”Vanhaa ja uutta Tallinnaa: Virun portti” – Suomen Ulkomaankauppa, nro 5, 15. maaliskuuta 1934
Näin kysyi kirjailija Juhan Jaik artikkelissa, joka julkaistiin Suomen Ulkomaankauppa -lehden Suomi–Viro-erikoisnumerossa keväällä 1934. Suomalaiset yritykset mainostivat siinä viroksi ja virolaiset suomeksi. Useat artikkelit olivat kaksikielisiä, tämä kuitenkin vain suomeksi ja suomalaisille lukijoille.
Tässä on Jaikin vastaus kuvineen, koko mitassaan ja alkuperäisessä kieliasussaan. Lisäystä ovat väliotsikot ja sisennetyt kommentit eräissä enemmän ajantasaistusta vaatineissa kohdissa:
Lyhyt matka toisenlaiseen maahan
”Kyllä on lyhyt matka Porkkalasta Eestin Naissaareen, mutta sekin väli on kyllin pitkä, jotta Suomenlahden syvyyksissä maan pinta ehtii muuttua täydelleen toisenlaiseksi.
Suomen rannalla maa laskeutuu mereen kallioisena, Eestissä se nousee laineista hiekkarantaisena. Eestin rannoilta puuttuvat ne kalliomöhkäleet, joiden valtavuudesta saa jo Sibeliuksen Finlandian ensimmäisissä tahdeissa aavistuksen. Paikoitellen tosin nousee ranta jyrkkänä seinänä korkealle, mutta se ei ole enää Suomen graniittia, vaan pehmeätä Eestin paasikiveä.”
Paas, paekivi on Viron kansalliskivi, jonka suomentamisen pulma todistaa elinympäristömme eroa. Viron maaperä koostuu liuskekivikerroksista, jotka näyttävät leikkauksissa jopa muurarin työltä. Vaakasuoria ne kuitenkaan eivät ole, vaan kallellaan ja viettävät etelään. Niiden kivilajit tulevat pintaan eri järjestyksessä eri puolilla maata. Paas ei tarkoita tiettyä kiveä, vaan kaikkia Viroa kattavia karbonaattikivilajeja, kuten dolomiittia tai kalkkikiveä, johon kääntäjät usein tyytyvät. Kirjoituksen aikaan paasikivi oli toistuva suomennos jopa tietokirjoissa.
Melkein sama kansa ja kieli, mutta eri luonto ja maisema
Kuva Tarton yliopiston maantieteen professorin August Tammekannin maantieteellisessä yleiskatsauksessa. Viron-kirja. Kust. Oy Kirja 1929
”Kyliä on kapea tuo Suomenlahti! Sen eteläisellä rannalla asuu melkein samaa kansaa kuin pohjoisellakin, joka kansa puhuu miltei samaa kieltäkin kuin pohjoisrannalla.
Mutta luonto on toinen. Tämä erilaisuus ei ole toki vahingoksi veljeskansoille, sillä, kiitos tuon seikan, meidän maamme ovat turismin kannalta toisilleen sitä mielenkiintoisemmat. Eestiläiset tuovat aina mukanaan Suomesta kauniita muistoja kallioiden väliin kylvetyistä järvistä; sen saloista ja koskista, kun taasen suomalaisten silmiä hivelee Eestin laaja, viljava peltomaisema, Etelä-Eestin kaunis kumpumaasto suurine puutarhoineen ja sievine taloineen. Ja lisäksi on vielä paljon muuta, jota kansoilla on toisilleen annettavaa ja näytettävää.”
Suomalaisten heimojen muinaislinnat
”Se joka vaivautuu perinpohjin tutustumaan Eestiin – eihän se ole niin perin suuri – löytää sieltä paljon historiallisia paikkoja. Vanhimpia niistä ovat suomalaisten heimojen muinaisen itsenäisyyden aikaiset maalinnat, ainoat muistomerkit sellaisista Pohjoismaissa. Niistä on parhaiten säilynyt Valjalan maalinna Saarenmaalla, joka nousee kesäisin katajapeitteisestä nummesta silmien eteen aivan kuin vihreä pohjoismainen pyramidi. Varbolan maalinna Harjumaalla, samoin kuin Otepään maalinnan jäännökset ovat myös hyvin säilyneitä. Muinaisista eestiläisten sankariteoista kertovat nämä linnat.”
