Siihen aikaan kun ”Pohjolan satakieli” Alma Fohström viron kielen Tarton yliopistoon salakuljetti…

Oopperalaulaja Alma Fohström San Franciscossa 1886 – Tarton yliopiston päärakennus

Alma Fohström kuvattuna Suomen neitona keskellä kukkatervehdystä, jonka hän sai San Franciscon suomalaisilta Lucia di Lammermoor -oopperan jälkeen 25.3.1886. Lähde: Kansalliskirjasto. – Tarton yliopiston päärakennus, rak. 1804–1809.

”Keskellä virolaisten maata meillä seisoo yliopisto, jossa paljon Viron poikia on saanut korkeaa koulutusta, mutta sen suuressa juhlasalissa ei ole viron kieli vielä koskaan kaikunut, ei sanassa eikä laulussa. Mutta nyt Suomen veljeskansan kuuluisin tytär päästi vironkielisen laulun siinä salissa helkkymään.”

Concert in der Aula 13.11.1884

Concert in der Aula (juhlasali). Suomen kalenterissa päivä oli 25.11. – Neue Dörptsche Zeitung 12.11.1884

Näin kuvasi kansallisuusmies Karl August Hermann viron kielen ja myös suomalais-virolaisen sisaruuden ensimmäistä tähti­hetkeä Tarton yliopiston juhlasalissa 13. marraskuuta 1884. Paikka oli sama, jossa presidentti Urho Kekkonen puhui viroksi 80 vuotta myöhemmin ja ajankohta 35 vuotta ennen yliopiston avaamista vironkielisenä, minkä 100-vuotisjuhlaa nyt vietämme.

Ensimmäinen suomalainen nainen 1800-luvun heimoveljeyden miehisessä historiassa

”Veljeskansan tytär” oli Helsingissä syntynyt koloratuuri­sopraano Alma Fohström (1856–1936), keskimmäinen lenkki Suomea 1800-luvulla maailman­kartalle laulaneiden primadonnien Johanna von Schoultzin (1813–1863) ja Aino Acktén (1876–1944) ketjussa. Von Schoultz oli ensimmäisen tämän tason oopperatähti, joka esitti suomalaisia kansanlauluja. Fohström teki saman viroksi, eikä Hermann enää säästellyt sanoja häntä kuvatessaan:

”Alma Fohström! Niin on tuon suloisen neidon nimi, joka on Suomen kansasta versonut ja hämmästyttänyt kahta maanosaa, Eurooppaa ja Amerikkaa. Kaikkien hänen vierailemiensa maiden sanomalehdet kutsuvat häntä jumalliseksi neidoksi ja Pohjolan satakieleksi. Hän on kiertänyt Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Venäjällä, Romaniassa, Saksassa, Ranskassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa saaden kaikkialla sanomattoman paljon kiitosta ja arvostusta. Laulun kotimaassakin Italiassa on tämä Suomen tytär kultaa ja kunniaa kerännyt.

Maailmassa on ollut todella vähän sellaisia laulajia, joka olisivat laulutaidossa kohonneet niin korkealle kuin tämä Pohjolan satakieli. Nykyaikana tällaisia naisia voi tuskin mainita viittä enempää, ja he ovat: Adelina Patti Espanjasta, Pauline Lucca ja Minna Peschka-Leutner Saksasta, Désirée Artôt Ranskasta ja Christina Nilsson Ruotsista. Minua on kohdannut onni kuulla heistä jokaisen laulavan, ja minun pitää tunnustaa, että Fohström ei jää kenestäkään jälkeen, vaan saattaa kohta heidät ohittaakin.”

Alma Fohström Tartossa 1879

Alma Fohström ensi­vierailullaan Tartossa 25.5.1879, valokuvaaja: Theodor John – Rahvusarhiiv

”Frl. Alma Fohström kam, sang und siegte!”

Alma Fohström oli kiistatta 1800-luvun kansainvälisesti tunnetuin suomalainen laulaja, joka saavutti menestystä Atlantin molemmin puolin. Moskovassa hän kuului säveltäjämestari Pjotr Tšaikovskin suosikkilaulajiin. Runsaat lehtikirjoitukset niin konserteista kuin yksityiselämästä todistavat, että Fohström oli tiiviisti seurattu julkisuuden henkilö. Virossakin hän vaikuttaa olleen 1800-luvun loppupuolen tunnetuin – ellei ainoa tunnettu – suomalainen nainen. Tarton ohella Fohström konsertoi Tallinnassa, Narvassa ja Pärnussa saaden yhtä lailla ylistystä niin viroksi kuin saksaksi.

Vuonna 1884 Alma Fohström vieraili Tartossa jo kolmatta kertaa. Edellis­kerralla, syyskuussa 1880 hän esitti suomalaisen kansan­laulun Kultaselle (Minun kultain kaunis on, sen suu kuin auran kukka). Väliajalla eräs ylioppilas kysyi, halusiko laulajatar myös ulkomailla tunnustaa itsensä suomalaiseksi – ”oman kansansa kunniaksi ja hyödyksi”. Tämä pahoitti Fohströmin mieltä, ja hän vakuutti ärsyyntyvänsä ja tulevansa surulliseksi joka kerta, kun lukee itsestään ”ruotsalaisena leivosena tai ties minä”.

