Sielut liikkuvat pyhimysten päivänä – vai päinvastoin?

Päijät-Hämeen emäseurakunnan Hollolan hautausmaa. Pyhän Marian kirkko (n. 1495-1510) ja C. L. Engelin suunnittelema kellotapuli (1829–31), vasemmalla Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki ”Uusi päivä” (Walter Mikkola, 1956)

Päijät-Hämeen emäseurakunnan Hollolan hautausmaa. Pyhän Marian kirkko (n. 1495-1510) ja C. L. Engelin suunnittelema kellotapuli (1829–31), vasemmalla Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki ”Uusi päivä” (Walter Mikkola, 1956).

”Ei kestänyt kuin keyristä sielujen päivään”, loppui siis alkuunsa. Näin saattoivat suomalaiset huomauttaa siihen aikaan, kun keyriä eli kekriä vietettiin säntillisesti 1. marraskuuta ”kaikkien pyhien päivänä” ja yhä muistettiin, että  sitä seurasi ”kaikkien sielujen päivä”. Suomalaiset käyvät haudoilla pyhäin­päivänä, virolaiset sielujen päivänä. Samoina päivinä ja samasta syystä, mutta miksi eri päivinä?

Pyhäin miesten ja Kaikkien sielujen päivät Turussa julkaistussa vuoden 1705 almanakassa.

Pyhäin miesten ja kaikkien sielujen päivät Laurentius Tammelinin vuonna 1705 julkaisemassa ensimmäisessä suomenkielisessä almanakassa, joka noudatti nk. ruotsalaista ajanlaskua. – Helsingin yliopiston kokoelmat

Juhlapäivillä on nimensä, mutta päivien merkitys ja viettotavat ehtivät olla vuosisatoja muuta kuin nykyään, eikä tapojen historia ala näistä nimistä, jotka saapuivat tänne vasta kristinuskon myötä. Katolinen kirkko sovitti taitavasti ”pakanallisia” juhlapäiviä ja tapoja tarpeisiinsa. Vainajia sopi hyvinkin muistaa pimeään aikaan ja pitopöydissä, joissa juhlittiin satovuotta ja kerrottiin kummitus­juttuja – niin meillä kuin kelttiläisillä kansoilla. Näin kapeasti ajankohtaa ei tule silti nähdä, vaan esikristillisen maaseudun vuoden­vaihteena, jonka monet perhejuhlan tavat siirtyivät ja sulautuivat yhteiskunnan suosimaan joulukauteen.

Pyhäinpäivä ja sielujen päivä voivat mennä sekaisin eikä se ole suuri virhe. Molemmat ovat nykyään vainajien muistopäiviä, jolloin käydään läheisten haudoille ja sytytetään heille kynttilöitä. Erottajia ovat vain nimi ja yleensä päivämäärä, joka Virossa on valtiollisena merkkipäivänä kiinteästi 2. marras­kuuta ja Suomessa kirkkojärjestyksen – aiemmin jopa kirkkolain – mukaan 30. loka­kuuta jälkeinen lauantai. Peräkkäin niitä vietetään enää vain silloin, kun sielujen päivä osuu sunnuntaihin.

”Yhteinen Vainajainpäivä tarvitaan!”

Vainajien päivä ei ole kummankaan päivän virallinen nimi, vaikkakin sitä käytettiin jo 1930-luvulla pyhäinpäivän rinnakkaisnimenä ja sellaisena myös Suomen almanakoissa vuosina 1976–1988. Hautausmailla käynnin osalta perinne on kuitenkin nuorta ja syntyhetketkin tiedossa.

”Meillä käydään yleisesti jouluna haudoilla. Mutta jouluaatto ei ole tähän tarkoitukseen sopiva. Talven jäätävä kylmä ja päivän kiireiset askareet ajavat haudoilta pian pois jokaisen. Siitä tulee vain hutiloiva käynti, eivätkä kaikki perheen jäsenet vaella haudalle sittenkään. Ilon päivä ei sovi vainajain muistoa varten. Eikä kalliiden joulukukkain paikka ole syvien kinoksien harjoilla.”

Tähän halusi muutosta Kauppa­puu­tarhurien liiton puheenjohtaja Ossian Gauffin, joka julkaisi loka­kuussa 1929 kymmenissä sanomalehdissä vetoomuksen erityisestä vainajien päivästä. Pyhäinpäivä oli hänestä ”kuin tätä varten olemassa, sillä emmehän me pyhimyksiä palvele”. –  Liitossa oli keväällä pohdittu tällaista aloitetta kukkien menekin näkökulmasta, mutta tämä ei ollut välttämättä koko lähtökohta, sillä Gauffin oli syvästi uskonnollinen mies ja kirjoitti omissa nimissään.

Vetoomus tuotti välitöntä tulosta jo marraskuussa, mutta hautausmailla käynnin tapa eteni verkkaan, kuten Oma puutarha -lehti totesi pääkirjoituksessaan marraskuussa 1937:

Pyhäinpäivä on sulautuma kahdesta juhlasta, kaikkien pyhien päivästä 1.11. (Festum omnium sanctorum) ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä 2.11. (Commemoratio omnium fidelium defunctorum). Siten muistelun kohteena ovat sekä kaikki kristikunnan marttyyrit että muut uskossa Kristukseen kuolleet.Sana pyhä ei kuitenkaan viittaa vain kuolleisiin. Jokainen Kristuksen oma on pyhä. Hän on uskossa osallinen näkymättömästä pyhien yhteydestä. Päivän perinteinen evankeliumi onkin Jeesuksen vuorisaarnan alussa oleva autuaaksijulistus.

