Narvan katkaistujen ristien sankarihautausmaa – vapauden ja menetyksen muistomerkki?

Narvan sotilashautausmaa eli nykyinen varuskunnan hautausmaa (Narva Garnisoni kalmistu). – Ain Krillo 24.5.2010

Narvan sankarihaudat ja Viron vapaus­sodan muisto­merkki, joka paljastettiin uudelleen vuonna 1996. – Ain Krillo 24.5.2010

Miksi kaikki ristit on katkaistu? kysyy matkailija. – Ne muistuttivat armeijasta, joka löi Neuvosto-Venäjän, ja esikuvaa pelättiin, toteaa opas ja kehottaa miettimään, miksi tällaista ei näe Suomessa. – Mutta miksi niitä ei ole jo korjattu? – Siitä on kyllä keskusteltu, mutta pitäisikö? Eikö näissä ristintyngissä avaudu suomalaisenkin silmin Viron ajatuksia herättävin vapauden ja menetyksen muistomerkki?

Narva Garnisoni kalmistu, sotilashautausmaan nykynimi portissa 21.7.2015

Sotilashautausmaa (Sõdurite surnuaed) vihittiin Viron vapaussodassa kaatuneiden hautapaikaksi 5. lokakuuta 1919. Ristejä oli 194, yksi kullekin sankari­vainajalle. Nykyään se tunnetaan varus­kunnan hautausmaana (Garnisoni kalmistu).

Muistomerkkien hävittäminen ei ollut suinkaan poikkeuk­sellista, vaan osa Neuvosto­liiton virallista vandalismia, nk. monumentti­propagandaa, josta Leninin johtama kansan­komissaarien neuvosto oli säätänyt jo 14. huhtikuuta 1918. Miehitetyn Viron kirkkomailta löysi usein tyhjiä kenttiä, joiden syy oli helppo arvata. Narvassa silmiin­pistävää ja poikkeuksellista oli työn jättäminen puolitiehen.

Hävitystyön esitaistelija oli miehitysvallan korkein siviili­käskynhaltija Virossa, kommunistisen puolueen 1. sihteeri Nikolai Karotamm, joka alkuaan kaavaili muistomerkkien poistamista ”yhdessä yössä” huhtikuussa 1945. Tempaus osoittautui ilmeisesti liian vaativaksi, sillä 2. elokuuta Karotamm ohjeisti hankkeensa maakunta- ja kaupunki­komiteoiden sihteereille ajallisesti kevennettynä:

Elokuun aikana poistettava nk. ”vapaussodan” muistomerkit niin, ettei niistä jäisi enää jäljelle jälkeäkään. Valmistelkaa tämä poistamisen poliittisesti (esim. järjestämällä parissa paikassa hyvin valmistellut ja toteutetut kokoukset, jotka vaativat toimeenpanevaa komiteaa poistamaan tiettyjä muistomerkkejä jne. jne.). Jos kyseessä ovat kuuluisien taiteilijoiden teokset, tulee jokaisesta sellaisesta muisto­merkistä, jolla on suurta taiteellista arvoa, kääntyä kustakin erikseen Viron Kommunistisen (bolševikki-) Puolueen keskus­komitean propagandaosaston puoleen ohjeen saamiseksi. Muistomerkkien hävittämisen päivä ja aika jäävät teidän itsenne päätettäväksi. Joka tapauksessa toteuttakaa tämä niin, että tästä toimen­piteestä olisi poliittista hyötyä. Käyttäkää tätä toimenpidettä lujittamaan taisteluamme porvarillisia nationalisteja, saksalaisten fasistien kätyreitä ja bandiitteja vastaan. Puhdistakaa maakuntanne tästä muistomerkkien saastasta 24. elokuuta (eli Viron SNT:n perustuslain voimaantulon 5. vuosipäivään) mennessä.

Sanat eivät vastanneet tekoja. Tuhoaminen eteni suhteellisen hitaasti ja toden teolla siihen ryhdyttiin vasta pahamaineisen, 21.–26. maaliskuuta 1950 pidetyn puolueen keskuskomitean 8. yleiskokouksen jälkeen. Se oli  kuripitonäytös, jossa maan poliittinen johto ja myös Karotamm vaihdettiin.

