Ovatko Maamme-laulun vironkieliset sanat todella vanhemmat kuin suomenkieliset?

Kahden vuoden kuluttua vietämme itsenäisyytemme satavuotisjuhlaa. Samana vuonna täyttävät 150 vuotta suomenkieliset säkeet: ”Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, soi sana kultainen!” Maamme-laulussa on yksitoista säkeistöä, mutta käytännössä hymninä laulamme vain ensimmäistä ja viimeistä. Näiden vakiintunut muoto on peräisin ”viiden vänrikin” runoilijaryhmän kynästä vuodelta 1867.

Muutamia vuosia sitten satuin ystävälliseen väittelyyn siitä, onko Suomella vai Virolla suurempi oikeus Fredrik Paciuksen säveltämään kansallislauluun. Tuttavani oletti, että virolaiset ottivat sen omakseen jo useita vuosia ennen suomalaisia, koska he käänsivät sen äidinkielelleen ensin.

Vironkielinen ”Mu isamaa, mu õnn ja rõõm” kuultiin mieskuoron laulamana ensi kerran kesäkuussa 1869 Tartossa vietetyillä Viron ensimmäisillä laulujuhlilla. Hymninsä syntyhetken tietävät kaikki laulavat virolaiset ja hehän laulavat kaikki, sain kuulla. Vironkielisen tekstin riimitti – virallisesti yksinomaan – laulujuhlien organisaattori Johann Voldemar Jannsen.

Hänen tyttärensä Lydia Koidula käänsi ohjelmaan myös Karl Collanin säveltämän Savolaisen laulun (Mu meeles seisab alati). Monet arvovaltaiset nykylähteet kirjaavat senkin isä-Jannsenin nimiin. Koidulan teoksiin sen luki kuitenkin jo Juhan Kunder laulukokoelmassaan Eesti wanemad laulikud vuodelta 1880, kuten myös Aino Kallas runoilijattaren elamänkerrassa Tähdenlento (1915, laajennettu 1935).

Omaksuivatko virolaiset kansallislaulunsa ennen suomalaisia?

Kyllähän mekin olemme oppineet Maamme-laulun syntyhetken. Fredrik Paciuksen sävelmä esitettiin ensi kerran ylioppilaiden Floran päivän kevätjuhlassa Kumtähden kentällä vuonna 1848. Ylioppilaskunta marssi iltapäivällä nykyiseen Helsingin Toukolaan sotilassoittokuntien tahdittamana. Kuorona oli Paciuksen perustama Akademiska Sångföreningen, joka ensi kerran kajautti laulun hyvinkin jo Pitkälläsillalla.

Matti Klinge on kuvannut, kuinka osaavasti järjestäjät etäännyttivät juhlasta Euroopan hullun vuoden kumousmielen ja kanavoivat sen maiseman romantisointiin. Ylioppilaskunta oli tilannut sävelmän Fredrik Paciukselta nimenomaan Flora-juhlaan, jonka vietto oli vapautettu 12 vuoden pannasta. Ajankäyttönsä perusteella säveltäjä ei vaikuta pohtineen poliittista vakavuutta tai kauaskantoisuutta. Sävellystyöhön ja kuoronsa harjoittamiseen hän varasi kaksi päivää ja toiset kaksi sovittamiseen torvisoittokunnalle.

Kumtähden kentällä laulettiin ruotsiksi, keskeytti tuttavani, eikä sitä laulua, jota suomalaiset nyt laulavat. Totesin, että meillä on vain tapana lukea Maamme-laulun historia vuoden 1848 Flora-juhlasta, jossa Paciuksen sävelmä nousi suosioon. Virallistavan panoksensa antoi myös kansallisrunoilija J.L. Runeberg itse, joka liitti nuotit saman vuoden syksyllä julkaistuun Vänrikki Stoolin tarinoiden ensipainokseen.

Käännettiinkö Maamme-laulu suomeksi vasta vuonna 1889?

