Narvassa avattiin sunnuntaina Viron ensimmäinen muistomerkki Afganistanin sodissa kaatuneille. Paljastustilaisuudesta raportoi tuoreeltaan ERR:n pääuutislähetys Aktuaalne Kaamera.
Kuvanveistäjä Aivar Simson sijoitti mustan kivipaaden päälle kaksi tyhjää hylsyä, jotka kuvaavat sotien päättymistä. Sota Afganistanissa vei kaksi nuoruusvuotta myös taiteilijalta itseltään.
”Tämä oli raskaimpia muistomerkkejä, joita olen tehnyt. Lähestyn pian kuudenkymmen vuoden ikää ja minulla kulkivat silmieni edessä kaikki ne pojat, jotka jäivätkin 20-vuotiaiksi”, kertoo Simson.
Afganistanissa kaatunut 45 Viron asukasta
Muistomerkki pystytettiin yksityisellä kansalaiskeräyksellä. Kiveen on kaiverrettu vuosiluvut 1979–1989 ja 2004–2014. Edellinen viittaa taisteluihin Neuvostoliiton lipun alla, jälkimmäinen Viron omiin asevoimiin Talibanin vastaisessa liittoumassa. Näinä sotavuosina kaatui yhteensä 45 Viron asukasta, joita on haluttu muistaa yhtäläisesti ja yhtenä joukkona asepuvusta riippumatta.
”Jokaisen sodan aloittavat poliitikot, mutta siinä kuolevat tavalliset sotilaat”, totesi Boris Abramov hanketta vetäneestä Bastion-yhdistyksestä. Paljastustilaisuuteen oli saapunut satoja narvalaisia, kaatuneiden omaisia, veteraaneja ja myös aivan äskettäin Afganistanissa taistelleita.
Kuvanveistäjä Aivar Simson tunnetaan myös taiteilijanimillä Seaküla Simson ja Simson von Seakyl. Aiemmin hän on suunnitellut Narvaan yhteistyössä Paul Mändin kanssa jokipromenadin kivileijonat ja shakkimestari Paul Keresin muistomerkin, joka avattiin viime vuoden tammikuussa.