Tänään 100 vuotta sitten Suomi tunnusti Viron de facto – ellei se ollut maalis- vai jo marraskuussa?

Tänään on kulunut 100 vuotta Suomen de facto -tunnustuksesta Viron tasavallalle, kuten useat lähteet muistavat. Tarkemmin katsoen siinä kirjeessä, jonka Viron edustaja Oskar Kallas sai 8. elokuuta 1919 ulkoministeri Rudolf Holstilta, pyrittiin välttämään erityistä de facto -julistusta. Sellaiseksi Kallas kirjeen siltikin tulkitsi ja mahdollisesti sen myötä se sellaisena aikakirjoihin päätyikin.^{1 2 3}

Valtiosuhteissa de jure merkitsee toisen valtion tai hallituksen oikeudellista ja peruuttamatonta tunnustusta. Uusilla valtioilla tätä edeltää yleensä de facto -vaihe, joka merkitsee tosiasiallista, käytännön tunnustusta vanhan valtion ryhtyessä yhteistyöhön tai sopimussuhteisiin tulokkaan kanssa, vaikkei sen itsenäisyys ole vielä vakiintunut tai oikeudellisesti täysin perusteltu.

Lopullisen päätöksen Viron tunnustamisesta suvereeniksi tasavallaksi teki presidentti K. J. Ståhlberg ulkoministeri Holstin esityksestä 7. kesäkuuta 1920. Ministeri ilmoitti asiasta Oskar Kallakselle vielä samana päivänä. Tämä de juren päivämäärä on yksiselitteinen, sen sijaan de facton ajankohta on tulkinnanvarainen. Onko juuri tänään sen juhlapäivä – vai menikö se jo kevättalvella?^{4 5}

Mitä Viron edustajalle ilmoitettiin 8. elokuuta 1919?

Kallaksen saama kirje kuvasi de facto -tunnustuksen syntyneen seuraavasti:

”Suomen Hallitus on lähettämällä diplomaattisen edustajan Viroon ja vastaanottamalla Viron Hallituksen diplomaattisen edustajan samoin kuin ilmoittamalla olevansa valmis tekemään Viron Tasavallan kanssa tarpeelliset valtiosopimukset osoittanut tosiasiallisesti kohtelevansa Viroa riippumattomana, täysivaltaisena valtiona. Tämä Viron Tasavallan itsenäisyyden de facto -tunnustaminen Suomen osalta merkitsee käytännössä samaa kuin se tunnustaminen de jure, jonka Suomi tulee julkilausumaan heti kun olosuhteet ja toisten valtain suhtautuminen Viroon tekevät sen mahdolliseksi.”

Viron osalta mainittu diplomaattinen edustaja oli Kallas, jonka maan väliaikainen hallitus nimitti 16. joulukuuta 1918 ”lähettilääksi” (saadik) Helsinkiin. Suomessa hän esiintyi Viron edustajana (Eesti asemik), mutta käytti ranskaksi diplomaattista arvoa chargé d’affaires.^{6 7}

Suomen ensimmäinen diplomaattinen edustaja Virossa – vaikkakin vastentahtoisesti – oli vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja ja entinen senaattori Alfred Oswald Kairamo. Valtionhoitaja, kenraali Gustaf Mannerheim nimitti hänet ulkoministeriön esityksestä 8. maaliskuuta 1919. Tästä päätöksestä ja Kairamon tehtävistä ulkoministeriö ilmoitti Kallakselle 10. maaliskuuta 1919.^{8 9 10 11 12 13 14 15 16}

Ensimmäisen faktuaalisen tunnustuksen Viro oli itse asiassa saanut Suomelta jo 14. marraskuuta 1918. Tällöin oli kulunut vasta kolme päivää Saksan solmimasta maailmansodan aselevosta, joka päätti yhtä aikaa sen miehitysvallan Virossa ja tunnustusta Suomessa estäneen Saksan-suuntauksen. Suomen hallitus onnitteli valtionhoitaja Pehr Evind Svinhufvundin allekirjoittamalla sähkeellä väliaikaista hallitusta sen aloitettua toimintansa ”itsenäisen Viron hallituksena”:^{17 18 19 20 21 22 23 24 25}

