
Hobujaaman pysäkki, raitiolinjojen solmukohta. Kääntyvätkö satamaratikat jo vuonna 2020 tästä oikeaan?
Tallinnan raitiolinjasto piteni 1. syyskuuta lentokentälle. Seuraavaksi kaupunki on päättänyt vetää kiskot matkustajasatamaan. Kaupunginhallinnon toiveikkaimmissa arvioissa on sen saaminen liikenteeseen jopa vuonna 2020. Satamassa kiskotukselle on alustavasti kaksi vaihtoehtoa.
Uusi linja kulkisi todennäköisesti suoraan ydinkeskustasta Hobujaama-katua satamaan, kertoo Postimees-lehdelle kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehti Jaak-Adam Looveer. Suomalaiset tuntevat kapeahkon kadun suorimpana reittinä Viru-keskuksen kulmalta satamaan. Alkupisteessä sijaitsee myös kaikkien neljän nykyisen raitiolinjan ainoa solmukohta, Hobujaaman ratikkapysäkki.
Samalla ratikalla junalle, bussille, merelle tai lennolle
Satamasta kiskot jatketaan länteen ja liitetään äskettäin peruskorjattuun, rautatieasemalle vievään Koplin raitiolinjaan. Nimenomainen ajatus onkin luoda linja, joka yhdistää kaikki Tallinnan suuret matkakeskukset – lentokentän, linja-autoaseman, Viru-keskuksen, sataman ja rautatieaseman.
Raitiotien linjaukselle satamassa on vielä vaihtoehtoja, mutta liittymä Koplin-linjaan vedettäneen arkkitehti Looveerin mukaan joko Linnahallin tai Kanutin raitiopysäkin lähelle (ks. kartta). Kahta matkustajaterminaalia erottavan satama-altaan ylitse on jo päätetty rakentaa kävelysilta, joten satamaratikka palvelisi joka tapauksessa yhtäläisesti kaikkien varustamojen asiakkaita.
Kaupunginarkkitehdin toimistossa on äskettäin ideoitu myös toista uutta yhteyttä, jossa Koplin raitiolinja saisi läntisen haaran Pelgurandin kaupunginosaan. Bonuksena tallinnalaisille tulisi todellinen kesäpäivän linja, sillä päätepysäkkinä olisi suosittu Stroomin hiekkaranta.

Alustavasti uusi raitiotie erkaantuisi Hobujaama-katua satamaan ja kiertäisi sieltä Koplin-linjalle. Satama-altaan erottamat A- ja D-terminaalit tullaan yhdistämään kävelysillalla. Karttapohja: Tallinnan virallinen nettikartta
19.12.2017
Itä-Saksan kiskoilta retroratikaksi Tallinnaan
Vanhahtavaksi kunnostettu raitiovaunu Konstantin kuljetti ensimmäiset 13 ikävuottaan itäsaksalaisia Cottbusissa. Tallinnan katukuvaan se ilmaantui Torino-makaronin nimikkoratikaksi tarroitettuna vuonna 2004…
Aiheeseen liittyen:
- Tallinn avas uue trammiliini, ERR 29.11.2024
- Vanasadama trammitee ehitus läheb maksma umbes 46 miljonit eurot. ”Plaanitakse valmis saada veel enne [Ülemiste ühis]terminali ennast ehk 2024. aasta juunis.” ERR 19.7.2022
- Pekka Linnainen, Tallinnan satamaraitiotie otti uuden suunnan, Estofennia 23.4.2020
- Kaupunkisuunnittelijat kaavailevat Stroomin raitiotietä, Postimees 5.10.2017