leitud. Kaja 21.11.1923
37. 21 meremeest lainetes surma saanud. Koit 27.11.1923
38. ”Kronos’el” hukkunud raamatud. Saaremaa 2.1.1924
39. Päällikkökirjat. Merikapteeninkirja: Arvid Severin Österman. Suomen Merenkulku 2/1924
40. Tulelaev ”Saritschew” tuuakse ära. Kulude kokkuhoidmine. Waba Maa 9.9.1925
41. Langattoman lennättimen käyttö Itämeren-liikenteessäkin yhä yleisemmäksi. Laivojen radio­laitteita koskeva asetus Suomessa samanlainen kuin Englannissa. Helsingin Sanomat 21.1.1926
42. Laivain päälliköt. Hl. Wihurin päällikkönä edelleen A. Österman. Länsi-Suomi 22.2.1928
43. Elu tulelaeval. ”Kaubalaevu on ’Saritschewi’ tulelaevast väga vähe mööda sõitmas nähtud. Tule­laeva äratoomisega hoiti riigi kulusid aastas kokku 3 miljoni senti.” Rahvaleht 7.6.1928
44. Maamme radiolaitteista. ”Nykyään on 57 suomalaisessa höyrylaivassa radiolaitteet morse­merkkien lähettämistä varten sekä 14 laivassa radiopuhelinlaitteet.” Iltalehti 27.8.1928
45. Päällikkökirjat. Perämieskirja: Aarne Volmar Jansson. Suomen Merenkulku 1/1929
46. Två nya ångare till handelsflotta [Nordhavet och Nordkap]. Hufvudstadsbladet 9.2.1929
47. Sörnäisten satamaan saapui eilen vasta Suomeen ostettu suuri höyrylaiva ”Viri” tyhjänä ja ottaa paperipuulastin Rotterdamiin. Suomen Sosialidemokraatti 16.5.1929
48. Komea lisä Suomen rahtilaivastoon. Wiri Sörnäisten laiturissa. Uusi Suomi 16.5.1929
49. Kotimainen tonnistomme lisääntyy. Kauppalehti 16.5.1929
50. Ykspihlajan laivaliike. Hl. Viri Rotterdamiin propsilastissa. Keskipohjanmaa 27.8.1929
51. Radiot laivoissa. Kulkulaitosministeriö on erinäisin ehdoin oikeuttanut laivanvarustaja Antti Vihurin käyttämään radiolennätinlaitteita omistamissaan ”Winha” ja ”Wiri” -nimisissä höyrylaivoissa. [Haverin yhteydessä ei mainita radioa.] Helsingin Sanomat 6.11.1929
52. Edgar Saks, Vilsand päeval ja ööl. Meie omapäraseimast saarest – ”lindude kuningriigist” – laevade kalmistust ja muistsetest mereröövlitest. Nool 2.8.1930
53. Å. U:s skeppslista. Wiri, ång. av Helsingfors, Järvelä, avg. 22 aug. fr. Leningrad t. [West] Hartlepool. Åbo Underrättelser 5.9.1930
54. Å. U:s skeppslista. Winha, ång. av Helsingfors, Österman, avg. 25 aug. fr. Makslahti [Koivisto] t. Antwerpen. Wiri, Järvelä, avg. 29 aug. fr. Hartlepool t. Danzig. Åbo Underrättelser 5.9.1930
55. Uuraasta lähteneet: hl. Wiri Lontooseen sahatavaraa. Rannan Sanomat 15.10.1930
56. Å. U:s skeppslista. Winha, Järvelä, anl. 15. okt. fr Antwerpen. t. Rotterdam. Wiri, Österman, anl. 15. okt. fr. Trångsund [Stockholm] t. London. Åbo Underrättelser 29.10.1930