”Sen johdosta, että Viron väliaikainen hallitus on alkanut toimintansa itsenäisen Viron hallituksena, Suomen hallitus lähettää veljeskansalle sydämelliset tervehdyksensä ja onnentoivotuksensa.   Suomen hallituksen puolesta   P. E. Svinhufvud”

Vakuuttavan parlamentaarisen tunnustuksen Viron tasavalta oli saanut myös 29. toukokuuta 1919 Suomen eduskunnalta, joka lähti tuolloin kolmella laivalla, virkailijoineen 250 hengellä ja puhemies Lauri Kristian Relanderin johdolla päivämatkalle Viron perustavan kokouksen vieraaksi.^{26 27 28 29 30}

Suomi valmisteli Viron de jure -tunnustusta jo kesällä 1919

Ulkoministeri Holsti viittasi ilmoituksessaan Kallaksen puoli vuotta aikaisemmin, 18. helmikuuta 1919 tekemään kirjelmään, jossa tämä pyysi Suomen hallitusta tunnustamaan Viron itsenäisyyden.

Emeritusprofessori Seppo Zetterberg käsitteli muodollisen tunnustamisen kitkaa jo väitöskirjassaan vuonna 1977. Hänen mukaansa Kallaksen pyyntöä ei otettu aiemmin viralliseen käsittelyyn, mutta vaihtamalla diplomaatteja annettiin ymmärtää, että Suomi osoitti kohtelevansa Viroa faktisesti itsenäisenä valtiona. Kulissien takana tähdättiin kuitenkin jo de jure -tunnustukseen. Hallituksen yksityisessä neuvottelussa sille määrättiin jo päiväkin: 25. heinäkuuta 1919. Sen perään oli aikomus kehottaa muita maita tekemään samoin. Hanke kaatui suurvaltojen torjuvaan asenteeseen.³¹

Zetterbergin mukaan hallituksen vastaus Kallakselle perustui Rafael Erichiltä saatuun lausuntoon. Tämä oli Helsingin yliopiston valtio-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden professori sekä pian myös Suomen pääministeri. Erich ehdotti, että Viron hallitukselle vastattaisiin, että Suomen hallitus, joka lähettämällä diplomaatti­edustajan Viroon ja vastaanottamalla Viron diplomaatti­edustajan samoin kuin ilmoittamalla olevansa valmis tekemään Viron kanssa tarpeelliset valtiosopimukset, on osoittanut kohtelevansa Viroa riippumattomana, täysivaltaisena valtiona. Kirje vastasi professorin muotoilua.³²

Kansainvälisten oikeusperiaatteiden mukaan mainituilla teoilla oli sama vaikutus kuin erityisellä julistuksella. Erichin mukaan Virolle ei ollut hyötyä nimenomaisesta de facto ‑tunnustuksesta. Toisaalta, koska suurvallat toimivat Euroopan olojen järjestäjinä, Suomenkaan ei ollut syytä antaa yksinään suoranaisempaa tunnustusta Viron itsenäisyydelle kuin mitä sen teot jo sisälsivät.