Pühade, Hingede ja Surnute päevad 1933. a. kalendris. Pyhien, sielujen ja vainajien päivät marraskuussa 1933. Tallinnassa julkaistu almanakka.

Pyhien, sielujen ja vainajien päivät marraskuun kalenterissa 1933.

Vaihtoehtoisiakin päiviä 1930-luvulla ehdotettiin, ja sodan myötä hautausmailla ryhdyttiin käymään myös kaatuneiden muisto­päivänä. Vuonna 1957 Karjalan Liitto päätti kuitenkin viettää pyhäinpäivää rajan taakse jääneiden vainajien muistopäivänä, mikä viimeistään vakiinnutti aseman vainajien päivänä. Pyhäin­päivä oli jo aikaistettu sunnuntailta nykypaikalleen lauantaihin.

Muinaismuistoyhdistys uudistaa sielujen päivän

Suomessa olemme juhlineet ”niin kuin läntisessä kristikunnassa vanhastaan on ollut tapana”, mutta Ruotsin jalanjäljissä. Virossa nämä jäljet katkesivat, kun maa liitettiin Venäjään ja kansa palasi saksa­laisten pastorien huomaan. Heidän ansiostaan Virossa oli jo ennen sotia vainajien päivä (surnute­püha), jota vietettiin tuomio­sunnuntaina, viikkoa ennen 1. adventtia. Se esikuvana oli Saksan protes­tant­tisten alueiden Totensonntag. Sieltä periytyi myös pyhäin­päivän aattona, 31. lokakuuta vietetty Uskon­puhdis­tuksen päivä. Molemmat olivat lakisääteisiä pyhä- ja vapaapäiviä.

Sielujen päivään kuuluu vainajien muistaminen, mutta nykyluonteen historian voi lukea Viron muinaismuistoyhdistyksen valtuuston kokouksesta 31. maaliskuuta 1988, josta yhdistyksen puheenjohtaja Trivimi Velliste raportoi kaksi viikkoa myöhemmin Kodumaa-lehdessä:

”Yhdistyksen valtuustossa oli esillä myös vainajien, sodissa ja muissa historian käänteissä kuolleiden muistopäivän julistaminen – yhdessä Viron kulttuurisäätiön kanssa. Päätettiin lähteä liikkeelle perinteisestä sielujen päivästä, jota on tiettävästi vietetty 1300-luvulta lähtien joka vuosi marras­kuun 2. päivänä. Syksyinen vainajien muistaminen on ollut ominaista monille suomalais-ugrilaisille kansoille, ja tämä perinne on todennäköisesti hyvin vanha.”

”Ennen ei menty hautausmaalle, sillä sielut tulivat kotiin”

Lokakuussa yhdistys julkaisi vetoomuksen, jossa se tarkensi ehdotustaan. Siinä tuotiin esiin edesmenneet polvet esikuvina ja tavallaan sielujen päivän kansanuskomusten odotettuina henkivieraina sekä kehotettiin sytyttämään kynttilöitä haudoille ja ikkunoille:

”Tänä keväänä Viron Muinaismuistoyhdistyksen valtuusto ja Viron Kulttuurisäätiön hallitus päättivät ryhtyä viettämään sielujen päivää yleisenä muistopäivänä. Älkäämme siten antako tämän päivän mennä ohi huomaamatta. Järjestäkäämme tuona päivänä kaikissa yhteisöissä hiljaisia kokoontumisia. Sytyttäkäämme kynttilät haudoille ja ikkunoille. Olkaamme ajatuksissa, sanoissa ja teoissa hetken aikaa yhdessä edesmenneiden kanssa. Ajatelkaamme läheisiä ihmisiä, jotka eivät enää voi olla kanssamme. Ajatelkaamme niitä, jotka omistivat koko elämänsä kansamme hyväksi. Ajatelkaamme myös niitä, joiden nimiäkään ei enää muisteta. Miten he tuntisivat olonsa keskuu­dessamme? Miten me itse tuntisimme olomme heidän kanssaan? Juuri nyt, kun kansamme kohtalo alkaa yhä enemmän riippua meistä itsestämme, tulee yhä useammin kääntyä myös menneisyyden suurmiesten puoleen. Mitä he olisivat ajatelleet? Mitä he olisivat tehneet? Tuokoot marraskuun 2. päivän illan muistohetket meille selvyyttä. Antakoon esi-isät meille mielenlujuutta, rohkeutta ja viisautta. – Tallinnassa 13. lokakuuta 1988.”

Sielujen päivä oli ollut perheen parissa vietetty kodin juhla, mutta kynttilöiden vienti hautausmaalle teki siitä uuden vainajien muistopäivän. Toki lehdissä muistutettiin uuden ja vanhan sielujen päivän eroista. Ennen ei menty kalmistoille, vaan odotettiin sieluja kotiin. Samoin todettiin, että haudoille menon aika oli kirkkovuoden viimeisenä sunnuntaina, Viron vanhana vainajien päivänä.

