Siihen aikaan kun suomalaispapit Runosaarta paimensivat ja keisarille vannottivat…

Riian- eli Liivinlahti (1902) ja Ruhnu (1909)

Riian- eli Liivinlahti (1902) ja Runosaari, viroksi Ruhnu, ruotsiksi Runö (1909). Karttalähde: Latvian kansalliskirjasto

”Riianlahdella on Runosaari, jonka asukkaat ovat köyhiä kalastajia ja mahdollisesti ruotsalaista syntyperää. Muutamia vuosia sitten he tekivät Ruotsin kuninkaalle pyynnön, että tämä ratkaisisi erään metsäriidan. Liivinmaan kuvernööri matkusti silloin selittämään saarelle, että he ovat Venäjän vallan alla.”

Lainaus on uutisesta, jonka Wiipuri-lehti julkaisi 18. elokuuta 1895 ja Uusi Suometar kahta päivää myöhemmin otsikolla Elävät kuin säkissä. Seuraavina päivinä tekstin julkaisi vielä toistakymmentä lehteä – sanasta sanaan kuin nettiaikana. Helsingin Sanomien edeltäjä Päivälehti ja sitä seuraten muutama muukin erottautui vaihtamalla otsikokseen Pahempi kuin ”Kuopion takana”.

Tuo tositapauksena kerrottu juttu kuvasti kirjoittajan mukaan ”runolaisten” tietoja silloisesta maailmanmenosta. Innoitus aiheeseen oli kuitenkin ajankohtaisempi, keisarinvaihdos:

”Mannermaan asukkaiden ja runolaisten välillä on hyvin vähän yhteyttä. Yönsalossa (Saaren­maalla) asuvat runolaistenkin viranomaiset. Perin harvoin pysähtyy laiva Runo­saaren rannalle ja evankelinen pappi, ainoa ulkonaisesti sivistynyt ihminen saarella, elää yksinään kuin maanpakolainen. Kun Aleksanteri III viime marraskuussa kuoli, yhteys Runosaaren ja mantereen välillä oli jo katkennut. Ehkä lienee asukkaille unohdettukin antaa tapahtumasta tieto sekä ottaa uskollisuudenvala uudelle keisarille.

Koko talven runolaiset elivät ’runollisessa’ luulossa, että heidän hallitsijanaan on yhä Aleksanteri III. Kun tänä keväänä meri – tavallista myöhemmin – tuli jäistä vapaaksi, lähti muutamia Runosaaren kalastajia tekemään ostoksia Arensburgissa (Kuressaaressa). Siellä saivat he hämmästyksekseen kuulla, että Aleksanteri III oli jo kuusi kuukautta maannut kylmänä Pietari-Paavalin kirkon kalmistossa ja heillä oli puolen vuotta ollut hallitsijanaan Nikolai II. Näin tuli hallituksen vaihto runolaisten tietoon.”

Pahempi kuin "Kuopion takana", Rauman Lehti 28.8.1895”Ainoa sivistynyt” osoittautuu suomalaiseksi

Runosaari löytyy nykyään kartalta nimellä Ruhnu tai ruotsalaisella nimellä Runö. Saarelaiset luettiin vironruotsalaisiin, vaikkakin heidän vanhakantainen kielensä, runsk, oli jo varsin etääntynyt riikinruotsista. Saarelaisten erityinen elinkeino oli hylkeenpyynti. Yhteisö oli tiivis ja kaikki sukuakin toisilleen – paitsi mainittu ”ainoa sivistynyt ihminen”. Hän oli yleensä suomalainen.

Pienehkö, vajaan 300 hengen seurakunta vaikuttaa olleen Suomen kirkon suojeluksessa. 1800-luvulla Runosaarta paimensi kaksitoista pappia, joista ensimmäinen saatiin Ruotsista ja muut Suomesta. Toisaalta kielitaito avasi Helsingin yliopiston päättäneille papeille uratietä muissakin Viron ruotsinkielisissä seurakunnissa.