Ulkoministeri Holstin 8. elokuuta 1919 antama vastauskirje oli tavallaan väliaikatiedotus Suomen ja Viron suhteista – siitä, että Suomi oli jo diplomaattiyhteydet solmiessaan antanut Viron tasavallalle tunnustuksen de facto. Merkitykseltään se oli sama kuin de jure ainoana erotuksena muodollinen julistus, joka luvattiin heti, kun muiden maiden suhtautuminen sen sallii. Näin Suomi ilmoitti olevansa de facto -tunnustusta pidemmällä ja vähintäänkin puolimatkassa de jureen.³³

Oskar Kallas lähetti kirjeen seuraavana päivänä Viron ulkoministeriöön. Lähetteessään hän totesi Suomen ulkoministerin ilmoittavan siinä ”Suomen valtioneuvoston päätöksestä tunnustaa Viron tasavallan itsenäisyys de facto” ja pyysi samalla laatimaan tästä virallisen kiitoskirjeen.³⁴

---

Yleisesti ottaen de facto -tunnustukset jättävät varaa tulkinnoille ja historiapolitiikalle. Näin on myös Viron osalta, jonka mainitaan saaneen niistä ensimmäiset Saksaa vastaan taistelleilta liittoutuneilta: Ranskalta 1.3.1918, Iso-Britannialta 20.3.1918 ja Italialta 29.5.1918. Tunnustusta ei kuitenkaan saanut 24.2.1918 julistettu tasavalta, vaan jo 28.11.1917 itsenäisyyden julistanut kansanedustuslaitos ja sekin vain tulevaan rauhankonferenssiin asti. Saksan osalta lopullinen vallanluovutus 19.11.1918 merkitsi sen sijaan kiistattomasti Viron väliaikaisen hallituksen de facto -tunnustusta.^{35 36 37 38 39 40 41 42}

Suomen lopullisenkin de jure -tunnustuskirjeen Kallas sai ulkoministeri Holstilta, joka luovutti sen diplomaattisella viime tipalla 8. kesäkuuta 1920 klo 12.00. Viro nimittäin isännöi Suomen ja Neuvosto-Venäjän rauhanneuvotteluja Tartossa, jonne Juho Kusti Paasikiven johtama valtuuskunta oli lähdössä Helsingistä jo seuraavana aamuna klo 10.00. Myös neuvottelupöydän vastapuoli oli tunnustanut Viron itsenäisyyden. Neuvosto-Venäjä antoi sen ”ehdottomasti ja ikiajoiksi” aseleposopimukseen liitetyssä lisäsopimuksessa 31.12.1919 – tasan kaksi vuotta Suomen saaman ”Lenin-tunnustuksen” jälkeen. Maailmansodan voittajavaltojen tunnustukset odotuttivat vuoden 1921 puolelle.^{43 44 45 46 47}

---

2.12.2018

Viron lähetystötalon varastetut vuodet 1940–1994

Kaivopuiston lähetystö on Viron itsenäisyyden jatkuvuuden tunnus. Tarina puolesta vuosisadasta, jona talo muistutti Viron tasavallan itsenäisyydestä ja miehityksestä siltä varastettuna omaisuutena Helsingissä…