Runeberg oli kirjoittanut Vårt land -runon jo kaksi vuotta aiemmin, kevätkesällä 1846. Runoilija ajatteli sen nimenomaan sävellettäväksi, ja ennen seuraavaa uutta vuotta versiota olikin jo kolme. Ensimmäisen sävellyksen laati August Engelberg heti kesällä ja seuraavan Fredrik August Ehrström syksyllä. Kolmas oli Runebergin oma sävellys, joka kuultiin Porvoon kaupungin 500-vuotisjuhlassa 3. joulukuuta 1846.

Tuo on ruotsinkielisen laulun historiaa, ei Virossakaan juhlita saksan-, vaan vironkielistä hymniä, jatkui väittelymme. Tuttavani otti hyllystään lauluvihkon, jossa todistettiin: ”suomennos Paavo Cajander, 1889”. En voinut moittia häntä, sillä oletin tietäväni merkinnän taustan, kuten senkin, miten perustavasti kansallisuus- ja kielisuhteittemme historia poikkeaa virolaisten kokemuksista.

Mainittuna vuonna valmistui Kansanvalistusseuran kustantama ja Paavo Cajanderin toimittama Vänrikki Stoolin tarinoiden suomennos. Siitä julkaistiin myös pitkävaikutteinen koulupainos, joka kului vielä minunkin käsissäni tamperelaisessa oppikoulussa. Kustantaja ei alkuaan merkinnyt Cajanderia suomentajaksi: vasta vuoden 1899 yhdestoista painos – koko kirja – julkaistiin hänen nimissään.

Laulamme tänään kuten laulettiin vuonna 1867 – yhden kirjaimen erolla

Wäinö Sola, ”Maamme”, sanat Paavo Cajander 1889  (Maa, isänmaamme, Suomenmaa…), Tukholma 1915

Vårt land -runon käännöstyö alkoi tavallaan heti Kumtähden kentältä. Virittäjässä on julkaistu Lea Laitisen mielenkiintoinen kokoelma eri versioista. Nykyisin laulettavat ensimmäinen ja viimeinen säkeistö saivat sanoiltaan vakiintuneen suomen­kielisen muotonsa jo vuonna 1867 – vaikka niitä on vaihtaa yritetty.

Tuolloin julkaistiin Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäinen kokonaissuomennos, johon Paavo Cajander teki lukuisia parannuksia. Hän yritti sitä myös kansan mieleen vakiintuneissa Maamme-laulun säkeistöissä ja muutti alkusäkeenkin muotoon: ”Maa, isänmaamme, Suomenmaa”. Vuonna 1901 Cajander joutui taipumaan ja palauttamaan tutut riimit koulukirjoihin. Hänenkään muotoaan ei heti hylätty, mitä osoittaa Wäinö Solan vielä marraskuussa 1915 Tukholmassa tekemä levytys.

Yksi muutos on toki tapahtunut. Kotimaamme ei ole enää ”pohjainen”, vaan pohjoinen. Muoto sisältyi Suomen Sotilas -lehdessä vuonna 1920 julkaistuun Valter Juvan sovittelu­ehdotukseen. Tämä Viipurin kirjastonhoitaja muistetaan varsinkin laulurunosta Jo Karjalan kunnailla lehtii puu. Hän oli samaa pohjoispohjalaista sukua kuin veljenpojanpoikansa arkkipiispa Mikko Juva. Nykymuoto ”pohjoinen” oli toki esiintynyt jo paljon aiemminkin, esimerkiksi Suomen Raittiuden Lehdessä 1885. Sekin ennen Cajanderia, joka ei edes tätä muutosta tehnyt, vaan pitäytyi ”pohjaisessa”.

Maamme-laulu on ”Viiden vänrikin” ryhmätyö

Kuten todettu, Maamme-laulun perinteiset hymnisäkeistöt – 1. ja 11. säkeistö – julkaistiin ensi kerran vuonna 1867 osana Vänrikki Stoolin tarinoiden kokonaissuomennosta. Kyseessä oli yhteissuomennos, josta vastasi ”viiden vänrikin” runoilijaryhmä. Vuosina 1867–70 julkaistujen runovihkojen kustantajana toimi Julius Krohn (kirjailijanimi Suonio), virolaisten hyvin tunteman kirjailijan Aino Kallaksen isä. Muut vänrikit olivat Bernhard Fredrik GodenhjelmAleksanteri RahkonenKaarlo Slöör (kirjailijanimi Santala) ja Antti Törneroos (Tuokko).