Eläköön-huudot saattoivat Pihkovan-linjan höyrylaivaa, kun hän tuolloin aloitti matkan Riikaan mukanaan kaksi kukkaseppeltä – toinen virolaisilta ja toinen suomalaisilta ylioppilailta.

”Miks’ sa nutad, lillekene” – juhlasalin ensimmäiset vironkieliset sanat

Tarton yliopisto oli Alma Fohströmin vierailujen aikaan ylimielisesti saksankielinen eikä kansankieltä kaupungissa arvostettu. Paremmista piireistä se sopi ehkä kyökkipiikojen ja torikauppiaiden suuhun, muttei yliopiston ”Aulaan”, heidän konserttisaliinsa. Suomenkielisissä lauluissa havaittiin tiettyä tuttuutta, mutta suuri taiteilija sai laulunsa anteeksi, sillä ”sie konnte doch nicht wissen”.

Lydia Koidula, Miks sa nutad. lillekene, 1867

Miks’ sä itket kukkaseni, kyynelis’ ui nuppusi? – Rahva Laulik 1884

Fohström oli laulanut kahtena iltana ja edessä oli vielä jäähyväis­konsertti, kuten sitä mainostettiin. Laulajan halukkuus edustaa maailmalla Suomen kansaa rohkaisi kolmea ylioppilasta pieneen salaliittoon. He lainasivat hännystakit ja hankkivat lainarahalla myös kukkakimpun sekä lähtivät pyytämään, että Fohström ottaisi viimeiseen ohjelmaan vironkielisen laulun. Mukanaan heillä oli Viron runottaren Lydia Koidulan kansansävelmään kirjoittama Miks sa nutad, lillekene (Miks sä itket, kukkaseni). Neljäs salaliittolainen oli – jälkikäteen julkean voitonriemuinen – Karl August Hermann, joka oli nopeasti säveltänyt lauluun sopivan säestyksen.

Fohström suostui muitta mutkitta ja esittäisi laulun mielellään. Ohjelmalehtiseen, jossa oli jo yksi suomalainen laulu, sävelmä ei enää ehtisi, mutta hänpä ottaisi sen lisänumeroksi. Ylioppilaat hyvästelivät kumartaen, kiittäen ja käsisuudelmin sekä poistuivat mielessään ristiriitaiset tunnonvaivat ja voitontunteet. He olivat saaneet ystävällisen vastaanoton, mutta jättäneet kertomatta, millaista ampiaispesää Fohström tulisi sohaisemaan.

”Eine Taktlosigkeit” eli isokätisten miesten tahditonta tuuletusta

Ajan tapaan yliopiston konsertteja oli mainostettu vain kaupungin saksankielisessä lehdessä. Yleisössä oli runoilija Karl Eduard Sööt, jonka mukaan lisänumero pidettiin tarkkaan salassa saksalaisilta, mutta samalla huolehdittiin, että sitä kuulemaan tulisi mahdollisimman paljon virolaista sivistyneistöä. Kaikki Tarton yliopiston virolaiset ylioppilaat, tuolloin noin 15 miestä, olivat läsnä in corpore.

”Laulajattaren saapumista odotettiin henkeä pidätellen. Ja kun hän tuli – kädessään hopearenkaaseen sidottu kukkakimppu, virolaisen yhteisön lahja – puhkesivat aplodit, jotka eivät olleet loppuakseen.”

Näin Sööt kuvaili alkutunnelmia. Alma Fohström aloitti ohjelmansa Charles Gounod’n Faust-oopperan jalokiviaarilla, jolla hän oli loistanut jo Suomalaisen oopperan debyytissään. ”Yleisö ui ihastuksessa”, kuten ”yksi kolmesta ylioppilaasta” muisteli iltaa Postimees-lehdessä 28 vuotta myöhemmin:

Alma Fohström, Suomen Kuvalehti 1/1919

Helsinkiin kotiutunut Alma Fohström Suomen Kuvalehdessä 4.1.1919

”Lauluja kaikuu saksan, suomen, venäjän, ruotsin ja italian kielellä. Niiden suosionosoitukset eivät ota loppuakseen. Sitten yhtäkkiä – viron­kielisen laulun lempeät soinnut. – Päitä kohoaa, muutamat kääntävät korvansa laulajaa kohti, toiset levittävät ja pidentävät korvalehteään kämmenellä. Sitten naamat venähtävät ja päitä pyöritetään, kuuluu kuiskuttelua, levitellään käsiä…”

Korvien höristely paljasti ehkä kielitaidon ja halun kuulla, mitä Fohström lauloi. Sanathan eivät olleet aivan ”viattomat”. Pieni kukka kyynelehtii kuultuaan Viron muinaisaikojen ilosta ja menetetystä onnesta. Mutta uusi aamu on jo käsillä.