Suomalaisten aseveljien seppeleen laskee ratsumestari Gustaf Svinhufvud

Narvan vapaussodassa kaatuneiden muistomerkki Suojeluskuntajärjestön lehdessä 20.10.1921

Narvan sankaripatsas Suojelus­kunta­laisen Lehdessä 20.10.1921. Paljastus uutisoitiin useissa Suomen lehdissä.

Narvan sotilashautausmaa, Sõdurite surnuaed, vihittiin Viron vapaussodassa kaatuneiden hautapaikaksi 5. lokakuuta 1919. Täältä sai viimeisen leposijansa 194 sankari­vainajaa, joista kahdeksan haudattiin vielä vuoden 1921 puolella. Kunkin hautaa osoitti oma puuristi. Seitsemän miestä laskettiin hautaan tunte­mat­tomana. Heidän ristiinsä kirjoitettiin: ”Tundmata”.

Puuristejä ryhdyttiin vaihtamaan valurautaisiin vuonna 1927. Hanketta ja keräystä toteutukseen ajoi Narvan kansalais­opiston johtaja Johannes Sõster. Hänestä jokaisen Viron olemassaolon puolesta henkensä antaneen tuli saada metallista tai kivestä muistomerkki, jossa hänen nimensä säilyy jälkipolville.

Näinä päivinä 100 vuotta sitten, 25. syyskuuta 1921 hautausmaalla paljastettiin kuusimetrinen muistomerkki. Surua kuvaava veistos Lunastus oli valettu teräsbetonista Tarton Pallas-taidekoulussa ja sen oli suunnitellut koulun opettaja Voldemar Mellik. Suomalaisille hänen tunnetuin veistoksensa on Tallinnan Viru-kadun suihku­lähteen Pojat kalan kanssa. Jalustan suunnitteli kuvataiteilija Rudolf Sajor, joka toimi tuolloin opettajana Narvassa. Jalustan kylkien tammi­seppeleet valettiin ilmaiseksi Friedrich Hahnin tehtaassa, joka oli Narvan suurin metalliteollisuusyritys ja tunnettiin paremmin Zinovjevin valimona ja konepajana. Mahdollisesti ristitkin valettiin Narvassa.

Suomalaisten seppeleen toi paljastustilaisuuteen jääkäriratsumestari Gustaf Svinhufvud, joka oli Viron vapaussodan veteraaneja ja tuolloin Uudenmaan pohjoisen suojeluskuntapiirin päällikkö. Hän ei itse taistellut Narvan rintamalla, vaan palveli Etelä-Virossa ja Latvian puolella taistelleen Pohjan Poikain rykmentin 2. pataljoonan komentajana. Narvan sankari­haudassa lepäsi kuitenkin yksi pataljoonan miehistä, Lockstedtin käynyt jääkäri ja Viron vapauden­ristin ritari, kuten Svinhufvudkin.

Katkaistun ristin alla lepää myös hollolalainen Kustaa Heinonen

Kustaa Heinonen – Suomen jääkärien elämäkerrasto, 1938

Viron vapaudenristin ritari, jääkäri­vääpeli Kustaa Heinonen. – Suomen jääkärien elämäkerrasto, 1938

Jääkärivääpeli Kustaa Heinonen syntyi Hollolassa 17. helmikuuta 1892. Siviilissä hän oli työskennellyt ajurina Helsingissä. Viron vapaussodassa Heinonen taisteli ensin Pohjan Poikain riveissä Etelä-Viron, Latvian ja Pihkovan rintamilla. Suomen jääkärien elämäkerraston mukaan hän kuoli Tartossa espanjantautiin keväällä 1919. Tosiasiassa Heinonen selätti taudin ja pestautui rykmentin kotiuttamisen jälkeen Viron armeijaan palvellen sen leveäraiteisessa panssarijunassa nro 4. Hän ehti haavoittuakin lokakuussa, kunnes kohtaloksi koitui aikakauden toinen vitsaus, pilkkukuume, johon hän kuoli Viron 1. divisioonan ”lentävän osaston” sairaalassa Narvassa 29. helmikuuta 1920.

Vuonna 1920 haudattujen joukosta löytyy myös linnoitus­tykistössä palvellut ja nimen perusteella suomalainen Paul Ahtikanen. Suku­nimi esiintyy myös muodossa Ahtikainen, ja se saattaa olla myös Antikainen. Nimeä ei löydy vapaaehtoisjoukkojen luetteloista, joten hän on saattanut värväytyä omatoimisesti tai tulla muualta kuin Suomenlahden pohjois­puolelta, esimerkiksi Pietarista.

Gustav Heinonen ja Paul Ahtikainen – kaksi suomalaisista nimeä Narvan sankaripatsaan nimitaulussa

Vääpeli Kustaa (Gustav) Heinosen ja toistaiseksi tuntemattoman Paul Ahtikaisen nimet Narvan sankari­patsaaseen lisätyssä taulussa.

Ristit pystytettiin myös neljälle Inkerin rykmentin sankari­vainajalle, jotka nimistään riippumatta saattoivat olla suomalaisia: Ivan Kabanen, Jaan Kiresel, Mihail Semenov ja Ivan Tsaarin.

Suomalaisia voi olla myös tuntemattomien sotilaiden joukossa. Narvan rintaman 1. suomalaisesta vapaajoukosta jäi kadonneena kentälle viisi sotilasta. Kaksi heistä, 2. komppaniassa ratsain palvelleet Lauri Floor ja Oskar Viik joutuivat toden­näköisesti väijytykseen 18. tammikuuta 1919, samana päivänä, jonka iltana suomalaiset joukot jo puhdistivat Narvan keskustaa. Floorin on kerrottu kaatuneen ratsuineen Narvanjokeen ja hukkuneen. Viik katosi viedessään raportteja Narva-Jõesuuhun.

Kolme miestä, 4. komppanian Arvi Heikkinen, Karl Honkanen ja Lauri Kataja kaatuivat 1. helmikuuta, jolloin Narvan vapauttanut pääjoukko oli jo vetäytynyt Rakvereen. Neljäkymmentä miestä tarjoutui vapaaehtoisesti tukemaan virolaisten hyökkäystä, jonka tarkoituksena oli katkaista rautatieyhteys Narvanjoen itärannalta ”niin kaukaa kuin mahdollista”. Vihollinen osoittautui tiedusteltua vahvemmaksi. Suomalaiset joutuivat odottamatta kiivaaseen sivustatuleen ja vetäytyessä kaatuneet tuli jättää kentälle. Saman taistelun uhreihin kuului myös Henrik Tallberg, joka kuoli seuraavana päivänä haavoihinsa ja lepää nyt Helsingin Vanhassa kirkkopuiston sankarihaudassa.

”Tsaar Peetri sõjalaste kalmu kõrval on Eesti sangarite vennashaud”

”Jokesi rannalla, kaukana kaupungin laidalta, tsaari Pietarin sotilaiden hautakummun vierellä, on Viron sankarien veljeshauta”, näin runoili sankarihautausmaan sijainnin Eerik Laidsaar vuonna 1938. Sanat viittasivat näköetäisyydelle, Narvan vuoden 1700 taistelun monumenttiin, jonka siihen osallistuneet venäläiset sotilasyksiköt pystyttivät kaatuneidensa muistoksi taistelun 200-vuotisjuhlaan. Se tuhoutui vuoden 1944 tulituksissa, mutta entistettiin ja sai neuvostovallalta uuden ristin vuonna 1956.

Narvan taistelussa 1700 kaatuneiden venäläisten sotilaiden muistomerkki

Narvan vuoden 1700 taistelun muistomerkki, jonka venäläiset sotilasyksiköt pystyttivät  kaatuneilleen marraskuussa 1900. Tuhoutui sodassa, mutta entistettiin vuonna 1956.

