Mikähän lienee Suomessa tunnetuin virolainen sävelmä? Tätä kun kysyn, ensimmäiseksi vastaukseksi saan yleensä Saarenmaan valssin. Hajaääniä on kerännyt Äidin sydän (Ema süda) ja joskus yllättäen jopa Kallavesj (Üksinda). Oman aikansa suosikki oli Everybody, viisuvoittaja vuodelta 2001.
Kaikki nämä voivat olla tuttuja 70-vuotiaille, vaan tuskin 7-vuotiaille. Joululauluilla sen sijaan ei ole ikäkynnyksiä. Niitä tunnemme, mutta tekijöistä ehkä vain Sibeliuksen ja Topeliuksen.
Joululaulu, joka ei ollut joululaulujen joukossa
Väitän vakaasti, että vastaus on Kilisee, kilisee kulkunen (Tiliseb, tiliseb aisakell). Harvemmin tiedetään, että kyseessä on virolainen sävellys, jonka riimitys on lähes suora käännös viron kielestä. Joskus alkuperää ei tahdota edes uskoa tai laulua arvellaan versioksi amerikkalaisista Kulkusista.
Vuonna 1982 tietoteos Taas kaikki kauniit muistot avasi ansiokkaasti Suomen yleisimpien joululaulujen taustoja. Kirjan kokoaja Reijo Pajamo valitti kuitenkin alkusanoissaan, että ”Kilisee, kilisee kulkunen” oli jouduttu jättämään pois. Käytössä ei ollut tarkkoja tietoja tekijöistä ja tekstien alkumuodoista.
Virolainen alkuperä oli minulle sen sijaan tullut hämärästi esiin jo koulupoikana. Tampereen lyseossa oli käytössä Olavi Pesosen Laulukirja, jonka Kouluhallitus oli vahvistanut oppikouluille 11.8.1965. Muistan ihmetelleeni ja kysyneeni, miksi ”Kilisee, kilisee kulkunen” ei ollut kirjan alussa muiden joululaulujen joukossa, vaan jonkin ukrainalaisen kansanlaulun edellä. Opettaja ei tiennyt.
Heimoveljeys ja Viron itsenäisyys jatkuivat oppikoulun laulukirjassa
Nuotteihin merkityt etunimettömät tekijät eivät sanoneet mitään. Yläkulmassa oli säveltäjänimi L. Virkhaus ja alareunassa J. Oro, suomentajana Aukusti Simojoki. Sisällysluettelo paljasti, että ”Kilisee, kilisee kulkunen” kuului osioon Maailma ja siellä viiden virolaisen laulun ryhmään. Muut olivat Fredrik Paciuksen säveltämä itsenäisen Viron tasavallan kansallislaulu Mu isamaa, mu õnn ja rõõm, kaksi Martti Korpilahden suomentamaa kansanlaulua sekä Karl August Hermannin isänmaallinen kuorolaulu Kaunis olet, synnyinmaa (Mingem üles mägedele). Hymni oli viroksi, muut suomeksi.
Laste Rõõm, jõulualbum 1921
Hiukan edempää selaten löytyi Olavi Pesosen itsensä säveltämä Heimohymni, joka alkoi sanoilla:
”Anna Luoja, suo Jumala, anna onni ollaksemme, hyvin ain’ eleäksemme suloisessa Suomenmaassa, Eestin maassa ehtoisassa, uljahassa Unkarissa.”
Heimohymnin riimittäjä oli säveltäjän isä, Helsingin kansakoulujen tarkastaja Matti Pesonen, joka on suomentanut kaikille hyvin tutut joululaulut Jouluyö, juhlayö, Oi kuusipuu ja Oi sä riemuisa. Pesonen oli monitaitoinen aktivisti, herännäisjohtaja, toimittaja, kansanedustaja sekä esimerkiksi Suomen, Viron ja Unkarin heimoyhteyden keskeinen käynnistäjä.
Perheen heimotunnetta vahvisti epäilemättä myös Olavi Pesosen vanhempi veli Lauri, joka lähti 17-vuotiaana Viron vapaussotaan ja lepää nyt Helsingin Vanhan kirkkopuiston Vironkävijäin sankarihaudassa.