Kutsu haudoille niin Virossa, Suomessa, Ruotsissa kuin Roomassa

Sielujen päivä vakiinnutti uuden luonteensa, minkä vahvisti myös sen liittäminen valtiollisiin merkki­päiviin helmikuussa 1994. Se ei ole vapaapäivä, mutta toisaalta vainajien päivä ja reformaation päivä eivät ole valtiollisesti tätäkään. Kirkkovuoteen ne toki yhä kuuluvat, vaikkakin vainajien päivä uudella nimellä ikuisuuden­pyhä (igavikupühapäev). Näin kirkkokin tunnustaa sielujen päivän voittoa, jopa kehottaa itsekin silloin hautausmaille ja ohimennen torjuu perinteisen kansanuskon:

Luterilaisessa kirkossa vainajia muistettiin aiemmin kirkkovuoden viimeisenä sunnuntaina, mutta 1990-luvulta lähtien sielujen päivästä on tullut suositumpi vainajien muistamisen ja hautaus­maalla käymisen päivä. Sielujen päivänä emme odota kuolleita esivanhempiamme käymään kotona, vaan pyydämme, että he saisivat levätä rakastavan ja oikeudenmukaisen Jumalan huolen­pidossa. Sytyttäessämme heidän haudoilleen kynttilöitä yksinkertaisin rukouksemme on: ”Iankaikkinen rauha anna heille, Herra, ja iankaikkinen valo loistakoon heille.”

Suomen kirkko esittelee verkkosivuillaan pyhäinpäivän saman­laisena päivänä, jolloin ”muistamme edesmenneitä rakkaitamme ja viemme haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia”.  Evankeliumi­kirjasta löydämme kuitenkin otsikolla ”pyhien yhteys” varsin toisenlaisen kuvauksen:

Pyhäinpäivä on sulautuma kahdesta juhlasta, kaikkien pyhien päivästä 1.11. (Festum omnium sanctorum) ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä 2.11. (Commemoratio omnium fidelium defunctorum). Siten muistelun kohteena ovat sekä kaikki kristikunnan marttyyrit että muut uskossa Kristukseen kuolleet. Sana pyhä ei kuitenkaan viittaa vain kuolleisiin. Jokainen Kristuksen oma on pyhä. Hän on uskossa osallinen näkymättömästä pyhien yhteydestä. Päivän perinteinen evankeliumi onkin Jeesuksen vuorisaarnan alussa oleva autuaaksijulistus.

Kuvaus on hyväksytty vuoden 1999 kirkolliskokouksessa ja julkaistu myös kirkkovuosikalenterissa, joka on kirjan verkkoversio. Kirkko on sisällyttänyt yhteen päivään kaksois­merkityksen, vaikka käytännön tasolla sen sanoma on muuttunut ja painottunut sielujen päivän suuntaan.

Ruotsalaisten ratkaisu on toinen. He viettävät itse asiassa ”pyhäinpyhiä” (allhelgonahelgen) eli viikon­loppua, johon sisältyy myös aattopäivä. Pyhäinpäivän jälkeinen sunnuntai (söndagen efter alla helgons dag) pääsi evankeliumikirjaan vuonna 1983, mutta jo tuolloin keskusteltiin perinteisestä nimestä kaikkien sielujen päivä (alla själars dag), johon lopulta palasi käyttöön vuonna 2003.

--- TÄMÄ OLI ARTIKKELIN 1. OSA (KYNTTILÄT HAUTAUSMAILLA) ---

Artikkelin jälkimmäiset osat (jakoaika, hingedeaeg; katolinen pyhimyskalenteri ja kaikkien muiden pyhien päivä; Kustaa III:n suuri pyhäsurma ja tasavallan pienemmät; palkollisten vaihtoviikko; kekri ja ”kekrin aatto”… ym. ym. ) julkaistaan marraskuussa. NB! Kiinnostuneille koko lähdeluettelo alla jo nyt!


Ajanlasku Suomenlahden erottajana ja yhdistäjänä18.3.2021

Ajanlasku Suomenlahden erottajana ja yhdistäjänä

Viisarit kääntyvät maaliskuun lopulla tunnin eteenpäin – ja lokakuun lopulla takaisin. Turhaa, sanovat niin ministerit kuin kansalaiset, mutta sanamme ei paina. Toisin oli 100 vuotta sitten, kun siirryimme Itä-Euroopan aikaan…


Lähteitä ja lisätietoa | Allikad ja lisainfo

Kaikki pyhäin ja sielujen päivät Vallentunan kalenterissa vuonna 1198. Lyhennetyt nimet alkavat sanalla Memoria. – Historiska museet

Kaikkien pyhien ja sielujen muisto­päivät Vallentunan kalenterissa 1198. Lyhennetyt nimet alkavat sanalla Memoria. – Historiska museet