Sankarihautausmaan muistomerkki selviytyi sotavuosista paremmin. Useissa lähteissä on väitetty, että se hävitettiin jo vuonna 1940, mutta tosiasiassa patsas seisoi kaiken aikaa paikallaan. Jalusta oli toki kuulanjälkien peittämä ja valurautaiset osat irti tai vaurioituneet, mutta veistos oli kuvien perusteella lähes kunnossa. Edelleen se selviytyi myös Karotammin elokuun 1945 määräajasta.

Kirjeenvaihto aiheutti kuitenkin painetta. Narvan puolue­komitea vastasi 30. marraskuuta 1945 Karotammille, että kaupungin muisto­merkit oli hävitetty jo vuosina 1940–41. Puuttumatta ne oli jätetty vain hautausmailla. Mainittuina ensimmäisen miehityksen vuosina Narvan väestö oli vielä karkottamatta ja ”luottomiehetkin” omaa väkeä.

Sotilashautausmaan muistomerkki luvattiin poistaa helmikuun 1946 loppuun mennessä. Saman määräajan sai vajaan kilometrin päässä sijainnut kenraali Judenitšin johtaman Luoteis-Venäjän armeijan hautausmaan muistomerkki. Tihutyöt tehtiin – ajallaan tai myöhemmin.

Ristejä ei katkaista Stalinin aikana, vaan vasta 1960-luvulla

Hautaristit saivat olla rauhassa 1960-luvulle saakka. Tämä saattaa yllättää, mutta todennäköisesti ne olivat Narvan uusille asukkaille merkityksettömiä. Viron vapaussotaa ei heidän historiansa tuntenut. Ensimmäisinä sodanjälkeisinä vuosina vanhojen narvalaisten paluu kotikaupunkiinsa oli monin tavoin estetty – ja uudet olivat maahanmuuttajia. Kesään 1947 saakka Moskova suunnitteli Narvaan erästä salaisinta kohdettaan, Kombinaattia nro 7 eli Sillamäelle päätynyttä uraaninjalostamoa, ja väestön vaihto oli neuvostologiikalla perusteltua. Syntyperäisiä asukkaita alkoi palata harvakseltaan 1950-luvulla, mihin tarjosi tilaisuuden esimerkiksi opintojen jälkeinen työpaikkakomennus.

Ristien katkaisun tarkempaa ajankohtaa ei ole kirjattu. Ehkä hautarauhan rikkominen on kaivertanut niin tekijöiden kuin käskijöiden omaatuntoa. Tiettävästi osa risteistä kerättiin romu­raudaksi. mutta osa vain puskettiin traktorilla laidalle vesaikkoon, jossa ne lojuivat vuosikymmeniä. Samoin kävi portinpylväille, kun tietä 1970-luvulla levennettiin ja lähimmät haudat jäivät sen alle.

Löydettyjä ristejä on pelastettu Narvan museon varastoon. Niiden restauroinnista ja palauttamisesta haudoille on ainakin toistaiseksi luovuttu. Museotutkijat ovat arvioineet hautausmaan nykyasussaan, nurmesta törröttävine ristintynkineen, kuvaavan parhaiten Narvan ja Viron katkonaista historiaa. Se on nähty oppituntina nykyihmiselle. Toisaalta kyse on 194:stä häpäistystä hauta­muisto­merkistä ja velasta Viron sankarivainajille. Vanhojen valokuvien ansiosta hautausmaa olisi kunnostettavissa alkuperäistä arvostavaan asuun myös neuvostosorrosta muistuttavat tyngät säilyttäen.

Narvan sotilashautausmaa puuristien aikaan ennen vuotta 1927.. – Ain Krillon kokoelma

Narvan sotilashautausmaa ennen puuristien vaihtamista valurautaisiin vuonna 1927. Kustaa Heinonen lepää etualalalla, käytävän vasemmalle puolelle. Hänen ristinsä etunimi ”Gustaw” näkyy puunrungon takana. – Ain Krillon kokoelma

Narvan sotilashautausmaa (Sõdurite surnuaed) ja Viron vapaussodassa kaatuneiden muistomerkki 1930-luvulla. – Ain Krillon kuvakokoelma

Narvan sotilashautausmaa 1930-luvulla. 194 sankarivainajaa, joista seitsemän tuntematonta. – Ain Krillon kokoelma

Viron vapaussodan muistomerkki paljastettiin sankarihautausmaalla uudelleen 15. kesäkuuta 1996. Lisäyksenä alkuperäiseen ovat haudattujen nimet jalustan kylkiin kiinnitetyissä tauluissa.

