Tänään 100 vuotta sitten Suomi tunnusti Viron de facto – vai oliko se väärinkäsitys?

Ulkoministeri Rudolf Holstin kirje Viron edustajalle Oskar Kallakselle 8.8.1919, ERA.957.11.30, Rahvusarhiiv

Tänään on kulunut 100 vuotta Suomen de facto -tunnustuksesta Viron tasavallalle, kuten useat lähteet muistavat. Tarkemmin katsoen siinä kirjeessä, jonka Viron edustaja Oskar Kallas sai 8. elokuuta 1919 ulkoministeri Rudolf Holstilta, pyrittiin välttämään erityistä de facto -julistusta. Sellaiseksi Kallas kirjeen siltikin tulkitsi ja mahdollisesti sen myötä se sellaisena aikakirjoihin päätyikin.1 2

Valtiosuhteissa de jure merkitsee toisen valtion tai hallituksen oikeudellista ja peruuttamatonta tunnustusta. Uusilla valtioilla tätä edeltää yleensä de facto -vaihe, joka merkitsee tosiasiallista, käytännön tunnustusta vanhan valtion ryhtyessä yhteistyöhön tai sopimussuhteisiin tulokkaan kanssa, vaikkei sen itsenäisyys ole vielä vakiintunut tai oikeudellisesti täysin perusteltu.

Lopullisen päätöksen Viron tunnustamisesta suvereeniksi tasavallaksi teki presidentti K. J. Ståhlberg ulkoministeri Holstin esityksestä 7. kesäkuuta 1920. Ministeri ilmoitti asiasta Oskar Kallakselle vielä samana päivänä. Tämä de juren päivämäärä on yksiselitteinen, sen sijaan de facton ajankohta on tulkinnanvarainen. Onko juuri tänään sen juhlapäivä – vai menikö se jo kevättalvella?3

Mitä Viron edustajalle ilmoitettiin 8. elokuuta 1919?

Kallaksen saama kirje kuvasi de facto -tunnustuksen syntyneen seuraavasti:

”Suomen Hallitus on lähettämällä diplomaattisen edustajan Viroon ja vastaanottamalla Viron Hallituksen diplomaattisen edustajan samoin kuin ilmoittamalla olevansa valmis tekemään Viron Tasavallan kanssa tarpeelliset valtiosopimukset osoittanut tosiasiallisesti kohtelevansa Viroa riippumattomana, täysivaltaisena valtiona. Tämä Viron Tasavallan itsenäisyyden de facto -tunnustaminen Suomen osalta merkitsee käytännössä samaa kuin se tunnustaminen de jure, jonka Suomi tulee julkilausumaan heti kun olosuhteet ja toisten valtain suhtautuminen Viroon tekevät sen mahdolliseksi.”

Viron edustajan tiedot kirjekuorella 10.2.1919. Konsulaatin ja edustuston toimipaikka, nyk. Eteläranta 18, on purettu. Rahvusarhiiv

Viron osalta mainittu diplomaattinen edustaja oli Kallas, jonka maan väliaikainen hallitus nimitti 16. joulukuuta 1918 ”lähettilääksi” (saadik) Helsinkiin. Suomessa hän esiintyi Viron edustajana (Eesti asemik), mutta käytti ranskaksi diplomaattista arvoa chargé d’affaires.4 5

Suomen ensimmäinen diplomaattinen edustaja Virossa – vaikkakin vastentahtoisesti – oli vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja ja entinen senaattori Alfred Oswald Kairamo. Valtionhoitaja, kenraali Gustaf Mannerheim nimitti hänet ulkoministeriön esityksestä 8. maaliskuuta 1919. Tästä päätöksestä ja Kairamon tulevista tehtävistä hallitus tiedotti Kallakselle 10. maaliskuuta 1919.6 7 8 9 10

Varsin vakuuttavan parlamentaarisen tunnustuksen Viron tasavalta sai myös Suomen eduskunnalta, joka lähti kolmella laivalla, puhemies Lauri Kristian Relanderin johdolla ja virkailijoineen 250 hengen seurueella päivämatkalle Viron perustavan kokouksen vieraaksi 29. toukokuuta 1919.11 12 13 14 15

Suomi valmisteli Viron de jure -tunnustusta jo kesällä 1919

Ulkoministeri Holsti viittasi ilmoituksessaan Kallaksen puoli vuotta aikaisemmin, 18. helmikuuta 1919 tekemään kirjelmään, jossa tämä pyysi Suomen hallitusta tunnustamaan Viron itsenäisyyden.