Kirjallisuus | Kirjandus

  1. Beiträge zur Kunde Est-, Liv- und Kurlands herausgen von der Ehstländischen Literärischen Gesellschaft. Band III. Heft 1. „Im 16. Jahrhundert aber nahm der Münzmeister, als in den Stadt-Diensten stehend, an den vom Rath ausgetheilten Geschenken regelmäßig Theil. Zu Martini und Allerseelen erhielt er jedesmal eine gemästete Gans (1545. 64), an letzterem Tage, der hyncke peiue, d. i. hingede pääw, Seelentag, 2. November, genannt wird, auch noch einen Kessel voll Fische und 6 Stof Wein.” Reval: Verlag von Franz Kluge. 1882
  2. Matthias Johann Eisen, Eesti uuem mütoloogia. „Surnute meeldetuletamiseks määras Rooma kirik pühade meeste päeva 1. novembril. Pühade meeste päevaga sulasid vanade eestlaste jäoaeg, jäguaeg, jäoõhtud ühte. Need algasid niisama 1. novembril ja kestsid mardipäevani. – – Jäoaja pidamist tuntakse Virumaal ja Harju rannas. Rannast kaugemal Harjus seda ei tuntud, vaid seal pilgati: Ei tea, mis seal õige jagatakse, kas hülge vorsti või!“ Rahvaülikool 1920
  3. Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat. III, Schmalkaldenin kappaleet. ”… mit der Gemeindwochen und aller Seelen Tag und Seelbad ins Fegfeuer gehandelt (… vainajain yhteisen viikon ja kaikkien sielujen päivän ja vainajain hyväksi järjestettyjen [sielun]kylpyjen kautta on toimittu silmälläpitäen kiirastulta…).” Suomalainen teologinen kirjallisuusseura 1943
  4. Uno Harva, Suomalaisten muinaisusko. WSOY 1948
  5. Arvi Korhonen, Suomalaisten vanhasta ajanlaskusta. Suomi. 4. jakso. 14. osa. SKS 1915
  6. Yrjö Koskinen, Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä. ”Pyhäinpäivä runtunensa, jolloin palkolliset muuttavat ja Joulupyhät ovat paraimpia juhlia, joina kukin talo koettaa voimallisuuttansa näyttää.” Suomi. Elfte årgången. Finska Litteratur-Sällskapets Tryckeri (SKS) 1851
  7. Miia Kuha, Pyhäpäivien vietto varhaismodernin ajan Savossa (vuoteen 1710). Väitöskirja. Sisältää mm. taulukon: ”Ruotsin valtakunnassa vietettävät pyhäpäivät vuoden 1571 kirkko­järjestyksen ja vuoden 1686 kirkkolain mukaan.” Jyväskylän yliopisto 2016
  8. Oskar Loorits, Eesti rahvausundi maailmavaade. Eesti Kirjanduse Selts 1932
  9. Heikki Oja, Aikakirja 2013. Helsingin yliopiston almanakkatoimisto 2013
  10. Heikki Oja, Suomen kansan pyhimyskalenteri. Kirjapaja 2011
  11. Samuli Paulaharju, Juhla- ja merkki­päiviä. Kainuun mailta : kansantietoutta Kajaanin kulmilta, s. 176–197. Tietosanakirja-Osakeyhtiö 1922
  12. Tietoja kansan merkkipäivistä. Almanakkaosaston alareunassa s. 4–27. Kansanwalistus-Seuran Kalenteri 1888. Kansanvalistusseura 1887
  13. Matti Waronen, Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla. Väitöskirja. SKS 1895
  14. Kustaa Vilkuna, Talonpojan kekristä puoluejuhlaksi. Juhlakirja, suomalaiset merkkipäivät. Kalevalaseuran vuosikirja 59. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) 1979
  15. Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto. Otava 1973
Marraskuun kaksi pyhäin miesten päivää Kansanvalistusseuran vuoden 1888 kalenterissa.

”Jos sieluinpäivänä ei ensimmäiselle vieraalle, jota taloon tuli, ruokaa tarjottu. seurasi siitä onnettomuutta.” – Kaksi pyhäin­miesten­päivää ja tietoa kansan merkki­päivistä Kansan­valistus­seuran vuoden 1888 kalenterissa.