Sotilas­hautaus­maiden suojelusta vastaa Virossa puolustus­ministeriö. Sankariristien katkaistuiksi jättämisestä ei ole virallista päätöstä, ja sellaista tuskin kukaan uskaltaa allekirjoittaa. Nykytila vaikuttaa halun tai varojen puutteelta, jossa neuvostonostalgia on käännetty hyveeksi.


Viron vapaussodan suomalaisten sankarihaudat Helsingissä7.3.2019

Nimet graniittipaasilla – Viron vapaussodan suomalaisten sankarihaudat Helsingissä

Sata vuotta sitten, tammi-maaliskuussa 1919 haudattiin Helsingissä 35 Virossa kaatunutta suomalaista. Keitä nämä vapaaehtoiset olivat ja miksi sankarihautoja on kaksi?


Lähteitä ja lisätietoa | Allikad ja lisainfo

  1. Narwast. Täna 19. nowembril [2.12.] awati Preobrashenski ja Semenowski polgu jn I. suuretüki pregadi poolt, nende polkude langenud meeste mälestuseks, kes 1700. aastal rootslaste wastu sõdides surma saiwad, ligi neli wersta Narwast, Narowa pahemal pool kaldal, mälestuse märk. Ta on kiwidest tehtud ja roheliste mätastega ümberpiiratud. Uus Aeg, 25.11./7.12.1900
  2. Haavatute ja haigete sõdurite nimekiri. 13. oktoobril k. a. Tartu toodud. II. Tartu sõjaväe­haiglasse. Haavatud: Heinonen, Gustaw, Helsingist. Postimees 17.10.1919
  3. I:n Suom. vapaajoukon II:n kompp. sotapäiväkirja, s. 111–112. Soome väeüksuste päeva­käskude, teadaannete ja kirjavahetuse ärakirjad. ERA.2124.2.226. Rahvusarhiiv
  4. Suomalainen jääkäri kuollut Narvassa. Viron 1 divisionan tarttuvien tautien ehkäisemiseksi toimivan lentävän osaston sairaalan vääpeli Akseli Ritola ilmoittaa, etta jääkärivääpeli Kustaa Heinonen Suomesta on kuollut Narvassa viime helmikuun 9 pnä. Heinosen kotipaikkaa Suomessa ei tunneta. Lähempiä tietoja saa vääpeli Akseli Ritolalta Narvasta. Uusi Suomi 2.4.1920
  5. Suomalainen jääkäri kuollut Virossa. Ilkka 8.4.1920
  6. Eesti Wabadussõjas mulda warisenud wapraid kodumaa kaitsjaid. Sõdurite surnuaiale maetud 1–194. Teistele surnuaedadele maetud 195–275. Põhja Kodu 24.9.1921
  7. Narvassa kaatuneiden muistomerkit paljastettu. Iltalehti 27.09.1921
  8. Siivertsin hautausmaat Narvan kartalla 1929 – Siivertsi kalmistud Narva linna plaanil 1929Sõdurite mälestussamba avamine Narwas. ”Herra Hahn on omas vabrikus tasuta ja omast materjaalist valanud pealkirja tahvli ja neli metall pärga (pani pärja).” Põhja Kodu 27.9.1921
  9. Veljeskansan vapaussodan muisto. Kansikuva. Suojeluskuntalaisen Lehti 20.10.1921
  10. Vilho Helanen, Suomalaiset Viron vapaussodassa. ”Tämä hyökkäys [1.2.] oli päättymiseltään ainut­laatuinen Ensimmäisen Suomalaisen Vapaa­joukon historiassa (s. 315–318).” Kirja 1921
  11. Wabrikandid А. Laar ja F. Hahn omavahelisi asju kohtus õiendamas. Põhja Kodu 3.10.1925
