Kilisee, kilisee kulkunen – tai oikeammin aisakello

Mikähän lienee meille suomalaisille tunnetuin virolainen sävelmä? Ensimmäiseksi vastaukseksi olen yleensä saanut Saarenmaan valssin. Hajaääniä on kerännyt Äidin sydän (Ema süda) ja joskus jopa Kallavesj(Üksinda). Oman aikansa suosikki oli Everybody, viisuvoittaja vuodelta 2001. Kaikki nämä voivat olla jotenkin tuttuja 70-vuotiaille, vaan tuskin 7-vuotiaille. Joululauluilla sen sijaan ei ole ikäkynnyksiä.

Arvelen, että oikea vastaus on Kilisee, kilisee kulkunen (Tiliseb, tiliseb aisakell). Laulu tunnetaan, mutta harvemmin tiedetään, että kyseessä on virolainen sävellys, jonka riimitys on lähes suora käännös viron kielestä. Alkuperääkin saatetaan epäillä ja pitää sitä versiona amerikkalaisesta Kulkuset-laulusta.

Viron itsenäisyys jatkui oppikoulun laulukirjassa

Vuonna 1982 tietoteos Taas kaikki kauniit muistot avasi ansiokkaasti Suomen yleisimpien joululaulujen taustoja. Kirjan koostaja Reijo Pajamo valitti kuitenkin alkusanoissaan, että Kilisee, kilisee kulkunen oli jouduttu jättämään pois. Käytössä ei ollut tarkkoja tietoja tekijöistä ja tekstien alkumuodoista.

Virolainen alkuperä tuli minulle vaivihkaa esiin jo koulupoikana. Tampereen lyseossa oli käytössä Olavi Pesosen Laulukirja, jonka Kouluhallitus oli vahvistanut oppikouluille 11.8.1965. Muistan ihmetelleeni ja kysyneeni, miksi Kilisee, kilisee kulkunen ei ollut kirjan alussa, muiden tuttujen joululaulujen joukossa, vaan jonkin ukrainalaisen kansanlaulun edellä. Alkuperäiset, etunimettömät tekijät eivät sanoneet mitään. Nuottien yläkulmassa oli nimi L. Virkhaus ja alareunassa J. Oro, suomentajana Aukusti Simojoki.

Sisällysluettelo paljasti, että Kilisee, kilisee kulkunen kuului osioon Maailma ja viiden virolaisen laulun ryhmään. Muita olivat Fredrik Paciuksen säveltämä itsenäisen Viron kansallislaulu Mu isamaa, mu õnn ja rõõm, kaksi Martti Korpilahden kääntämää kansanlaulua sekä Karl August Hermannin isänmaallinen kuorolaulu Kaunis olet, synnyinmaa (Mingem üles mägedele). Hymni oli viroksi, muut suomeksi.

Näin oli Suomessa ja valtion oppikoulussa, vaikka Viroa oli miehitetty yli 20 vuotta.

Rekiajelulla helkkää aisakello ja syystä

Nykyään kulkunen taitaa kilistä lähinnä tonttulakin kärjessä. Kulkusista kirjoitetut joululaulut kertovat yleensä aivan muusta. Virolaislaulu sen sanoo: aisakello helkkää talvisella hevosajelulla.

Kellojen ääni toi matkantekoon juhlavuutta, mutta myös turvallisuutta kulkuväylille. Kilkatus oli merkkinä muille kulkijoille pimeässä kiitävästä hevosesta. Toisaalta sillä myös peloteltiin petoeläimiä.

Vanhin suosittu joululaulu rekiajelusta lienee kiistatta Kulkuset (Jingle Bells), jonka amerikkalainen James Pierpont sävelsi ja kirjoitti jo vuonna 1857. Hän sijoitti rekeä vetämään yhden hevosen, jonka nimimerkki Kullervo eli Tapio Lahtinen tarkensi liinakoksi 1948. Kullervo riimitti suomeksi myös Valkean joulun.

Suomalaisessa lauluperinteessä, ennen kansainvälisyyttä, aihepiirin vanhin lienee Joulukirkkoon eli Kello löi jo viisi, jonka tuottelias lauluntekijä Immi Hellén runoili vuonna 1898.  ”Aisakello helkkää, loistaa tähdet kuu…” Runon sävelsi kolmetoista vuotta myöhemmin Berndt Sarlin salanimellä R. Raala. Teksti säilyi muuttamattomana, vaikkakin rekiajelu päättyy virstan päähän kirkosta. Runo vie sisäänkin.

Yhdysvalloissa yhdellä hevosella, Venäjällä kolmella

Musiikillisten rekiajelujen suoranainen merkkivuosi on 1934, jolloin hangilla kohtasivat Yhdysvallat, Venäjä ja Viro. Amerikan anti oli Felix Bernardin säveltämä Talven ihmemaa (Winter Wonderland).

”Taakse jää laita pellon, helinää aisakellon…” Nämä suomalaiset sanat tosin saatiin vasta vuonna 1960, kun nimimerkki Saukki eli äskettäin edesmennyt Sauvo Puhtila tarttui toimeen.