Viron lukeminen Pohjoismaaksi oli yleistä ajan suomenkielisissä maakuvauksissa. Kirjoitusaikaan maalinnat olivat osa myyttistä tarinaa muinaisesta itsenäisyydestä ja vapaustaistelusta. Ne ovat olleet suoja- ja tukipaikkoja, mutta eivät välttämättä kansan yhtenäisessä taistelussa.
Ritarilinnat ja niiden legendat
”Myöhemmiltä ajoilta on säilynyt joukko ritarilinnain jäännöksiä. Niistä on kokonaisena säilynyt Kuresaaren ritarilinna, jonka onkaloista aivan äskettäin löydettiin seinän sisään muurattu miehen luuranko. Haapsalun linna on kuuluisa Valkeasta naisestaan, joka elokuun kuutamoissa ilmestyy linnankirkon ikkunaan. Suomalainen kirjailija Larin Kyösti, joka on monet kerrat kesäänsä viettänyt Eestissä, on kirjoittanut siitä kauniin ballaadin. Suurpiirteisiä ovat Viljannin kaupungin ritarilinnan rauniot hyvin hoidettuine puistoineen.”
Larin-Kyöstin runoelma Valkea neitsyt innoitti edelleen tuottamaan Anneli Saulin ja Tauno Palon tähdittämän elokuvan Risti ja Liekki (1957). – Viljandista käytettiin tähän aikaan ääntämystä vastaavaa kirjoitusasua Viljanti, joka myös taipui suomalaisittain. Näin olisi saattanut vakiintuakin, elleivät suomalaisten yhteydet olisi katkenneet vuosikymmeniksi.
Sotaretkien jäljet ja kuninkaan istuttamat tammet
”Myöhäisempien sotaretkien jäljiltä on Eestissä joukko kiintoista nähtävää. Paiden kaupungin lähellä on tsaari livana Julman kuuluisan päällikön Maljuta Skuratovin hauta, samoinkuin Napoleonin sotien aikaisen Venäjän sotajoukkojen ylipäällikkö, ruhtinas Barclay de Tollyn hauta Valgan lähellä Jõgevestessä. Ruotsin kuningas Kaarle XII on jättänyt runsaasti muistomerkkejä Eestiin. Pärnussa on talo, jossa tuo suuri sotasankari asui. Laiusenlinnassa kasvaa vielä hänen istuttamiaan tammia. Kuuluisa on Narvan taistelukenttä, jossa Kaarle XII löi Venäjän armeijan.”
Iivanan Julman terrorihallinnon, nk. opritšninan tarmokas pääpyöveli Maljuta Skuratov kaatui Mäon kartanon mailla käydyssä taistelussa Liivinmaan sodassa vuonna 1573, mutta hänet haudattiin Moskovan seudulle. Kartanon isäntä pystytti taistelun muistomerkin keisari Aleksanteri III:n veljen, suuriruhtinas Vladimirin vierailun kunniaksi vuonna 1886.
Barclay de Tolly oli myös Suomen kenraalikuvernööri vuosina 1809–1810.
Kansa on istuttanut Kaarle XII:n nimiin puita on ympäri Viroa, jopa 10 kruunun setelissä kuvatun Tamme-Laurin tammen. Hänen retkensä Virossa alkoi laivamatkalla Pärnuun, jonne hän saapui 6. lokakuuta 1700. Edessä oli voitollinen Narvan taistelu 20. marraskuuta 1700. Reittien varrelta kansan muistiin jäi useita yöpaikkoja, kahvitupia ja pudonneita hevosenkenkiä, jotka pääsivät tuottamaan onnea talojen räystäille. Kaarlen joukot talvehtivat Laiusen seudulla toukokuuhun saakka. Kilpailevan tarinan mukaan kuningas istutti kirkonkylään kolme lehmusta.
Porin rykmentin, Porilaisten marssin rykmentin syntysija
”Suomalaisia kiinnostaa Tallinnassa talo [?], jossa Kustaa Aadolf aikoinaan asui ja jossa hän allekirjoitti Porin rykmentin perustamista koskevan käskykirjeen.”
Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin kerrotaan antaneen tämän käskykirjeen Porin rykmentin ensimmäiselle komentajalle Arvid Yrjönpoika Hornille 16. helmikuuta 1626, jota rykmentin perinneyksikkö Porin prikaati juhlii edelleen vuosipäivänään. Kuningatar Maria Eleonoora oli odottanut puolisoaan Toompean linnassa jo puoli vuotta. Hän oli kokenut kolme epäonnistunutta synnytystä ja menettänyt poikavauvan vasta toukokuussa. Kustaa Aadolf oli sidottu taisteluihin Liettuan rajamailla. Lopulta ratkaisevan taistelun jälkeen hän kiirehti kuningattaren luo vain yhden ratsupalvelijan saattamana. Kuningas ehti Tallinnaan tammikuun jälkipuoliskolla ja viipyi kaupungissa helmikuun loppuun. Kruununperimys oli uhattuna, mutta yritettiinkö sitä turvata Toompean linnaa romanttisemmassa talossa, kuten maininnan voi tulkita? Joka tapauksessa kuningatar Kristiina ei saanut alkuaan Tallinnassa. Hän syntyi vasta joulukuussa.
Keskiaikaisen leimansa säilyttänyt Tallinna
”Muuten itse Tallinna tarjoaa runsaasti katsomisen arvoista. Venäjän aikana ei Tallinnan ja sen sataman merkitys ollut suuri, mistä syystä kaupunki kasvoi hitaasti. Sentähden ei Tallinna tee uudenaikaisen kaupungin vaikutusta, mutta sen sijaan se on säilyttänyt keskiaikaisen leimansa. Tanakoilla monilukuisilla torneilla ja muureilla ympäröity keskiaikainen Tallinna on pysynyt samanlaisena kuin se oli vuosisatoja sitten.”
Pitkä Hermanni ja vankityrmät
”Tallinnan vanhimmat talot ovat peräisin 1200-luvulta. Näistä 700 vuotta vanhoista rakennuksista ovat tärkeimmät Toompealla oleva tuomiokirkko ja Tanskan kuninkaan Valdemar II Sejrin rakennuttama Toompean linna korkeine Pitkä Hermanni -torneineen. Tämä torni on turisteille mieluisa paikka, sillä sieltä katsottuna on Tallinna aivan kuin kädessä. Kiintoisia ovat tornin keskiaikaiset vankikuopat, pimeät syvät kaivot, joihin ylhäältä johtaa pieni luukku. Tämän tanskalaisten linnan muuttivat venäläiset myöhemmin vankilaksi, joka kuitenkin sittemmin poltettiin. Entisten sortajien vankilan paikalle vapaa Eesti rakensi uudenaikaisen parlamenttitalon, ja monet niistä, jotka v. 1905 istuivat vankilassa, ovat nyt samalta paikalta johtamassa parlamentinjäseninä Eestin kansan kohtaloita.”
”Sieltä avautuu ihana näköala yli seudun, eikä matkailijan pitäisi jättää kiipeämättä sen kiertoportaita tasaiselle laelle asti, jossa tasavallan koko olemassaolon aikana on liehunut valtakunnan kansallislippu.” – Näin kannusti myös Matkusta Eestiin! -opaskirja vuonna 1929. Nykyään Pitkä Hermanni avataan yleisölle harvoin, eikä enää matkailunähtävyydeksi, vaan oman kansan mielenkiintoon esimerkiksi Viron eduskunnan eli Riigikogun avointen ovien päivänä.
Turisteille avatut maanalaiset käytävät
”Kiintoisia ovat Toompean mäen läpi ristiin rastiin kulkevat vanhat linnoituksen maanalaiset käytävät, jotka nyt on avattu turistien nähtäviksi.”
Tällaisen vaikutelman saattaa saada, kun ensi kerran astuu vuonna 2010 uudelleen avattuihin käytäviin. Niitä ei ole kaivettu Toompean alle ristiin rastiin, vaan muurattu suunnitelmallisesti koko Tallinnaa ympäröineisiin bastionijärjestelmän mukaisiin linnoitusvarustuksiin.
Pohjoismaiden omaperäisimpiin kuuluva raatihuone
”Katsomisen arvoinen on myös 14. vuosisadalla rakennettu Tallinnan raatihuone, joka on Pohjoismaiden omaperäisimpiä historiallisia rakennuksia. Siellä on Tallinnan kaupungin arkisto rikkaine, historiallisine kokoelmineen.”