Tietosanakirjat | Entsüklopeediad

  1. Deutsches Wörterbuch von Jacob Grimm und Wilhelm Grimm, 1854–1971. Trierer Wörterbuchnetz
  2. Hingedeaeg, müt., Viru rannikul jaguaeg (←), surnute mälestamisele ja kostitamisele pühen­da­tud aeg sügisel (Eestis haril. 6 nädalat mihkli- ja mardipäeva vahel), mordvas kevadel, lapis kesk­talvel. → Eesti rahvaluule ja usund. Eesti Entsüklopeedia 3, Ferda–Jaanus. Loodus 1933
  3. Hingedekuu e. kooljakuu, müt., surnuile pühendatud oktoober, Lutsis hingaigu kuu – november (vrd. soome marraskuu, „november“).Eesti Entsüklopeedia 3, Ferda–Jaanus. Loodus 1933
  4. Hingedepäev (ka engede päev), 2. nov., mida hakati kat. kirikus 998. a-st pühitsema „kõikide surnute mälestuspäevana“, sanktsio­neerides nii rahvusvahelise ja ürgaegadesse ulatuva surnute­püha (→ Hingedeaeg). Kr.-kat. kiriku surnutepühaks on radunitsa lihavõtteil ja semik 7. nelja­päeval pärast lihavõtteid. Eesti Entsüklopeedia 3, Ferda–Jaanus. Loodus 1933
  5. Jaguaeg, (ka jägu-ehtud), folkl., hingedeaja (←) nimetus põhjarannikul. EE 4. Loodus 1934
  6. Jakoaika (virolaisten „Hinge kuu” 1. „Ingede aig”), pakanallisten suomalaisten juhla, jota vietettiin syysjuhlana vainajain henkien kunniaksi. Samoin kuin muinaisten suomalaisten juhlien viettoaika ja pituus yleensä oli epämääräinen. samoin oli laita jakoajankin. Henkien syysjuhlan viettäminen ryhmittyi myöhemmin Pyhäinmiesten päivän ja Mikkelin päivän ympärille. Jakoaika näyttää olleen tunnettu varsinkin Länsi- ja Etelä-Suomessa. Erään Vehka­lahdelta saadun muistiin­panon mukaan silloin eläimet jakaillaan, toiset tapetaan, toiset jätetään talveksi, ja samoin jaetaan myös eläinten ruoka. Tietosanakirja 3. Tietosanakirja-Oy 1911
  7. Kirkolliset juhlat. ”Kynttilänpäivää, Mikkelin­päivää ja Pyhäin miesten päivää vietetään, jos sattuvat arkipäiviksi, sunnuntaina.” Tietosanakirja 4. Tietosanakirja-Oy 1912
  8. Kõigi hingede päev, 2. nov. peetav rooma-kat. kirikupüha puhastustules viibivate hingede mälestämiseks. Eesti Entsüklopeedia 4, Jaapan–käolina. Loodus 1934
  9. Kõigi pühakute päev, kirikupüha kõigi pühakute mälestamiseks, peetakse rooma-kat. ja angli­kaani kirikus 1. nov., õigeusu kirikus nelipühile järgneval pühapäeval. EE 4. Loodus 1934
  10. Rahvakalender. Eesti Entsüklopeedia 6, Muther–Rakitse. Loodus 1936
  11. Surnutepüha, surnute auks peetav püha. – Kristlikud kirikud pühitsevad s. eri aegadel. ev. lut. usu kirik haril. kirikuaasta (←) viimasel pühapäeval. Kirikliku pühana esineb s. alates XI sajandist. Vrd. Hingedepäev. Eesti Entsüklopeedia 7, Rakk–Tanukad. Loodus 1936