Tämä ehkä selittää Viron saamaa osuutta kouluni laulukirjassa – ja myös joululaulun valitsemista joukkoon. Näin Suomessa ja valtion oppikoulussa, vaikka Viroa oli miehitetty jo yli 20 vuotta.
Toisaalta on paikallaan huomata, että Kouluhallituksen musiikinopetuksen ylitarkastajana toimi tuolloin Olavi Pesonen, joka jäi virasta eläkkeelle vuonna 1972. Seuraavana vuonna viraston pääjohtajana aloitti Erkki Aho, jonka aikaa leimasivat jo kovin toisenlaiset aatevirtaukset.
Lastenrunoilijan joulutie – ja kansanvihollisen kohtalontie
Tiliseb, tiliseb aisakell oli alkuaan lasten jouluruno, kuten Immi Hellénin Joulukirkkoon, jopa nimeltään samankaltainen: Jõuluteel (Joulutiellä). Kiliseminen kahdentui vasta laulusovituksessa: runo alkaa sanoilla ”Kilisee aisakello”. Riimittäjä oli Hiidenmaalla syntynyt opettaja Julius Oengo, joka käytti salanimeä J. Oro, niin myös nuottien yhteydessä. Jõuluteel oli avausruno Laste Rõõm (Lasten ilo) -lehden ensi numerossa jouluna 1921. Oengosta tuli sittemmin lehden toimittaja.
Tuottelias Julius Oengo kirjoitti satoja runoja, joista nelisenkymmentä on sävelletty. Päätyönään hän oli Vasalemman koulun opettaja ja kyläkirjaston hoitaja. Oengon tunnettu elämäntarina päättyi elokuussa 1941, kun puna-armeija kolkutti koulun oveen. Kerrotaan, että hän ehti vain heittää avaimet vaimolleen. Tiettävästi kaksi päivää myöhemmin runoilija teloitettiin kansanvihollisena.
Oron runot ja laulut jäivät elämään myös miehitetyssä Virossa, vaikka tekijästä saatettiin vaieta. Vaarallista joulu-sanaa sijaisti tuon ajan kielenkäytössä uudenvuodenjuhla (näär). Jõuluvanan eli joulupukin korvasi ”näärivana”, joulukuusen ”näärikuusk” – ja rekikin kiiti ”nääriteel”.
Kilisee, kilisee kulkunen syntyi Suomen itsenäisyyden 17-vuotispäivänä
Viron teatteri- ja musiikkimuseon arkistoiman nuottilehden yläkulmassa on merkintä ”LV 6. dets. 34”, joka kertoo, että Tiliseb, tiliseb aisakell -sävellys tuli valmiiksi Suomen 17. itsenäisyyspäivänä, 6.12.1934. Painettuna se julkaistiin Virossa ilmeisesti ensi kerran vuonna 1936 säveltäjä Riho Pätsin kokoamassa koulujen 4. luokan laulukirjassa ”Lemmiklaulik IV”.
Riho Päts, Lemmiklaulik 1936
Merkinnän nuottilehdelle teki Leo Virkhaus, virallisemmin Leonhard, joka oli tuolloin 24-vuotias ja vielä Tarton musiikkikorkeakoulun opiskelija. Hänen isoisänsä oli Viron torvisoittokuntien isäksi kutsuttu David Otto Wirkhaus, kuuluisan muusikkosuvun patriarkka.
Sukunimensä säveltäjä kirjoitti suvun nuoremman polven tapaan yksinkertaisella V:llä, eikä hän pitänyt sen kahdentumisesta laulu- ja nuottikirjoissa – jos nimi yleensäkin niissä mainittiin.
Uudelleen mielenkiintoni lauluun herätti tukholmalainen Eesti Päevaleht, joka 23. maaliskuuta 1984 julkaisi artikkelin ”Virolainen joululaulu kuuluu Suomen suosituimpiin”. Sävellyksen syntymästä oli tuolloin joulukuussa täyttymässä 50 vuotta. Kirjoittaja Reino Sepp totesi sen löytyvän kaikista Suomen koulujen laulukirjoista ja tulleen siten tutuksi valtaosalle suomalaisista, niin myös kuoro-ohjelmistojen ja äänilevyjen kautta.