  12. Langenud kangelaste mälestamine. Lõpul pani Johannes Sõster ’Ilmarise’ nimel lillekimbu ja teatas, et ’Ilmarine’ suurema summa, mis pärja ostmiseks oleks ära kulunud, annab langenute haudade lõpliku ehtimise kapitali hulka. Sest langenute haudadel on nüüd ainult puuristid ja kalmu ümber puust aed, mis aga kergesti wõiwad kõduneda. Põhja Kodu 20.10.1925
  13. Johannes Sõster, Langenud kangelaste mälestamine. ”Meil on langenute kalmul küll ühine suurem mälestussammas, aga puudub iga haua peal jäädawam mälestusmärk. Puuristid ei ole kuigi wastupidawad ja häwinewad warsti. Meie kohus oleks igale hauale püstitada kiwist wõi metallist mälestusmärk kangelase nimega, millest weel tulewased põlved võiksid lugeda nende nimesid, kes oma elu jätsid meie iseolemise eest.” Põhja Kodu 3.7.1926
  14. r. (Johannes Sõster?), Kangelaste kalmu ehtimisest. Põhja Kodu 10.7.1926
  15. Johannes Sõster, Seni püstitatud 94 risti. Põhja Kodu 17.9.1927
  16. –rg., Au langenuile! ”Värvimata kalmistuwärawast woolab läbi arwukas inimestehulk ja jääb tõsiselt paljastatud peadega tummade malmristide ümber seisma.” Põhja Kodu, 4 10.1927
  17. Narva end. Sinowjewi [Zinovjevi, Hahni] malmitehas lammutamisel. Postimees 24.11.1932
  18. Narwa austab langenud kangelasi. ”Ühtlast on loota, et seltskond kangelaste haudu – mustad malmristid – ka tänawu ei unusta, waid need selleks päewaks lilledega ehib Laululehtede ja kaartide müügist saadud raha läheb kalmistu kaunistamiseks.” Põhja Eesti 15.9.1932
  19. August Tõnurist, Kuidas Narwas awati langenud kaitsewäelaste kalmistu. Sõdurite kalmistu õnnistamise päew 5. oktoobril 1919. aastal. Põhja Kodu 17.9.1932
  20. J. Sõster 60-aastane. Narva rahvaülikooli juhataja. Põhja Kodu 27.11.1936
  21. Eerik Laidsaar, Idavalvur. ”Kuis muistegi, nii kohiseb Naroova … Su inimverest imbutatud mulda on maeiud Ordu rist ja Rootsi raud, su jõe kaldal, kaugel linnaservalt, tsaar Peetri sõjalaste kalmu kõrval on Eesti sangarite vennashaud.” Uus Eesti Narva uudised 8 10.1938
  22. Suomen jääkärien elämäkerrasto. ”Heinonen. Kustaa. – Otti osaa Viron vapaussotaan ja kuului Pohjan Poikain rykmentin II pataljoonan 5- komppaniaan.  Kuoli espanjantautiin Tarton sairaalassa keväällä 1919. Ylennykset: vääpeli Viron armeijassa 1919.” WSOY 1938
  23. Eestimaa K(b)P Keskkomitee VIII pleenum. Pleenum kuulas ära ja arutas läbi ÜK(b)P Kesk­komitee otsuse ”Vigadest ja puudustest Eestimaa K(b)P Keskkomitee töös”. – Pleenum vabastas sm. N. Karotamme Eestimaa K(b)P Keskkomitee esimese sekretäri kohalt. Viru Sõna 11.4.1950
  24. Neuvosto-Eestin presidentti erotettu. Korkeimman neuvoston presidiumin puheenjohtaja Eduard Päll sekä kommunistipuolueen pääsihteeri Nikolai Karotamm on erotettu toimistaan, ja sisäministeri Boris Kumm samoin erotettu paikaltaan. Helsingin Sanomat 4.5.1950
