Viro on suomea, Eesti viroa

Ilta-Sanomat, mielipide 21.10.2006

Suomalaiset kysyvät usein virolaisilta, pitäisikö heidän kotimaataan kutsua Viroksi vai Eestiksi. He kysyvät siis ohjetta suomen kieleen henkilöiltä, joiden äidinkieli ei ole suomi. Vastaava tuskin juolahtaisi kenenkään mieleen Ruotsissa, Saksassa tai Englannissa. Aika ajoin pulpahtavassa nimiväittelyssä on hyvä muistaa, että sen kohteena on suomalaisten äidinkieli, suomen kieli ja kielihistoria.

Ruotsin, Saksan ja Viron nimet muistuttavat seuduista, joiden asukkaiden kanssa esi-isämme olivat kanssakäymisissä. Silloisten maakuntien nimet ovat vanhempia kuin niitä isännöivät tämän ajan valtakunnat.  Olemme nimenneet jopa oman kotimaamme yhden maakunnan mukaan. Varsinais-Suomesta johdettuja nimiä käytetään myös Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Tämä on mukavaa, mutta osaamme silti arvostaa niitäkin muotoja, joissa kansainvälinen Finland on mukautunut muihin kieliin jo roomalaisajoista lähtien.

Viron tasavalta kartan uutuutena

Maan omakielinen nimi on Eesti. Tämä virallistui vasta itsenäisyysjulistuksessa, joka vuonna 1918 perusti maantieteellisesti uuden kansallisvaltion. Hallinnollinen yhteys oli saavutettu vasta edellisenä vuonna helmikuun vallankumouksessa. Keisarin aikaan Suomenlahden eteläpuolella sijaitsi Vironmaan kuvernementti, johon tällöin liitettiin Liivinmaan virolaisalueet, mm. Tartto, Pärnu ja Saarenmaa. Jälkimmäisiä oli hallittu jo vuosisatoja Riiasta, nykyisestä Latviasta.

Itse asiassa uudesta tasavallasta 48 prosenttia oli Liivinmaata ja 42 prosenttia Vironmaata. Loput 10 prosenttia liitettiin Pietarin ja Pihkovan kuvernementeista. Liivinmaasta liitetyllä alueilla oli 710 000 ja Vironmaalla 455 000 asukasta. Näin arvioi Tietosanakirja vuonna 1919. Valtiolle harkittiinkin vaakunaa, jota Vironmaan kolme leijonaa ja Liivinmaan aarnikotka olisivat vertaisina jakaneet.

Eesti heimon ja aatteen nimissä

Suomessa heimohenkeä osoitettiin myös suosimalla maantieteellisesti uuden kansallisvaltion nimeä. Eino Leino tervehti runossa ”Vapaa Viro” nimenomaan Eestin mieltä ja kieltä. Kielitieteilijä Lauri Kettunen vaihtoi oppikirjojensa uusintapainosten nimeen Eestin, tosin kustantaja SKS:n erikoisluvalla.

Sodan jälkeen näkökulma koki keikauksen. Neuvostoliiton äänitorvet, kuten Suomeen suunnatut radiolähetykset, puhuivat johdonmukaisesti Eestistä. Tavallaan maan nimi politisoitui ja nimivalinta saatettiin ymmärtää kannanotoksi. Neuvosto-Eesti oli uutta, Viro oli mennyttä. Vasta laulavan vallankumouksen myötä Eesti Raadion suomenkielinen lähetys kuulutti Virosta.

Saksa ja Saksi, Viro ja Viru

Suomalaiset ovat käyttäneet vanhastaan nimeä Viro koko maasta. Se on toki lähtöisin koillisesta Virumaan maakunnasta, jonka alueella liikuttiin tiiviisti yli Suomenlahden. Suomen autonomian aikaan Virumaa oli osa Vironmaan kuvernementtiä (Eestimaa, ven. Estljandija). Ajan tietokirjoille nimien ero oli selkeä. Tänään se on päivänselvä naapurimaiden suurlähetystöille, jotka puhuvat johdonmukaisesti Viron tasavallasta, kun kielenä on suomi.

Virumaan maakunnan nimeä ei voi kääntää Viroksi tai Vironmaaksi, koska ymmärrämme nämä perinteisesti maakuntaa laajemmin. Tämä ei ole sen kummallisempaa kuin Saksin osavaltio Saksan liittotasavallassa. Historiallinen tausta ja yhden kirjaimen mittainen sekaantumisvaara on sama. Näin on myös viron kielessä, jossa valtion nimi on Saksamaa ja osavaltion Saksimaa.

Sanavalinnasta riippumatta suomalaisilla ei ole aihetta noloiluun. Taisimme tuntea Eestin jopa ennen kuin se kotiutui virolaisten suuhun. Nimitys välittyi varhemmin Suomen ruotsinkielisten seutujen kautta, joiden kansainvälisistä suhteista muistuttavat useat Est-alkuiset paikannimet. Vastaavasta kertovat vuosisataiset Viro-alkuiset paikannimet suomenkielisillä seuduilla.