Sävelmä syntyi Tartossa – näin Leo Virkhausin omin sanoin
Aiheen lehden artikkeliin oli antanut säveltäjä Leo Virkhausin äskettäinen kuolema Yhdysvalloilla. Pari vuotta aiemmin hän oli itse kertonut muistumiaan laulun synnystä kirjoittajalle:
Vuonna 1934, asevelvollisuuden jälkeen jatkoin opiskelua Tarton musiikkikorkeakoulussa ja myös Tallinnan konservatoriossa säveltämisen ja urkumusiikin alalla. Samalla olin musiikinopettajana Tarton 5. alakoulussa. Havaitsin heti, että lasten nuottikirjoissa oli joululauluja varsin rajallisesti. Ryhdyin tuoreena säveltäjänä luomaan uusia ja etsimään sopivia runoja.
J. Oron sanat saivat minut pysähtymään. Runon talvitunnelman kuvaus ja kielisointujen kauneus inspiroi minut luomaan sävelmän. Laulu valmistui lyhyessä ajassa 6. joulukuuta 1934. Vielä samana vuonna, koulun joulujuhlassa, laulu sai ensiesityksensä ja hyvän vastaanoton.
Pian sitä laulettiin jouluisin kaikissa Tarton alakouluissa. Kun säveltäjä Riho Päts julkaisi koulujen laulukirjansa [1936], annoin hänelle luvan myös Tiliseb-laulun julkaisuun.
Säveltäjä tunsi suomalaiset laulukirjat – palkkioita ei herunut
Leo Virkhaus oli vuosikymmeniä hyvin tietoinen laulunsa suosiosta Suomessa. Hän oli tutustunut useisiin suomalaisiin laulukirjoihin, mutta pettynyt yleensä sävellaji- ja rytmimuutoksiin. Moitteita saivat esimerkiksi vuonna 1979 julkaistut Otavan ”Musiikki 3–4” ja Musiikki-Fazerin ”Suuri Toivelaulukirja 3”, joista viime mainitun säveltäjä arveli tyyliltään tanssimusiikiksi.
Ilmeisesti laulustani sovitetaan Suomessa kaikenlaisia versioita näin vapaasti, koska arvellaan, että sen tekijä on ammoin kuollut tai hävinnyt jäljettömiin, ja laululle saa tehdä, mitä itse haluaa… En ole koskaan saanut yhtäkään korvausta kirjoista tai levytyksistä…
Toisaalta Leo Virkhaus kertoo sattuneensa suomalaisen naiskuoron konserttiin Floridassa. Hän sanoi ilahtuneensa ”Kilisee, kilisee kulkusesta” suomeksi laulettuna ja siitä, että hänen pieni lastenlaulunsa oli löytänyt tien veljeskansan luo. Muutoinkin hän totesi olevansa liikuttunut laulun suosiosta.
Avainhenkilönä suomentaja Aukusti Simojoki?
Mutta miten laulu levisi Suomeen? Reino Sepp arvelee sen olleen yhtä suunnittelematonta ja odottamatonta kuin Tartossa ja muualla Virossa. Keskeiseksi hän näkee suomentajan:
Ilmeisesti ei tarvittu muuta kuin satunnaisen koulun laulukirjan sattumista oikean kääntäjän käsiin. Saiko ahkera laulujen sanoittaja ja monien virolaisten laulujen suomentaja Aukusti Simojoki tehtävän kustantamolta vai oliko hän itse ihastunut J. Oron joululyriikkaan – tätä emme tiedä.
Simojoki oli myös koulumies, Kouvolan yhteislyseon rehtori. Epäilemättä ”Kilisee, kilisee kulkunen” levisi Suomessa – aivan kuten Virossa – laulutunneilta ja joulujuhlista. Olavi Pesosen Laulukirjan ensimmäiseen, vuonna 1938 julkaistuun painokseen se ei vielä ehtinyt. Sen numerolla 283, virolaisten sävelmien jälkeen, oli Inkerinmaan kansallislaulu Nouse, Inkeri, joka lienee antanut tilaa heti sodan jälkeisissä painoksissa.
