Suomen tunnetuin narvalainen on jääkiekkoilija Leo Komarov (s. 1987). Silloin, kun ei ollut älypuhelimia saati lankapuhelinta, kuuluisin oli tosihistorian seikkailusankari Tapani Löfving (1689–1777).
Komarovin syntyessä Narva eli vielä Neuvostoliiton miehitysaikaa. Löfvingin syntyessä se oli Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin kenraalikuvernöörin asemapaikka. Mittavalle hallintoalueelle nousi sittemmin Pietarin kaupunki ja se kattoi jopa nykyisen Pohjois-Karjalan maakunnan.
Tapani Löfving oli Isonvihan eli 1700-luvun alkupuolen Venäjän miehitysajan sissipäällikkö. Hän piti päiväkirjaa, jonka pohjalta Kyösti Wilkuna laati jo sata vuotta sitten suositun kirjan Tapani Löfvingin seikkailut. Viroksi Tapani Löfvingi seiklused ilmestyi vuonna 1932 nuorisosarjassa Looduse Kuldraamat. Näin Vilkuna kertoo Tapanin poikavuosista Narvan valleilla:
Ensi kerran näin päivänvalon – niin vakuuttaa kastetodistukseni – jouluaattona 1689. Vanhempani asuivat silloin Narvassa, missä isäni palveli konstaapelina sikäläisessä varusväessä. Edelleen kertoo kastetodistukseni minun pari päivää sen jälkeen päässeen kristillisen seurakunnan jäseneksi, ja koska kastaminen toimitettiin pyhän Stephanin eli Tapanin päivänä, tehtiin minusta tuon ensimmäisen marttyyrin kaima.
Kun äitini, joka oli hyvin jumalaa pelkääväinen vaimo, myöhemmin teroitti mieleeni kristinopin pääkappaleita, luki hän usein Tapani-marttyyrin suuresta uskosta ja kuolemasta kehottaen minua vaeltamaan elämässäni niin, että olisin kunniaksi saamalleni nimelle. Kuinka minä monivaiheisen ja kirjavan elämäni aikana olen onnistunut näitä äitini kehotuksia toteuttamaan, sen ratkaiskoon Jumala.
Ensimmäiset vuoteni kuluivat leikeissä samanikäisteni kanssa Narvan valleilla. Kun me eräänä päivänä olimme tapamme mukaan sotasilla ja minä muutaman ovelan kujeen avulla olin houkutellut viholliseni ansaan, taputti eräs vanha vartiosotilas, joka hymyillen oli seurannut leikkiämme, minua olalle ja sanoi: »Mitä hyvänsä sinusta, poika, tuleekin, niin varo vain, ettet hirsipuussa päiviäsi päätä!»
Myöhemmin johtuivat nuo vanhan sotilaan sanat usein mieleeni, kun kaulani oli vähällä joutua nuoransilmukkaan.
Linnoituskaupunki kahden puolen jokea
Tapahtuiko tämä Narvanjoen länsi- vai itärannalla, sitä emme tiedä. Kaupunki ja linnoitus oli tuohon aikaan yhtenäinen. Ruotsin kuningaskunta oli saanut Iivananlinnan (kuvassa) ja koko Inkerinmaan jo Stolbovan rauhassa 1617. Jakamaton Narva säilyi myös Venäjän keisarikunnassa, jolle se luovutettiin Uudenkaupungin rauhassa 1721.
”Narvan keskiaikainen linna.” Etualalla Venäjälle jäänyt Iivananlinna, taustalla Hermanninlinna. – Suomi · Eesti · Unkari -juhlakirja. WSOY 1931
Yli 300-vuotisen yhtenäisyyden päätti Neuvosto-Venäjän marionettipresidentti Mihail Kalininin allekirjoitus Kremlissä 24.11.1944. Korkeimman neuvoston puhemiehistön asetus tyydytti itärannan ”asukkaiden toistuvat pyynnöt” tulla osaksi Venäjää. Kansan vapaa tahto oli jo tuolloin Moskovan ylin ohjenuora. Tallinnan vaunutehtaan sorvarin nimikirjoitus veti rajan Narvanjokeen ja leikkasi Itä-Narvan, nyttemmin Ivangorodiksi kutsutun, osaksi Venäjää.
Vuonna 1698, Tapanin ollessa yhdeksänvuotias isä, tykistön konstaapeli Mårten Löfving sai siirron Käkisalmen varuskuntaan, jonne koko perhe siirtyi Narvasta. Oudolta kuullostava sotilasarvo vastasi muiden aselajien korpraalia. Syntymäkaupunkiaan Löfving ei Suomessa unohtanut. Seikkailujensa jälkeen hän sai Ruotsin kuninkaalta kapteenin arvon, mutta ei vastaavaa virkaa. Tämä johti köyhyyteen, josta Löfving sai lopulta tarpeekseen.
Paluumuutto Narvaan harkinnassa
Sissipäällikkö lähetti vuonna 1735 kuninkaalle anomuskirjeen, jossa hän pyysi vapautusta Ruotsin alamaisuudesta. Löfving ilmoitti muuttavansa Narvaan ja pyrkivänsä Venäjän keisarikunnan palvelukseen. Sotakollegio ei pitänyt ajatuksesta ja ehdotti kuninkaalle, että miehelle annettaisiin joko kapteenin virka ruotuväessä tai jokin kruununtalo elinikäiseksi puustellikseen.
Löfving saikin vuonna 1738 Hommanäsin virkatalon Porvoon pitäjästä ja Venäjän keisarinna jäi ilman sissipäällikköä. Löfving osallistui partioretkiin Pikkuvihan puhjettua vuonna 1741 ja sai vielä majurin valtakirjan vuonna 1747. Narvaan hän ei tiettävästi enää palannut. Seikkailujensa ohessa Löfving poikkeaa neuvokkaana tiedustelijana Zachris Topeliuksen Välskärin kertomuksissa.
Hommanäs. Tapani Löfvingin kruununvirkatalo (kronoboställe, puustelli) 1738–1777. – Löfvingintie 98, Porvoo
Lisätietoa | Lisainfo
- Stefan Löfving, Päiväkirja. Suom. Elisabeth Lounasmaa (s. Avellan, ent. Löfgren). SKS 1874
- Kaarle Soikkeli, Tapani Löving. Urhoollisen sissin muisto. Uusi Suomi 22.10.1927