57. Lumesadu algas üle maa. Saarte ja mandri vahel katlkes ühendus. Tormi hävitustöö merel. ”Tundmatu aurik jooksis valju ilma tõttu karile. – Laev ei ole seni oma päästepaate meeskonnaga randa saatnud. Nähtavasti ei ole häda veel niivõrt tõsine.” Waba Maa 18.12.1930
58. Hätämerkkejä Viron rannikolta. Tuntematon laiva karilla (STT 17.12.). Pelastuslaiva ”Karin” lähti heti Tallinnasta paikalle.  Helsingin Sanomat 18.12.1930
59. Vilsandi lähedal merel kestab kibe surmaheitlus. ”Karini”, ”Eestimaa”, Karala ja Pilguse päästepaadid tõttasid hädalisele appi.  Rahva Hääl 19.12.1930
60. Hl. Viiri hädässä Filsandin saaren luona. Suomen Sosialidemokraatti 19.12.1930
61. Suomalainen höyrylaiva matalikolla. ”Laivan kapteeni Arvid Österman sähkötti laivan omistajalle [Antti Wihuri], että ’Viri’ keskiviikon vastaisena yönä klo 2.35 oli sakeassa lumimyrskyssä törmännyt Saarenmaan Wulschur-matalikolle.” Helsingin Sanomat 19.12.1930
62. Wilsandi saarelle kostsid hädasignaalid. Soome aurik ”Wiri” jooksis Laiamadalale. Wesi tungib laewa. – Päästmine raske. Saaremaa Teataja 20.12.1930
63. Raske laevaõnnetus Kattegatis. Kaks Soome aurikut porkas kokku paksus udus. 3000-tonnine reisiaurik ”Oberon” vajus põhja 10 minuti jooksul. – Päästä suudeti 36 inimest. – 45 inimese saatus teadmata. – Eestlanna prl. Väli arvatakse olevat hukkunud. Päewaleht 21.12.1930
64. Kolm eesti laevameest päästeti. Kes oli eestlane Karin Väli? Kaja 23.12.1930
65. Awarist ”Viri” hädaohtlik seisukord. Kahtlane, kas võimalik laeva päästa. Laewal ruumid wett täis. 60 000 puuda koksi merre.” 1 puuta = 16,38 kg. Rahva Hääl 23.12.1930
66. Torm katkestas ”Viiri” päästmistööd. Aurik ”Dagmar” Jaagarahule. Päewaleht 23.12.1930
67. 56 inimest a-l. ”Wiril” surmahädas. 4 inimest uppusid paadiga lahkudes laevalt. Päästjad ei pääse avaristi juurde. Meie Maa 23.12.1930
68. ”Viri” on menetetty. Noin 50 miestä hengenvaarassa, sillä myrsky ehkäisee pelastustyöt. Neljä ihmistä hukkunut pyrkiessään veneellä pelastuslaivaan. Suomen Sosialidemokraatti 23.12.1930
69. ”Virin” tila toivoton. 45–50 miestä taistelee elämästä ja kuolemasta. Neljä henkeä hukkunut yrittäessään pelastusveneellä pelastuslaivaan. Kysymys enää vain aluksessa olevien pelastamisesta. Alus joutuu auttamattomasti hylyksi. Uusi Suomi 23.12.1930
70. Oberonin murhenäytelmä. Radiosuuntauksella ratkaiseva merkitys. ”Sumussa ja pimeässä oli ainoana keinona turvautua radiosuuntausten ottoon ja onni onnettomuudessa oli, että tilaisuus tähän oli mitä otollisin. – Ensi tieto onnettomuudesta saatiin kotimaahan Hanko-Radion välityksellä, jossa päivystävä virkailija kuuli hätämerkit sekä Göteborg-Radion lähettämän kaikille asemille osoitetun tiedon onnettomuudesta. – Lauantaiaamusta alkaen ’Arcturus’ oli suorassa yhteydessä Hanko-Radioon. Yhteyden teki pitkästä välimatkasta huolimatta mahdolliseksi se, että siihen käytettiin lyhyitä aaltoja.” Helsingin Sanomat 23.12.1930