Ylioppilas jatkoi tarinaansa värikkäästi. – ”Arvovaltaisilla riveillä” ei näkynyt aikomusta taputtaa. Tähän oli varauduttu ja sijoitettu salin ympärille parikymmentä isokätistä miestä – ei niinkään musiikin­tuntijoiksi kuin murtamaan tietä viron kielelle. Heidän tuuletuksensa pani ilman liikkeelle jopa salin keskiosissa.

Yliopiston juhlasalissa oli koettu ”eine Taktlosigkeit”, tahdittomuus, joka vaivasi saksalaisia pitkään ja muistettiin Tartossa vielä neuvostoaikaankin. Kirjallisuustieteilijä Rudolf Põldmäe kirjoitti yliopiston TRÜ-lehdessä vuonna 1970, miten ”välikohtaus šokeraasi baltiansaksalaisia”. Aikalaislehdet eivät tästä kertoneet, eikä siitä kirjoittanut Hermannkaan, joka muutoin palasi asiaan useamman kerran. Tarton saksalaislehti ylisti Fohströmiä tuttuun tapaan, mutta kertoi hänen esittäneen ”kaksi suomalaista laulua”. Tämän saattoi tulkita joko vähättelyksi tai vaikenemiseksi, mutta tuskin virheeksi.

Sööt kirjoitti konsertista muistorunon ja palasi iltaan laulajattaren kuolinuutisen saavuttua Tarttoon helmikuussa 1936. Hänen mukaansa Fohström esitti vironkielisen laulun ”tarkalla ymmärryksellä ja syvällä tunteella, mikä sai sielun värisemään tunnekuohusta ja toi kyyneleet silmiin”. Siten on vaikea uskoa, että taiteilija olisi harjoitellut laulun pyytämättä perehdytystä tekstiin ja ehkä sen peiteltyyn sanomaankin. Mahdolliset päänpuistelijat eivät vaikuta häntä pelottaneen, sillä kolme päivää myöhemmin hän yllätti Tallinnan Suurkillan salissa samalla vironkielisellä lisänumerolla.

Alma Fohströmin hauta Hietaniemessä

”Puoliso, professori.” – Hietaniemen vanha alue, 25. kortteli, 1. rivi

Covent Garden, Metropolitan – ja taas kerran Tartto

Fohströmin ura jatkoi nousuaan Wienin hovioopperan ja Covent Gardenin kautta New Yorkin Metropolitaniin, jossa hän lauloi ensimmäisenä suomalaisena vuosina 1888–1889. Ihailijakirjeet pitivät Viron lämpimänä muistissa, ja säveltäjä Aleksander Läte omisti hänelle jopa yksinlaulun Mälestus (Die Erinnerung).

Seuraavan kerran ”Pohjolan satakieli” palasi Tarttoon elokuussa 1889. Saksalaislehti oli innoissaan kuin mikään ei olisi kaivellut, kuten uudet ylioppilaatkin, joiden joukossa oli 20-vuotias Oskar Kallas, tuleva kirjailija Aino Kallaksen puoliso ja Viron Helsingin-lähettiläs. Konsertin jälkeen ylioppilaat irrottivat hevoset ajurin­rattaista ja vetivät laulajattaren majataloon hartiavoimin.

Alma Fohström päätti laulajanuransa jäähyväiskiertueella kotimaassaan vuonna 1904. Tarton hän hyvästeli edellisen vuoden lokakuussa, jolloin hän konsertoi yliopiston sijaan Bürgermussen eli seuraintalon salissa yhdessä veljensä, sellotaiteilija Ossian Fohströmin (1870–1952) kanssa.

Sittemmin Fohströmista tuli arvostettu laulunopettaja, jonka oppilaita olivat esimerkiksi Estonian laulajattaret Olga Mikk-Krull (1887–1980), Made Päts (1896–1953) ja suomalainen Dagmar Parmas (1886–1940), samoin Tarton Vanemuine-teatterin primadonna Elli Põder-Roht (1891–1869).


K. E. Söötin runo ”Ühe kontserdi mälestuseks” (Erään konsertin muistoksi)

K. E. Sööt, Ühe kontserdi mälestuseks (Erään konsertin muistoksi)

”Erään konsertin muistoksi” – kolme sivua Karl Eduard Söötin runokokoelmasta Saatus (Kohtalo), Tartto 1899.


Ilmari Manninen29.9.2012

Hietaniemen johdantokurssi Tarton yliopistoon – kuusi kunniatohtoria, kuusi professoria…

Viron museoyhdistys etsimässä Tarton yliopiston historian jalanjälkiä Hietaniemessä. Erityisesti kiinnostivat Oskar ja Aino Kallaksen sekä Ilmari Mannisen leposijat…


Lähteitä ja lisätietoa | Allikad ja lisainfo