Kirjoituksen aikaan pastorina oli Kaarlo Julius Kalpa, joka oli saapunut saarelle kolme vuotta aiemmin nuorena pappina ja tuoreena aviomiehenä. Hän oli Kristiinan­kaupungissa vuonna 1867 syntynyt raatihuoneen vahtimestarin poika, joka oli päässyt ylioppilaaksi Porin lyseosta vuonna 1887 ja vihitty papiksi kesäkuussa 1892. Ruhnun pitkäaikainen kirkkoherra Adolf Dreijer oli kuollut vain viikkoja aiemmin, eikä Kalpa aikaillut virkaa hakiessaan. Käytännössä pappeus saarella tuli vaatimaan perheellisyyttä, töitä jakavaa puolisoa, mutta avioliittokin oli odottanut virkanimitystä.

Kalvan morsian oli Vihdin lukkari-urkurin tytär Olga Lindgren. Vokaatiokirjeen saavuttua ei viivytelty. Kotihäitä vietettiin Helsingissä torstaina, 18. elokuuta. Maanantaina höyrylaiva Linné lähti Hangosta kohti Riikaa, jonne nuoripari saapui tiistaina jatkaakseen höyrylaiva Dünalla yötä myöten Ruhnulle. Mukaan lähti Liivinmaan kenraali­superintendentti Friedrich Hollmann, joka asetti Kalvan virkaansa keskiviikkona ja palasi Riikaan torstaina. Heinäkuussa pappilassa syntyi jo esikoispoika Ilmari.

”Tämä uutinen kaipaa hiukan selitystä ja oikaisua”

Päivälehden keksimä otsikko oli yleisöä kosiskeleva, mutta täysin ontuva. ”Kuopion takana” viittasi juuri tuolloin Suomea kiertäneeseen Gustaf von Numersin huvinäytelmään, jonka päähenkilön, itserakkaan pastorin Elias Jussilaisen mielestä kaikki nykyajan edistys oli turmiollista.

Tuskinpa Jussilainen olisi Ruhnun kulttuurišokista selvinnyt. Sopeutuminen vaati pappis­perheeltä aivan toista nöyryyttä ja monitaitoisuutta kuin Savon sydänmailla. Luterilaista pappia kutsutaan viroksi sanalla ”õpetaja”, ja täällä hän oli myös kyläkoulun opettaja. Saarella ei ollut lääkäriä, ja siinäkin hädässä apua haettiin pappilasta, jossa tuli olla hyvin varustettu kotiapteekki.

Uutinen oli kulkenut viikossa yli maan Oulua myöten, mutta Ruhnulle kuukauden. Uusi Suometar julkaisi vasta 17. lokakuuta pastori Kalvan oikaisukirjeen, jonka tämä oli päivännyt Runosaarella 18. syyskuuta. Todistelusta päätellen hän oli saattanut lukea uutisen moitteena tehtäviensä laiminlyönnistä, sillä pappihan oli seurakunnalleen myös keisarikunnan tiedottaja:

”Tämä uutinen kaipaa hiukan selitystä ja oikaisua. Siinä kerrotaan ensiksi, että runolaiset eivät muka ole saaneet minkäänlaista tietoa H. M. Keisari Aleksanteri III:n kuolemasta, vaan eläneet kevääseen asti siinä ”runollisessa” luulossa, että heidän hallitsijansa oli Aleksanteri III. Niin huonosti toki ei käynyt, vaikka kyllä olisi voinut käydä.

Aleksanteri III kuoli 1. päivänä marraskuuta 1894. Ja 4. päivänä samaa kuuta toi yksi Kuurinmaalta kotiin palaava vene ensimmäisen viestin keisarin kuolemasta. Tämän tiedon vahvisti muutamia päiviä myöhemmin kaksi muuta venettä, joista toinen tuli Helsingistä, toinen Saarenmaalta. Tiesimme myöskin viimeisistä sanomalehdistä H. Majesteettinsa kovasta sairaudesta, joten me pidimme nämä kolmelta eri taholta saapuneet viestit ihan tosina ja varmana asiana, että Venäjän valtakunta oli odottamatta saanut nuoreksi hallitsijakseen Nikolai II:n. Virallisen tiedon saimme vasta viime touko­kuussa, jolloin me myöskin juhlallisesti 9./21. [juliaanisen/gregoriaanisen kalenterin] päivänä sanottua kuuta vannoimme uudelle hallitsijalle uskollisuuden valan.