71. „Viiri” mässawate woogude wõimuses. Murdlaine lõi ümber päästepaadi. – Wiis inimest uppus, neist üks eestlane. Päewaleht 24.12.1930
72. Murdlaine neelas Saaremaa rannas 5 hinge. Must kass – meremehe pahaennustajaks kaaslaseks? Waba Maa 24.12.1930
73. Kurbmäng Vilsandi lähedal merel. ”Virilt” lahkumisel hukkus 5 inimest. – Teised päästeti. ”Viril” tapeti päästelaev ”Meteori” madrus. ”Kui stevardesse [Lydia Blomqvist] tõmmati pardale, ta oli kaotanud meelemärkuse. Hakati tegema elluäratamise katseid. Kord stevardesse avas silmad ja naeratas, kui see oli viimne naeratus ta elus.” Saaremaa Teataja 24.12.1930
74. Loput ”Wirin” henkilökunnasta on pelastettu. Kolmen hukkuneen kuvat. Virheinä hukkunut virolainen mainittu Meteorin päälliköksi ja Elsa Bros hukkuneeksi. Uusi Aura 24.12.1930
75. Kaikki ”Virillä” olleet pelastettu. Laiva murtunut useista kohdin. Öinen juominki pimeässä laivassa. Yksi virolainen pelastaja tapettiin. Uusi Suomi 24.12.1930
76. ”Virin” haaksirikko. Tiedot juopottelusta liioiteltuja. Uusi Suomi 28.12.1930
77. Mäss hukkuval laeval. Purjus soomlased tapsid aurik ”Wiril” ”Meteori” madruse. Alkohol kuue inimese surma põhjuseks. ”Tallinna sadamas äratas tähelepanu süsimust kass, kes olevat olnud merel õnnetusekuulutajaks. Kuid laeva naiskokk hoiab kassi õrnalt süles. – ’Wiri’ meeskond paigutati korterisse meremeeste kodusee. Nad olid sõnakehvad, kuid pärisime ligemaid andmeid mereõnnetusest. – Kõige vahvamalt pidas end ülal laeva naiskokk Elsa Bros. Päästepaadi ümber­minekul ujus ta kesk suurt lainetust ja püüdis hoida veepinnal laevamehi.” Waba Maa 28.12.1930
78. Werine kurbmäng hukkuval ”Wiiril”. Pääsemise lootuse kaotanud meremehed algatasid metsikut joomist. Üks laeval viibija eestlane pekseti surnuks. Kapten põgenes mässava meeskonna eest. Kaja 28.12.1930
79. Joomisest marru läinud meéste tüli hukkuval laeval. Kisklemises tapeti ”Meteori” madrus. ”Wiiri” jäetakse saatusev hooleks. Avaristilt võetakse maha invertar. Päewaleht 28.12.1930
80. Saksa aurik ”Mosel” Sorgu all madalikul. Päewaleht 28.12.1930
81. Avarist ”Mosel” sõidab Windawi. Kaja 30.12.1930
82. Anarhia ja mäss hukkuval laeval. Rahva Hääl 30.12.1930
83. Tapmine hukkuval ”Wiril”. Peksjad, 3 meest Kuresaare vanglasse. Meie Maa 30.12.1930
84. Mitte soomlased, vaid saarlased. Korrigeering. Waba Maa 30.12.1930
85. Johtajatar Lydia Blomqvist, synt. 11/12 1877 – kuoli 22/12 1930, hukkui s/s Wirin haaksirikossa. Hautaus tapahtuu Malmilla. [Hautapaikka oli 41. korttelin kertahauta, jonka tarkkaa sijaintia ei alueen uudelleenrakentamisen jälkeen enää tunneta.] Helsingin Sanomat 30.12.1930