Emeritusprofessori Seppo Zetterberg käsitteli muodollisen tunnustamisen kitkaa jo väitöskirjassaan vuonna 1977. Hänen mukaansa Kallaksen pyyntöä ei otettu aiemmin viralliseen käsittelyyn, mutta vaihtamalla diplomaatteja annettiin ymmärtää, että Suomi osoitti kohtelevansa Viroa faktisesti itsenäisenä valtiona. Kulissien takana tähdättiin kuitenkin jo de jure -tunnustukseen. Hallituksen yksityisessä neuvottelussa sille määrättiin jo päiväkin: 25. heinäkuuta 1919. Sen perään oli aikomus kehottaa muita maita tekemään samoin. Hanke kaatui suurvaltojen torjuvaan asenteeseen.16

Oskar Kallaksen ilmoitus Viron ulkoministeriölle tunnustuksesta de facto 9.8.1919. Rahvusarhiiv

Zetterbergin mukaan hallituksen vastaus Kallakselle perustui Rafael Erichiltä saatuun lausuntoon. Tämä oli Helsingin yliopiston valtio-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden professori sekä pian myös Suomen pääministeri. Erich ehdotti, että Viron hallitukselle vastattaisiin, että Suomen hallitus, joka lähettämällä diplomaatti­edustajan Viroon ja vastaanottamalla Viron diplomaatti­edustajan samoin kuin ilmoittamalla olevansa valmis tekemään Viron kanssa tarpeelliset valtiosopimukset, on osoittanut kohtelevansa Viroa riippumattomana, täysivaltaisena valtiona. Kirje vastasi professorin muotoulua.17

Kansainvälisten oikeusperiaatteiden mukaan mainituilla teoilla oli sama vaikutus kuin erityisellä julistuksella. Erichin mukaan Virolle ei ollut hyötyä nimenomaisesta de facto ‑tunnustuksesta. Toisaalta, koska suurvallat toimivat Euroopan olojen järjestäjinä, Suomenkaan ei ollut syytä antaa yksinään suoranaisempaa tunnustusta Viron itsenäisyydelle kuin mitä sen teot jo sisälsivät.

Ulkoministeri Holstin 8. elokuuta 1919 antama vastauskirje oli tavallaan väliaikatiedotus Suomen ja Viron suhteista – siitä, että Suomi oli jo diplomaattiyhteydet solmiessaan antanut Viron tasavallalle tunnustuksen de facto. Merkitykseltään se oli sama kuin de jure ainoana erotuksena muodollinen julistus, joka luvattiin heti, kun muiden maiden suhtautuminen sen sallii. Näin Suomi ilmoitti olevansa de facto -tunnustusta pidemmällä ja vähintäänkin puolimatkassa de jureen.18


Oskar Kallas lähetti kirjeen seuraavana päivänä Viron ulkoministeriöön. Lähetteessään hän totesi Suomen ulkoministerin ilmoittavan siinä ”Suomen valtioneuvoston päätöksestä tunnustaa Viron tasavallan itsenäisyys de facto” ja pyysi samalla laatimaan tästä virallisen kiitoskirjeen.19

Lopullisenkin de jure -tunnustuskirjeen Kallas sai vastaanottaa ulkoministeri Holstilta. Tämä tapahtui diplomaattisella viime tipalla 8. kesäkuuta 1920 klo 12.00. Viro nimittäin isännöi Suomen ja Neuvosto-Venäjän rauhanneuvotteluja Tartossa, jonne Juho Kusti Paasikiven johtama valtuuskunta oli lähdössä Helsingistä jo seuraavana aamuna klo 10.00. Myös neuvottelupöydän vastapuoli oli tunnustanut Viron itsenäisyyden. Neuvosto-Venäjä antoi sen ”ehdottomasti ja ikiajoiksi” aseleposopimukseen liitetyssä lisäsopimuksessa 31.12.1919 – tasan kaksi vuotta Suomen saaman ”Lenin-tunnustuksen” jälkeen. Maailmansodan voittajavaltojen tunnustukset odotuttivat vuoden 1921 puolelle.20 21 22 23 24


2.12.2018

Viron lähetystötalon varastetut vuodet 1940–1994

Kaivopuiston lähetystö on Viron itsenäisyyden jatkuvuuden tunnus. Tarina puolesta vuosisadasta, jona talo muistutti Viron tasavallan itsenäisyydestä ja miehityksestä siltä varastettuna omaisuutena Helsingissä…