  25. Viktor Blum, Monumentaalpropaganda. Rahvakomissaride nõukogu 1918. a. 14. aprilliga dateeritud dekreedile «Monumentaal­propagandast» langes osaks huviküllane vastuvõtt: huvitas ju kõiki, millist rolli pakub kunstile verinoor riik. V. I. Lenin pidas monumentaalpropagandat kultuurharidustöö lahutamatuks osaka. Tartu Riiklik Ülikool 28.10.1977
  26. J. Tanner, Eestimaa algab Narvast. 15. juunil avati pidulikult Narva sõjaväekalmistul, Siivertsis, hiljuti taastatud Vabadussõjas langenute mälestussammas. Vaba Eestlane 16.7.1996
  27. David Vseviov, Endiste narvakate mõistatus. ”Kuid, nagu juba öeldud, NSV Liidu Ministrite Nõukogu määrusega 1. märtsist 1947 loobuti [Kombinaadi nr 7] peatehase ehitamisest Narva linna ja keskenduti objektidele Sillamäe kandis.” Tuna 2/2001
  28. Marek Tamm & Saale Halla, Ajalugu, poliitika ja identiteet: Eesti monumentaalsest mälu­maastikust. ”Dokumendid näitavad, et monumendipuhastuse eestvedaja oli EK(b)P Keskkomitee I sekretär Nikolai Karo­tamm, kes tegutses sageli keskkomitee käske ootamata. 2. augustil 1945 saatis ta kõigile maakonna- ja linnakomiteede sekretäridele korralduse ’augusti kuu jooksul kõrvaldada nn. ’vabadussõja’ mälestusmärgid, nii et neist enam jälgegi järele ei jääks. Kuu lõpus esitada aruanne.’ See hävitamisprotsess oli kummatigi võrdlemisi aeglane, kandes vilja alles pärast EK(b)P VIII pleenumit.” – Lk. 30 teoses Monumentaalne konflikt. Varrak 2008
  29. Irina Tokareva, Vabadussõjas langenute mälestussammas roostetab ja laguneb. Vandaalide lõhutud kalmistu ootab presidenti. Põhjarannik 11.2.2009
  30. Jüri Tõnisson, Miks ei taastatud Narva vanalinna? Kultuur ja Elu 2/2010
  31. Kristjan Luts, Eesti sõjaajaloo teejuht. Eesti Päevaleht 2010
  32. Teet Korsten, Narva hädas vabadussõja mälestusmärgi uuendamisega. Põhjarannik 5.11.2014
  33. Vadim Bulatnikov, Mälu sümbolites. Narva 1918–1920. Toimetised 19 : Murrangud. Uurimusi Narva piirkonna ajaloost. Narva Muuseum 19.9.2018
  34. Igor Kopõtin, Ingeri polk Eesti Vabadussõjas. Soome-ugri sõlmed 2018. Fenno-Ugria 2019
  35. Ain Krillo & Mati Strauss, Soomlaste kaotused Eesti Vabadussõjas 1918–1920. Suomalaisten sotasurmat Viron vapaussodassa. ”Heinonen, Kustaa. – Apujoukkojen palatessa Suomeen siirtyi Viron armeijan leveäraiteiseen panssarijunaan nro 4. Kuoli 29.2. [Suomen lehdissä 9.2.] 1920 Narvan 1. divisioonan sairaalassa pilkkukuumeeseen.” Vabadussõja Ajaloo Selts 2019
  36. Narva Garnisoni kalmistu. Vabadussõjas hukkunute matmispaik. Kultuurimälestiste register
  37. Monument Põhjasõjas 1700. a. langenud vene sõjaväelastele. Kultuurimälestiste register
  38. Sõjahaudade kaitse seadus. RT I 2007, 4, 21. Riigi Teataja
  39. Kaitseväe kalmistu haldamise kord. RT I, 25.03.2013, 5. ”§ 5. Kaitseväe kalmistul olev haua­plats tähistatakse risti, hauaplaadi, -kivi, -samba või muu tähisega.” Riigi Teataja