---

Lähteitä ja lisätietoa | Allikad ja lisainfo

1. Suomi ja Viro, Suomi tunnustanut Viron de facto 8.8.1919 / de jure 7.6.1920. Diplomaattisuhteet solmittiin uudelleen 29.8.1991. Suomen suurlähetystö, Tallinna
2. Valtioneuvoston pöytäkirja 8. elokuuta 1919, Ca:8, Kansallisarkisto
3. Kirjavahetus Soome Välisministeeriumiga, ERA.957.11.105, Rahvusarhiiv
4. Valtioneuvoston pöytäkirja 7. kesäkuuta 1920, Ca:19, Kansallisarkisto. Huom. Pöytäkirjaan jäljennettyyn Kallaksen kirjelmään diaarinumerolla 1160 kesäkuun 3. päivältä 1920 on lipsahtanut päiväys 8. kesäkuuta. Tämä kopioitui tunnustuskirjeeseen ja siitä edelleen Viron lehdistöön.
5. Kirjavahetus välisriikide esindustega Eesti tunnustamise kohta, ERA.957.11.30, Rahvusarhiiv
6. Ajutise Valitsuse koosoleku protokoll 16.12.1919. ERA.31.1.11, Rahvusarhiiv
7. Nouseva Viro. Selvittelyä Viron nykyisestä asemasta ja vapaustaistelun alkamisesta, keskustelu Viron Suomessa olevan edustajan, tohtori Oskar Kallaksen ja Viron Helsingin lehdistötoimiston johtajan, tuomari August Hankon kanssa, Uusi Suomi 16.1.1919
8. Kirjavahetus välisriikide esindustega Eesti tunnustamise kohta, ERA.957.11.30, Rahvusarhiiv
9. Valtioneuvoston pöytäkirja 8. maaliskuuta 1919, Ca:3, Kansallisarkisto
10. Finländsk minister i Estland utnämnd, Svenska Tidningen 17.3.1919
11. Suomen valtiolliseksi edustajaksi Viroon on nimitetty ent. senaattori A.O. Kairamo, kertoo Svenska Tidningen, Aamulehti 18.3.1919
12. Suomen edustus Virossa. Suomen hallituksen edustajaksi Viroon on nimitetty senaattori A.Osw. Kairamo, Uusi Suomi 18.3.1919
13. Suomen edustus Virossa. Suomen charge d’affaires’ksi Viroon on nimitetty ent. senaattori A.O. Kairamo, Helsingin Sanomat 18.3.1919
14. Senaattori Kairamon tehtävänä laatia ohjelma Suomen ja Viron yhteistyölle, ulkoministeri Carl Enckellin ilmoitus Viron edustajalle Oskar Kallakselle, Uusi Suomi 21.3.1919
15. Valtioneuvoston pöytäkirja 19. syyskuuta 1919, Ca:9, Kansallisarkisto
16. Uusia lähettiläitä. Samalla kuin presidentti [Ståhlberg] on myöntänyt Suomen edustajalle Virossa, senaattori Oswald Kairamolle eron toimestaan on Suomen väliaikaiseksi edustajaksi (délégué) Viroon määrätty Erkki Reijonen. SVT, Helsingin Sanomat 20.9.1919
17. Rauhansopimus Saksan ja Suomen välillä allekirjoitettu, Kaiku 10.3.1918
18. Senaattori Svinhufvudille luovutetaan korkeimman vallan käyttö, Aamulehti 19.5.1918
19. Eesti Maapäev astub kokku. Sõjariistarahu alla kirjutatud. Saksa keiser troonilt ära astunud. Soomes vabariik välja kuulutatud. Tallinna Teataja 11.11.1918
20. Eesti Ajutine Valitsus Eestimaa rahvastele, Päewaleht 12 .11.1918
21. Saksalaiset joukot poistetaan Suomesta, von der Goltz, Aamulehti 15.11.1918
22. Viro julistettu itsenäiseksi. Suomen hallituksen tervehdys itsenäisen Viron hallitukselle, allekirjoittajana valtionhoitaja P. E. Svinhufvud. Uusi Suometar 15.11.1918
23. Viro julistettu tasavallaksi. Puhdas virolainen hallitus. Useiden ulkovaltojen tunnustus jo saatu itsenäisyydelle. Viron väliaikaisen hallituksen julistus Vironmaan kansoille. Suomen hallitus lähettänyt Viron väliaikaiselle hallitukselle tervehdyssähkösanoman. Karjala 15.11.1918
24. Tervitus Soomest ja peaministri asetäitja Poska vastus, Tallinna Teataja 16.11.1918