Kaupunginarkisto on nyt toisaalla, mutta aikanaan sekin loi myönteistä matkakokemusta. Arkistonhoitaja saattoi ehtiessään yllättää vieraat hyvinkin arvokkailla asiakirjoilla.
Tallinnan teatterit ja museot
”Nykyajan Tallinnasta on mainittava Eestin teatterit ja museot. Tallinnassa on kolme teatteria: Estonia, Draamastudio ja Työväen teatteri. Siellä on myös Eestin taidemuseo ja Vapaussodan museo.”
Mainitut näyttämöt olivat vielä puheteattereita. Estonian tunnemme nykyään Viron kansallisoopperana ja Draamastudion nimellä Draamateatteri. Työväenteatterin perinne katkesi miehitykseen. Vapaussodan museon perinnettä jatkaa Viimsin sotamuseo.
Luoto oli artikkelissa vain kuvana. Kesselaid sijaitsee Saarenmaan lauttalinjan pohjoispuolella.
Kadriorg – Katariinan kaunis puisto
”Turistit eivät koskaan jätä Katariinan kaunista puistoa katsomatta. Siellä on entisen Venäjän keisarin linna, nykyään Eestin Riigivanemin residenssinä, tsaari Pietarin maja ja museo sekä suuri stadion ja laulujuhlakenttä.”
Kadriorgin nimi, Katariinan laakso, on muisto Pietari Suuren puolisosta ja seuraajasta Katariina I:stä. Riigivanem oli Viron alkuvuosien valtionpäämies, joka asemaltaan vastasi lähinnä pääministeriä. Hänen ja vuodesta 1938 alkaen presidentin edustusasuntona palveli Kadriorgin palatsi, joka on nykyisin vanhempaa eurooppalaista ja venäläistä taidetta esittelevä museo. Presidentinlinnana palvelee vuonna 1938 palatsipuiston taakse valmistunut hallintorakennus.
Piritan uimaranta ja nunnaluostarin rauniot
”Entäs sitten Piritan uimaranta, jonka hiekkarannalle kuumina päivinä virtaa koko Tallinna. Siellä on katseltavana keskiaikaisen nunnaluostarin valtavat rauniot.”
Tartto – iloinen tieteen ja taiteen kaupunki
”Jos tahdotaan tutustua nykypäivien Eestiin, ei ole unohdettava Tarttoa, Eestin yliopisto- ja taidekaupunkia. Vanhan 300-vuotisen yliopiston rinnalla, jossa Eestin tiede versoo, on siellä myös kirjallisen ja taide-elämän keskus. Tartto on iloinen ylioppilaskaupunki runsaine kahviloineen ja seurapiiri- ja yhteiskunnallisine järjestöineen. Siellä on tärkeä kansatieteellinen museo ja yliopiston kirjasto, jossa on yli 1.000.000 teosta.”
Taidekoulu Pallas teki Tartosta myös kuvataiteen keskuksen. Perinnettä jatkaa Tallinnassa alkuaan taideteollisena oppilaitoksena perustettu Viron taideakatemia (EKA).
Pietarin Suuren talo vasemmalla ja Lavretsovin Narvan kaupunginmuseo 1933. – Viron merimuseon kokoelmien postikortti. MM F 336/1
Narva – lännen etuvartio idässä
”Kiintoisa on myös Narva – läntinen etuvartio itää vastaan. Vuosisatoja ovat siellä Itä ja Länsi vihaisesti silmäilleet toisiaan, verisiä taisteluja on siellä käyty hyökkäävää Itää vastaan. Tätä todistamassa on kohisevan Narvan joen molemmilla puolilla keskiaikaiset linnoitukset, länsipuolella goottilaistyylinen ruotsalaisten rakentama Hermannin ja itärannalla venäläisten pystyttämä livanan linnoitus. Niin suuren Pohjan sodan kuin Eestin vapaussodan taistelukentät on varustettu muistopatsailla.
Narvakin on keskiaikainen kaupunki ja oli se aikoinaan rikkaimpia kauppapaikkoja, miltä ajalta siellä vieläkin on paljon kauniita rakennuksia. Kaupungissa on rikassisältöinen Lavretsov-niminen taidemuseo ja Pietari I:n museo. Lähellä on Eestin suurin koski, vesivoimaltaan heti Imatran seuraaja. Koskivoimalla käyvät Itä-Euroopan suurimmat Kreenholmin kutomotehtaat.”