Lähteitä ja lisätietoa | Allikad ja lisainfo

  1. Suomi ja Viro, Suomi tunnustanut Viron de facto 8.8.1919 / de jure 7.6.1920. Diplomaattisuhteet solmittiin uudelleen 29.8.1991. Suomen suurlähetystö, Tallinna
  2. Kirjavahetus Soome Välisministeeriumiga, ERA.957.11.105, Rahvusarhiiv
  3. Kirjavahetus välisriikide esindustega Eesti tunnustamise kohta, ERA.957.11.30, Rahvusarhiiv
  4. Ajutise Valitsuse koosoleku protokoll 16.12.1919. ERA.31.1.11, Rahvusarhiiv
  5. Nouseva Viro. Selvittelyä Viron nykyisestä asemasta ja vapaustaistelun alkamisesta, keskustelu Viron Suomessa olevan edustajan, tohtori Oskar Kallaksen ja Viron Helsingin lehdistötoimiston johtajan, tuomari August Hankon kanssa, Uusi Suomi 16.1.1919
  6. Finländsk minister i Estland utnämnd, Svenska Tidningen 17.3.1919
  7. Suomen valtiolliseksi edustajaksi Viroon on nimitetty ent. senaattori A.O. Kairamo, kertoo Svenska Tidningen, Aamulehti 18.3.1919
  8. Suomen edustus Virossa. Suomen hallituksen edustajaksi Viroon on nimitetty senaattori A.Osw. Kairamo, Uusi Suomi 18.3.1919
  9. Suomen edustus Virossa. Suomen charge d’affaires’ksi Viroon on nimitetty ent. senaattori A.O. Kairamo, Helsingin Sanomat 18.3.1919
  10. Senaattori Kairamon tehtävänä laatia ohjelma Suomen ja Viron yhteistyölle, ulkoministeri Carl Enckellin ilmoitus Viron edustajalle Oskar Kallakselle, Uusi Suomi 21.3.1919
  11. Suomen eduskunta vierailulla Virossa, Uuden Suomen Iltalehti 30.5.1919
  12. Soome maapäeva külaskäik Tallinna, Waba Maa 30.5.1919
  13. Suomen kansanedustajain käynti Tallinnassa, Helsingin Sanomat 31.5.1919
  14. Soomlaste külaskäik Tallinnas, Sotsialdemokrat 31.5.1919
  15. Soome külalised, Maaliit 31.5.1919
  16. Seppo Zetterberg, Suomi ja Viro 1917–1919. Poliittiset suhteet syksystä 1917 reunavaltiopolitiikan alkuun. Väitöskirja, s. 187–188, Suomen historiallinen seura 1977
  17. Seppo Zetterberg, Väitöskirja, s. 265–268, Suomen historiallinen seura 1977
  18. Suomi ja Viro. Suomi tunnustaa muodollisesti Viron itsenäisyyden sitten kun toisten valtain suhtautuminen asiaan selviää, Vaasa 13.8.1919
  19. Soomemaa tunnistab Eesti iseseisvust de facto, Maaliit 12.8.1919
  20. Suomen lopullinen tunnustus tapahtunut. – Viron hallitus vastaanottanut asiakirjan. – Suomalainen rauhanneuvottelukunta matkustaa, Uusi Suomi 9.6.1920
  21. Soome tunnistab Eesti iseseisvust de jure.  – Eesti valitsuse tänutelegramm Soome valitsusele. – Soome rahusaatkond jõuab täna Tallinna, Waba Maa 9.6.1920
  22. Neuvostohallitus tunnustaa Viron itsenäisyyden ainaiseksi, Uusi Aura 3.1.1920
  23. Viron ja Neuvosto-Venäjän aseleposopimuksen ja siihen liitettyjen lisäsopimusten sanamuodot: ”1) Viron tasavallan itsenäisyydestä. Tällä sopimuksella tunnustaa Venäjän sosialistisen neuvosto­tasavallan hallitus ehdottomasti Viron tasavallan riippumattomuuden ja itsenäisyyden ja luopuu vapaa­ehtoisesti ikiajoiksi kaikista suvereenisista oikeuksista. joita Venäjän valtakunnalla on Viron maan ja kansan suhteen voimassa olevan valtakunnallisen järjestyksen ja kansain­välisten sopimusten perusteella, jotka sopimukset tulevaisuudessa tässä suhteessa menettävät voimansa. Entisestä Venäjän alamaisuudesta ei koidu Viron maalle ja kansalle minkäälaisia velvollisuuksia Venäjää kohtaan.” STT, Maakansa 4.1.1920
  24. De jure tunnustused 15. augustil 1921, Eesti välisministeeriumi informatsiooniosakonna juhataja Eduard Laamani teatis Pariisi saadikule Karl Pustale välisriikide poolt Eesti de jure tunnustamise tähtaegade kohta, ERA.1622.1.487, Rahvusarhiiv