Pesonen ja Simojoki tekivät yhteistyötä, mitä osoittaa esimerkiksi yhteinen joululaulu, Joulun tähti vuodelta 1940. Toisaalta laulun löytäjäksi ja kulkutieksi on muitakin vahvoja vaihtoehtoja. Pesosen laulukirjassa oli myös kaksi suomennosta Martti Korpilahdelta, jonka ”Eestiläisiä lauluja” julkaistiin kahdessa osassa vuosina 1931 ja 1936. Samoin on muistettava laulun ensimmäinen painattaja Riho Päts, jolla oli tiiviit yhteydet suomalaisiin musiikkipedagogeihin, erityisesti Wilho Siukoseen.
Siukosella oli myös oma pitkävaikutteinen laulukirjansa, jonka ensimmäinen painos julkaistiin jo vuonna 1929. Lähimpänä alkuperäistä sävellystään olleet suomalaiset nuotit, vieläpä kaksiääniset Virkhaus mainitsi löytäneensä Siukosen Laulukirjasta, tosin vuoden 1972 painoksesta. Saattaa olla, että tämä oli itsensä Wilho Siukosen perintöä, vaikkakin hän kuoli jo vuonna 1941.
Yhdysvalloissa Leo Virkhaus tunnettiin urkumuusikkona
Leo Virkhaus toimi Tarton 5. alakoulun opettajana vuosina 1933–44. Sittemmin hän johti ohessa myös sokeain koulun orkesteria, opetti musiikkia opettajaseminaarissa sekä ehti orkesterin- ja kuoronjohtajaksi Vanemuine-teatteriin – muun muassa.
Syyskuussa 1944 Virkhaus pakeni perheineen puna-armeijan alta Saksaan, jossa kului viisi vuotta pakolaisleireillä. Sielläkin hän johti kuoroja ja soittokuntia, kunnes sai tilaisuuden muuttaa Bostonin seudulle, Yhdysvaltoihin. Virkhaus jatkoi säveltämistä, johti kuoroja ja orkestereita. Vuosina 1950–1976 hän oli vakituisesti Cambridgen Augustana-seurakunnan urkurina ja kuoronjohtajana. Uraa suuntasi myös työpaikka urkutehtaassa, jossa Virkhaus suunnitteli urut esimerkiksi New Yorkin Lincoln Centerin konserttisaliin. Hänet mainitaankin usein nimenomaan urkumuusikkona.
Eläkkeelle jäätyään Virkhaus johti teksasilaisen A&M-yliopiston orkesteria, jonka kanssa hän palasi teoksessa Winter Scenes joululaulunsa teemoihin. Leo Virkhaus kuoli 2. helmikuuta 1984 ja hänet haudattiin New Yorkin osavaltion Valhallassa sijaitsevalle Kensicon hautausmaalle.
Eesti Päevaleht julkaisi Rein Seppin artikkelin vuonna 1984. Siitä pitäen olen pyrkinyt muistuttamaan sopivissa tilanteissa ”Kilisee, kilisee kulkusen” virolaisuudesta. Olen saanut kaikenlaisia epäilyksiä ja oletuksia sen alkuperäisyydestä. Ehkä tätä on ymmärrettävää, sillä aihe on hyvin suosittu. Jotta muilla olisi helpompaa, kokoan lopuksi pienen katsauksen muista tunnetuista ”kulkuslauluista”.
Rekiajelulla helkkää aisakello – ja hyvästä syystä
Tonttulakissa saattaa riippua kulkunen, muttei joululaulujen kulkunen. Laulujen aiheena on aisakello, joka helkkää talvisella hevosajelulla ja jonka alkuperäisenä tehtävänä oli kulkuväylän turvallisuus. Kilkatus varoitti kulkijoita pimeässä kiitävästä hevosesta. Ohessa se pelotteli petoeläimiä.