Narvan kaupunki oli bastionijärjestelmän varustama linnoitus, samaan tapaan kuin Tallinnan ja Haminan kaupungit. Linnoituksen sisään jäivät mainitut kaksi vanhempaa linnaa. Nykyinen raja on Narvanjoessa, jonne miehitysvalta määräsi sen 24.11.1944. Sen myötä Iivananlinna (viroksi Jaanilinn) ja koko Itä-Narva tunnetaan Ivangorodina. Hermanninlinnaa voi kutsua Narvan linnaksi (viroksi linnus), kunhan muistaa, että Narva on myös linnoitus (kindlus).
”Narvan keskiaikainen linna.” Etualalla Venäjälle jäänyt Iivananlinna, taustalla Hermanninlinna. – Suomi · Eesti · Unkari -juhlakirja. WSOY 1931
Suuren Pohjan sodan ruotsalaisen osapuolen muistomerkki saatiin taistelukentälle 18.10.1936. Alkuperäinen 8,5 metriin kohonnut leijonapatsas hävisi sodassa. Se oli esikuvana kaupungin keskustassa vuonna 2000 paljastetulle Ruotsin leijonalle, joka on hiukan lauhkeampi ja kolmanneksen pienempi.
Sergei Lavretsovin kokoelmilla ja lahjoitusvaroilla perustettu Narvan kaupunginmuseo ja sen naapurissa sijainnut Pietari Suuren talo raunioituivat Neuvostoliiton tykistötulessa. Suunnitellusta kunnostuksesta luovuttiin ja rakennukset jyrättiin 1950-luvun jälkipuoliskolla maan tasalle, kuten koko Narvan vanha kaupunki muutamaa taloa lukuun ottamatta.
Narvanlahden seutu ja suomalaiskylät Rosonanjoen varren Viron-Inkerissä vuoden 1940 maatiekartalla
Viron Inkeri ja Rosonanjoki (menetetyt)
”Narva on suomalaisille mieluisa käyntipaikka senkin takia, että sen lähellä on Narva-Jõesuun suvitus- ja uimaranta ja Narvan lähellä on Eestin Inkeri kahden puolen Rosona-joen rantoja.”
Narvanjoen suu oli itse asiassa kahden joen suu, sillä sen kautta laskee mereen myös Rosonanjoki. jonka itäpää oli tuolloin Venäjän rajajoki. Kylpylävieraille se oli jännittävä matkailunähtävyys, jonne risteiltiin Narva-Jõesuusta. Jokivarren kaikki kylät olivat vielä suomalaisia.
Mutkitteleva merenranta ja Narva-Jõesuu
”Eestin luonnonkauneimmista kohdista on erityisen tärkeä merenranta Tallinnan ja Narvan välillä. Toisin paikoin on tämä ranta matala, hiekkainen ja mutkitteleva. Siellä on runsaasti pieniä, hiljaisia kesänviettopaikkoja, joissa elantokustannukset ovat halvat, kesä viehättävä ja kaunis. Mutta kaunein on ranta Narva-Jõesuussa. Siellä on kuuluisa kylpyläyhdyskunta, jossa on yli 6.000 huvilaa. Kesäisin on siellä tuhansittain kesävieraita, joita sinne lämmin merivesi, puhdas ilma, vehmas ympäristö, leppoisat puistot ja vesiurheilu ja urheilukalastus ovat viekoitelleet.”
Narva-Jõesuu oli täynnä pitsihuviloita, kuten Suomen Terijoki, ja molemmilla rannoilla niiden rakennuttajat olivat Pietarin aristokraatteja tai muita varakkaita. Huviloiden määrä laskettiin kuitenkin sadoissa, joka tapauksessa alle tuhannessa. Terijoen tapaan pitsihuviloita myytiin rahapulassa muualle maahan, kuten Haapsaluun, Pärnuun ja Nõmmen puutarhakaupunkiin. Neuvostovuosina näitä oli jäljellä vielä kymmeniä, nykyisin vain yksittäisiä.