86. Hl. ”Virin” haaksirikko. Meriselityksen pääsisältö. ”Vultschur.” Uusi Suomi 31.12.1930
87. Kolm kaptenit jutustavad ”Wiri”, ”Oberoni” ja ”Arcturuse õnnetustest. Waba Maa 2.1.1931
88. Tuul ei lase päästä ”Wiri” inventaari. Wilsandi ja Saaremaa vahel kõva jää. Waba Maa 3.1.1931
89. Veijo Meklin, Radio ja karilleajot. Helsingin Sanomat 5.1.1931
90. Saatus udus. Akustiline eksitus, mis põhjustas kurbmängu. Üksikasju traagilisest laevade [Arcturus ja Oberon] kokkupõrkest. – Karin Väli sängitati mulda. Tallinna Teataja 5.1.1931
91. Pelastusvyöt viheliäisiä ja lahonneita. Pari laivasta pelastunutta kertoo. ”Laiva oli paluu­matkalla Amerikasta.” Työväen Sanomalehtien Tietotoimisto (TST) / Kansan Lehti 9.1.1931
92. Merre heidetud 1500 tonni koksi tuuakse päevavalgele. Waba Maa 6.3.1931
93. Pühade konjak läks kalliks. Wägijoogid päästelaev ”Meteoril”. Sõnumed 3.4.1931
94. Viiri ja Viri. Antti Wihuri hl. Wirin luona: ”Kapteeni Wihuri kertoi vielä, että Wiri makaa karilla aivan vaakasuorassa kuin satamassa, joten sen miehistöllä ei olisi ollut laivassa mitään hätää, vaikka se olisi siellä talvehtinut, kun vain muonavaroista olisi pidetty huolta. Polttoainetta sen sijaan olisi ollut käytettävissä vaikka kuinka paljon.” Uudenkaupungin Sanomat 9.5.1931
95. Hl. ”Wirin” haaksirikkoa käsiteltiin Helsingissä poliisitutkinto-osastolla. Tarkastaja Ronin mielestä oli aiheetonta poistua laivalta niin aikaisin. Karjala 11.5.1931
96. ”Elisabeth” päästeti madalikult. ”Tahtis sõita läinud sügisel Saaremaa rannas kinnijooksnud Soome auriku ’Wiri’ juure, mille päästetööd teatavasti praegu käimas.” Meie Maa 23.5.1931
97. Aurik ”Wiri” päästmine küsitav. Waba Maa 18.6.1931
98. ”Wiri” kurbmäng rahukogus. Pääsüüdlane 6-aastaks sunnitööle. Rahva Hääl 19.6.1931
99. ”Viri” vrakk jääb mere põhja. Päästetakse vaid inventare. Päewaleht 9.7.1931
100. Hukkunud laev – tuletorniks. Saare merimeeste ettepanek ”Wiri” kohta. Meie Maa 23.7.1931
101. Hermann Sannik, ”Laevade kalmistule” vaja ehitada tuletorn. Aurik ”Wiri” hoiatagu merimehi. ”Kardetavaim on Wulchuri madalik.” Rahva Hääl 24.7.1931
102. Soome aurik ”Wiri” hukkunud tulevad päevavalgele. Kaja 19.8.1931
103. Meri ajas randa kaks uppunut aurik ”Wirilt”. Maetakse täna Kihelkonna kalmistule. Esimene tüürimees Wolmar Jansson ja kolmas mehaanik Nils Tisell. Meie Maa 20.8.1931
104. Meriohvrite matus Kihelkonnal. Maeti ”Wiri” tüürimees ja mehaanik. Meie Maa 22.8.1931