Riimejä verratessa tulee vaikutelma, että Aleksanteri Rahkosen kaksi vuotta varhaisempi itsenäinen käännös ohjasi lopputulosta. Rahkosen nimeä harva enää muistaa, mutta yksi hänen runoistaan tuli vielä takavuosina koululaisille hyvin tutuksi. Kyseessä on Erkki Melartinin säveltämä Miks leivo lennät Suomehen. Yhtä tutuksi tuli Tuokon suomentama Laps Suomen, alkuaan Zacharias Topeliuksen romanssiksi nimeämä ja Paciuksen säveltämä O barn af Hellas. Samasta kynästä on myös Työväen marssi (Käy eespäin väki voimakas…). Jos ajan moniarvoisuus yllättää, niin ehkä säveltäjäkin: Johanneksenkirkon urkuri Oskar Merikanto.

Julius Krohn toi tekstin Tarttoon lähes kirjoituspöydältä

Viroon ja suoraan Jannsenien perheeseen vänrikkien laatimat Maamme-laulun suomenkieliset sanat saapuivat muuten tuoreeltaan, kun Julius Krohn ja Yrjö Koskinen vierailivat Tartossa kesäkuussa 1867. ”Vänrikki Krohn” jätti ne itse Koidulalle, jolle hän opetti myös sävelmän – siis kaksi vuotta ennen Viron hymnin ensiesitystä laulujuhlilla. Koskinen lähetti vielä nuotit isä-Jannsenille. Tosin viivaston välissä saattoivat olla varhaisemmat sanat, ehkä Rahkosen, kun ensi säkeitä vertaa: ”Oi, maamme, maamme, isänmaa, soi sana kallis sa!” / ”Mu isamaa, mu õnn ja rõõm, kui kaunis oled sa!”

Suomenkieliset sanat olivat Jannseneille uutta, ehkä innoittavaa tietoa. Sen sijaan on vaikea uskoa, että he olisivat olleet tietämättömiä Vårt Landin olemassaolosta. Olivathan tallinnalainen Revalsche Zeitung ja tarttolainen Dörptsche Zeitung esitelleet sen jo elokuussa 1863, kun keisari Aleksanteri II vieraili Suomessa, nimellä ”suomenmaalainen kansallislaulu”, das finnländische Nationallied.

Suomeksi ja viroksi laulettavat hymnit ovat lähes ikätovereita. Tähän päädyimme sopuisasti tuttavani kanssa. Tosin hän kehaisi, että kaikki virolaiset tietävät kansallislaulunsa äidinkielisten sanojen kirjoittajan ja painavat tietenkin hänen nimensä laulukirjoihin. Viimein sana jäi Viroon.


Viidellä vänrikillä oli useita edelläkävijöitä. Ketään ei toki pidä nostaa jalustalle, mutta meidän suomalaisten on hyvä huomata, että laulamme Maamme-laulua suomeksi sanoilla, joissa heti ensi säkeessä nimeämme isänmaamme Suomeksi. Näin viisi vänrikkiä sen oikeaksi oivalsivat. Heidän suomenkieliset säkeensä täyttävät kahden vuoden kuluttua 150 vuotta.

Vuosi 2017 ei ole vain itsenäisyytemme riemujuhla.

Ensijulkaisu Uuden Suomen Vapaavuorossa 13.5.2015


Maamme-laulu ja kadonneen kertosäkeen tapaus4.10.2019

Maamme-laulu ja kadonneen kertosäkeen tapaus

”Suomella ja Virolla on sama kansallislaulu”, näin sanotaan, mutta eihän se ole totta. Toinen lauletaan kertosäkeellä ja toinen ilman. Niinpä virolainen voittaja saattaa kuulla palkintojenjaossa Suomen kansallislaulun…


Maa, isänmaamme, Suomenmaa, soi sana kultainen!Maamme-laulu Paavo Cajanderin sanoin

  • Maamme (Maa, isänmaamme, Suomenmaa…)
  • Fredrik Pacius (1848), Paavo Cajander (1889)
  • Wäinö Sola, Tukholma 6.11.1915
  • Kansallisgalleria, Doria

Lähteitä ja lisätietoa: