Tallinnan–Haapsalun rata ottaa 6,5 kilometrin askeleen

Haapsalun rautatieaseman 216 m pitkä laiturikatosViron valtion ratahallintoyhtiö Eesti Raudtee päätti tiistaina käynnistää suunnittelutyöt 6,5 kilometrin rataosuudella Riisiperestä Turban kylään. Riisipere jäi vuonna 1995 rataverkon pääteasemaksi, kun samainen Eesti Raudtee sulki Haapsalun kaupunkiin jatkuneen 53 kilometrin rataosuuden.

Sulkemisen perusteena oli radan huonokuntoisuus. Kiskotus oli peräisin 1960-luvulta ja liian kevyt nykykalustolle. Turvalliseksi nopeudeksi oli määritelty valtaosin 27 km tunnissa. Kiskot nostettiin ylös ja penkalle tehtiin hiekkapohjainen pyörätie, Läänemaan terveystie. Siellä on nähty suomalaisiakin, jotka ovat saapuneet Tallinnasta Riisipereen junalla ja jatkaneet Haapsaluun polkien.

Junalla Hiidenmaan lauttarantaan

Läänemaan lääninhallitus on aktiivisesti edistänyt Haapsalun ratahanketta. Rautatien vaatimat varaukset on jo merkitty maakuntakaavaan. Kiskojen ei ole tarkoitus päättyä Haapsaluun, vaan jatkua Rohukülan satamaan, josta lautat liikennöivät Hiidenmaalle ja Vormsille. Neuvostoaikana tämä rataosuus oli varattu miehitysarmeijan ja punakotkien Kiltsin lentotukikohdan tarpeisiin.

Alkuperäinen Haapsalun rata avattiin vuonna 1905. Kylpyläkaupungille suora yhteys merkitsi aristokraattisia vieraita valtakunnan pääkaupungista Pietarista. Haapsalun asemalaiturilla keisariperhettä odotti 216 m pitkä katos, joka on yhä kaupungin kuvatuimpia kohteita.

Viron hallitus osoitti  8 miljonan euron rahoituksen Riisiperen–Turban rataosuudelle viime toukokuussa. Eesti Raudtee arvioi sen valmistuvan vuoden 2019 lopussa.

Lähteet