Suomenkielinen Pärnu, hauskin kylpyläkaupunki
”Suomalaisten erikoisessa suosiossa on myös Pärnun kaupunki Riian lahden rannalla. Väliin on siellä ollut tuhansittain suomalaisia, mistä syystä jopa kaupungin kaduilla ja liikkeillä on suomenkieliset nimet painettuina. Pärnu on kuuluisa merenrannastaan ja hyvästä mutaparantolastaan. Pärnun puistokäytävät ovat hyvässä kunnossa ja on niitä yhteensä 33 km. Pärnua rakastavat erityisesti elämäniloiset nuoret, mistä syystä Pärnua pidetään Eestin hauskimpana kylpykaupunkina.”
Mutakylpylät, Saarenmaa ja Vilsandin lintumaailma
”Mainittava on vielä Haapsalu ja Kuresaare kuuluisine mutakylpylöineen. Kuresaarelle antaa Saarenmaan omaperäisyys vielä erityistä mielenkiintoa. Siellä tapaa kansallispukuja kantavaa kansaa ja siellä on lintumaailman paratiisi Vilsandin saarella. Paljon ja harvinaisia lintuja pesii ja talvehtiikin siellä.”
Monitaitoinen kirjailija ja toimittaja Juhan Jaik (1899–1948), joka mm. vironsi laulun Auringon lapset. – Rahvusarhiiv, Fotis 1928
Saarenmaan pääkaupungin nimen kirjoitusasu on vaihdellut. Nykyisin keskelle kuuluu kaksi ässää: Kuressaare.
Havumetsätön Läänemaa
”Luonnonystävälle tarjoaa Eesti paljon idyllistä ja omaperäistä. Läänemaalla on seutuja, joissa kymmenien kilometrien matkalla ei löydy ainoatakaan havupuuta, mutta sensijaan tammistoja ja saarnimetsiköitä, joissa on villejä omenapuitakin. Erityisen vaihtelevia silmälle ovat vielä Etelä-Eestin kumpumaisemat.”
Suomalaiselle taattu ystävällinen vastaanotto
”Mutta joka tahtoo tutustua Eestin kansaan, sen elämään ja työhön, voi matkustaa kaikkialle Eestissä. Niin paljon erilaisia ovat olot ja taloudelliset mahdollisuudet, että ne kiinnostavat väkisinkin suomalaista matkustajaa. Ja ystävällinen vastaanotto on kaikkia suomalaisia kohtaan jo etukäteen taattu.”
12.11.2011 (Ilta-Sanomat 21.10.2006)
Viro on suomea, Eesti viroa
Suomalaiset kysyvät usein virolaisilta, pitäisikö heidän kotimaataan kutsua Viroksi vai Eestiksi. Kysymme opastusta ystäviltämme, joiden äidinkieli ei ole suomi, mitä tuskin tekisimme Ruotsissa, Saksassa tai Englannissa…
Lisätietoa | Lisainfo
- Suomen Ulkomaankauppa 5/1934. Suomen Vientiyhdistys 15.3.1934
- Anders Fryxell, Berättelser ur svenska historien. 6. delen: Gustaf II Adolf. 21. delen: Karl XII historia. Karl XII ungdoms- och fredsår, hans första krigsår. Stockholm 1833 & 1856
- K. N. Rauhala, Kaarle XII:n jäljillä Virossa. Suomen Kuvalehti 16.11.1929
- Hendrik Sepp, Narva piiramine ja lahing a. 1700. Kaitsevägede staabi VI osakond 1930
- Ilmari Kohtamäki, Rosonalta ja Rosonan varsilta. Uusi Suomi 10.7.1932
- V. I. Mikkonen, Viron vanhoja linnoja. Helsingin Sanomat. Viikkoliite 8.7.1934
- Reino Hirviseppä, Karoliiniemme tulikaste Narvassa 20. XI 1700. Suomen Sotilas 22/1936
- Martti Haavio, Sumu Rosonanjoen yllä. Tarinoita Viron Inkeristä. Hakkapeliitan Joulu 1936
- Yrjö Harvia, Lyhyt kertomus kunnallismiesten Viron-matkasta. Suomen Kunnallislehti 6/1937
- Pekka Linnainen, ”Karjatüdruk Hilja” kohtasi Haapsalun neidon. Estofennia 27.3.2022
- Juhan Jaik, Hõimupäev ja noorsugu. Hõimupüha erinumber. *) Toimetus pole autoriga ühevõrra optimistlik eesti ja soome rahvaste sulamise küsimuses. Eesti Hõim 3–4/1931
- ”Päikese lapsed” linawalmis. Päewaleht 2.11.1932