25. Soome valitsus tervitab Eesti iseseisvust, Sotsialdemokrat 16.11.1918
26. Suomen eduskunta vierailulla Virossa, Uuden Suomen Iltalehti 30.5.1919
27. Soome maapäeva külaskäik Tallinna, Waba Maa 30.5.1919
28. Suomen kansanedustajain käynti Tallinnassa, Helsingin Sanomat 31.5.1919
29. Soomlaste külaskäik Tallinnas, Sotsialdemokrat 31.5.1919
30. Soome külalised, Maaliit 31.5.1919
31. Seppo Zetterberg, Suomi ja Viro 1917–1919. Poliittiset suhteet syksystä 1917 reunavaltiopolitiikan alkuun. Väitöskirja, s. 187–188, Suomen historiallinen seura 1977
32. Seppo Zetterberg, Väitöskirja, s. 265–268, Suomen historiallinen seura 1977
33. Suomi ja Viro. Suomi tunnustaa muodollisesti Viron itsenäisyyden sitten kun toisten valtain suhtautuminen asiaan selviää, Vaasa 13.8.1919
34. Soomemaa tunnistab Eesti iseseisvust de facto, Maaliit 12.8.1919
35. Eesti maapäeva ajalooline koosolek 15. [28.] novembril 1917. aastal. Maapäev kõrgema võimu kandjaks Eestis. Päewaleht 16/29.11.1917
36. Ajalooline silmapilt Eesti politilise enesemääramise loos. Eesti maanõukogu tunnistab enese Eestima ainsaks kõrgema võimu esindajaks. Postimees 17./30.11.1917
37. Viro itsenäiseksi. Maapäivät julistautuneet valtiovallan korkeimmaksi haltijaksi Vironmaan perustavaan kokoutumiseen asti. Helsingin Sanomat 2.12.1917
38. Eesti riikline iseseiswus. Aktid Eesti rahwa enesemääramise õiguse ja Eesti riiklise iseseiswuse tunnistamisest Inglise, Prantsuse ja Italia walitsuste poolt, Eesti Delegatsioni juhatus 1918
39. Üleandmise leping (Riia 19.11.1918), Riigi Teataja nr. 1, 27.11.1918
40. Jaapan tunnistab Eesti iseseisvust de facto, Tallinna Teataja 21.3.1919
41. Poolamaa tunnistab Eesti iseseisvust de facto (10.5.1919), Riigi Teataja 21.5.1919
42. EV diplomaatiliste suhete kehtestamise kronoloogia 1918-1940, Välisministeerium
43. Suomen lopullinen tunnustus tapahtunut. – Viron hallitus vastaanottanut asiakirjan. – Suomalainen rauhanneuvottelukunta matkustaa, Uusi Suomi 9.6.1920
44. Soome tunnistab Eesti iseseisvust de jure.  – Eesti valitsuse tänutelegramm Soome valitsusele. – Soome rahusaatkond jõuab täna Tallinna, Waba Maa 9.6.1920
45. Neuvostohallitus tunnustaa Viron itsenäisyyden ainaiseksi, Uusi Aura 3.1.1920
46. Viron ja Neuvosto-Venäjän aseleposopimuksen ja siihen liitettyjen lisäsopimusten sanamuodot: ”1) Viron tasavallan itsenäisyydestä. Tällä sopimuksella tunnustaa Venäjän sosialistisen neuvosto­tasavallan hallitus ehdottomasti Viron tasavallan riippumattomuuden ja itsenäisyyden ja luopuu vapaa­ehtoisesti ikiajoiksi kaikista suvereenisista oikeuksista. joita Venäjän valtakunnalla on Viron maan ja kansan suhteen voimassa olevan valtakunnallisen järjestyksen ja kansain­välisten sopimusten perusteella, jotka sopimukset tulevaisuudessa tässä suhteessa menettävät voimansa. Entisestä Venäjän alamaisuudesta ei koidu Viron maalle ja kansalle minkäälaisia velvollisuuksia Venäjää kohtaan.” STT, Maakansa 4.1.1920
47. De jure tunnustused 15. augustil 1921, Eesti välisministeeriumi informatsiooniosakonna juhataja Eduard Laamani teatis Pariisi saadikule Karl Pustale välisriikide poolt Eesti de jure tunnustamise tähtaegade kohta, ERA.1622.1.487, Rahvusarhiiv