Paul Keres 100 -juhlarahan puolen miljoonan jättipainos myytiin loppuun kuukaudessa

Paul Keres -juhlakolikkoViron kuuluisimman shakkimestarin Paul Keresin syntymän satavuotispäivänä kuukausi sitten julkaistu juhlaraha on myyty jo loppuun. Kahden euron erikoisrahaa lyötiin puoli miljoonaa kappaletta.

Paul Keres syntyi 7. tammikuuta 1916 Narvassa, jossa hänen nimestään muistuttaa keskeinen katu, kaupunginosa ja kauppakeskus. Juhlavuoden kunniaksi Narvassa paljastettiin myös veistos, jossa suomalainenkin voi istahtaa yhteiseen shakkipyötään Keresin mietiskelevien kasvojen eteen.

Muistomerkin shakkilaudassa on kuvattu todellinen tilanne Vancouverin voitokkaasta turnauksesta vuonna 1975. Keres palasi Kanadasta lennolla Helsinkiin, jossa matka katkesi sydänkohtaukseen 5. kesäkuuta 1975. Voittajaa odottanut matkustajalaiva Tallinn palasi kotimaahan surusaatossa.

Paul Keresin kasvot tulivat sittemmin suomalaisille tutuksi Viron viiden kruunun setelistä, jonka kääntöpuolella oli kuvattu Narvan jokilaakso linnoineen. Arvostuksessa häntä voi verrata laulaja Georg Otsiin, joka kuoli saman vuonna, tasan kahdeksan kuukautta myöhemmin.

Uuden Suomen-laivan rakennusvaiheessa oli kaksi nimivaihtoehtoa: M/S Paul Keres ja M/S Georg Ots. Moskovan meriministeriö valitsi jälkimmäisen.


Uutislähde: