Estofilia 100 -galleria kertoo enemmän kuin lupaa

Virolaisten Kalevipoeg-eepos kertoo tarinan Suomen sillasta, jonka merestä nouseva pikkumies rakentaa kaatamastaan suuresta tammesta. Suomen Tallinnan-suurlähetystön Vapun tienoilla julkaisema Estofilia-sivusto lupaa kertoa ”100 tarinaa suomalaisista Viron sillalla”. Sama henkinen silta ylittää ja yhdistää, mutta tällä erää suomalaisesta näkökulmasta ja kulkusuunnasta.

Henkilöartikkeleita on ”Hornista Häkliin” tasan sata ja perusjärjestys kulkee syntymävuoden mukaan. Ensimmäisenä on vuonna 1517 syntynyt Klaus Horn, joka suostutteli, toki asevoiminkin, pohjoisen Viron osaksi Ruotsia. Sadas ja viimeinen on vuonna 1986 syntynyt, Viroon kotiutunut ja avioitunut televisiomies Antti Häkli. Kumpikaan ei ole klassinen estofiili, mutta kylläkin Suomen–Viron sillanrakentaja: toinen pohjoismaisen kauden avaajana, toinen jatkuvuuden kuvaajana.

Kuka olikaan Tarton ensimmmäinen suomalainen professori?

Kertomus alkaa lähes 500 vuoden takaa, mutta se painottuu lähihistoriaan. Yli kolmannes esitellyistä vaikuttaa yhä joukossamme. Mukana on luonnollisesti itseoikeutettuja hahmoja, kuten Aino Kallas, Urho Kekkonen tai Sofi Oksanen, mutta kiinnostavimpia ovat unohduksesta löydetyt.

Suomalaiset professorit ovat merkittävä osa Tarton yliopiston historiaa, mutta miten tutulta kuulostaa heistä ensimmäinen Michael Savonius, savolainen Mikkelistä, kuten nimi paljastaa? Entäpä Hilma Rantanen, joka ensimmäisenä suomalaisena ohjasi näytelmiä Estoniassa?

Ansiokkaasti Estofilia palauttaa mieleen myös takavuosien vaiettuja ”epähenkilöitä” kuten Kauko Kareen ja Vilho Helasen.

Lähetystö kertoo enemmän kuin lupaa. Artikkeleita on sata, mutta ne opastavat useisiin, jopa kymmeniin lisätarinoihin. Aikajärjestykseen listatut lehtiotsikot ovat itsessään tarinoita vaikkapa presidenttiemme suosion nousuista ja laskuista. Kohtalot myös limittyvät ja kokonaiskuva niin ajasta kuin henkilöistä syntyy useamman tarinan kautta.

Kekkosen lisätiedoista löytyy puhe, jossa hän vuonna 1964 kehotti Viron ystäviä välttämään yhteyksiä pakolaisiin. Pakolaislehtien artikkelien pohjalta ainakin silloinen hum. kand. Seppo Zetterberg vaikuttaa kurittomalta. Vuosia myöhemmin, tammikuussa 1985 vaikutelma vahvistui Ajankohtaisessa Kakkosessa, jossa hän suhtautui myötämielisesti Kareen kustantamaan teokseen Viro ja Venäjä. Ohjelmassa murtui ”Viron tabu”, kuten Hufvudstadsbladet kuvaili.

Hylätyt turvapaikat, yllättävät kurpitsat ja nauhoitetut kirkonkellot…

Sivusto ei välttele suhteidemme varjojakaan, joista surullisimpia on turvapaikanhakijoiden Artur Lõeken ja Herman Treialin tapaus. Pääministeri Kekkosen 1. hallitus lakaisi anomukset pöydältä toteamalla miehet sotarikollisiksi, joilla ei ole oikeutta turvapaikkaan. Päätös, joka tehtiin YYA-sopimuksen 2-vuotisjuhlan aattona, johti toisen miehen teloitukseen ja toisen ihmisjahtiin.

Useat autonomian ajan tarinat ohjaavat Kansalliskirjaston digitoimiin lehtiin, jotka tarjoavat yllättäviä ajankuvia. Suomen Tallinnan-kauppaedustaja, konsulina tunnettu von Böningh sattui lukemaan, että Turussa oli esitelty ”outo mainio hedelmä”, 40 naulaa painava kurpitsa. Hän päätti edistää sen viljelyä ja lähetti näyteen Viron saavutuksista, kaksi kertaa isomman 82 naulan (n. 35 kg) kurpitsan.

Yhtä hauskoja kuin opettavaisia tarinoita liittyy tunnettuun radioääneen Oke Jokiseen. Narvalaiset muistelivat, miten vetoavasti tämä papin poika veti rukoushetket partioleirillä Kotkan Kuutsalossa. Herkkupala on Ylen Elävän arkiston julkaisema Jokisen muistuma vuoden 1958 reportaasimatkalta. Tallinnan rautatieasemalla oli vastassa opas, Lennart Meri, joka kertoi, että ”kirkonkellojen ääni on meillä jo nauhoitettuna”. – Juonipaljastukset päättyvät tähän…

Lähetystö korostaa, että nyt ei rakennettu ”Hall of Famea”, vaan valintoja ohjasi moninaisuus ja kokonaiskuva. Sata oli Viron juhlavuoden henkilömäärä, joka luvataan vielä kasvattaa.

24.9.2014