Lehdistö aikajärjestyksessä | Ajakirjandus ajalises järjestuses

  1. Palvelijain muuttoviikko. ”Köyrin sieluinpäivä”. Tapio. Sanomia Savosta ja Karjalasta 6.11.1878
  2. Kekri. ”Kekri oli muinaissuomalaisten suurin juhla. Sitä vietettiin viikottain syömingillä, juomingilla, ‘tanhuamisilla’ ym. Ja vaikka Kekrin nimi yleensä on Länsi-Suomesta kadonnut, on juhla kuitenkin pysynyt elossa tähän päivään saakka. Pyhät miehet muuttivat sen vain ‘pyhäin miesten päiväksi’. Ja alussa sitä pidettiin kirkkopyhänäkin. Mutta kun tuli aika, jona kirkkopyhiä vähennettiin, niin siirrettiin pyhän pito seuraavaan sunnuntaihin, ja pyhäinpäivää, milloin se osui arkipäivään, kutsuttiin santiksi. Senlaisia santtia on muutamia muitakin vuodessa, esim. Kynttilän päivä, Mikkelin päivä jne., jolloin ei ne ole sunnuntaita. Mutta palataksemme kekriin, niin ei se nimikään ole peräti kadonnut Länsi-Suomesta, vaikka se täällä on saanut huonomman soinnun, nimittäin ‘kekkerin’, joka ei merkitse muuta kuin törkeätä juominkia, tuommoista ‘hantvärkkärien’ mehukasta ‘friimaanantaita’. Sen sijaan on kekrin sekä nimi että merkitys pysynyt olemassa Itä- ja Pohjois-Suomessa. Jälkimmäisessä nimitetään esim. pyhäinpäivä-santtia arkikekriksi. Muuten on sillä viikolla, jota me tässä kekriksi tahtoisimme nimittää, jotenkin ruma nimi Pohjois-Suomessa. Sitä sanotaan näet ‘römppä’-viikoksi. Hämäläinen 7.11.1878
  3. Kalle, Sieluinpäivänä Ylivieskassa. ”Pyhäinmiestenpäivä on vaan sieluinpäivän aatto. jolloin otetaan vastaan viinalähetykset kaupungista, tilataan tanssihuone ja…” Päivälehti 11.11.1891
  4. K. W. Y., Kirje Ylivieskasta. Vastine sieluinpäivän kirjoitukseen. Päivälehti 30.12.1891
  5. Kekrijuhla ennen ja nyt. ”Kekrijuhla on myöhempinä aikoina suureksi osaksi menettänyt merkityksensä. Tosin vietetään sitä vielä yli koko maan, mutta toisista syistä kuin ennen. Melkein kaikkialla merkitsee se vain palvelusväen muuttoaikaa, joka tavallisesti kestää koko viikon ja on saanut monta eri nimitystä, Pohjanmaalla ja Savossa römppäviikko, jolloin pidetään römppä­tanssit ja kuljetaan römpällä. Myöskin löytyy nimitykset kissanviikko muka senvuoksi, että palvelijat ovat sen ajan vapaina; kisaviikko, koska palvelijat käyvät huveissa eli kisoissa, ryysy­viikko, kun palvelijat korjaavat vanhoja vaatteitansa.” Hämeen Sanomat 1.11.1887
  6. Vihtori Alava, Mikä on Kekri? Virittäjä 2/1897
  7. Sula, Kekri. ”Seuraavana aamuna [kekrin jälkeen] se on ’sieluinpäivä’; eivät palkolliset enää puutu talon töihin. He ovat nyt kuin vieraat talossa, jopa semmoisetkin, jotka ovat palvelleet neljä, viisi vuotta ja vielä aikovat tulla ’sijoilleen’. Nyt tehdään heille ’rätinki’ ja he saavat palkkansa ja pääsevät lähtemään mikä minnekin. – Paljo puhutaan ja kirjoitetaan siitä, kuinka nuoret palkolliset maalla huonosti viettävät tämän vapaan aikansa, mutta minun muistissani se on kokonaan toisella lailla. Monta oli palkollista kodissani ja köyri vietettiin kaikkien vanhojen tapojen mukaan, mutta en muista nähneeni päihtynyttä miestä noiden nuorten joukossa, en kuulleeni sopimattomia puheita. Hiljaisina he lähtivät joko aivan pois ainaiseksi tahi palatakseen parin viikon perästä uudelleen alkamaan uutta vuotta.” Uusi Suometar 1.11.1899
  8. Kustavi Grotenfelt, Suomalaisten kuukausnimityksistä ja ajanlaskusta. Vertailee mm. virolaisia kuukausinimiä ja jakoajan yhteyksiä. Suomen Museo 1/1904
  9. Kaikkien sielujen päivä. Legenda pyhiinvaeltajasta. Jokamiehen viikkolehti 15.1.1910
  10. Aatto juhlista jaloin – kekrin aatto varsinkin. Kotiseutu 22–23/1910
  11. Edv. Mikkola, Pyhäinpäivän vietosta. Hämetär 1.11.1913
  12. Kaarle Krohn, Suomalaiset pakanalliset juhlat. Viesti, New York 1.6.1915
  13. Päästäkää palvelusväki aikanaan palveluspaikasta. ”Laillinen palvelusväen muuttoaika on 1. marraskuuta. – Kun nyt tänä vuonna pyhäinpäiväsunnuntai on vasta 7. marraskuuta, niin tulevat palvelijat pääsemään vapaaviikolleen vasta silloin.” Ikaalinen 22.10.1915
  14. E. A. Virtanen, Kansankalenteri ja karjan laitumella pitäminen Suomessa. ”Karjan­käynnin lopettamisaikana on suomalaisten keskuudessa ollut lokakuun loppu ja marras­kuun alku eli n. s. jakoaika tahi aika pyhäinpäivästä martinpäivään. Silloin karja jo pakanuuden aikana oli tapana jakaa, pitoelukat erottaa lahtielukoista. – – Saksalaisissa maissa on karjan laiduntaminen niin­ikään varsinaisesti lopetettu mikkelin ja martinpäivän välillä.” Kotiseutu 1922
  15. Sefa Erkkilä, Hiukan kekrijuhlasta ja sen vietosta. Oriveden Sanomat 6.11.1926
  16. Suomen Kauppapuutarhurien Seura Suomen Kauppapuutarhurien Liitoksi. ”Puheenjohtaja, johtaja Ossian Gauffin avasi kokouksen… – Äitienpäivän avulla on jo saatu hyvä menekki kukkasille, ja syksyyn on ajateltu saada valmiiksi ehdotus kuolleiden päivän viettämisestä meilläkin, kuten ulkomailla on yleistä omistaa jokin syksyinen sunnuntai vainajien muistolle. Haudoilla käynti jouluna ei ole käytännöllinen, ei perheenjäsenille, eikä kukkaskäyttöön nähden. Joulukukat haudoilla ovat aika kallista ja pian paleltuvaa tavaraa.” Uusi Aura 25.3.1929
  17. Ossian Gauffin, Yhteinen ”Vainajain päivä” tarvitaan. Pyhäinmiestenpäivää esitetään [tarkoittaen pyhäinpäivä­sunnuntaita]. Sisä-Suomi 20.10.1929 (yli 30 lehteä)
  18. Ossian Gauffin, Emmekö voisi sopia yhteisestä vainajainpäivästä? ”Meillä käydään yleisesti jouluna haudoilla. Mutta jouluaatto ei ole tähän tarkoitukseen sopiva. Talven jäätävä kylmä ja päivän kiireiset askareet ajavat haudoilta pian pois jokaisen. Siitä tulee vain hutiloiva käynti, eivätkä kaikki perheen jäsenet vaella haudalle sittenkään. Ilon päivä ei sovi vainajain muistoa varten. Eikä kalliiden joulukukkain paikka ole syvien kinoksien harjoilla.” Herättäjä 25.10.1929
  19. Täna mälestatakse manalasse varisenud kaaskodanikke. Päewaleht 20.11.1931
  20. Edv. Wirén, Pyhäinpäivänä. Kotiliesi 21/1933
  21. Onni Niskanen, Vanhoista kekrijuhlan viettotavoista. Yhteishyvä 27.10.1933
  22. T. J. Hintikka, Vainajainpäivä. Onko ja milloin sitä vietettävä? Puutarha ja koti 8/1933
  23. Hingedepäev rahvuskangelaste mälestamiseks. Vaba Sõna 26.10.1934
  24. Hingedepäev. „Katoliku kirikutes peetakse homme hingedepäeva. Sel päeval tuletatakse meelde kõiki neid, kes kirikuaasta vältel elavate hulgast on lahkunud. – Meie luteri­usu kirikus peetakse muldavarisenute mälestuseks surnutepüha [tuomiosunnuntai]. See on 5 nädalat enne jõulupühi. – Apostlik-õigeusu üritus on selleks oktoobrikuu viimane laupäev.“ Kaja 1.11.1934.
  25. Jakob Laul, Mardisantide hooajal 1934. „’Mihklipäevast Mardipäevani oli hingede aeg…’ on lause vanarahva leksikonist. Aeg, kus vaimud, lahkunud hinged, olgu head või kurjad võiksid lahkuda Manalast ja rännata pealilmas, külastada omakseid. – – 1. või 2. november oli eriline hingedepäev, kõigi surnute austamise püha, nii meil, nii mujal.” Meie Maa 16.11.1934
  26. Hingedeaeg. ”Hingede ärasaatmisel käetud neile ka sauna ja pandud lavale vett, seepi ja vihad valmis. Salaja käidud hingede vihtlemist vaatamas.” Sõnapilt 17.10.1936
  27. Aarne Rahunen, Runtu- eli vapaaviikko on päättynyt. Etelä-Suomen Sanomat 14.11.1936
  28. On kekri kehnollakin, laskiainen laiskallakin. Piirteitä entisajan kekritavoista ja -taioista. ”Yleisenä tapana kekrinkiertäjillä oli uuninkaato. Aamulla lähdettiin kilvassa kiertämään kyliä, kullakin kädessään riuku, keppi, korento tms. kättä pitempi. Uunin särkemisen uhalla sitten vaadittiin kestitystä, tavallisesti olutta ja apposia.” Suomen Sosialidemokraatti 30.10.1937
  29. Vainajien päivän vietto. Suurissa sivistysmaissa on pyhäin miesten päivän sunnuntai ollut jo pitkän aikaa yleinen vainajien muistopäivä. Oma Puutarha 11/1937
  30. Uno Harva, Suomalaisten ja sukukansojemme ajanlasku. Uusi Aura 28.2.1938
  31. Viikon varrelta. ”Pyhäin miesten päivä oli tiistaina, marraskuun 1 päivänä. Merkkipäivä. Pyhien ja autuaiden yhteinen muistopäivä. Ennen puhuttiin myöskin ’sielujen päivästä’, kun uskottiin tämän päivän olevan sielujen, kuolleiden liikkumispäivän.” Lapuan Sanomat 3.11.1938
  32. Martti Rapola, Ane. Sanasta ja indulgenssin historiasta Suomessa. Virittäjä 20.12.1938
  33. Kirkollisista juhlapäivistä lakiesitys. Uusi järjestely voimaa vuoden 1955 alusta. ”Kirkollis­kokous on päättänyt kannattaa sellaista muutosehdotusta, jonka mukaan Marian ilmestyspäivää aina vietettäisiin sunnuntaina ja juhannuspäivää aina lauantaina. Koska Marian ilmestyspäivän siirtäminen sunnuntaiksi vähentäisi yhden vapaapäivän on kirkollis­kokous päättänyt ehdottaa yhden uuden, arkipäivälle sattuvan pyhäpäivän viettämistä syyskaudella. Tämä olisi pyhäpäivä, jota vietettäisiin lauantaina loka-marraskuun vaihteessa.” Helsingin Sanomat 21.11.1953
  34. Kirkollisten juhlapäivien uusi järjestely vahvistettu. ”… pyhäinpäivää [vietetään] lokakuun 31 päivän ja marraskuun 6 päivän välisenä lauantaina.” Helsingin Sanomat 24.12.1953
  35. Karjalaisten vainajien muistopäiväksi päätettiin määrätä pyhäinmiesten päivä marraskuussa. Karjalan Liiton vuosikokous. Jaakkiman Sanomat 9.5.1957
  36. H. Kard, Kalendaarium. „Hingedepäev – kui ehitustarvete kauplustes on ühekorraga saadaval kõiki sorte akna- ja uksehingi.“ Õhtuleht 13.7.1957
  37. Pyhäinpäivän muistio. Lauantaina vietettävä pyhäinpäivä on syksyn ainoa kirkollinen juhla­pyhä. Se on myös ainoa kirkollisista juhlistamme, joka on säilyttänyt puhtaan uskonnollisen merkityksensä ilman maallisia juhlamuotoja ja vertauskuvia. Pyhäinpäivä on erityisesti vainajien muistojuhla, ja siksi on kirkoissa järjestetty hartaushetkiä. Helsingin Sanomat 4.11.1966
  38. Vanu eesti tähtpäevi ja kombeid. Hingede päev. Meie Kodu, Sidney 26.11.1975
  39. Eesti Muinsuskaitse Seltsi esimees Trivimi Velliste, Kuninglik muinsuskaitse. „Seltsi volikogus oli arutusel ka lahkunute, sõdades ja muudes ajaloo­keerd­käikudes hukkunute mälestuspäeva väljakuulutamine – ühiselt Eesti Kultuurifondiga. Otsustati lähtuda pärimuslikust hingede­päevast, mida on teadaolevalt XIV sajandist peetud iga aasta 2. novembril. Sügisene lahkunute mälestamine on olnud omane paljudele soome-ugri rahvastele ja see tava on ilmselt väga vana algupäraga.“ Kodumaa 13.4.1988
  40. Lauri Vahtre, Hingede päevast ja lehtede kolletamise päevast. „Kui tänapäeval lähevad elavad surnuaiale, siis päris hingedepäeval oodati hingi koju.” Edasi 25.10.1988
  41. Eesti Muinsuskaitse Seltsi juhatuse läkitus 13.10.1988. Võitlev Sõna 1.11.1988
  42. Mall Hiiemäe, Hingedepäev, hingedeaeg. Kodumaa 2.11.1988
  43. Tõnu Vare, Leedus on 1. november ja 25. detsember riigipühad. Noorte Hääl 29.10.1989
  44. Harald Tammik, Hingedepäev mälestuspühana. „Sügisene hingedeaeg on paljudele rahvastele omane. Tuleb siiski arvestada, et hingedepäev on seotud koduga, surnute mälestuspüha (25. november) aga kalmul käimisega. Hingedeajal oodati esivanemaid nende kunagistesse kodudesse. Köeti saun ja pandi neile toit lauale või toapeale. Ei viidud lilli lahkunute kalmudele, vaid oodati neid kalmistult koju. Hingedepäevast algab hingedeaeg, mis lõpeb surnute mälestuspühaga.“ Pärnu Postimees 2.11.1990
  45. Ivo Pill, Surnutepühal ehk igavikupühapäeval. Otepää Teataja 23.11.2006
  46. Elina Heikkilä. Paavali, Lutherus ja muut pyhät. Kotimaisten kielten keskus 1.11.2018
  47. Martin Berntson, Alla helgons dag, Allhelgona eller Halloween? Dixikon 31.10.2024
  48. Heute: Allerseelen. – On All Souls’ Day, Pope prays that mothers’ tears may silence weapons. “… no torment shall ever touch the souls of the just.” Vatican News 2.11.2026