Venäläistä rekeä vetää kolmivaljakko, niin myös Sergei Prokofjevin Troikassa. Alkuaan hän sävelsi sen musiikiksi elokuvaan Luutnantti Kiže (1934) – ja itse asiassa juomalauluksi. Tätä on vaikea uskoa, kun kuuntelee teoksen talvisia konserttiversioita. Sävelmä löysi tien myös suomalaiseksi joululauluksi, tosin hiukan erikoisesti. Kulkusten kilinä ei kerro rekiajelusta, vaan Nalle-vaarin joulusta (1960).

Säveltäjän tie Tartosta Teksasiin

Viron teatteri- ja musiikkimuseon arkistoiman nuottilehden yläkulmassa on merkintä ”LV 6. dets. 34”.

Päiväys kertoo, että Tiliseb, tiliseb aisakell tuli valmiiksi 17-vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivänä. Nuori oli myös säveltäjä Leo Virkhaus, 24-vuotias Tarton musiikkikorkeakoulun opiskelija. Hänen isoisänsä oli Viron torvisoittokuntien isäksi kutsuttu David Otto Wirkhaus, kuuluisan muusikkosuvun patriarkka.

Leo eli virallisemmin Leonhard Virkhaus pakeni perheineen Virosta syyskuussa 1944. Seuraavat viisi vuotta kuluivat Saksassa Detmoldin ja Augustdorfin pakolaisleireillä. Sielläkin hän johti kuoroja ja soittokuntia, kunnes sai tilaisuuden muuttaa Yhdysvaltoihin. Työpaikka bostonilaisessa urkutehtaassa suuntasi uraa, mistä johtuen monipuolinen Leo Virkhaus mainitaan usein nimenomaan urkumuusikkona.

Eläkkeelle jäätyään Virkhaus johti vielä teksasilaisen A&M-yliopiston orkesteria, jonka kanssa hän palasi teoksessa Winter Scenes myös kuuluisan joululaulunsa teemoihin. Leo Virkhaus kuoli helmikuussa 1984 ja hänet haudattiin New Yorkin osavaltion Valhallassa sijaitsevalle Kensicon hautausmaalle.

Runot jäivät, kansanvihollinen kadotettiin

Tiliseb, tiliseb aisakell oli alkuaan lasten jouluruno, kuten Immi Hellénin Joulukirkkoon, jopa nimeltään samankaltainen: Jõuluteel (Joulutiellä). Riimittäjä oli Hiidenmaalla syntynyt opettaja Julius Oengo, joka myöhemmin käytti salanimeä Oro, niin myös laulun yhteydessä. Jõuluteel oli avausruno Laste Rõõm (Lasten ilo) -lehden ensi numerossa jouluna 1921. Oengosta tuli sittemmin lehden toimittaja.

Tuottelias Julius Oengo kirjoitti satoja runoja, joista nelisenkymmentä on sävelletty. Päätyönään hän oli kuitenkin Vasalemman koulun opettaja ja kyläkirjaston hoitaja. Oengon tunnettu elämäntarina päättyi elokuussa 1941, kun puna-armeija kolkutti koulun oveen. Kerrotaan, että hän ehti vain heittää avaimet vaimolleen. Tiettävästi Julius Oengo teloitettiin kansanvihollisena kaksi päivää myöhemmin.

Oron runot ja laulut jäivät siltikin miehitetyn Viron koulukirjoihin, vaikka tekijästä tyystiin vaiettiin. Siksi oikeudetkin jäivät valvomatta ja Kilisee, kilisee kulkunen levisi virolaislähteiden mukaan omatoimisesti vähintään 70 maahan, usein kansanlauluna. Suomen Teoston tiedot olivat tiettävästi aina kunnossa.

Koulujen kautta suomalaiseen jouluun

Laulun suomentaja Aukusti Simojoki oli ahkera kääntäjä, mutta myös Kouvolan yhteislyseon rehtori. Ehkä Kilisee, kilisee kulkunen levisikin juuri koulujen laulutunneilta ja joulujuhlista. Olavi Pesonen sisällytti sen nuotteineen vuonna 1938 ilmestyneeseen Laulukirjaan, josta aikaa myöten otettiin 61 painosta, minunkin omani. Alkuperäisiin 360 lauluun sisältyi myös Pesosen oma, Virossakin tunnettu Talvihalla.

Aisakellojen kilke ja kalke ei päättynyt sotavuosiin. Vielä 1950-luvulla saimme Suomeen kaksi Rekiretkeä, todellakin aivan samalla nimellä. Toivo Kärjen ja Reino Helismaan Rekiretki vuodelta 1951 alkaa: ”Nosta orhi jalkaa, rekiretki alkaa, helkkää tiu’ut pienet, iloiset.”

Saukin vuonna 1959 sanoittama Rekiretki on myös tutunoloinen: ”On kaunis hohde hankien, juoksee jalakset näin. Retki metsätietä vie kotitanhuaa päin. On eessä Virma-hevonen, hiljaa kulkuset soi. Reessä vällyn alla kylmä ei tulla nyt voi…”

Jälkimmäisen Rekiretken nimeä selittänee suora käännös. Kyseessähän on Leroy Andersonin vuonna 1948 säveltämä Sleigh Ride. Alkuperästä huolimatta Saukin sanoista vaistoaa Immi Hellénin kosketuksen.

Ehkä juuri Liisi ja Juhani ovat paluutiellä karhuntaljan lämmittäessä ja aisakellon helkkyessä?

Hyvää Joulua! Häid Jõulupühi!

Ensijulkaisu Uuden Suomen Vapaavuorossa 24.12.2014