105. Antero Järvikylä, Kun itärannikolta seilattiin Englantiin. ”Kuunariparkki ’Lilli’ Koiviston Kiiskilästä ajoi matalikolle Libaun edustalla. Tapaus vaikutti myös kapteenin, Simo Hämäläisen elämänkulkuun. Hän jäi Venäjän palvelukseen, Libaun edustalle sijoitetun vartiokutterin päälliköksi kuolemaansa asti.” Rannan Sanomat, Koivisto 8.10.1931
106. Medalid saarlastele – elupäästjatele. ”Wiri” meeskonna päästmise eest. Meie Maa 3.12.1931
107. August Mälk, Laevahukk. Novell I–III. Kirjeldis koostatud Vilsandi lähedal asetleidnud soome suurauriku *Wiri” traagilise hukkumise andmeil. Waba Maa 29.–31.1.1932
108. Vargused ”Wirilt”. Mitut Lümanda meest ootab karistus. Meie Maa 15.9.1932
109. Mihkel Hõbenik 50-a. Meie Maa 8 .10.1932
110. Kuulutus. Soome aurik ”Wiri” kere. Saaremaa tolliinspektor. Meie Maa 25.10.1932
111. Aurik ”Wiri” vrakk oksjonil. Müüdi 26 krooni eest. Waba Maa 29.10.1932
112. Mälestussammas ”Wiiri” ohvreile. Saaremaa Teataja 13.12.1932
113. ”Wiri” ohvrite mälestussammas Kihelkonna kalmistul. Meie Maa 13.12.1932
114. Mälestussammas ”Wiri” ohvritele. Pildil ohvritele püstitatud mälestussammas ja ”Wiri” tema praeguses seisukorras, laevabiba ulatub ainult natuke üle veepinna. Päewaleht 19.12.1932
115. Höyrylaiva ”Wirin” haaksirikon uhreille on laivan omistajan, kapteeni A. Vihurin toimesta pystytetty saarenmaalaisesta paadesta hakattu hautapatsas. Suomen Kuvalehti 7.1.1933
116. ”Wiri” kollitas Lümanda mehi. Kaebealused mõisteti kohtulikult õigeks. Meie Maa 23.5.1933
117. Valged laewad, mis hoiatasid teisi laewu ”Fultsuri” madalikule jooksmast. ”Meeskonnad olid soomlased või soome rootslased. Esimeseks kapteniks neil laevadel oli Siimon Hämelaine, kes siin surmani teenis ja Kihelkonna surnuaiale maeti.” Rahva Hääl 23.6.1933
118. Neli vangi enne tähtaega vabaks. Meie Maa 12.9.1933
119. Juhan Pitka, Vaimujõus peitub jõud. ”Sellest operatsioonist [Utria dessant] oli sunnitud osa võtma isegi tulelaev ’Saritsev’, mida pukseeris vedurlaev ’Reval’-” Vaba Sõna 13.12.1933
120. Armas Aavikko, Eestin Saarenmaalta. ”Saaren ystävälliset asukkaat varasivat heille [Wirin uhreille] hautuumaan keskeisimmän ja kauneimman paikan viimeiseksi lepopaikaksi. Heidän hautanasa oli tänäkin kesänä somien kukkien peittämänä. – Paitsi mainittua hautaa esitti suntio vielä kaksi muuta hautaa. Toinen oli erään mekaanikon [Wilhelm Mustonen, 26 v, Iitin Lyöttilän kylästä], joka maailmansodan aikana [tosiasiassa 9./22.11.1913] oli kuollut ollessaan rakenta­massa venäläisten suurta lentosatamaa. [Papisaaren betoni­hangaarit urakoi Paavo Kyreniuksen johtama suomalais­­yhtiö.] – Kolmas hauta oli erään merikapteeni Hämäläisen [Maria-kutterin päällikön], kotoisin Viipurista [Koivistolta]. Hänen hautaansa kaunistaa komea kivi­paasi, johon on hakattuna hänen nimensä, kuoliaikansa ja kotipaikkansa.” Herättäjä 5.1.1934.
121. Kas rohkem või vähem pühasid? Uudisleht 2.2.1934
122. Omapärasusi Kihelkonnalt. Võõras veri Saaremaa rannikul. ”Kuna Mihkel Hõbenik on Balti päästeseltsi rannasõiduliinide kohalikuks agendiks, siis tunneb teda iga mees ja naine ümbrus­konnas. Mütsi on ta kõrvale heitnud. Ei jõua Kihelkonnale tulles või koju minnes mütsi tõsta. Aina teretatakse. – Siin puhkab palju välismaa meremehi.” Maa Hääl 31.7.1934
123. Laevade surnuaed. Wilsand – hädaohtlikum koht laewameestele Balti merel. Kokkuwarisenud tuletorn. – Mälestusi õudsetest laewahukkudest. Maa Hääl 5.8.1934
124. Mälestussammas Kihelkonnal. Kaitseliidu Kihelkonna malewkonna aastapäewal, 29. septembril awatakse Kihelkonna kalmistul wabadussõja ohwreile mälestussammas. Päewaleht 28.9.1934
125. Kolm surnuaeda Läänemeres, mis neelavad mehi ja laevu. Uudisleht 21 .10.1934
126. Rootsi aurik [Bella] madalikul. Tormis hukkus 11 laevameest. Päewaleht 21.10.1935
127. Laimadal – laevade surnuaed. Mälestusi laevahukkudest Wilsandi kaljudel. ”Bella” hukkumiskohal on juhtunud kohutavaid draamasid. Päewaleht 22.10.1935
128. Aurik ”Bella” hävines lõplikult. Välismaalastest meremeeste laibad maeti täna Kihelkonna kalmistule [”Wiri” kahe meeskonna liikme haua kõrvale]. Meie Maa 23.10.1935
129. Mis ajab laevu Vilsandi karidele. Piirkond, kus ei või uskuda kompassi. Tugev merevool ajab laevad õigest sihist kõrvale. Waba Maa 31.10.1935
130. Järjekordne laip ”Bella” meeskonnast. Meie Maa 29.11.1935
131. ”Bella” kapteni laip kodumaale. Teataja 20.12.1935
132. Hukkunud laevad merepõhjast välja. ”Wirist” rauda u. 800 tonni.” Meie Maa 8.9.1937
133. Saarlane juhib aurik ”Wiri” lammutamist. Meie Maa 1.12.1937
134. Uppunud varanduste päästmine Saaremaa ranadadel. Meie Maa 6.7.1938
135. SOS… SOS… SOS… Viiskümmend aastat Balti Päästeseltsi tööd. Päästjad laevade kalmistuil. – Lugusid meremeeste jäljetuilt haudadelt Eesti vetes. Uus Eesti 7.8.1938
136. Juubel Vilsandi linnuriigis. Vaba Eestlane 26.11.1960
137. Tuletornid ja tulelaevad. Eesti Päevaleht 2.11.1979
138. 1991. a. aprillis lõpetas KGB piirivalve kontrolli mandri-Eesti ja Saaremaa vahelise liikluse üle. Asemele astus kohaliku omavalitsuse piirikontrollteenistus. Välis-Eesti 1.5.1991
139. Vello Mäss, Hiiu madala tulelaeva [Vultšur] jälil. Horisont 5/1995
140. Kalju Eerik, Ringkäik Kihelkonna kalmistul. Oma Saar 21.2.2008
141. 129 aastat tagasi asutati Balti Päästeselts. Eesti Meremuuseum 25. 7.2016
142. Mikko Heino, Suomalaisten kapteeniveljesten alukset törmäsivät sumussa: joulumatka päättyi tragediaan 1930. Ilta-Sanomat 26.12.2016
143. Merisää-tiedotus on muuttunut! Ristnan korvannut Vilsandi. Helsingin Sanomat 4.5.2017
144. Miks on Soome mereilmateatest kadunud Ristna andmed? Postimees 7.5.2017
145. Simo Hämäläinen merenkulun turvaajana Saarenmaalla. Koiviston Viesti 4/2021

Kartat ja kuvat | Kaardid ja pildid

1. Maakaardid. 19. saj. Merekaardid, DIGAR, Eesti Rahvusraamatukogu
2. Nutimeri: Laimadal, Põtkelmaapank ja Karulan loisto nykykartalla. Veeteede Amet
3. Venäjän keisarikunnan lippuja. Meripelastusseuran lippu (punainen risti ankkurien päällä) ja Vultšurin risteilyveneen kolmikulmainen lippu. Russian Centre of Vexillology and Heraldry
4. Päästelaev ”Vultšur”, umbes 1895–1905, fotokogu, Eesti Meremuuseum SA
5. S/S Nordhavet, M/S Museet for Søfarts billedarkiv
6. SS Wiri. Suomalaisia kauppalaivoja ja merenkulkijoita, Äänimeri
7. S/S Wiri laiturissa [Sörnäinen 15.5,1929], valokuva, Suomen merimuseo
8. Need, kes pääsesid eluda (pildid). Vasakul – ”Wiri” päästetud meeskond. Paremal – naiskokk Elsa Bros laeva musta kassiga. Esmaspäev 29.12.1930
9. Saaremaa rannikul 1930. aastal hukkunud Soome kaubaauriku ”Wiri” meeskonna liikmete haud Kihelkonna surnuaias, 8.1961, fotokogu, Eesti Meremuuseum SA
10. Vabadussõja mälestussammas Kihelkonna kalmistul, Kultuurimälestiste register
11. Aurulaev ”Karin” Tallinna lahel, 1918–1925, fotokogu, Eesti Meremuuseum SA
12. Reisi- ja kaubaaurik ”Eestimaa”, H. Berg 1929, fotokogu, Eesti Meremuuseum SA
13. Eesti aurulaeva ”Olivia” päästetööd Naissaare madalikul 1935. a. jaanuaris, päästelaev ”Meteor” ja puksiir ”Micheline”, fotokogu, Eesti Meremuuseum SA
14. Päästelaev ”Meteor” päästmas Soome laeva [Wiri], fotokogu, Eesti Meremuuseum SA
15. Aurulaev ”Meteor”, 1933, fotokogu, Eesti Meremuuseum SA
16. Aurulaevad Jaagarahu sadamas, 18.11.1933, fotokogu, Eesti Meremuuseum SA
17. Aurulaev ”Dagmar” Kärdla sadamas, u. 1935, fotokogu, Eesti Meremuuseum SA
18. Nekmansgrund (n. 1930), Wultschur, Saritschew, Hiiumadal. FleetPhoto.ru
19. Vilsandi tuletorn, Navigatsioonimärkide andmekogu, Veeteede Amet
20. Hoburg fyr, Fyrwiki, Svenska Fyrsällskapet

Tietokannat | Andmebaasid

1. Vulture (1840). Vrakiregister, Kultuurimälestiste register
2. Anna (1853). Vrakiregister, Kultuurimälestiste register
3. Koivisto (1873), kapten Simon Hämäläinen. Vrakiregister, Kultuurimälestiste register
4. Kronos (1923). Vrakiregister, Kultuurimälestiste register
5. D/S Wiri (+1930). ”Grounded near Filsand, Estonia. A trawler approached in the heavy seas and four of the crew tried to reach it in a lifeboat, but were drowned within sight of their companions. The remainder of the crew, believing themselves lost, began a drinking orgy…” The Wrecksite
6. D/S Bella (+1935). Wrecked South of Filsand. The Wrecksite
7. Bella (1935). Teel Gdyniast Helsingisse. Vrakiregister, Kultuurimälestiste register