Muut lähteet | Teised allikad

  1. Almanacka. Ruotsin kuukausikalenterit 1754–. DinStartsida.se
  2. Almanakka-arkisto. Helsingin yliopiston almanakkatoimisto
  3. Augsburgin tunnustus (1530). Luterilaiset tunnustuskirjat. Suomen ev.lut. kirkko
  4. Augsburgin tunnustuksen puolustus (1531). ”Pyhiä on näet kunnioitettava kolmella hyväksyttävällä tavalla:” Luterilaiset tunnustuskirjat. Suomen ev.lut. kirkko
  5. Schmalkaldenin opinkohdat (1537). Luterilaiset tunnustuskirjat. Suomen ev.lut. kirkko
  6. Hingedepäev. Berta – Eesti rahvakalendri tähtpäevade andmebaas
  7. Pühade ja puhkepäevade seadus (827), Riigi Teataja nr 105, 17.12.1934
  8. Riigikogu võttis vastu pühade ja tähtpäevade seaduse. Põhjarannik 9.2.1994
  9. Pühade ja tähtpäevade seadus (PTS). RT I 1998, 13, 162 / RT I, 20.12.2022, 5
  10. Kirikuaasta. Eesti Evangeelne Luterlik Kirik
  11. Kirkkolaki (1054/1993). I osa 4 luku 3 § Kirkolliset juhlapäivät (2 mom). ”Juhlapäivien aika määräytyy niin kuin läntisessä kristikunnassa vanhastaan on ollut tapana. Kuitenkin juhannus­päivää vietetään kesäkuun 19 päivää seuraavana lauantaina ja pyhäinpäivää lokakuun 30 päivää seuraavana lauantaina.” – Vuonna 2023 siirrettiin lakitasolta kirkkojärjestykseen. Finlex
  12. Kirkkojärjestys (657/2023). Kirkollisten juhlapäivien määräytyminen. Finlex
  13. Evankeliumikirja. Hyväksytty kirkolliskokouksessa 8. toukokuuta 1999
  14. Kirkkovuosikalenteri. Pyhäinpäivä 31.10.2026. Suomen evankelis-luterilainen kirkko
  15. Pyhäinpäivä. ”Perinne hautausmaille menosta ja kynttilöitä sytyttämisestä haudoille alkoi toisen maailmansodan aikaan.” Suomen evankelis-luterilainen kirkko
  16. Årets högtider. ”Allhelgonahelgen består av alla helgons dag och alla själars dag. – Även om det är på söndagen som vi i kyrkan särskilt minns och hedrar våra döda närstående, har det blivit en tradition att tända ljus på gravarna redan på lördagen.” Svenska kyrkan
  17. Pyhäinpäivä. Vainajien muistopäivä. Päivää vietetään pyhäinpäivää seuraavana sunnuntaina, jolloin muistamme ja kunnioitamme edesmenneitä läheisiämme. Vainajien muistopäivä ja pyhäinpäivä kuuluvat yhteen. Pyhäinpäivänä muistamme kirkon pyhimyksiä ja yhtä hyvin edesmenneitä läheisiämme. Svenska kyrkan (suomenkielinen sivu)
  18. Alla själars dag. Alla själars dag infaller söndagen efter alla helgons dag. Traditionellt är det den dag då vi minns och hedrar våra döda närstående. Svenska kyrkan
  19. Söndagen efter alla helgons dag eller Alla själars dag. Evangelieboken.se
  20. Högtider och traditioner – en blogg om hur och varför vi firar. Mattias Axelsson