Vanhin suosittu joululaulu rekiajelusta lienee Kulkuset (Jingle Bells), jonka amerikkalainen James Pierpont sävelsi ja kirjoitti jo vuonna 1857. Hänen rekeään vetää yksi hevonen, jonka Kullervo eli Tapio Lahtinen tarkensi liinakoksi vuonna 1948. Kullervo riimitti suomeksi myös Valkean joulun.
Suomalaisittain aihepiirin vanhin lienee Joulukirkkoon eli Kello löi jo viisi, jonka tuottelias lasten runotar Immi Hellén kirjoitti vuonna 1898. ”Aisakello helkkää, loistaa tähdet kuu…” Runon sävelsi kolmetoista vuotta myöhemmin Berndt Sarlin salanimellä R. Raala. Teksti sopi säveleen sellaisenaan, mutta laulussa rekiajelu päättyy virstan päähän kirkosta. Runo vie lapset sisäänkin.
Amerikassa yhden hevosen voimalla, Venäjällä kolmen
Musiikillisten rekiajelujen suoranainen merkkivuosi on 1934, jolloin hangilla kohtasivat Yhdysvallat, Venäjä ja Viro. Amerikan anti oli Felix Bernardin säveltämä Talven ihmemaa (Winter Wonderland). ”Taakse jää laita pellon, helinää aisakellon…” Laulu jäi vielä rapakon taa, sillä suomalaiset sanat saatiin vasta vuonna 1960, kun nimimerkki Saukki eli Sauvo Puhtila tarttui toimeen.
Venäläistä rekeä vetää kolmivaljakko, niin myös Sergei Prokofjevin Troikassa. Alkuaan hän sävelsi sen musiikiksi elokuvaan Luutnantti Kiže (1934) – ja itse asiassa juomalauluksi. Tätä on vaikea uskoa, kun kuuntelee teoksen talvisia konserttiversioita. Sävelmä löysi tien myös suomalaiseksi joululauluksi, tosin hiukan erikoisesti. Kulkusten kilinä ei kerro rekiajelusta, vaan Nalle-vaarin joulusta (1960).
Aisakellojen kalke ei päättynyt sotavuosiin. Vielä 1950-luvulla saimme Suomeen kaksi Rekiretkeä, kaksi aivan samalla nimellä. Toivo Kärjen ja Reino Helismaan Rekiretki vuodelta 1951 alkaa: ”Nosta orhi jalkaa, rekiretki alkaa, helkkää tiu’ut pienet, iloiset.” Saukin vuonna 1959 sanoittama Rekiretki on myös tutunoloinen: ”On kaunis hohde hankien, juoksee jalakset näin. Retki metsätietä vie kotitanhuaa päin. On eessä Virma-hevonen, hiljaa kulkuset soi. Reessä vällyn alla kylmä ei tulla nyt voi…”
Jälkimmäisen Rekiretken nimeä selittänee suora käännös. Kyseessähän on Leroy Andersonin vuonna 1948 säveltämä Sleigh Ride. Saukin sanoista voi vaistota Immi Hellénin kosketuksen. Ehkäpä juuri Liisi ja Juhani ovat paluutiellä kirkosta karhuntaljan lämmittäessä ja aisakellon helkkyessä?
Onhan rekiretkissä eroa? Yksi on virolainen, vain ja nimenomaan. Muistapa mainita!
Artikkeli on Viron ystäville laajennettu kirjoituksesta ”Kilisee, kilisee kulkunen – tai oikeammin aisakello”, joka julkaistiin Uuden Suomen Vapaavuorossa 24.12.2014.
Hyvää Joulua! Häid Jõulupühi!
15.11.2021
Siihen aikaan kun radioaallot Saarenmaan valssin suomalaisten suosikkilevyksi lennättivät
Georg Ots äänitti Saarenmaan valssin jo kesäkuussa 1954. Levylle se pääsi vasta vuonna 1957. Miksi ja miten?
4.12.2020
Suomalaiset sävelet Viron laulujuhlilla
”Vuoden 1869 laulujuhlilla luotiin perusta Suomen–Viron sävelsillalle.” – Näinkin juhlavasti voi sanoa, ja lisätä, että tukipilareita lyötiin seuraavillakin juhlilla. Eikä yhteinen kansallislaulumme ollut ainoa edes ensi kerralla…