Allekirjoittanut tahtoi kyllä jo marraskuussa virallista tietä saada tiedon tästä tärkeästä tapahtumasta ja mahdotonta tuo ei myöskään olisi ollut, kun juuri meri lainehti vapaasti, vaan oltiin jo marraskuussa ja silloin varovainen runolainen ei enää juuri mielellään merellä liiku. Niin saimme elää kokonaista kuusi kuukautta eli puolen vuotta, ennen kuin virallinen tieto saapui maillemme. Toukokuussa saimme myöskin vasta tietää Heidän Majesteettiensa häistä [26.11.1894]. Olimme kaiken talven kirkossamme rukoilleet H. M. Nikolai II:n ja hänen korkean morsiamensa prinsessa Alicen edestä.”

”Ruotsin kuninkaan jutussa ei ole perää eikä pontta”

Tarinan metsäriidasta, johon haettiin alamaisina ratkaisua Ruotsin kuninkaalta, pastori sivuuttaa lyhyesti todeten sen olevan kokonaan sepitetty, eikä siinä siten ollut ”perää eikä pontta”:

”Runolaiset ovat kyllä muita Euroopan asukkaita jäljessä pari kolme vuosisataa ja paljon on juttuja, jotka tämän todistavat, mutta esi-isäinsä ajoista asti ovat he toki tietäneet, että heidän maansa on pieni osa mahtavan Venäjän valtakuntaa.”

Esi-isäin aika viittasi Suureen Pohjan sotaan ja vuoden 1721 Uudenkaupungin rauhaan, jossa Ruhnu ja muu Liivinmaa siirtyivät Ruotsin kuninkaalta Venäjän keisarille. Suomen lehdissä  ”tositapauksen” ajankohta tuli paljon lähemmäksi, sillä tarinaa väritti jopa näyttelijär Ida Aalbergin silloinen appi, vapaaherra Uexküll-Gyllenband, joka oli Liivinmaan kuvernöörinä vuosina 1874-1882.

”Elämä tukalampaa kuin Afrikan sisämaassa konsanaan”

Oman virkansa karuutta Kalpa ei kiistänyt. Riveiltä taitaa kuultaa myös pettymys:

”Todellakin ’runollista’ elämää, ’niin kuin säkissä’! Pastori perheineen elää tosiaan täällä erakon elämää. Kerran kuussa saapuu tänne suvella posti, vaan talvella eli marraskuusta toukokuuhun täytyy elää ilman minkäänlaista yhteyttä mannermaan kanssa.

Tapahtukoon talven kuluessa suuressa maailmassa mitä tahansa, käytäköön sotia ja rauhoja solmittakoon, me emme tiedä mistään, elämme ’niin kuin säkissä’ ainakin. Elämä lienee monessa suhteessa tukalampi kuin Afrikan sisämaassa konsanaan.”

Totuus saaresta ei kiinnostanut muita lehtiä, kuten Kalvan sanat ennakoivat:

”Yhdentekevää on tietysti suurelle yleisölle, mitä sanomalehdissä on luettavana pienestä Runosaaresta. Totuuden nimessä olen kuitenkin tahtonut saattaa tämän julkisuuteen.”


Kymmenen päivää julkaisun jälkeen Runosaaren karuus iski pappilaan. Kalvat menettivät kesällä syntyneen toisen poikansa. Saaren he jättivät vuotta myöhemmin, kun Kalpa sai kappalaisen sijaisuuden Halikosta. Pysyvän viran hän sai Suodenniemen kappalaisena vuonna 1904.

Pastori Kaarlo Kalvan elämä päättyi Suodenniemen ensimmäisenä kirkkoherrana punakaartilaisen luotiin 13. helmikuuta 1918. Ruhnun vuosisatainen elämäntapa päättyi elo-syyskuussa 1944, kun Ruotsi evakuoi omat heimolaisensa. Tuolloin vain kaksi alkuperäisasukasta jäi saarelle.


Oopperalaulaja Alma Fohström San Franciscossa 1886 – Tarton yliopiston päärakennus11.12.2019

Siihen aikaan kun ”Pohjolan satakieli” viron kielen Tarton yliopistoon salakuljetti…

”Suuressa juhlasalissa ei ollut viron kieli vielä kaikunut, ei sanassa eikä laulussa. Nyt veljeskansan kuuluisin tytär päästi vironkielisen laulun siellä helkkymään…”


Lisätietoa | Lisainfo

Lähteitä | Allikad