8. Hiiumadal (1941), Vultšur, Saritšev, Vrakiregister. Kultuurimälestiste register
9. Simo Simonp. Hämäläinen, k. 27.4./10.5.1902. [Suruviesti kotiseurakuntaan Koivistolle on saapunut aikaisintaan 1.6.1902.] Historiakirjat. Suomen Sukututkimusseura
10. Suomen Pelastusosakeyhtiö Neptun, Pörssitieto

Muut lähteet | Teised allikad

1. Thomas Clayhills & Son. Toimik soome pargas ”Koivisto” avarii kohta Rikholdi [Riguldi, Rick­­holtz] all teel Lübekist Viiburisse. Asiakirjakuori. EAA.4924.1.6455. Rahvusarhiiv
2. Kihelkonna kogudus. Surnute nimekirjad 1871–1914. Schiffer Simon Hämäläinen, Tag des Todes: 27.4./10.5.1902. Todesart: Herzlage mit polizei­licher Erlaubnis. Begräbnis: 2./15.5.1902. Alter: 66 [61]. Wilhelm (Willo) Mustonen, 9./22.11.1913. Typhus. Begräbnis: 13./26.11.1913. Geburtsort: Lüttila, Kirchspiel Iittis [Lyöttilä, Iitti]. EAA.3134.1.52. Rahvusarhiiv
3. Kihelkonna kogudus. Surnute nimekirjad 1892–1922 [vene k.]. EAA.3134.1.60. Rahvusarhiiv
4. Koiviston seurakunta. Syntyneiden ja kastettujen luettelot 1860–1879. Maria 1.11.1874. För­äldrar: Skepparen Simon Hämäläinen, dess hustru Ewa Paulsdotter. I C:7. Kansallisarkisto
5. Koiviston seurakunta. Pää- ja rippikirjat 1900–1909. Talollinen Simo Simonp. Hämäläinen. S. 28/3 1841. Kuoli 10/5 1902. Muistutuksia: Kuoli Liivinmaalla. I Aa:21. Kansallisarkisto
6. Koiviston seurakunta. Kuolleiden ja haudattujen luettelot 1880–1903. Tal. Simo Simonp. Hämäläinen Mannolasta № 1. Kuolin-tauti eli syy: Halvaus. I F:8. Kansallisarkisto
7. Helsingin Raastuvanoikeuden Tuomiokirja 1930. Toinen osasto. Joulukuu. Pöytäkirja 30.12.1930. 35 §. ”Viri”-nimisen höyrylaivan päällikkö, merikapteeni Arvid Österman tuli saapuville sekä antoi Oikeuteen seuraavan kirjallisen meriselityksen: Ca II:292. Kansallisarkisto
8. Merenkulkuhallitus. Meriselitykset (1930): Ej:16. Kansallisarkisto
9. Mikko Uola, Merenkulkuneuvos Antti Wihuri (1883–1962), SKS Biografiakeskus 18.12.2013
10. Mihkel Hõbenik, s. 1882 Kihelkonna, teloitettiin 1942 Sverdlovskin alueella, Memento
11. SS Nordhavet (1). N J Q L. Handels- og søfartsmuseet på Kronborg
12. 148 years sailing the seven seas, Dampskibsselskabet Norden A/S
13. Victor Hoving, Suomen Pelastusosakeyhtiö Neptun 1898–1948. ”Suomenlahden eteläosassa Neptun työskenteli Baltischer Bergung-Vereinin nimissä, jonka osake-enemmistön Neptun oli hankkinut vuonna 1930. Vuonna 1938 kohosivat omistetut osakkeet 97 %:iin osakekannasta, joten nämä kaksi yhtiötä olivat tosiasiassa yksi ja sama. Kun Neuvostoliitto vuonna 1940 liitti Viron itseensä, menetti Neptun kaikki Tallinnassa olleet varansa.” Helsinki 1949.
14. Jaagarahu sadam, nimenä myös Jaagurahu, Saaremaa loodusturism
15. Vilsandi rahvuspark, Keskkonnaamet